Sign in to follow this  
Followers 0
Guest heijo

Vinkkejä kaksosarkeen, kun jää yksin kotiin

159 posts in this topic

Sitterit on meillä olleet todella hyvät! Ollaan viritelty leluja roikkumaan kun meillä on niissä sellaiset kahvat ja vauvat viihtyivät aluksi leluja tuijottaen ja myöhemmin räpläten, sen aikaa, että itse on saanut syötyä tai lämmitettyä maitoja tmv..

Tuplavaunut olivat aluksi myös kovassa käytössä sisälläkin, kun vauvat rauhoittuivat niihin kun työnteli matonreunalla edestakaisin. ;)

Puuhamatto oli myös yhdessä vaiheessa tosi kätevä, siinä viihdyttiin leluja tuijottamassa ja kurkoittelemassa.

 

Me saatiin myös lahjaksi sellainen vauvojen "riippumatto" (en nyt löydä siitä kuvaa..), joka on ollut tosi hyvä! Poika rauhoittui siihen joka kerta ja nukahti usein päiväunille siihen kun muu ei kelvannut. Sellaisissa tilanteissa kun vauvat on olleet väsyneitä, mutta ei tarpeeksi nukahtaakseen, ovat myös tuossa viihtyneet löhöilemässä tutti suussa.

 

Mistä tulikin mieleen, että tutit on olleet meillä korvaamattomia! :D

 

Muuta en nyt just keksi, tuun lisäämään jos tulee vielä mieleen..

 

Leikkikehän mä olen ajatellut hankkia. Vähän niinkuin sillä ajatuksella, että sitten kun osaavat liikkua, niin saan toisen lapsen nostettua siihen "turvaan" sillä välin kun toisen peppua pitää pestää tai itse käväisen vessassa tmv. Tottakai meidänkin koti muuttuu lapsiystävällisemmäksi koko ajan, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että kyllä silti haluaisin sen apuvälineeksi. Muuten ei mulla kyllä ole tarkoituksena lapsia siinä kehässä pitää. Mutta saa nähdä, tulen sitten joskus kertomaan ostinko. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

Meillä tossa liikkumaanopetteluvaiheessa jos toisen peppua pesi tms. hoitoa teki niin kyllä se toinen vaan seuras perässä :D Mut hyvä ajatus toi leikkikehän hyödyntäminen noissa tilanteissa. Niitä kuitenkin aina tulee :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tällä hetkellä kun ajattelen meidän vauvojen luonteita, niin voisin uskoa tytön myös seuraavan perässä kun poikaa pesee tmv, mutta toisinpäin, niin poika on varmasti heti jossain kielletyssä paikassa.. :rolleyes: Mutta sen tosiaan näkee sitten, en aio leikkikehää ostaa valmiiksi missään tapauksessa, vaan vasta jos selkeä tarve ilmenee..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vessat on kiellettyjä paikkoja ja ovi vedetään kiinni peppupesulle mennessä. Aika pitkään toinen on seurannut perässä, lähinnä sen vuoksi että kuulee sen kielletyn oven avautuvan ja sulkeutuvan. Ja jäänyt parkumaan oven taakse, kuinkas muuten. Mutta nyt pikkuhiljaa alkaa mennä niin, että se oma puuha jatkuu, vaikka toisen kanssa meniskin pesuille. Me ollaan siirretty (ainakin yritetty) vauvojen ulottuvilta kaikki sopimaton. Pääsee kahden kanssa aika paljon helpommalla. Mut toki toinen voi kupsahtaa sillä välin niin että pää kolahtaa tms. mutta niille ei voi mitään eikä koko ajan voi olla toista kädestä pitämässä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten olette hoitaneet yösyötöt silloin kuin mies on palannut töihin? Mua pelottaa ehkä eniten juuri noi tulevat yösyötöt. Mies tekee sen verran raskasta ruumiillista työtä, että en oleta hänen jaksavan käydä töissä, jos joutuu herään kolme kertaa yössä ja nukkumaan vain parin tunnin pätkiä kaksi. Oletteko hoitaneet yksin yösyötöt ja oletteko nukkuneet samassa huoneessa miehen kanssa?

