Nadda

Eskarin ja koulun aloituksen lykkääminen

23 posts in this topic

Lapsi on vasta huomenna viikon ikäinen, mutta tämä asia askarruttaa minua kovasti. Meillä oli siis laskettu aika vasta 25.1. eli tammikuun lopussa, mutta lapsi syntyikin jo 30.12. melkein neljä viikkoa ennen laskettua aikaa. Tähän asti kaikki on ollut hyvin eikä keskolaankaan jouduttu, ja tulevaisuuttahan on vaikea ennustaa.

 

Kuinka vaikea on saada lykkäystä sekä koulun että eskarin aloittamiselle pelkän syntymäajankohdan perusteella? Onko tämä täysin kuntakohtaista? Vai tapauskohtaista?

 

Minusta tuntuisi todella hölmöltä laittaa poika eskariin ja kouluun vuoden päästä isosiskonsa jälkeen, koska heillä on ikäeroa 1 v. 11 kk eli melkein kaksi vuotta. Vaikka poika kehittyisikin tiedollisesti ja taidollisesti hyvin, haluaisin pidentää hänen lapsuuttaan laittamalla hänet eskariin/kouluun vasta vuonna 2009 syntyneiden kanssa yhtä aikaa.

 

Millaisia kokemuksia teillä on? Voiko ennenaikaista syntymää käyttää enää tuossa vaiheessa perusteena, jos siitä ei ole aiheutunut kehitykseen mitään näkyvää?

 

En haluaisi myöskään laittaa poikaa "kokeeksi" eskariin syntymävuotensa mukaisena ajankohtana, koska silloin poika mahdollisesti joutuu käymään eskarin kahteen kertaan. Kokisin siis mielekkäämpänä, ettei hän joutuisi tuplaamaan eskaria eikä mahdollisesti koululuokkia, vaan että hän saisi suoraan aloittaa koulun ns. vuoden myöhemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensinnäkin onnea pikkuisesta, kiireisestä pojasta, Nadda!

 

Mua alkoi kiinnostaa myös tämä asia enemmän. Netistä löysin yhden väikkärin aiheesta, ja siinä sanotaan, että aiemman lain aikana lykkäämisen saamiseen riitti pelkkä vanhempien anomus. Nykyään taas perusopetuslain mukaan lapsi voi aloittaa koulun vuoden aiemmin tai myöhemmin kuin 7-vuotiaana, mutta sitä on anottava poikkeusmenettelynä opetuksen järjestäjältä (=kunnalta). Lain mukaan lapselle on tehtävä kouluvalmiustutkimukset, joiden perusteella lykkäyksestä (/varhaisesta aloituksesta) päätetään.

 

Kokemuksia sinänsä ei ole omakohtaisesti. Mun tietämät tapaukset on olleet vanhan lain aikaan, jolloin tosiaan koululykkäyksestä saattoi päättää vanhemmat keskenään. Tuossa väikkärissä on varmaan enemmänkin tietoa ihan käytännöstäkin ja toki muustakin aiheeseen liittyvästä kuten testien sisällöstä. Nyt en jaksa tarkemmin lukea (älkää kysykö, mitä mä edes tähän aikaan oon jotain tietoa etsimässä...), kun hieman väsyttää.

 

Muoks. Väikkärin vois näköjään myös ostaa vaikka täältä, eli ei kai ihan turha tutkimus.

Edited by Miaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos tuosta väikkäri-vinkistä. :) Voisin käydä sen vaikka yliopiston kirjastosta lainaamassa ja lukaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikä tarvitse edes lainata tai ostaa - Linnilän väikkäri löytyy Jyväskylän yliopiston kirjaston tietokannasta :) . Eli osoitteesta www.jyu.fi ja sieltä kirjasto, Jykdok ja hakee vaikka kirjoittajan nimellä niin pitäisi löytyä :) .

