Sign in to follow this  
Followers 0
Sippura

Milloin vauva hoitoon ja kenelle?

55 posts in this topic

Meillä poikaa on kyllä muutkin hoitaneet kuin me. Miehen sukulaiset monta kertaa muutamia tunteja, kun olemme paikkakunnalla käymässä (monta perhettä missä täytyy kyläillä, ei viitsitä poikaa raahata joka kyläpaikkaan mukaan), miehen äiti kerran ja minun vanhempani kaksi kertaa yön yli (pari kertaa ollaan oltu tuulettumassa, ja kerran oltiin niin väsyneitä, että tarvittiin apua).

Nyt poika on ekaa kertaa menossa yökylään pois kotoa, kun lähdemme miehen kanssa juhlistamaan kihlajaispäiväämme parin kuukauden päästä. Hyvillä mielin olemme kaikki, minun vanhempani ovat pojalle niin tuttuja, että kaikki menee varmasti oikein hyvin. Me ollaan niin tiivistä porukkaa miehen sukulaisten ja meidän sukulaisten kesken, ettei tuo hoitoonjättäminen tunnu oudolta tai mitenkään pahalta, vaan ihan luonnolliselta.

Edited by yell

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen oli ensimmäisen kerran hoidossa (en laske tunnin kestäviä eroja hoidoksi, vaikka kai ne sitä oikeasti ovat) 1,5kk iässä kummitädillään kun olimme häissä pitkän kaavan kautta. Kyllähän se vähän otti tuoreen äitin hermoille, mutta kun on luotettava hoitaja niin hyvin pärjäsivät. Toinen on ollut muutaman tunnin hoitojaksoja hoidossa jo alle 1kk iässä (mummollaan). Tällä hetkellä näyttävät kumpikin olevan tasapainoisia lapsia (vaikka tietenkin olen saanut heille aikaan valtavat traumat, jotka puhkeavat viimeistään aikuisiässä.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö oli hoidossa mieheni vanhemmilla muutaman tunnin ollessaan n 2,5 viikkoinen. ensimmäinen yökyläily tytön ollessa 8vkoa vanha, silloin mun vanhemmilla. Multa on tullut maitoa sen verran hyvin, ettei hoidossa ollessa tarvii turvautua korvikkeisiin. Täysimetyksellä oleva tyttö tosin vierastaa aina aluksi pulloa, mutta nälän kunnolla iskiessä saa kyllä maitonsa hyvin pullostakin. Aina on hoidosta tullessaan hyväntuulinen ja kaikki on mennyt hyvin. Viimeksi yökylässä ollessaan nukkui 7 h putkeen, otti vähän maitoa ja nukkui vielä 2 h!! Eipä nuku kotona noin pitkiä pätkiä.... :D

 

En koe huonoa omaatuntoa tytön ollessa hoidossa, luotan täysin omiin ja mieheni vanhempiin. Vierastamistakaan ei pääse tulemaa, kun kaikki asumme samalla paikkakunnalla ja tyttö näkee isovanhempiaan vähintään kerran viikossa, yleensä useamminkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En jaksanut/ehtinyt kunnolla lukea koko ketjua, joten en tiedä onko joku maininnut jotain tälläistä.. Mutta onko muilla kuinka kokemusta siitä, että vauva on täysimetyksellä ja olisi pidemmän aikaa hoidossa? Kesäkuun loppupuolella olisi festarit, jotka mua kamalasti kiinnostaisi lähinnä yhden bändin takia ja ehkä hetken muutenkin olisi kiva ihmetellä menoa ja meininkiä.. Tyttö olisi silloin vajaa 3 kuukauden. Viitsisikö silloin jo jättää jollekin niin, että ei itse sitten vain joisi alkoholia, kun ehkä pari siideriä tms.. Jos hoitaja vain tulisi esim. meille yöksi ja itsekin tulisi sitten yöksi kotiin, että ei tarvitsisi lasta aivan yökylään minnekkään viedä.. (sekin varmasti toki onnistuisi, mutta äitille olisi kamalaa ;) )

Ja ylipäätään jos lapsi täysimetyksellä, kuinka olette syötön hoitanut? Oletteko pumppaileet maitoa vai hommanneet korviketta?

 

edit. edellisessä viestissä olikin näköjään jotain vastaavaa :)

 

edit2. Ja kun tosiaan tarkoitus ei olisi jos tuo idea toteutettaisiin niin itse juoda juuri ollenkaan. Ei ole ongelmaa olla ilman joten mitä sitä nyt mitään perseitä vetämään, kun on pieni lapsi kotona! Ei ole varaa olla krapulassa :D Enkä kotiin haluaisi tulla sitten kännissä jos vauva olisi myös kotona..