 

Mä olen ajatellut siirtyväni toiseen huoneeseen nukkumaan. Pääsen sieltä hyvin lämmittämään pulloja häiritsemättä miestä. Ainut pelkoni vain on se, että pojat syövät aivan eri rytmissä ja näin ollen valvoisin koko yön. Siis niin kauan kunnes pojat alkaisivat nukkumaan pidempiä pätkiä.

 

Miten saitte huilattua päivisin kaksosten kanssa? Meillä pojat pitävät aamu-ja päiväsaikaan unillaan niin kovaa käninää ja ähisemistä (ilmeisesti masuvaivojen takia), että omasta nukkumisesta ei tule mitään. Jos joutuu valvomaan yöt ja päivisin ei saa nukuttua, niin miten ihmeessä sitä jaksaa?????

 

Onko vinkkejä, millä näistä ongelmista selviää?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies siirtyi toiseen huoneeseen patjalle nukkumaan arkiöisin kun palasi töihin. Viikonloppuisin hoiti sitten vauvojen yhden tai kaksi syöttöä pullosta, jotta mä sain nukuttua sen mitä omat rinnat antoivat myöten.. Eli viikonloppuisin sai aina edes vähän ladattua omia akkuja.

 

Meillä oli vähän eri asia kun mä imetin miehen palatessa töihin (siis mikäli et Heijo imetä öisin, sain sen käsityksen) kun mulla nukkui vauvat mun molemmin puolin ja mä aina vaan käänsin kylkeä ja tungin rinnan vauvan suuhun. Meillä siihen aikaan tyttö söi noin 3-4 kertaa ja poika 3-8 kertaa yössä, mutta siis mä jaksoin sen vuoksi kun itse monesti lepäilin/nukuin syöttöjenkin aikana. Toki unet jäivät silti vähälle ja olivat hyvin katkonaiset, mutta jostain (hormoneista?) sitä kuitenkin riittää energiaa selvitä päivistä.

 

Muutenkin ihmeellisesti sitä vaan jaksaa. Kun vaan aina välillä pitää huolta, että joku muu hoitaa vauvojen yösyötöt, niin että edes toisinaan saa itse kunnolla nukuttua (eri huoneessa!). Ja tosiaan kun yrittää nukkua päivällä. Mä nukuin päiväunia eri huoneessa kun vauvat, tai sitten niin, että vauvat oli ulkona unilla ja minä sisällä. Mä en myöskään saanut/saa nukuttua vauvojen lähellä päivisin, kun herään pieneenkin ähinään.

 

Kaiken tän päälle haluan vielä sanoa, että mulla ei kyllä ole sellaista oloa, että olisin tämän vauvojen tähänastisen elämän aikana ollut jotenkin jatkuvasti vaan väsynyt, joten kai sitä on loppujen lopuksi kuitenkin "tarpeeksi" nukkunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tosiaan ei imetys suju ja sekin vähä imetys, mitä nyt harrastetaan, on vähentymään päin. Eli pääasissa pulloilla pelataan. Öisin en edes yritä imettää, kun ei siitä mitään hyötyä ole. Pulloista tarvis kuitenkin antaa lisää ja paljon. Nyt ollaan menty porrastaen yösyötöt niin, että mies syöttää toisen ja minä toisen. Näin saa aina itse nukuttua yhden syötön välin eli sen kaksi tuntia.