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ei tarvikaan, mutta jos siis haluaa kunnon kirjana lueskella, niin on myös (helposti?) saatavilla. Tuossa mun viestissä on suora linkki siihen pdf-tiedostoon. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
^Ei tarvikaan, mutta jos siis haluaa kunnon kirjana lueskella, niin on myös (helposti?) saatavilla. Tuossa mun viestissä on suora linkki siihen pdf-tiedostoon. :)

 

Hups, niinpäs olikin :) . Kirjana on varmasti mukavampi lukea kun on melkoisen pitkä. Nimim. Eräs, joka luki sen joskus nettiversiona silmät ristissä yhtä kouluhommaa varten :D .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun yhden tutun poika on syntynyt myös 30.12., ja heillä myös on isomman sisaruksen kanssa lähes kaksi vuotta ikäeroa, isompi on syntynyt tammikuun puolessa välissä. Heillä lapset kävivät eskarin peräkkäisinä vuosina, mutta eskarivaiheessa nuoremman kohdalla oli selvää, että hän ei ole kypsä siirtymään kouluun normaaliopetukseen. Meidän kunnassa ei eskaria voi kahta kertaa käydä, joten hän meni ns. nollaluokalle, starttiluokalle tai mikä se nyt onkaan nimeltään. Ihan hyvä ratkaisu heille.

 

Jos sitten (vuosien päästä :D ) teidän kunnassa järjestetään opetusta näillä starttiluokilla, niin ehkä lähtisin kuitenkin koittamaan eskaria "normaaliin" aikaan ja sitten sen aikana päättäisitte itse, mitä toivoisitte (mun käsittääkseni vanhempien toiveet otetaan kuitenkin huomioon, ainakin näin päin, että opetusta halutaan lykätä)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on se mielikuva että just näitä loppuvuodesta syntyneitä on mahdollisuus siirtää seuraavalle vuosiluokalle... ?

 

Mun esikoinen syntyi 3 vk etuajassa joulukuussa vaikka LA oli tammikuussa.

 

Eskariaikana olivat 2 mieltä että kerkeekö olla koulukypsä ajoissa, arviointi sitten kertoi että voi mennä kouluun muiden samana vuonna syntyneiden kanssa. Omat ongelmansa oli alussa mutta muuten on mennyt hyvin, epäilen että ongelmat oli enemmän lapsen luonteesta johtuvia ja siitä että oli ollut aiemmin perhepäivähoidossa eikä päiväkodissa, joten iso lapsijoukko oli outo ja uusi asia.

 

Tyttö on nykyisin 5. luokalla ja ihan hyvin on pärjännyt vaikka onkin ihan loppuvuodesta syntyneitä :)

 

Voi olla lapselle helpompaa että odottaa vuoden pitempään, mutta jos lapsi onkin kypsä kouluun, älä epäröi kokeilla normaaliin aikaan menemistä, saattaa sujua erittäin hyvinkin!

 

Mut joka tapauksessa, yritän vaan sanoa että älä lyö lukkoon vielä mitään vaan seuraa lasta että millainen luonne on, jotkut jopa tosiaan haluavat vuotta aiemmin kouluun kun lapsi vaikuttaa siihen kykyjensä puolesta valmiilta.

 

Oon kyllä joskus miettinyt että olisiko ollut helpompaa vai ei, jos oisin oottanut vielä vuoden ennenkuin päästin ala-asteelle... Mutta ois tosiaan joutunut käymään eskarin kahteen kertaan, niin kuin sanoit, ja se ois harmittanut mua ja lasta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse opetan 1-2 -luokkaa ja yhden viikkotunnin tulevaa ykkösluokkaa eli siis tämän vuoden eskareita. Vastaus siis siitä näkökulmasta.

 

Samaa sanoisin kuin Sleeping Sun: ei kannata tehdä mitään päätöksiä tai suunnitelmia vielä. Hienoa, että vanhemmat miettivät lapsen parasta ja haluavat antaa pitkän lapsuuden, mutta eläkää nyt ensin viisivuotisneuvolaan asti ainakin sitä lapsuutta ihan rauhassa ilman koulunaloitussuunnitelmia.

