Omana

Kuinka paljon se sattui?

547 posts in this topic

Sattuihan se, mutta ei niin paljon, kuin olin luullut. Ennen epiduraalia supistukset tuntuivat kyllä aika ilkeiltä, mutta sen kanssa ne muistuttivat lähinnä kuukautiskipuja. Ponnistuksessa en jotenkin ajatellut kipua, vaan sitä, että saan puskettua lapsen ulos. Vähän samalla tavalla, kuin maratoonin lopussa ei ajattele sitä, miten paljon joka paikkaa kolottaa, vaan että pitää päästä maaliin (en tosin koskaan ole juossut maratoonia :P).

 

Eikä synnyttäminen ollut elämäni kovin kipu, enemmän sattui silloin, kun minulta oli leikattu viisaudenhampaan juuri enkä ollut muistanut ottaa kipulääkettä puudutuksen haihtuessa :wacko:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sattui ihan kamalasti, mutta missään vaiheessa en pelännyt kuolevani. Sitä kyllä pelkäsin että en vaan enää jaksa ponnistaa, mutta lopulta kun kätilö leikkasi epparin, toinen painoi vatsan päältä ja minä ponnistin, tyttö saatiin maailmaan. Sitä ihmettelin jo silloin miten jotkut sanoo että kun pää on ulkona loppu ei enää satu, sattui nimittäin ihan yhtä paljon se loppu kropankin ulostulo :blink: Tikkien ompelu sattui myös jonkin verran puudutteesta huolimatta, mutta se kipu oli erilaista kuin itse synnytyskipu.

 

Aivan täydellisesti kuin omasta suustani. Paitsi että poitsu syntyi meille. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui kyllä niin kovasti että luulin kuolevani. Mun synnytys ei menny ihan putkeen joten oli siinä kai lähtökin hiukka lähellä :blink: Se alkoi sattua siinä vaiheessa kun puudutus loppui kesken kaiken ja mulla korjailtiin virtsarakkoa joka siis vaurioitui sektiossa. Jäi mulle hiukka pelkoa mutta eipä se tätä vauvakuumetta ole laimentanut...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattuihan se, mutta ei mitenkään kestämättömän paljon. Mulla synnytyksestä toipuminen oli paljon kivuliaampaa kuin itse synnytys. :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui :) mutta nopeasti se tuntuu unohtuneen, kun nyt pitää oikein kaivella mielen perukoilta, että miten sitä kuvailisi. Omalla kohdalla huomasin ajattelevani koko ajan, että tää sattuu nyt mutta miten paljon tää vielä tulee sattumaan. Eli pahimpienkin kipujen aikana kuvittelin, että pahempaa on vielä tulossa joten se jotenkin auttoi kestämisessä. Ei tätä oikein osaa selittää :rolleyes: jälkeenpäin ajatellen homma ei siis ollut niin kivuliasta kuin kuvittelin kun en tajunnut milloin olin niiden pahimpien kipujen kans painimassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en muutenkaan siedä kipua sitten yhtään, joten kyllä ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että sattui ja paljon. Tuohon vaikutti myös se, että epiduraalia jouduttiin odottelemaan, kun lääkärit pähkäilivät, voiko sen antaa vai ei ja milloin. Tosin se on kyllä totta, kun etukäteen oli sanottu, että kivut unohtuu heti, kun sitten saa sen pienen käärön rinnalleen ja niin se olikin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka synnytys ei sattunut ollenkaan, kiitos epiduraalin. Sain sen niin aikaisin, että kipuja en ehtinyt tuntea. Ainut kipu tuli siitä, kun kätilö laittoi pinnin pojan päähän ja joutui venyttämään kohdunkaulaa.

 

Tokassa synnytyksessä taas tunsin todellakin kipuja. Vesien menojen jälkeen supistukset muuttuivat todella rajuiksi (tätä ennen vaan vähän puuskutti ja hikoilutti) ja väli hävisi kokonaan, joten supistukset oli jatkuvia. Onneksi sitä ei kestänyt kuin tunnin, ennenkuin sain puudutuksen. Avautumisvaihe oli aika rivakka( ekasta supparista 2h20min), joten siitä kait nuo kivutkin ja välin häviäminen.

 

Ponnistusvaiheissa mulla on ilmeisesti vielä puudutukset vaikuttaneet tai sitten eivät muuten vaan ole sattuneet. Tokassa synnytyksessä silti imukupin laitto oli inhaa, vaikka ei sattunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä kiitos koski, mutta kivut hävisi kuin tuhka tuuleen heti tytön synnyttyä. Synnytys oli sen verran pitkä, että epiduraali ja spinaali ehdittiin kokeilla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iiks, tässä kun näitä vastauksia lukee niin alkaa tässä jo jännäämään että kuinka paljon mahtaa se oma synnytys sattua :blink:

 

Parasta oli kun sairaalassa kävimme tutustumiskäynnillä, niin siellä kätilö kertoi, että kivunlievityksenä voi käyttää vaikkapa kylpyä. Mutta koska ammeen täyttämiseen menee noin tunti, niin ei sinne aina ehdi ja lapsivesien mentyä sinne ei edes pääse enää. Ja epiduraaliakaan ei saa jos on avautunut jo tarpeeksi, sillä siinä sen laittamisessa menee oma aikansa ja sitten siitä ei enää ole mitään hyötyä.

