Kaijak

Tunteet keskenmenoa seuranneessa uudessa raskaudessa

40 posts in this topic

Se lienee ymmärrettävää että aina kun vatsaa kipristelee, pelkään että se on keskenmeno. Onneksi toistaiseksi ei ole ollut pahemmin mitään "menkka"jomotuksia eikä varsinkaan mitään verenvuotoa.

 

Mutta lisäksi en jotenkin ole yhtä innoissani tästä raskaudesta. Tuntuu vastenmieliseltä varata neuvola-aikaa (jos sen joutuukin sitten perumaan), järkätä töistä vapaata (jos vaikka onkin turhaa), en ole samalla tavalla päivän tarkkuudella perillä millä raskausviikkojen määrästä kuin edellisessä raskaudessa, en ole jaksanu tilata mitään odotusklubien uutissähköposteja (tosin olen aika hiljattain lukenut ne kaikki, koska en keskenmenon jälkeen koskaan perunut niitä vaan luin ne loppuun saakka.

 

Olin myös etukäteen miettinyt että hankkisin kotidopplerin voidakseni varmistella että tuolla ollaan hengissä, mutta nyt mietin vain että mitä jos se sekin on turha ostos.

 

En tarkoita etten olisi lainkaan innoissani, mutta jotenkin tuntuu että tämä ei ole yhtä jännittävää kuin ensimmäisellä kerralla. Ja sitten vähän huono omatunto siitä, ikään kuin "esikoinen" olisi ollut jotenkin hartaammin odotettu kuin tämä.

 

En tiedä johtuuko nämä tunteet keskenmenosta vai onko yleensäkin vain ensimmäinen raskaus jännittävää ja seuraavat jo niin tuttua kauraa että enemmänkin tympäsee.

 

Lisäksi olen jotenkin jämähtänyt edelliseen raskauteen. Keskenmenneen vauvan laskettu aika olisi ollut alle kuukausi sitten ja kun vielä sain sen keskenmenon melko myöhään, niin en jotenkin ihan ymmärrä miksi olen vasta viikolla 6 vaikka mielestäni olen ollut raskaana jo iät ja ajat. Jotenkin ei jaksaisi aloittaa alusta.

 

Olisi kiva lukea muidenkin uudelleen raskautuneiden ajatuksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutun kuuloisia ajatuksia.

 

Mä en siis ole uudelleen raskaana. Toivottavasto pian olen ja voin kommentoida siltä pohjalta sitten uudestaan.

 

Yritämme vasta raskautta. Mutta jo tämä yritys turhauttaa. Tämä käytiin jo keväällä läpi. Mä tein jo positiiviset raskaustestit, sain hyvät uutiset sekä alkuraskaudenultrasta että nt-ultrasta. Ja kärsin kolme kuukautta pahoinvoinnista ja peittelin raskautta töissä. Ja sitten yht'äkkiä kaikki päättyi. Elän edelleen mielessäni päättyneen raskauden päiviä: rakenneultra, äitiysloman alkaminen, laskettuaika.

 

Jos saan vielä olla raskaana raskaus alkaa alusta. Ensi kerralla varmaan vaan pelottaa enemmän.

Edited by Blanca

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostelen vähän tätä ketjua. Täsmälleen samoja tuntemuksia täällä. Juuri äsken sain varattua neuvola-ajan, senkin äärimmäistä vastenmielisyyttä tuntien. Miksi edes varata, kun joutuu sitten kuitenkin perumaan? Vaikka terkka oli suht normaali, silti puhelun jälkeen on vaan v*tuttanut, ihan pienetkin asiat. Esimerkiksi se, että neuvola laski lasketun ajan oletuksella, että kierto on 28 päivää. No en edes muistanut mainita, että kiertoni on 27. Tympäisee ajatus koko käynnistä. Toivon, että kaiken maailman esitteistä voi kieltäytyä ilman sen suurempaa draamaa - en oikein ymmärrä miksi niitä edes ekalla käynnillä jaetaan, kun raskautta ei edes ole vielä varmistettu ultralla. Muutoinkin fiilikset ovat olleet todella matalalla, en ole jaksanut tästä asiasta innostua koska alitajunnassa jyskyttää koko ajan, että hittoako tästä innostut, kuitenkin ultrassa käy ilmi että alkio on kuollut jo viikolla 5, tai alkiota ei ole koskaan ollutkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää ketju tulee varmaan mulle tarpeeseen seuraavan kerran kun raskaus alkaa jos uskallan täällä miten paljon pyöriä. Kolme km jo perätysten :(