 

Sitten, kun mies menee töihin, taidan yrittää pitää yllä tuota pientä väliä poikien syötöissä. Sais rauhassa syöttää toisen ja sit huilata sen aikaa, kun taas toinen herää. Unia tulee näillä syöttöjen väleillä ehkä se tunti kerrallaan, mut ehkä sillä pärjää niin kauan kunnes pojat alkavat nukkua pidempiä pätkiä. Toivottavasti pian alkais syöttöjen välit pitenemään... Ehkä sit viimeistään, kun saa alkaa antamaan kiinteitä <_<

 

Tänään neuvolassa oli taas puhetta perhetyöstä ja ajattelin ottaa sinne heti huomenna yhteyttä ja etukäteen jo kertoa, että jossain vaiheessa tulee varmasti oleen tarvetta heidän palveluilleen. Saisin päivisin mentyä vaikka anopille nukkuun (miehen vanhemmat asuu ihan vieressä), kun täällä olisi hoitaja pojille (miehen vanhemmat siis töissä eivätkä he siksi voi hoitaa päivisin, vaikka haluja olisikin auttaa) :D

 

Mä NIIN odotan noita poikien parempia yöunia. Vaikka tuskin niitä vielä on odotettavissa.

 

Onko teillä muuten kokemusta cuplaton- ja rela-tipoista? Me ostettiin niitä tänään, kun pojilla on ilmavaivoja ja niiden aiheuttamat käninät todella ovat häiritseviä. Masuhierontoja ollaan myös tehty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Me ollaan annettu rela-tippoja molemmille alusta alkaen. Niistä nyt ei eroa huomannut kun niitä alettiin antaa, mutta mä uskon, että ne on hyödyllisiä ja siksi niitä syödään.

 

Cuplatonit auttoi vähän tytön masuvaivoihin, mutta pahensivat pojan masua. Poitsulle apu löytyi sitten disflatylista. Noita ilmavaivoihin auttavia on kai vielä kolmaskin, kokeilemalla sitten selviää mikä sopii teidän pojille tai sopiiko mikään. Mutta toivottavasti teille olisi apua siitä cuplatonista, ettei tarvitse edes muita kokeilla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

eilen siis aloitettiin cuplatonit ja nyt ilmavaivoja on enemmän kuin ennen ja pojat entistä rauhattomampia. Lopetetaan ne ja annetaan pelkkiä reloja. Jos jatkuu vaivat, niin vois kokeilla sitä disflatyliä. Tai sit vois vaihtaa d-vitamiinin merkkiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ootko varma että lisääntyneet ilmavaivat johtuvat cuplista? Eikä esim jostain, mitä olet itse syönyt/juonut..? Meitä meinaa kehoitettiin antamaan niitä muutaman päivän ajan, jotta vaikutukset näkyvät. Mutta toki jos selvästi niistä johtuvat, niin ei kannata pahentaa tilannetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kyllä mies sai herätä kanssa tarvittaessa yöllä, vaikka olikin jo palannut töihin ja teki/tekee raskasta työtä. Eikö vauvojen hoito päivälläkin ole raskasta työtä? Eikö äidin tarvi olla skarppina päivän mittaan? Mä olen sitä mieltä, että miehen tehtävä on kaksosten hoidossa auttaa myös öisin. Kun lapsia on ja niistä vastataan yhdessä, mun mielestä siihen sisältyy myös yöt. Ja lisäksi, lapset nyt vaan seuraavat vuodet joka tapauksessa mullistavat ja muuttavat ihan kaikkia elämän osa-alueita. Etenkin kaksoset. Meillä käytännössä miehen tehtävä oli yöllä auttaa tarv. vaipanvaihdossa ja nostaa yhteisimetykseen ja siitä pois. Jouduin hänet yleensä herättämään, ei herännyt muuten. Jos vauvat heräilivät eri aikaan (kuten useammin kävi), nostin itse viereen tai käännyin itkevän vauvan puoleen imettämään. Välillä pyysin myös miestä nostamaan, ettei itse tarvi (jos olin erityisen väsynyt). Se, että vauvat nukahtivat tissille (ja minä myös nukahdin imetyksen aikana) helpotti kyllä meidän elämää.