Edited by pinkdream

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kannattaa totutella vauvaa pulloon sitten tasaisesti, vaikka sekään ei välttämättä takaa, etteikö pullolakkoa tulisi. Meillä poika huoli pullon aluksi ihan okei, ja sai pumpattua ja pakastettua maitoa pullosta. Korviketta ei olla annettu ollenkaan, multa tuli/tulee maitoa sen verran hyvin. Kuitenkin, 3 kk:n iässä tuli täys stoppi pullolle. Ei suostu siitä juomaan ollenkaan, pyörittelee vain tuttia suussa. Kaikenlaisia pulloja ja tutteja on kokeiltu, mikään ei kelpaa. <_< Lopputulos on ollut nälissään itkevä vauva, ja stressaantunut ja huonoa omaatuntoa poteva äiti.

 

Joten vastaankin samantien kyselyyn, että meillä poika oli ekan 3 kk:n aikana hoidossa (siis muun kuin isän tai minun hoidossa) vain kerran. Silloin mun isä ja äitipuoli hoitivat poikaa noin parin tunnin ajan. Sen jälkeen olen jättänyt pojan isän huolehdittavaksi aina silloin tällöin muutaman tunnin ajaksi. Kesällä olisi mukavaa päästä miehen kanssa kahdestaan jonnekin, ja uskon, että se voisi onnistuakin, kunhan poika alkaa saada muutakin ruokaa ja nokkamukin käyttöä aletaan harjoitella oikein tosissaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

pinkdream, tän meidän 6,5kk:n aikana ollaan päästy miehen kanssa vaan kerran ulos kunnolla tuulettumaan. Silloin tyttö jäi hoitoon äidilleni (oli tosin vanhempi kuin teidän vauva tulee olemaan kesällä). Imetin tytön ennen lähtöäni iltakasilta ja sen jälkeen käytiin miehekkeen kans syömässä ja ottamassa kuppilassa parit oluet. Mentiin sit alkuyöstä äidilleni yöksi ja äitini syötti tytön yöllä mun pumppaamilla maidoilla. Aamupäivästä pystyin taas imettämään. Tyttö on tottunut mun äitiin eikä oo kertaakaan vierastanut äitini sylissä, joten tyttö oli helppo jättää hoitoon (vaikka puhelinta kyttäsinkin koko ajan ja pari kertaa soittelin varmistuspuhelun että kaikki on ok :rolleyes:). Tyttö ei ennen tota kertaa ollut pullosta syönyt (ei edes kokeiltu paitsi sairaalassa ollessamme), mut hienosti joi pullosta kuitenkin.

Edited by Edwina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vauvaa on meillä kotona hoidellut molemmat mummot, eno ja täti (mun sisko). Kyse on aina ollut muutamasta tunnista korkeintaan. Meille miehen kanssa tarjoutui tilaisuus kahdenkeskeiselle viikonlopulle, pojalla silloin ikää 10kk ja mummo eli mun äiti ottaisi pojan kotiinsa hoitoon. Nyt ajatus tuntuu hieman kauhistuttavalta, mutta mua myös harmittaisi jos jättäisimme tilaisuuden lähteä reissuun käyttämättä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttö on ollut kerran hoidossa, hän oli silloin 10 kk vanha. Oltiin miehen kanssa päiväsaikaan leffassa ja lounaalla ja tytön kummitäti oli nelisen tuntia lapsenlikkana. Oli mennyt hienosti, joten voisihan tuota useamminkin tehdä... Olen vaan tosi huono jättämään tyttöä hoitoon ns. ulkopuoliselle, eikä ole ollut oikeaa tarvettakaan.