 

Eli hyvin tuttuja tunteita kuten teillä <3 Minä en tiedä ratkaisua näihin mutta puhuminen..hyväksi koettuun paikkaan tai henkilölle, välttää kaikkea mistä saa liikaa ahdistusta itselleen esim, lukea tietyistä aiheista ym, keskittyä muihin asioihin "enemmän" kuin raskauteen toisinsanoen elää elämäänsä..ei unohtaisi itseään ja muuta elämää. Tämä viimeinen on näistä ehdottomasti vaikeinta, mutta näistä itse ajattelin koittaa saada apua :)

 

Tiedän myös että tuo ahdistus on kuin pyörremyrskyn silmässä olemista mistä ei nää pois pääsyä, se on kamalaa :( Ultrissa myös ajattelin rampata omalla kustannuksella useammin, ei se auttanut viimeksikään vaikka kuinka yritin sinnitellä ja siirtää ultraan menoa. Siis sitä ahdistusta!

 

Tsemppiä ja voimia sinulle^ ja muillekin <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Km tuli jo toisen kerran. En tiedä miten tätä jaksaa ja kestää :( Kaikki tuntuu niin toissijaiselta - mä vaan haluaisin oman perheen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi ei Windfall! Minullakin meni tuo aloituksessa mainittu raskaus kesken. Usko alkaa olla vähissä :-(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Otan osaa <3 Todellakin, nyt moukaroidaan vähän turhan rankasti, toinen keskenmeno 4 kk sisään :( Mistähän sitä kaivaisi edelleen toivonkipinän...

Edited by Windfall

Share this post


Link to post
Share on other sites

Windfall ei oo totta...itkuhan tässä pääsee vuoksesi. Sanat ei riitä kertomaan kuinka pahoillani olen, kaikki voima sinne<3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiedän tunteen. Kolme lasta joiden.jälkeen keskenmeno n. Viiskuukautta sitten nyt uudestaan +mutta.. soitin neuvolaan pääsiskö sitä kautta ultraan ei päässy käskin varata ajan et pääsisin tutulle tädille( jotta helppo perua jos tarve tulee) mutta en edes halunnu tietää koko aikaa kyselen.uusiksi sit ultran jälkeen.. nyt täytys sinne asti selvitä.. pelkään käydä vessassa pelkään joka nippasua.. huoh.. en uskalla mennä lenkille, pelottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tunteet on pelokkaat ja pessimistiset. Vuoden sisällä kaksi keskenmenoa toinen keskiraskauden ja toinen alkuraskauden. Viimeisin kaksi kuukautta sitten.

 

Nyt viikonloppuna tein positiivisen raskaustestin. Ensimmäinen ajatus oli saadaanko kolmas lapsi vai kolmas keskenmeno. Laskettuaika on helmikuussa ja niin oli myöhäisen keskenmenonkin. Eli kaikki etapit olisi suunnilleen samaan aikaan kuin ensimmäisessä keskenmenossani. Se herättää jo nyt surullisia muistoja. Käyn ihan samoja raskauden vaiheita käpi kuin tasan vuosi sitten. Viime vuoden kuvotus ja väsymys oli rankkaa ja lopulta turhaa. Toivottavasti en kärsi tätä kesää turhaa, vaan saan parhaan lahjan.

Edited by Blanca

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitanpa itsekin nyt jotain ajatuksia tänne...

