Kaijak

Tunteet keskenmenoa seuranneessa uudessa raskaudessa

40 posts in this topic

Kamalaa, @ashley, suuret pahoittelut :(:lipsrsealed: Toivottavasti pääset tarkempiin tutkimuksiin ja vielä parempaa, jos korjattavissa oleva syy toistuville keskenmenoille löytyisi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos @Töhö @Kaijak ja @anjusha!

Toivottavasti hoidettavissa oleva syy löytyisi. Kahdesti on kuitenkin jaksanut viikoille 8/9 ennen kkm. Meidän pitäisi päästä tutkimuksiin, mutta sen saa tietää vasta kun päästään naistenklinikalle. Ajan sain ensi viikon maanantaille, eli vielä melkein viikon verran ollaan "raskaana" ja odotellaan tyhjennyksen alkamista. Raskausoireet eivät ole helpottaneet yhtään, ainakaan vielä. Toivottavasti tyhjennys menisi helposti, vaikka vaikea ajatella kun viikkoja on kuitenkin jo enempi... kaavintaa en haluaisi, ettei tulisi mitään ylimääräistä huolta mahdolliseen seuraavaan raskauteen. Mikäli mies siis suostuu enää yrittämään... se varmaan riippuu siitä tuleeko mitään hoidettavaa tulosta tutkimuksista. *syvä huokaus*

 

Ihan kamala olo aikaisemmista vuodatuksista, mutta kertoo aika paljon siitä henkisestä pahasta olosta missä joutui elämään. Onneksi on tämä viikko sairaslomaa ja ensi viikolla lisää tyhjennyksen merkeissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

@ashley luulisi, että pääsette tutkimuksiin. Mekin päästiin toukokuisen kkm:n jälkeen, vaikka meidän keskenmenot ei ole edes peräkkäisiä. Ihan kaikkea ei tutkittu, koska lääkäri oli sitä mieltä, että ei tarvii koska ollaan saatu myös kaksi onnistunutta raskautta aikaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

Mietin mille palstalle tässä yrittäisi liittyä, kun todennäköisesti en tule kirjoittelemaan juurikaan kohta... mutta ... minulla on 5 keskenmenoa tai kemiallista raskautta takana. Ensimmäinen niistä on IVF-hoidon tulos, loput "luomuja". Nyt olen kuudetta kertaa raskaana. Yhtään siis onnistunutta raskautta ei ole. Ikää on, mikä varmaan suurin syy, vaikka silti aika huimalla prosentilla tilanne tämä. Tutkimukset tehty kolmen jälkeen, ei löydetty mitään. Tämä raskaus oli aikamoinen ylläri. Olimme ajatelleet, että homma on taputeltu, emmekä yrittäneet enää tms. ja edellisestä kunnon yrityksestä on jo vuosi aikaa, jonka jälkeen on enimmäkseen yritetty toipua menetyksistä ja sopeutua lopulliseen lapsettomuuteen. Tähän joku voi viisastella, että eikö tämän ikäisenä tiedä miten raskautuu ja kun noita luomuja on, niin onhan se mahdollista kuitenkin sitten kaikesta huolimatta, mutta täytyy sanoa, että lapsettomuushoitotaustalla luomuista huolimatta sitä vain ei ajattele samalla tavalla, vaan pitää asiaa eri tavalla mahdottomana.

Siksipä tämä ylläri tässä on nyt sellainen, mihin ei meinaa osata suhtautua ... ensin ajattelin sen päättyvän ihan heti samantien, mutta pääsin varhaisultraan, jossa nyt sitten todettu syke ja alkanut raskaus... juuri nyt pitäisi olla 8+0 vasta kuitenkin. Edellinen raskaus päättyi juuri joskus 8+ jotain keskeytyneenä keskenmenona, joita ollut 2, loput kolme menneet itsestään tai ihan alkumetreillä niin, että plussan ehti saada.