 

Mies on alkanut puhumaan, jos joskus kokeilisi yökyläilyäkin, mutta siihen en tuu olemaan valmis vielä piiiitkään aikaan. Jostain syystä ajatuskin ahdistaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli poika ekan kerran hoidossa mun äidillä vajaan kahden kuukauden ikäisenä, kun itse olin sairaalassa ja mies töissä. Silloin oli noin 10 tuntia yhteensä ja hyvin oli mennyt. Tiedossa ei tosin ollut kuinka kauan joudun sairaalassa olemaan eli oli varauduttu myös parin päivän hoitoon (tosin miehän olisi sitten ollut välillä kotona). Nyt sitten 3,5 kuukauden iässä oli poika yöhoidossa miehen vanhemmilla ja kaikki oli mennyt hyvin. Mulla on sellainen olo, että välillä tosiaan voi jättää hetkeksi hoitoon, jotta saa itse levähtää yhdessä miehen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vauva jää parin viikon kuluttua 4,5kk iässä illaksi hoitoon kummitädilleen kun itse menemme ystävän 30v juhliin. Mua kyllä jännittää hirveästi jättää toinen mut uskon et menee ihan hyvin. Pumpattua maitoa isänsä on syöttänyt moent kerrat ja sillä varmaan pärjää taas. Itse aion olla autolla liikkeellä enkä siis juo mitään.

 

Tähän mennessä tyttö on ollut anopin hoidossa 2 kertaa vajaan tunnin, kävimme ristiäisten aikaan valokuvaamossa ja toisella kertaa erillisessä rantasaunassa. Molemmila kerroilla vauva jäi nukkumaan ja kun tulimme kotiin huusi suoraa huutoa. Muutenkaan en luota mummin hoitoon, käsittelee vauvaa kovakouraisesti ja huonon selkänsä kanssa ei pysty kantamaan jos vauva itkee. Omalle äidilleni jätimme vauvan kerran tunniksi, oli valveilla koko ajan, hieman itkenyt mut oli tyytyväinen kun tulimme takaisin kotiin.

 

Yöhoitoon vauva jää ensimmäisen kerran vajaan 8kk iässä kun miehen kanssa vietämme hääyön hotellissa. Silloin hoitajana on siskoni, jolla itselläänkin on pieniä lapsia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vauva oli ekan kerran hoidossa 3 kuukauden iässä, 3 tuntia, isovanhemmilla, kun oltiin joululahjaostoksilla. Hyvin meni :) Vieläkään en ole muutamaa tuntia pidemmäksi jättänyt hoitoon, en vain kykene ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vauva oli 5 viikkoinen ollessaan ensimmäisen kerran muutaman tunnin hoidossa, äitini oli meillä poikaa hoitamassa kun me vanhemmat oltiin juhlimassa. Sen jälkeen äitini on ollut useamman kerran poikaa meillä hoitamassa ja yhden kerran poika on ollut heillä yökylässä, pahisvanhemmat meni hotelliin yöksi :D Tuosta on reilu kuukausi aikaa.

Miehen vanhemmilla poika on ollut pari kertaa hoidossa parin tunnin ajan, vaikka he asuisivat paljon lähempänä meitä ja olisivat sen puoleen helpommat lapsenvahdit, pyydän mieluummin äitini meille ja pojallekin hän on läheisempi. Suurin osa hoitokerroista on mennyt oikein hyvin, kertaakaan ei olla jouduttu tulemaan kesken illan kotiin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika oli 2,5 kk ikäisenä ensimmäisen kerran hoidossa. Miehen vanhemmat tulivat pariksi tunniksi katsomaan muksua. Hoitoonjättäminen oli mulle tosi kova paikka ja voin fyysisesti pahoin pari päivää ennen tätä. Suurena syynä varmaan se, ettei miehen vanhemmat olleet tehneet mitään 'vauvan hoitoa' kertaakaan ennen tätä, eivät olleet syöttäneet poikaa, vaihtaneet vaippaa tai muutakaan, mitä nyt pitäneet sylissä silloin, kun poika on hyvällä tuulella. Äitini hoiviin olisi ollut paljon helpompi jättää poika, etenkin ensimmäisellä kertaa, kun äiti on alusta asti oma-aloiteisesti touhunnut pojan kanssa kaikkea mahdollista, hankalampiakin hetkiä, mutta hän ei päässyt tuolloin.

Hyvin tuo hoitokerta kuitenkin meni ja minäkin pystyin keskittymään leffaan mitä käytiin katsomassa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pojalla oli ikää muutamia viikkoja kun anoppi otti pojan pariksi tunniksi hoitoon jotta päästiin miehen kanssa tuulettuun. Käytiin shoppailemassa ja syömässä.