 

Pienet (ja usein vähän isommatkin) vauvat heräävät öisin, he tarvitsevat ravintoa myös yöllä. Mun ajatuksissa se kuuluu asiaan ja se on vaihe. Kyllä, välillä väsyttää ihan hirveästi, mutta se kuuluu siihen "pakettiin", että on lapsia saanut. Meilläkin on välillä vauva-aikana herätty alle puolen tunnin välein, mutta usein ne välit olivat 2-4 tuntiakin. :)

 

Cuplatonta meillä käytettiin ja se helpotti mahakipristelyjä, koska ilma pääsi paremmin pois suolistosta. Rela-tippoja ei olle käytetty paitsi ab.kuurien aikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko teillä muuten kokemusta cuplaton- ja rela-tipoista? Me ostettiin niitä tänään, kun pojilla on ilmavaivoja ja niiden aiheuttamat käninät todella ovat häiritseviä. Masuhierontoja ollaan myös tehty.

 

Me annetaan relaa, neuvolan mielestä se on parempi kuin cuplaton. Ja relaa pitää antaa vähintään viikon verran joka päivä ennen kuin tietää auttaako se.

Edited by Joogini

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valakaa edes pientä toivoa meikäläiseen. Nyt tuntuu olevan todella masentava päivä. Tai oikeastaan pari viimeistä päivää ovat olleet pahoja. Unet todella vähissä. Vauvat valvottavat iltaisin pitkään. Öisin he eivät nuku kunnolla ja päivällä nukkuvat eri aikaan, jolloin ei ole mahdollisuutta nukkua itse. Ja jos nukkuvatkin hetken samaan aikaan, he pitävät NIIN kovaa ähinää ja kähinää unissaan, että nukkuminen ei onnistu. Ulos niitä ei voi laittaa, kun parveke niin pieni ja asutaan kerrostalossa. Eli ainut mahdollisuus on nukkua vauvojen kanssa samassa kämpässä ja toi käninä kuuluu seinien ja ovienkin läpi. Mä en tajua mistä se meteli voi johtua!!!!

 

Oppiiko tän univajeen kanssa elämään ja kauanko se kestää, että siihen tottuu???? :(

 

Mua on alkanut ihan tosissaan pelottaa se, miten jaksan ja pärjään poikien kanssa, kun mies menee töihin. Mulla on koko ajan oikein fyysisesti paha olo, kun mietin omaa jaksamistani. Kun sais noi pojat nukkumaan edes pikkuisen pidempiä pätkiä öisin, niin olis jo helpompaa. Mut noi kahden tunnin unet ja sen jälkeen kahden tunnin valvominen, että saa pojat takas petiin, ei oikein auta tohon omaan univajeeseen. Pojat ovat välillä todella hitaita syömään ja tykkäävät valvoa öisinkin, joten yösyötöt venyvät. Nyt poikia on valvottanut ilmeisesti mahavaivat, jotka pitävät heitä pitkiä aikoja öisin hereillä. Vaihdoin cuplattoman disflatyliin ja devitolin jekovitiin. Saa nähdä onko apua....

 

Mulla taitaa mennä koko se aika, kun mies on töissä, siihen, että saan molemmat pojat syötettyä. Heidän syöminen on niin hidasta tissuttelua ja sit, kun on masut saatu täyteen, he eivät suostu nukahtamaan ja sit taas saa valvomisen jälkeen syöttää uudestaan, että nukahtavat. Koska he alkavat syömään hanakammin ja suuremmalla ruokahalulla? Onko se yhtään helpompaa sit, kun saa alkaa antaan muutakin kuin maitoa?

 