 

No, jännittyneenä odottelen omaa synnytyskokemustani :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jokainen synnytys tosiaan ON erilainen. Ensimmäinen kesti pitkään (yli vuorokauden), mutta sain epiduraalin joka vei kaikki kivut pois. Koska supistukset voimsituivat hiljalleen päivän myötä niin ne eivät missään vaiheessa tuntuneet ylitsepääsemättömän kivuliailta. Pahin kipu oli ponnistusvaiheessa, kun se oli kestänyt jo 1 h 45 ja voimat loppuivat tyystin enkä jaksanut enää ponnistaa. Imukupilla sitten poika otettiin ulos.

 

Toinen synnytys taas. Nopea ja paljon kipeämpi :rolleyes: Ensimmäinen supistus kun tuli, niin se jo itsellään oli liki yhtä kipeä kuin ensimmäisessä ne pahimmat supistukset. Minä tyhmä en ottanut epiduraali avaan paracervikaalipuudutteen, joka siis ei tietenkään vaikuttanut supistuskipuihin lainkaan. Pahin vaihe kakkossynnytykessä oli viimeinen tunti ja vartti kun olin 10 cm auki, mutta piti vielä ootella vauvan laskeutumista.

 

Summa summarum, kivun kestin yllättävän hyvin matalaan kipukynnykseeni nähden, mutta jos joskus vielä synnytän niin ehdottomasti otan epiduraalin :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui sattui, mutta ei enää voi oikeasti muistaa kuinka paljon. Esikon kohdalla en päässyt ponnistamaan, mutta suppareista kärsin ihan tarpeeksi. Kuitenkin sitten kun synnytys oli kunnolla käynnissä, eka ja tokakin epiduraaliannos tuli ihan hyvään aikaan kipujen kannalta, mutta kolmannen jälkeen kipu jatkui aina vaan alaselässä/takapuolessa. Jälkeenpäin olen diagnosoinut vauvan olleen väärässä tarjonnassa, minkä vuoksi myös synnytys jämähti -> sektioon kävi tiemme. Sektiosta toivuin tosi nopeasti.

 

Sitten kun toisen kerran alkoi supistamaan, silloin vasta muistin kuinka paljon synnyttäminen sattuu. Ja siis vielä kun siinä samassa muistin, että näähän tulee olemaan vielä tosi paljon kauheampia kunhan vedet menee ja muutenkin homma etenee. Onneksi tällä kertaa kivunlievitys tuli taas ihan oikeaan aikaan, ja toimi synnytyksen loppuun asti.

 

Paremmin tulee mieleen ne kivut, kun epparihaava tulehtui ja istuminen teki tosi kipeetä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En pelännyt missään vaiheessa kipua, mutta kyllä se vaan sattui ja paljon. Joskin omalla kohdalla tipan laitto aiheutti melko rajuja supistuksia, mutta oli ne kyllä kivuliaita ennen sitäkin. Mitään pelkoa ei asiasta kuitenkaan jäänyt. Joskos ensi kerralla pääsisi synnytyksen läpi vain hiukan nopeammin ja helpommin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän se sattui. Mutta pahinta koko synnytyksessä oli mielestäni se ponnistuksen tarve kun täytyi odotella 1,5h että avautuu kokonaan ja sitten sai vasta ponnistaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui... Mun mielestä ne "varsinaiset" synnytskivut oli jollain tavalla siedettäviä (varsinkin sen jälkeen, kun sain epiduraalin) tai vaikka se sattui, niin se oli sellaista positiivista kipua. Tiesi, että näillä kivuilla syntyy se vauva.

 

Mutta mulla jäi ponnistusvaihe junnaaman, vauvan pää jäi aika loppuvaiheessa jumiin ja mulla meni voimat siinä touhussa täysin. Ponnistusvaihetta kesti 1h 10 min ja lopulta vauva kiskaistiin imukupilla ja se sattui. Se oli täysin käsittämätöntä kipua. Tuntui, että tähän tää sitten loppuu ja mä repeän tuhansiin palasiin. Miehen mukaan se imukuppivaihe ei kestänyt kauaakaan, mutta mun mielestä se oli jokin loppumaton rääkkäys...