 

Ekan kerran oli yökylässä muistaakseni n. 3-4kk iässä ku anoppi vaati sen luokseen. Muuten oli ihan kiva juttu ku sai kerranki vaan nukkua ja viettää rauhallisen aamun (en ees menny mihkään ryyppään, yhden lonkeron taisin juoda), mutta se harmitti ku tissejä pakotti maidonpaljoudesta niin ettei saanu kunnolla nukuttua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekan kerran tyttö oli hoidossa anopilla ja miehellään 4 kk ikäisenä hurjat kaksi tuntia. :) sen jälkeenkin on ollut lyhyitä, noin 2-3 tunnin pätkiä hoidossa joko minun tai miehen äidillä. Yökylään en ole jättämässä vielä pitkään aikaan, ei ole tarvetta eikä halua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö on ollu mun vanhempien/äidin hoidossa lyhkäsiä aikoja (tunti tai pari), varmaan jostain kuukauden ikäisestä asti.

 

Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan yön yli-kyläilyn mun vanhempien luo tyttö teki ollessaan 4,5kk. Kaikki sujui siellä tosi loistavasti, ei mitään ongelmia. Paremmin tyttö siis suhtautui tähän kuin äitinsä, joka synttäreitään juhliessa hieman vetisteli, että "kyllä oon p*ska äiti, kun tumppaan lapseni hoitoon ryyppäämisen takia." :D :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ole vielä ajankohtaista onneksi, meillä nimittäin soveliaat hoitajat asuvat kauempana, tunnin matkan päässä. Voisin antaa tytön hoitoon vanhemmilleni tai siskolleni, miehen äiti on sen verran vanha, että en uskaltaisi hänelle näin pientä lasta hoitoon. Tilanne paranee tietysti sitä mukaa, kun lapsi vanhenee, mutta näin pienen kanssa olen tosi tarkkana hoitajista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö oli mun vanhempien kanssa ekaa kertaa kun oli varmaan vajaan viikon ikäinen (en muista tarkkaan, mut melko pian kuitenkin) kun käytiin miehen kanssa syömässä ravintolassa. Oltiin koko reissulla (kauppa+ruokailu) ehkä 1,5h. Sen jälkeen on ollut heidän kanssaan lyhempiä aikoja melkein viikoittain, miehen kanssa tietysti kaksin pidempiäkin aikoja jo ihan vauvana jos mulla oli jotain menoa (suostui juomaan pumpattua maitoa myös pullosta, mut imetin yleensä lähtiessä ja sit meni se 2-3h vaiheesta riippuen ihan ok ilman syötejäkin). Kun synnytyksestä oli 6vkoa, niin alettin pelaamaan tennistä taas yhdessä, ja meidän tennistuntien aikaan oltiin n. 2h aina kerran viikossa poissa kotoa ja tyttö oli silloin mun vanhempien tai miehen vanhempien kanssa. Molemmille uskallan jättää lapsemme ihan varauksetta hoitoon, onhan ne meidätkin hengissä pitäneet ja molemmat mummut on paljon tarkempia kuin minä kaikista asioista tytön kanssa.

 

Kaiken kaikkiaan meidän tyttö on ollut koko elämänsä ajan myös paljon muiden kuin vain meidän kanssa, ja tottunut siihen hyvin. Toki ihmiset on olleet pääasiassa näitä läheisiä ja tuttuja, mut heillä on ollut kyllä hoidossa ihan pitkiäkin aikoja (ei öitä kuitenkaan). Itse olen ollut pari kertaa yötä poissa kotoa, mies on tainnut olla kerran, mut silloin on ollut niin että vain toinen vanhemmista on ollut matkoilla.

 

Oltiin Espanjassa käymässä mun vanhempien luona kun tyttö oli 3kk ja silloin hän oli paljon mun veljen ja mun isän kanssa, kun käytiin äitini kanssa shoppailemassa. Mies ei ollut tuolla reissulla mukana, kun oli töissä. Mut et ihan hyvin tollanen kohta nelikymppinen poikamies ja 65v pappa pärjäsivät tytön kanssa, kun niille antoi vaan siihen mahdollisuuden. Rohkeus ja varmuus kasvaa myös matkan varrella, ja luulen et tälle syksyllä tulevalle kakkoselle on sitten hoitajia vielä herkemmin tarjolla. Ja aiomme ottaa niistäkin ilon irti, kuten tähänkin asti! Tuntuu, että hyöty on niin molemminpuolista: meille tulee omaa aikaa (mikä on yllättävän tärkeää, varsinkin silloin oli kun tytön allergiat vaivasivat kovasti ja yöt oli yhtä itkua) ja lapselle läheiset suhteet isovanhempiin (tai muihin aikuisiin, joiden kanssa hän viettää aikaa meidän lisäksi).