Muutama kannustava kommentti muilta samassa tilanteessa olleilta ja siitä selvinneiltä auttaisi taas jaksamaan eteenpäin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei heijo! Sä selviät siitä. Usko pois!!! Mä en osaa sanoa että miten, mutta sä selviät. Ei ihmiselle anneta isompia taakkoja kuin se jaksaa kantaa. Pyydä apua, onko ketään kuka voisi tulla auttamaan edes pariksi tunniksi silloin tällöin? Veisi pojat vaikka vaunuttelemaan että saisit nukkua. Kysy neuvolasta kanavia ulkopuoliseen apuun. Jos et itse jaksa, pyydä miestäsi kyselemään. Voimia!!!!! Mulla eka puoli vuotta oli selkeästi pahin, sitten alkoi päivä päivältä helpottaa. Kun vauvat vähän kasvavat ja rytmi tulee vähän lähemmäs samaa, kaikki helpottuu pikkuhiljaa. Ja kun eivät enää tarvitse yöllä syöttää. Eka vuosi on varmasti rankka, mutta kaikki maksaa itsensä vielä takaisin. Vaikka ei se siinä hetkessä auta, kun tarve on akuutti, unen puute on vakava asia. :( Kiinteiden aloituksen jälkeen rytmitys on helpompaa, usko pois!! Mä niin toivon, että unet rauhoittuvat teillä ja masuvaivat helpottavat. Mulla on yks vaativa masuvauva, mutta toinen helpompi tapaus on ollut mun pelastava oljenkorsi. Kun sulla on kaksi ähisijää, niin voimat on varmasti vielä enemmän loppu. Mielettömän iso virtuaalihali!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heijo, kyllä siitä vai selviää :) Löydät varmasti pian omat rutiinit ja arki lähtee rullaamaan vauvojen kanssa. Tuohon nukkumiseen en oikein osaa antaa vinkkejä, kun meillä tytöt nukahtivat yleensä helposti uudelleen ja yöllä söivät nopeasti. Eli todennäköisesti vauvojen kasvaessa he myös alkavat syödä nopeammin niin yöllä kuin päivälläkin. Oletko vielä saanut imetettyä? Jos kaipaat siihen jotain vinkkejä tai kokemuksia, voin mielellään vastata :)

 

Tavallaan univajeeseenkin tottuu... tai oppii ehkä sietämään sitä. Ja kun on tarpeeksi väsynyt, loppujen lopuksi sitä kyllä pystyy nukkumaan. Itse käytin välillä MLL:n hoitajaa/sukulaista/perhetyöntekijää siihen, että hän vei vauvat parin tunnin vaunulenkille nukkumaan ja nukuin itse kotona. Sitten, kun olin vähän vähemmän väsynyt, hyödynsin hoitajan muulla taoin. Eli apua kannattaa pyytää! Onko teillä yöt rauhoitettu ja tehty selkeä ero yön ja päivän välille? Meillä toistuvat rutiinit ja yön hiljaisuusja pimeys/hämäryys sekä yövaatteet jne. auttoivat vauvoja ottamaan yöt nukkumisen kannalta.

 

Oikein iso vertaistukihali täältä!!! Tiedän, ettei se ehkä nyt lohduta, mutta tämäkin vaihe menee ohi ja ehkä sitä jollain tasolla jopa kaipaa myöhemmin... mä ainakin kaipaan nyt kun tytöt on lähes 4!! Silti sen väsymyksen ja muun muistaa yllättävän hyvin. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kannustuksista! Arki helpottaa varmasti sitten, kun mies menee töihin ja alkaa tulla kunnon rutiinit päivään. Nyt on ollut vähän repaleisia noi päivät, kun on eletty vauvojen tahdissa. Täytyy ottaa kunnon aikataulut ja rutiinit käyttöön nyt viikon päästä.

 

Penni imetys ei ole sujunut nyt enää moneen päivään ja olen siksi luopunut siitä kokonaan. Vähän se on surullista, kun olisin niin halunnut imettää poikia. Mutta kun oma energia ei kaiken muun hässäkän lisäksi enää riitä keskittymään siihen, niin parempi lopettaa ennen kuin stressaan siitäkin liikaa. Mulla on senkin takia ollut paha mieli, kun pojat eivät ole huolineet rintaa vaikka maitoa tuli hyvinkin vielä vähän aikaa sitten. Nyt en ole enää kerinnyt edes syömään ja juomaan kunnolla ja kun ei pojat ole enää imenyt rintaa, niin maitoa ei tulee enää melkein ollenkaan. Yritän nyt tulla sen asian kanssa toimeen, että imetys ei suju ja pakko turvautua korvikkeisiin.