 

Mikäli lapsenne menee päivähoitoon, kannattaa asia ottaa esille lastentarhanopettajan kanssa kun lapsi on viisivuotias. Hänellä on ammattitaitoa katsoa pojan esikoulukypsyyttä ja tarvittaessa hän ohjaa pojan tarvittaviin tutkimuksiin. Mä en ole ikinä kuullut, että lykkäystä toivovien vanhempien toivetta ei olisi kuunneltu, päinvastoin itse saan seistä luokan oven suulla estämässä kuusivuotiaiden lasten tunkemista ekaluokalle, joten ihanaa, että on toisenlaisiakin vanhempia.

 

Starttiluokka eskarivuoden jälkeen on mun oppilaista niille, jotka ovat sieltä vauhtia ottaneet, erinomainen ratkaisu. Ne ovat yleensä hyviä paikkoja. Lisäksi yksi tämän vuoden eskarilaisista lähti vuodeksi vielä 3-5-vuotiaitten ryhmään kesken vuotta kasvamaan: ratkaisu oli helpottava ennen kaikkea pojalle itselleen.

 

Summa summarum: lykkäyksen saa, jos sitä tarvitsee, vaikka vain leikkimiseen, sillä siihenkin tarvitaan aikaa. Mutta annetaan lapsen kasvaa rauhassa siihen asti.

 

 

 

Kovasti onnea pienestä pojasta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oman käsitykseni mukaan siihen ei riitä vanhempien oma ilmoitus. On käytävä koulukypsyystestit ja senkin jälkeen psykologi päättää tämän asian.

Suosittelen tuttavapiirin kokemuksesta lykkäystä jos sen vain saa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en tiedä tuosta lykkäyksen saamisesta, mutta minäkin kehottaisin silti harkitsemaan lykkäyksen hakemista sitten, kun näet miten lapsesi kehittyy. Vielä voi olla hieman aikaista sitä miettiä.

 

Itse olin aikanani siinä mielessä samassa tilanteessa, että olen syntynyt joulukuun lopussa, ja minulla on vajaat 2 vuotta vanhempi isoveli. Kuitenkin olemme menneet kouluun peräkkäisinä vuosina. Vanhempani pistivät minut kouluun, kun olin selkeästi koulukypsä, ja se oli (ainakin omasta mielestäni) ainoa oikea ratkaisu. Ongelmia ei ole ollut koskaan, ja olisin nostanut suunnattoman äläkän (olin temperamenttinen lapsi), jos en kouluun olisi päässyt - hinku kun oli tehdä kaikki sama mitä isoveljenikin, ja mitä pikemmin sen parempi.

 

Katso siis, miten lapsesi kehittyy, äläkä vielä murehdi sitä, kumpana vuonna hän koulun aloittaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä voit laittaa lapsen vasta seuraavana vuonna eskariin.

Tuttavani lapsi on syntynyt ihan täysi aikaisena mutta 26.12 ja hän halusi laittaa lapsensa vuotta myöhemmin esikouluun ja sen myötä myös kouluun,koska lapsi oli syntyny loppu vuodesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika on syntynyt 25.12 ja meni viime syksynä ekaluokalle vaikka onkin ns. vuotta nuorempi. Eskarissa hyvin hoitivat tätäkin asiaa ja seurasivat koulukypsyyttä. Sen perusteella sitten uskalsin laskea lapsen kouluun kun eskaristakin sitä puolsivat. Hyvin on poika siellä pärjännyt, en ole ainakaan itse huomannut mitään ongelmia sen suhteen että on hieman nuorempi kuin muut luokkalaisensa. Myöskin koulun suunnalta on tullut positiivista palautetta eikä oppimisessa ole ollut mitään poikkeavaa. Sanoisin että kyllä se on ihan lapsesta kiinni, toiset kypsyy aikaisemmin ja toiset myöhemmin. Onneksi tosiaan sitä päätöstä ei tarvitse ihan arpomalla tehdä, vaan siihen paneudutaan monet kerrat eskarivuoden aikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainakin meidän kotipaikkakunnalla riittää koulun aloituksen lykkäämiseen vanhempien päätös.