Raskausoireet ovat vaihdelleet ja koko ajan on olo, että kesken on taas mennyt. Todella ristiriitaiset tunteet ja oikeastaan ei haluaisi olla tässä tilanteessa taas ollenkaan ja olemmekin päättäneet, että tämä on nyt viimeinen raskaus ikinä, että joudumme tämän jälkeen ehkäisemään - ei raskauksia mutta keskenmenoja, ja siksi kaikkien lapsettomuushoitojen jälkeen surkuhupaisasti ottamaan ehkäisyn käyttöön. On ihan hermoja raastavaa tämä odottaminen, varsinkin kun enimmäkseen vain odottaa, että milloin sen keskenmenotiedon taas saa. Samaan aikaan ei voi millään estää sitä, etteikö oma ajatus lähde orientoitumaan raskauteen ja lapseen, vaikka kuinka yrittäisi pitää päänsä kylmänä... ilmeisesti sitä ei vaan voi estää... eikä tulevaa suruakaan. Kuten huomatte, en pidä sitä oikein mahdollisenakaan, että raskaus jatkuisi - pohdimme miehen kanssa miksi se jatkuisi nytkään. Silti sitä toivoo. Toisaalta ehti tulla jo sellainenkin ajatus, ettei enää halua lapsia, että se juna meni jo... siksi tämä uudellen orientoituminen on todella vaikeaa ja sekavaa, kun taas on "löysässä hirressä".

 

No, pitää vain luottaa siihen, että kävi miten kävi, kaikesta voi selvitä ja elää hyvää elämää - lapsen kanssa tai ilman. Tämä homma ei millään lailla ole omissa käsissä. Keskenmenoa enemmän ehkä pelottaa mahdollisuus joutua sairaalaan sen takia, koska keskenmenot hoidetaan samalla osastolla vastasynnyttäneiden kanssa ja se on todella paha paikka joutua sinne. Kokemusta kahdesta kerrasta ja kolmatta en halua. Siksi toivoisin spontaania keskenmenoa, joka hoituu itsestään.

Huomenna meillä on toinen varhaisultra. Kieltäydyin neuvola-ajasta, ellen tiedä, että on edes teoriassa jotain syytä mennä sinne. Vaikka raskaus voi päättyä milloin tahansa, niin ehkä voin mennä neuvolaan, mikäli elämää huomenna vielä kohdussa on. Viimeksi tosin syke oli sammunut varmaan 3 päivää varhaisultran jälkeen, joten eipä nuo mitään takaa... Valitettavasti mahdollisuutta päivittäisiin tai viikottaisiin ultriin ei ole. Toisaalta mitä se auttaisi, mutta itse haluaisin tietää mahdollisimman nopeasti keskenmenosta, enkä odottaa viikkotolkulla ja sitten kuulla, että pieni on lakannut kasvamasta ajat sitten. Haluan ikäänkuin nopeasti sitten prosessissa eteenpäin, että vihdoin pääsen tästä suosta.

Tulipa nyt aika sensuroimaton vuodatus... mutta ei oikein ole mitään tahoa tai paikkaa missä tämän voisi kirjoittaa.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Mjoutsen onnea huomiselle. Pidän teille peukkuja ja toivon parasta. Tule sitten kertomaan kuulumisia. Minkä ikäinen olet? Vaikeaahan se on, olla raskaana monen keskemenon jälkeen. Kovasti voimia ja positiivisia ajatuksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, Ashley, Kiitos, vielä siellä oltiin elossa, ehkä 8+3 nyt tänään arvioiden mukaan. Nyt tosin ollaan ihan samoissa hetkissä, kuin viimeksi, kun kkm oli tullut noin 8+5 tms...

Tosin olen kaikenkaikkiaan nyt sitä mieltä, ettei noista oireista oikein kai voi tietää mikä tilanne on, nytkin ovat vaihdelleet koko ajan ja luulin jo pahoinvoinnin väistyneen kokonaan, kun pitkään (eli siis yli viikon tai ehkä kaksikin jo) ollut ihan pikkiriikkinen häivähdys joskus huonoa oloa, niin, että ajattelee ihan kuvittelevansa asian... mutta tänään kuvottaakin yhtäkkiä enemmän.