Viime kesänä oli keskeytynyt keskenmeno, joka todettiin rv 12. Alkio oli kuitenkin kuollut jo rv8. Alusta alkaen oli tosi epäileväinen olo raskauden suhteen. Olen jo rv 5 sanonut miehelle, että tuntuu, ettei siellä ole ketään (vaikka sikiö sinnitellyt rv 8 asti). Miehen päätöksellä ei menty varhaisultraan, joten kauhuissani odottelin sinne np-ulraan asti, jossa sitten asia todettiinkin. Jotenkin itse keskenmeno ei ollut niin järkytys, olinhan 'tiennyt' asian alusta alkaen. Tyhjennys ja jälkivuoto olivatkin sitten oma lukunsa, vuodin kesähelteillä 8 viikkoa ja jalkovälini hankautui siteistä verille. Oli aivan p**seestä koko kokemus vaikkei kaavintaa tarvittukkaan.

Nyt olen uudestaan raskaana ja tunnistan nämä 'en halua soittaa neuvolaan' ym jutut. Lasken koko ajan sen varaan, että kun huonoja uutisia saadaan varhaisultrasta niin on sitten poika niin ja niin hoidossa, piilottelen asiaa niin ja niin töissä ym. Vaikkei samanlaista tuomionpäivä fiilistä ole tullutkaan tästä raskaudesta, niin ovat oireet (vielä?) niin vähäiset ettei se herätä luottamusta. Varhaisultraa en jättäisi välistä mistään hinnasta, vaikka jos siellä jotain näkyykin niin en sittenkään luota siihen, koska viimeksi alkio kuoli rv 8. Jos en myöhemmin kotidopplerilla (mikäli siellä mitään on) löydä sydänääniä, menen kyllä uudestaan ultraan. Pelko persiissä koko ajan, vaikea luottaa raskauteen, vaikea haaveilla tulevasta, ei minkäänlaista uskoa siihen, että joskus toinen lapsi edes saataisiin. Tulevaisuuden näkymissä koen keskeytyneen keskenmenon tai keskeytyneen tuulimunan toinen toisensa jälkeen kunnes en enää jaksa yrittää...

Eli hemmetin vaikeaa on. Toivottavasti varhaisultra viikon päästä helpottaa oloa. Ultra siis 7+0, nyt 6+0.

Kohtalotovereita? Kävikö lopulta hyvin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

@ashley, tämä nykyinen raskaus on mun kuudes, mutta kolmatta lasta odotetaan. Takana siis keskenmeno rv 6, kohdunulkoinen, onnistunut raskaus, keskenmeno rv 6, onnistunut raskaus ja nyt raskaus menossa rv 8. Taustan takia pelot on raskaana ollessa aina mukana. Huoletonta odottaja musta ei millään saa, vaan pelkään loppuun asti sitä että jotain menee pieleen. Sykkeen olen tässä raskaudessa nähnyt, se lievitti pelkoja hetkeksi, mutta nyt ne pelot alkaa taas nousta pintaan. Olen vaan todennut, että niiden pelkojen kanssa on vaan jotenkin pakko oppia elämään. 

En tiedä oliko tässä nyt mitään apua. Mutta halusin vaan sanoa, että pelot keskenmenon jälkeen on ihan normaaleja ja keskenmenoista huolimatta myös onnistuneet raskaudet on mahdollisia. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on taustalla 2 keskenemoa, molemmat viime vuodelta. Muutenkin raskaaksitulo oli vaikeaa, oltiin siis lapsettomuushoidoissa. Ekan ivf:n tuoresiirrosta alkoi raskaus, joka meni kesken heti rv 5. Kyllähän se suretti, koska oli ehtinyt heräämään toivo että hoidot vihdoin onnistuivat. Kivut ja vuoto oli aivan älytöntä, vuoto kesti ehkä viikon. No, silloin auttoi se että päästiin nopeasti yrittämään uudestaan ja tehtiin pakastetun alkion siirto, josta alkoi raskaus. Kaikki alkoi tosi hyvin ja tunsin liikkeetkin jo tosi aikasin (rv 12), ja oli tunne että "tunsin" vauvan jo, olin ihan varma sukupuolesta ym. Viikolla 15 alkoi selkä- ja mahakivut, ja todettiin kohonneet tulehdusarvot. Jouduin lopulta sairaalaan antibioottitippaan. 4 päivän tiputuksen jälkeen kävi kuitenkin niin, että lapsivedet menivät ja meidän minikokoinen poika syntyi kuolleena. Kivut oli tämän jälkeen enemmän henkisiä, fyysisesti olin ok kunnossa heti, vaikka vuotoa tulikin parin viikon ajan.