 

Oma tyttäreni on syntynyt loppuvuodesta ja on lisäksi erittäin pienikokoinen ikäisekseen. Kauhulla ajattelin neitiä koulutielle, ei todellakaan ole omasta mielestäni vielä riittävän kypsä.

Kävi toimintaterapeutilla + puheterapeutilla arviointijaksoilla mutta niiltä tahoilta ei mitään "virallista" suositusta koulun lykkäämiseen saatu. Mutta siitä huolimatta haluan neidin käyvän vielä toiseen kertaan eskarin. Epävirallinen "siunaus" asialle saatiin joka taholta, mutta ei tosiaankaan mitään virallista lausuntoa. Täytin vain itse koulutoimeen hakemuksen jossa perustelin toiveeni lykkäykselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Open näkökulma aiheeseen:

 

Kannattaa lykätä jos yhtään siltä tuntuu. Itse en ainakaan vielä ole nähnyt tapausta, jossa lykkäyksestä olisi ollut lapselle haittaa, päinvastoin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko nyt itsekin tähän vastata kun tämä taas nousi täältä.

 

Pelkästään loppuvuodesta syntymisen vuoksi lykkääminen on mielestäni älytöntä, koska kyllähän jonkun vain aina täytyy olla nuorin. Jos lapsen kehityksessä on oikeasti jotain, jonka takia lykkääminen on perusteltua, se on varmaan kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Nämä asiat eivät yleensä riipu syntymäajasta. Esim. mennessäni ekaluokalle luokallani oli poika, joka pääasiassa kiersi ympäri luokkaa leikkien kanaa tai yritti piiloutua pulpettiin. Parin erityisopettajan kanssa viettämänsä viikon jälkeen hänet siirrettiin nollaluokalle/starttiluokalle.

 

Itse taas olen mennyt vuotta normaalia aiemmin esikouluun ja kouluun (olen syntynyt maaliskuun lopussa, eli 3 kk noita teidän "vuotta nuorempia"kin nuorempana), ja vaikka en mikään täydellinen ollutkaan, se oli varmasti oikea ratkaisu. Siitä huolimatta esim. osasin lukea aivan liian hyvin ekaluokalle. Muissa asioissa olisi ehkä ollut vielä kehittämistä, mm. olin aika haaveellinen ja sen takia hidas tekemään asioita, joten en välttämättä ehtinyt muiden mukana välitunnille, syödä ruokaa ruokatunnin aikana tai tehdä kaikkia tehtäviä tunnilla (mutta nekin taidot kyllä sitten kehittyivät, eikä kouluun mennessä tarvitsekaan täydellinen olla, kaikki ekaluokkalaiset ovat loppujen lopuksi aika pieniä). Harmi ettei koulussa ole mahdollista tarjota yksilöllisempiä ratkaisuja oppilaille.

 

Tunnen useampiakin, joiden koulun aloitusta on lykätty vuodella loppuvuodesta syntymisen vuoksi, ja kukaan niistä ei ole siinä peruskoulun loppupuolella ollut tyytyväinen ratkaisuun. Kai se nyt harmittaa, kun muut pääsevät jo peruskoulusta, mutta itsellä on vielä vuosi jäljellä. Toki varmasti kun siitä kasvaa, ymmärtää näitä ratkaisuja vähän syvällisemmin. Itse taas olen ja olen ollut erittäin tyytyväinen, että pääsin ajoissa kouluista pois. Muuten ei olisi ollut esim. mahdollista saada esikoista 19-vuotiaana ja silti valmistua tekniikan kandidaatiksi ennen sitä. (On tietysti kyseenalaista, kuka sellaista sitten haluaa, mutta minä halusin ja olen iloinen, että minulla oli siihen mahdollisuus.)