 

Tää tuntuu olevan tosi herkkä aihe monille. Mulla ei ollut mitään ongelmaa jättää lasta hoitoon ihmisille, joihin luotan täysin ja kaikissa asioissa, mutta tiedän ystäviä, joille vauvan jättäminen jopa lapsen isälle, on vaikeaa. Itseään kannattaa kuunnella, mutta varmasti jokin järki myös pitää mukana ja tunnustaa, et jotkut asiat johtuu vain niistä hormoneista ja joskus puolen tunnin happihyppely pihalla yksin voi olla erittäin voimaannuttava kokemus, vaikka aluksi tuntuukin, että ei ne selviä sitä aikaa tuon maailman rakkaimman nyytin kanssa. Ja mä tarkoitan tällä järjellä myös sitä, että voi olla tilanteita, jolloin lapsen jättäminen hoitoon ei ole viisasta (eli esim. jos henkilö, oli sitten kuinka läheinen sukulainen tahansa, ei ole luotettava).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poitsu on ollu pariviikkosesta alkaen n. 2x viikossa hoidossa mun vanhemmilla. Yleensä siis käydään kerran, pari viikossa isommassa marketissa ja porukat asuu sopivasti matkan varrella. Kyseessä siis max. parin tunnin reissuja mut kuitenkin. Omaa aikaa kuitenkin meille, saadaan kaupassa käydä rauhassa ja katella juttuja. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika on vasta päälle kuukauden mutta mulle ei myöskään hoitoon jättäminen ole ongelma, jos luotan hoitajiin. Eli voin hyvillä mielin jättää/viedä pojan molemmille isovanhemmille, isosiskolleni, pojan yhdelle kummille ja kunhan vähän kasvaa, niin myös toisellekin kummille, joka on pikkuveljeni. Huomenna pojan kummitäti(ystäväni) tulee olemaan pojan kanssa sen aikaa, kun mä lähen jälkitarkastukseen ja mies pääsee töistä. On meillä jonkun 1,5h.

 

Eri asia on se, miten saadaan mieheni vanhemmat noudattamaan samaa kasvatuslinjaa pojan ollessa isompi. :unsure: Omien vanhempieni kanssa ei ole sitä ongelmaa, koska meidän ajatukset menee aika yksiin.

Edited by SininenHetki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vauva ollut imetysvälin verran oman äitini kanssa täällä kotona kun vauva oli 2kk. Vauva on nyt pian 4kk eikä syö tuttipullosta ollenkaan, joten pidemmäksi aikaa kuin kahdeksi tunniksi en uskalla minnekään jättää. Isäkin olisi mielellään vauvan kanssa enemmän kuin minun lenkkini tai kauppareissuni verran, mutta minkäs teet. :) Aika aikansa kutakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö oli ekan kerran hoidossa vasta puolivuotiaana, minun siskolla. Sen jälkeen on ollut muutaman kerran hoidossa, jonkun tunnin kerrallaan. Tyttö on nyt 9 kk. Useamminkin annettaisiin hoitoon mutta lähimmät sukulaiset asuu sadan kilsan päässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan jätetty esikoinen isovanhemmille lyhyeksi ajoiksi jo 3kk eteenpäin. Päätettiin että pojan on hyvä pienestä pitäen oppia että vaikka äiti ja isä hoitoon jättävät niin kotiin haetaan aina. Yötä poika ei vielä ole viettänyt ilman että jompikumpi vanhempi on ollut samassa osoiteessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen äiti hoitaa kotonamme tarvittaessa esim. kampaajakäynnin takia tai vastaavan, n. 3-4 tuntia kerrallaan. Yleensä vien vanhemmilleni, jossa Tirppa oli ensimmäistä kertaa yökylässä kuusiviikkoisena. Käytännössä vähän samanlaisia reissuja kuin NeNNNin mainitsemat eli isomman marketin reissut. Syksyllä (ikää tuolloin n. 5 kk) menee pariksi päiväksi viikoittain vanhemmilleni luentojen takia.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noin 3kk ikäisestä lähtien on ollut miehen äidin hoidettavana 1-3h kerrallaan. 8kk iässä oli kerran yökylässä, jolloin isoäiti hoiti myös iltatoimet, nukkuttamisen, yösyötön ja aamutoimet. Tultiin kuitenkin samaan osoitteeseen yöksi vauvan jo nukkuessa eli apu olisi tarvittaessa ollut vieressä. Tämä kyseinen isoäiti on niin innokas lapsenvahti ja ottaa käytännössä aina vauvan hoitoon kun sitä pyydetään ettei ole edes tarvinut miettiä muita hoitajia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0