Nyt olen raskaana taas, viikolla 22. Henkisesti oli tärkeää ohittaa tuo rv 16. Alussa oli tosi epävarma olo, mutta kun viikot on edenneet ja kaikissa ultrissa (käytiin yksityisellä mielenrauhaultrissa) ym. näyttää kaikki olevan kunnossa, on hiljalleen uskaltanut alkaa luottamaan, että tällä kertaa saamme vauvan syliin asti. Vauvan liikkeiden tunteminen helpotti epävarmuutta myös. Dopplerinkin ostin, mutta se oli virhe koska en saanut sydänääniä kuulumaan, nyt en ole moneen viikkoon edes yrittänyt.

Menetetyllä vauvalla on paikka meidän muistoissa ja myös hautausmaalla, jossa haluan välillä käydä. Enkä haluakaan unohtaa, koska mulle juuri hän oli todellinen, ja rakas. Alkuun tähän nyt masussa viipeltävään vauvaan oli vaikeaa luoda tunnesidettä, mikä sitten taas aiheutti huonoa omaatuntoa. Nyt voin jo onneksi sanoa että hänkin on hyvin odotettu ja rakas :lipsrsealed:

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille,  toivon että kaikki me saadaan vielä vauvat syliin saakka :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eli tännekkin tiedoksi, ei jatkunut meidän taival. Keskeytynyt keskenmeno taas.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taas sitä ollaan uudelleen raskaana. On kyllä tosi vaikeaa. Vielä pitäisi vähän yli viikko jaksaa, että pääsee ultraan. Ei oikein toivon tunteita tämän jatkumisesta. Nyt pitäisi olla 5+6, mutta maha taas tosi kipeä ja huonot etiäiset. Toki toivon olevani väärässä. Paskaa tämmönen. Tällä kertaa en ole varannut mitään aikoja, ettei sitten tartte niitä peruutella. Se mietityttää, että jos tästä tulee kolmas kkm, niin pitääkö se julkisella puolella mennä toteamaan, että tutkivatko sitten mitään. Mutta en tiedä suostuuko mies mihinkään ja kun on ollut sukset vähän niin kuin ristissä ennen tätä raskautta niin en tiedä ottaako ja lähteekö vain kävelemään.

Tää on ihan kamalaa ja vielä viikko pitäis jaksaa... :girl_cry2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerrotaan nyt sitten tännekkin. Eli ultrasta saatiin hyviä uutisia. Pikkuinen vastasi 7+2 kun nyt on 7+1 ja sydän löi hienosti. Hetken helpotus odotuksen tuskaan. Ensimmäinen kkm oli tapahtunut viikoilla 7/8 joten vielä en juhli. Mutta helpotti hetkeksi. Nyt on pakko varata neuvola ja en kyllä epäröi varata uutta ultra aikaa jos siltä tuntuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin... vaikea uskoa että raskautta enää on. Oli iso riita miehen kanssa siitä, menenkö yksityiselle ultraan. No, nyt ollaan taas tilanteessa, että odotellaan vaan sitä keskenmeno ultraa. Neuvolassa on huomenna pakko käydä, jotta saa varata ajan sinne. Ikävää mennä mukamas seulontaultraan kun tosiasiassa on kyseessä pelkkä keskenmenon toteaminen. Kaikki toivo on mennyttä. Mielenterveys heikoilla kantimilla. Neuvolasta ei saa apua. Työterveyslääkäri ei tee mitään. Masennuin näistä jo niin paljon, etten ole enää jaksanut soittaa terveyskeskuslääkärille. Näiden instituutioiden tehtävä on saada pelkästään omat raportit täytettyä eikä pienen ihmisen kokemuksilla tai tunteilla ole väliä. Kuvittelen mielessäni luupilla mitä teen tai sanon kun kkm todetaan, miten se tällä kertaa menee, kuinka kaikki vain laukovat latteuksia suuntaani ja toivottelevat parempaa onnea ensi kerralle (jota ei miehen mukaan enää tule). Se on lanttulomaa ja diapamia kkm toteamisen jälkeen. Niin kuin kehtasivat sanoa neuvolan puhelinpalvelusta "ainakaan et vielä vuoda verta". Niin, että keskenmenoa ilman vuotoa ei ole olemassa? Helppo se on kommentoida paskaa naamalle, kun ei itse ole se joka itkee joka yö, oksenna päivästä toiseen, selitä lapselle ettei pysty leikkimään/lukemaan/tekemään yhtään vittu mitään kun äiti on nyt vähän kipeä. Ei ole se jonka elämän unelmat kaatuu, jolle se pelkkä kkm on tarpeeksi kamala kokemus ilman kyykyttämistä, paskanpuhumista ja nöyryytystä. Ei ole se, joka on jo ollut töistä pois tämän takia, joka tulee olemaan töistä pois tämän takia, joka tarvitsee keskusteluapua tämän takia, jonka parisuhde voi kaatua tämän takia.