 

Ja mä en voi sanoa, että kivut unohtui siinä kun sai vauvan syliinsä. Kyllä se tikkauskin vielä sattui ja itseltä oli ihan voimat pois. Mutta kummasti vaan aika (ja varmaan hormonit) auttaa asiaa ja nyt voi jo ajatella joskus synnyttävänsä uudestaankin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä aika alhainen kipukynnys ja supistuskipu kyllä oli jotain ihan hirveää. Mutta jossain vaiheessa sitä oli niin sekaisin kivusta ja ilokaasusta ym. että kipu vain ikäänkuin löi yli aaltoina. Kuitenkaan tilanne ei ollut kauhea, sitä vain otti vastaan aina uuden supistuksen. Ajantaju myös katosi pahimmassa vaiheessa, onneksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitää varmaan sanoa, että ei sattunut paljoa. Kaikista pahimpia oli supistukset ennen epiduraalia, mutta epiduraalin sain ja se toimi todella hyvin. Supistukset mulla tuntui ennen epiduraalia poltteena selässä. Synnytyksen jälkeen muutaman tikin ompelu pikkasen kirveli. Jos epiduraalia en olisi saanut, niin tarina olisi varmasti aivan toisenlainen. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattuihan se, mutta ei niin paljoa vissiin, että pahalla muistaisin. Ne kivut on unohtuneet sinne synnytyslaitokselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui ihan helvetisti. Kaynnistettiin ilman epiduraalia (joo, nain Englannissa) ja helvetin esikartanoissakin olisi ollut hauskempaa. Elamani pisimmat ja kipeimmat 4 tuntia ennenkuin 1.sain epiduraalin-itkin helpotuksesta 2. menimme suoraan hatasektioon.

 

But it was WORTH it.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka kovasti pääni yrittää jo unohtaa synnytyskivut, niin tottahan sen muistaa, että kipeää teki! :blink: Supparit ennen epiduraalia olivat inhottavan kipeitä, eikä ilokaasusta ollut paljoa apua. Onneksi sain epiduraalin kuitenkin suht ajoissa ja pystyin nukkumaankin pari tuntia lopullista avautumista odotellessa.

 

Ponnistuskivut olivat aluksi siedettäviä, mutta kyllähän ne siitä kipeytyivät koko ajan voimien huvetessa ja vauvan edetessä synnytyskanavassa. Tunne oli kirjaimellisesti se, että peffa repeää! :wacko: Toista ponnistaessa olin jo täysin puhki, reiteni kramppasivat, pyörrytti ja puudutus alkoi haihtua, joten tunsin lopussa kivuliaat supparit alavatsassa. Tahto oli kuitenkin kova ja niin se B-vauvakin vain tuli ulos sisuksista! :)

 

Olo helpottui huomattavasti synnytyksen jälkeen, mutta vielä kätilö kiusasi ompelemalla muutaman tikin alapäähän (eipä juuri enää tuntunut missään :rolleyes: ) ja painelemalla useasti kohtua (epäili sinne jääneen jotain tms.). Kohdun painelu sattui aivan helv***sti!!! :wacko:

 

Tämän "kauhutarinan" päälle kuitenkin lisään vielä, että kaikki oli todellakin sen arvoista! Eikä noita kipuja enää muistanut parin päivänkään päästä synnytyksestä. Tai ne muistaa, mutta ei siitä todellisesta tuntemuksesta (siis kivusta) saa enää kiinni. Hyvä niin! ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietin muuten tässä kerran ääneen sitä, kun en muista sattuiko se välilihan leikkely vai ei. Mieheni sitten kertoi, että ei varmaan, kun sitä oli oikein leikattu useampaan otteeseen enkä mä ollut reagoinut siihen :o Kätilö oli vaan aina uudelleen ja uudelleen ottanut ne sakset käsiinsä! Onneksi en oo tiennyt mitään.

 

Tässä vaiheessa on kyllä unohtanut hirveen hyvin sen kaiken, vaikka veden mentyä ja supistusten alettua itkien kerroinkin miehelleni että pillerit otetaan käyttöön sitten HETI. ;) En silti ole vielä varma haluanko ryhtyä juttuun uudelleen, mutta joskus 5 vuoden kuluttua oon varmasti sitä mieltä, että ei se nyt NIIN kauheaa voinut olla.

 

Ja oikeastaan, jos pitäis valita raskauspahoinvointi tai synnytys, niin saattaisin jopa ottaa sen synnytyksen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ja oikeastaan, jos pitäis valita raskauspahoinvointi tai synnytys, niin saattaisin jopa ottaa sen synnytyksen.

 

AAMEN! :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pois. Hatarapää on kirjoittanut kahteen kertaan saman tarinan. :rolleyes:

Edited by Prouva

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ja oikeastaan, jos pitäis valita raskauspahoinvointi tai synnytys, niin saattaisin jopa ottaa sen synnytyksen.

 

Todellakin näin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now