 

Ollaan pidetty makkari yöllä pimeänä ja hämärässä valossa nukutettu poikia uudelleen. Yleensä yösyöttö sujuu hyvin, ainakin toisen osalta, mutta joskus se venyy, kun toinen ei vain nukahda uudelleen ja huutaa ja vääntelehtii tuskissaan.

 

Toivotaan, että tänä yönä saataisiin paremmat unet. Aletaan oleen miehen kanssa molemmat aika väsyneitä.

 

Mulla on mahdollisuus käyttää perhetyön palveluita, kun jään yksin kotiin. Aion soittaa sieltä jonkun ulkoiluttamaan poikia aina silloin tällöin, että saan nukuttua.

 

Mun äidin työpaikalla on tulossa lomautuksia ja mahdollisia irtisanomisia syyskuun loppupuolella, joten hän pääsee ainakin lomautusten ajaksi tänne auttaan mua. Silloin saan nukuttua myös päikkäreitä. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, joten täytyy sinnitellä siihen asti.

 

Viikonloppuisin ajattelimme viedä toisen pojan mun vanhemmille ja toisen miehen vanhemmille (molemmat asuu todella lähellä) muutamaksi tunniksi päivisin, jotta saadaan yhteiset päiväunet. Yhtäaikaa poikia en viitsi viedä jomman kumman mummun hoidettavaksi, kun poikien ruokinta on vielä tässä vaiheessa hankalaa. Mut erikseen niitä voi viedä. Onneksi molempien vanhemmat on enemmän kuin innoissaan ottamaan poikia hoitoon ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sulla on hyviä selviytymiskeinoja mietittynä, heijo! :) Tosi hyvä idea viedä poikia yksisteen hoitoon, varmasti hoitajille helpompaa. Eivätkä vielä osaa toisiaan kaivatakaan. Onko teillä kummeja käytettävissänne? Mä sain paljon apua lähellä asuvalta pojan kummitädiltä, varsinkin iltaisin nukutuksiin miehen ollessa myöhään töissä.

 

Mä en ois mitenkään selvinnyt jos molemmat olis olleet masuvaivaisia. On hyvä laskea se ulkopuolisen avun pyytämisen rima mahdollisimman alas. Ja kotona kaikki ei niin tärkeät hommat jätetään, eikä niistä stressata. Meillä tehdään nyt suursiivousta, kun lapset täyttävät kohta vuoden. Anoppi on tänä aikana käynyt kaksi kertaa siivoamassa paremmin, kantanut matot ulos ja siirrellyt huonekalut. Ja kerran siivosin paremmin yhdessä perhetyöntekijän kanssa vauvojen nukkuessa. Kun vaakakupissa on pölykoirat sohvan takana tai oma jaksaminen, niin turha sanoa, kumpi on tärkeämpää. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä tehdä, kun molemmat pojat huutaa yhtäaikaa??? Nälkä ei ole ja vaipat on vaihdettu. Kumpikaan ei ole tyytyväisiä. Huutavat kilpaa ja sylissä ainoastaan rauhoittuvat. Olen nyt kuunnellut koko aamun tuota huutoa eikä mikään auta. Millä pitää yksin molemmat tyytyväisenä?????

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä joskus (tai siis aika useinkin) anniskelin molempia yhtäaikaa olalla, jos huusivat yhtäaikaa eikä ollut nälkä, väsy eikä märkä vaippa kyseessä. Siinä tykkäsivät olla, pidin heitä masullaan olalla joten se saattoi tietysti auttaa samalla myös mahdollisiin mahanpuruihin. :) Muita keinoja mulla ei nyt kyllä ole antaa, jos eivät rauhoitu kerran muualle kuin syliin. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletko kokeillut vaunulenkille menoa? Jos on syöty ja vaipat vaihdettu, meillä ainakin tykkäsivät olla vaunuissa ja tosi nopsaan nukahtivatkin sinne. Mä en noin pieniä osannut nostaa syliin yhtäaikaa, mutta sängyllä makoilu ja rauhoittelu onnistui kyllä. Aika paljon sitä huutoa joutuu joka tapauksessa kuuntelemaan, kun kaksi vauvaa on yhden hoitajan varassa. :( Toivoo, ettei siihen tarvis koskaan tottua, mutta turtuu siihen, kun on pakko. Koita jaksaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää nyt tulee vähän myöhään heijolle, mutta mä selvisin usein yhtäaikaisista huudoista kun laitoin vauvat masulleen vaunuihin ja työntelin matonreunan yli edestakaisin.