Elämä on ihan kamalaa. Ainut miten selviän eteenpäin on ajatella, että ei nämä laitokset välitä ihmisestä. Pakko olla vaan iso tyttö ja kärsiä tämä paska pois. Jäädä sille saikulle. Vetää sitten niitä rauhoittavia näiden kaikkien viikkojen edestä. Kärsiä se 8vk vuoto. KOSKA KUKAAN EI VÄLITÄ. Sympatiaa saa kyllä, niitä latteuksia. Voi voi, on se kyllä kamalaa. Juu-u. Miten tässä nyt näin kävi, tosi epätodennäköistä tämmöinen. Ei me voitu tietää. Mutta yksikään taho joka olisi voinut sydänääniä yrittää kuunnella tai ultraa määrätä niin ei välitä. Kun ei vuoda, ei ole keskenmenoa. (Paskamainen naurahdus tähän). Ja tuntuu vielä vääremmälle se, että joutuisin maksamaan vielä 200 euroa lisää omasta pussista kkm toteamiseen, kun ne tahot, joiden mukamas pitäisi pitää ihmisestä ja perheiden jaksamisesta huolta eivät tee mitään.

Sori tää vuodatus, mutta on mielestäni niin sairasta, niin väärin, niin epäoikeudenmukaista, kiduttaa ihmistä viikkotolkulla tälläisillä asioilla. Laittaa sinne sikiöseulontayksikköön tuijottamaan niitä onnellisia ihmisiä ja pallomahoja...

Ja moni VÄITTÄÄ olleensa varma keskenmenosta ennen ultraaa " olin niin varma ettei siellä enää ole ketään" ynnynnynyy, mussunmussunmussun, mutta harva oikeasti on ihan tosissaan sitä mieltä.

Tää on ihan hirveetä.

Voi kun voisinkin olla väärässä...

:girl_cry2:

 

Niin ja laitetaan tähän vielä nämä mukamas viikot niin muistaa sitten missä vaiheessa oli varma asiastaan. Eli 9+1 (paskamainen röhönauru päälle)

Edited by ashley
Kirjoitusvirheet pois

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi katkera vuodatus. On vaan vaikeeta olla ihmisiksi kun on näin herkät asiat kyseessä.

Päivä kerrallaan vähemmän odottettavaa... kävi miten kävi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En osaa sanoa mitään varmasti. En vaan löydä sydänääniä, enkä oo pariin yöhön juossut pissalla. Välillä maha tuntuu tyhjälle. Ehkä pää ei vaan kestä ajatusta siitä epävarmuudesta. Ei kestä ajatusta että voisi olla onnellinen ja se otettaisiin pois. Parempi vaan olla sillä mielellä, ettei siellä mitään ole (enää). Muuten alkaa vielä kamalampi ahdistus/toive/ahdistus/pelko rumba. Tää on jo ihan tarpeeksi kauheeta näin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ihana neuvolalääkäri otti minut ylimääräisenä vastaan tänään. Sikiö/alkio vastasi viikkoja 7+6 ja sykettä ei löytynyt. Eli just silloin kun oli mulla tosi vaikea yö ja jonka jälkeen olen ollut hulluna huolesta. Nyt ootellaan aikaa naistenklinikalle josta saan sitten lääkkeet ja jatkotutkimukset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now