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille vastanneille. :) Poikanen on nyt 1,5-vuotias ja kehittynyt ihan ajallaan. Päätöksiä teemme sitten vasta lähempänä kouluikää, mutta edelleen olen sitä mieltä, että lapsuus on muutenkin niin lyhyt, etten ala toista hoputtamaan koulutielle yhtään sen aiemmin kuin on sinne valmis. :) Jos kyseessä olisi täysiaikaisena loppuvuodesta syntynyt lapsi, niin en varmasti edes kyseenalaistaisi koulunaloittamisajankohtaa, mutta koska poika syntyi ennenaikaisena ja häntä oli odotettu syntyväksi vasta seuraavalle vuodelle, niin voi olla, että haluamme lykkäyksen. Mutta senpä näkee sitten muutaman vuoden päästä.

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen on syntynyt loppuvuodesta,eskarin kävi samanikäisten kanssa,kuitenkin varuilta halusin varmistaa koulukypsyyden ja pääsimme testeihin.Itse olisin halunut,että poika olisi kerranut eskarin mutta käytännössä se näkyi olevan tosi hankalaa ja eskariväki ja kouluväki jotenkin sitä vastaan.Hyvin on koulussa pärjännyt mutta viimeisten joukossa täyttää aina vuosia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänä päivänä tarjotaan myös jousto mahdollisuutta eli ns. luokatonta alkuopetusta. Lapsella on mahdollisuus edetä alkuopetus joustavasti ja käyttää siihen aikaa enemmän kuin normaalisti. Yksi vaihtoehto, jos miettii lykkäystä. Mutta tosiaan kannattaa miettiä ja asiaa, vasta eskari vuotena.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin olen miettinyt aihetta ja itse asiassa kumpaankin suuntaan, sillä esikoinen on syntynyt loppuvuodesta ja kuopus taas alkuvuodesta. Pojilla siis ikäeroa 1v 3kk. Tuntuu nyt hassulta ajatella, että esikoinen menisi kaksi vuotta aikaisemmin kouluun kuin kuopus. Etenkin, kun kuopus on ollut noista kahdesta paljon nopeampi oppija ihan kaikessa ja päiväkodinkin mukaan ikäryhmäänsä edellä. Täytyy katsoa sitten parin vuoden päästä miltä näyttää tilanne silloin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me saimme keskimmäisellemme lykkäystä koulun aloitukseen vaikka psykologin tutkimuksissa siihen ei suoranaisia perusteita löytynytkään. Toimitimme anomuksen koulun rehtorille, joka hyväksyi sen. Poika kävi päiväkodin eskarivuoden jälkeen koulun eskarin ja oli kyllä onnistunut ratkaisu hänen kohdallaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostanpa tätä aihetta. Ystävälläni on kaksospojat, jotka syntyivät rv 28 eli kolme kuukautta etuajassa, joulukuun puolivälissä. Heillä on edelleen ongelmia keuhkojen ja ruoansulatuksen kanssa ja ovat kovin pienikokoisia. Nyt pojat täyttivät viisi ja heidän pitäisi mennä eskariin syksyllä, siis vuosi aikaisemmin, kuin jos olisivat syntyneet silloin kun piti.

 

Jos pojat menevät nyt eskariin, he todennäköisesti päätyvät sen jälkeen nollaluokalle ja tätä ei ystäväni missään nimessä halua. Parempi olisi jos koko hommaa lykättäisiin jo nyt vuodella siten, että jatkaisivat perhepäivähoidossa vielä ensi kauden ja menisivät sitten syksyllä 2013 eskariin ja sen jälkeen kouluun. Mutta mitä tämä vaatii ja keneen pitää olla yhteydessä, kun hän saa oman alueensa vastaavilta vai toitotusta, että ensin eskariin ja sitten tarvittaessa nollaluokalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now