 

Ja tosiaan mä myös kanniskelin olalla yhtäaikaisesti vauvoja. Ja kun olivat ihan pieniä, niin pidin myös kantoliinassa vierekkäin, säästyi vähän omat kädet. ;) Siinä olivat aina kovin tyytyväisiä.

 

Mutta valtavasti voimia ja haleja sulle heijo! Toivottavasti pian jo alkaisi helpottamaan. Ja kun saat vähän univajetta pois, niin huudot ja muut ei enää tunnu niin valtavan raskaalta kuin väsyneenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt taas ihan otsikon vierestä asiaa, mutta en viitsi aloittaa uuttakaan ketjua.

 

Olen nyt vakaasti harkinnut vauvojen siirtämistä omaan huoneeseen nukkumaan. Viime yö meni taas valvoessa, kun kuuntelin poikien ähisemistä. En saanut nukuttua juuri ollenkaan, vaikka pojat olivatkin täydessä unessa. He vain ovat todella äänekkäitä nukkujia. Onko ihan kamalaa siirtää pojat pois makkarista? Kuitenkaan en heitä imetä ja syöttöjen takia joudun aina nousemaan sängystä ylös pulloja lämmitteleen, että sama kai se on, jos menen eri huoneeseen ruokkimaan poikia...

 

Epäilen, että syötän muutenkin poikia turhan usein yöllä. Annan maitoa vaikka pojat eivät ole kunnolla edes hereillä. Jos antaisin poikien olla eri huoneessa, en heräisi joka pieneen käninään enkä olisi heti tyrkyttämässä pulloa heille. Kuulisin vain sen, kun he todella ovat nälkäisiä ja vaativat ruokaa. Luulen, että pääsisin näin vähemmillä syötöillä ja pojat voisivat oppia pidempiin yöuniin...

 

Mitä olette mieltä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siirrä ihmeessä, jos siltä tuntuu! Ainahan voit siirtää takaisin jos ei tunnu hyvältä ratkaisulta. :) Jos se yhtään auttaa sun nukkumiseen, niin siitä vaan. Kyllä siihen nälkäitkuun herää ihan varmasti. Meillä ei oikeastaan alle kolmen tunnin ole koskaan annettu ruokaa. Kun tyttö alkoi huudella masuaan kolmeviikkoisena, en syöttänyt alle kolmen tunnin vaikka huusikin. Muuten siinä tuli kierre, että söi kipuunsa ja sitten maha oli entistä kipeämpi. :( Eli joka itkuun ei kannata ruokaa mun mielestä antaa. Joku muu on varmasti eri mieltä.

Edited by Tiitiäinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

On hyvin mahdollista, että teidän perheessä poikien siirtäminen toiseen huoneeseen olisi hyvä ratkaisu :) Kannattaahan sitä ainakin kokeilla. Perheet, vauvat ja ylipäänsä kaikki kun ovat niin erilaisia! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka yö uudella järjestelyllä takana eikä yö ollut tähänastisia parempi. Joiltain osin ehkä jopa huonompi. Pojat heräsivät edelleen kahden tunnin välein ja klo 4:n syötön jälkeen he eivät enää nukahtaneet hyvin. Vasta klo 6 sammuivat ja sit taas puolentoista tunnin päästä olivat hereillä. Ei ole kivaa ollenkaan!!!! Musta tuntuu, että meidän pojilla on rytmi ihan sekaisin. He luulevat, että yö on päivä ja päivä yö. Saa nähdä millainen ensi yöstä tulee...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0