Nolottaa ihan sanoa ikäänsä, olen jo 43, joten ei mikään ihme, että tilanne on mikä on... elämässä ei vaan tullut tilannetta, jossa perheen perustaminen olisi ollut mahdollista, paitsi silloin 39v. Eli ikä sen tekee varmasti suurelta osin, ettei meillä onnistu. Erikoiseksi tilanteen tosin tekee, että kaikki nuo luomuraskaudet ja keskenmenot ovat tapahtuneet viimeisen 1,5vuoden aikana, eikä suinkaan silloin 39v, jolloin oli kuitenkin nuorempi kuin nyt... vähän erikoista.

Pelottaa kyllä, että miten tästä selviää, jos tämäkin menee, kuten kaikki muut. Olin aika pitkällä jo prosessin kanssa ja on todella työläs ja vaikea ajatus joutua uudelleen pahimpaan sururumbaan, kun siitä oli juuri selvinnyt vähän väljemmille vesille.

Niihin keskenmenotutkimuksiin pitäisi kuulua verikokeista kromosomitestit ja teille varmaan sitten ihan sisätutkimus, esim. kohdun rakenne ja sellaista... meillä se oli nähty käsittääkseni lapsettomuushoitojen yhteydessä jo. En tiedä onko mahdollista tutkia - tai onhan se - tukostaipumusta myös, sekin olisi hyvä katsoa... minulla esim. on tukoksille altistava geenivirhe, mistä syystä käytän verenohennuslääkettä varmuuden vuoksi, ettei siitä jää ainakaan kiinni. Meidän tapauksessa siitä ei ole ollut apua ainakaan tähän asti... että syy on todennäköisesti vain alkioiden laadussa.

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivotaan, että tällä kertaa onnistaisi.

Itse toivon, että saisin apua mahdollisesti juuri hepariinihoidosta. Mullakin kun on tukostaipumus, mutta ei ole ollut piikkejä tähän asti...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa @Mjoutsen teillä rankka historia :( Ei yhtään ihmekään, että pessimismi on vallitseva tunne. Näissä hommissa oppii jo tuota maltillisempien vastoinkäymistenkin jälkeen suojelemaan itseään uusilta pettymyksiltä. Hienoa kuitenkin kuulla, että ultrassa oli torstaina kaikki hyvin, toivottavasti saisitte lapsen tällä kertaa onnellisesti syliin saakka! :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taas uudestaan raskaana. Olo on turta. Kamala. Ei jaksais nyt taas pahoinvointi/keskeytys rumbaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellisen keskenmenon jälkeen meille syntyi terve ihana poika.koko raskauden vaivasi pieni pelko ja varsinkin etuseinämän istukka varjosti odotusta kun liikkeitä ei niin tuntenut.. nyt odotimme viidetät alun pelkojen jälkeen uskalsimme kertoa nt ultran jälkeen pikkuhiljaa lapsille ja muillekkin.. kävin yhden neuvolakäynninkkn sen jälkeen. Pieniä ongelmia ja omassa mielessä pieni pelko kävi toteen jaj pieni prinsessa syntyi 19+5 vastaten 16+2..

Nyt on olo että kaikki on mennyttä..vaikea jatkaa.. miestä hirvittää edes puhua uudesta vauvanyrityksedtä toki menetyksestä on nyt niin lyhyt aikakin mutta ajatus etten olidi enää ikinä raskaana on niin musertava tämän kaiken lisäksi toisaalta miettii että uskaltaako enää kedtääkö pää onko väärin laittaa lapdet uudestaan sellaisen pelon ja surun mahdollisuudelle.. olenko itsekäs kun minulle ei riitä nämä neljä elossa olevaa lastani.. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now