Unensieppaaja

"Kulta, arvaa mitä?"

276 posts in this topic

Vuosikausia on yritetty ja liian monta negatiivista testiä on tullut tehtyä. Ikinä ei mies oo tullut vessaan sitä testitikkua katsomaan. Nyt se oli ihan varma etukäteen että oon raskaana kun mulla oli etukäteen niin kamalan arat rinnat ja änkesi mukaan tikkua tutkimaan. Itse olen niin monenlaisia oireita kokenut ja itselleni kehittänyt että en uskonut pätkääkään että nyt ois voinut tärpätä.

 

Tein testin ja peitin sen sillä testin ohjepaperilla minuutin ajaksi kun odotettiin tulosta. Kun vetäisin sen paperin pois tikun päältä ja nähtiin ne 2  tulipunaista viivaa niin itkuhan siinä tuli molemmilla. Halattiin, itkettiin ja naurettiin yhtä aikaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä testailin sen verran varhaisessa vaiheessa, että testiviivat oli tosi haaleita. Jouduin pyytämään miehenkin mielipidettä etten vaan nähnyt omiani. Olin joskus ajatellut tehdä romattisesti sen ilmoituksen, mutta eipä sitä oikein nyt arkiaamun tohinoiden keskellä mitään suureellista jaksanut järjestää. :girl_sigh: Lauantaiaamuna testasin viikollisella digillä ja sitä menin vielä näyttämään miehelle sänkyyn. Siinä se jotenkin tuntui konkreettisemmalta ja ehdittiin vähän yhdessä hämmästellä asiaa enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä yritystä oli takana 10 kk ja kierto oli vain venynyt ja venynyt,mentiin jo kp 59:ssä kun tein jälleen uuden testin. ensin näytössä näkyi se tuttu nega ja olin aivan pettynyt,taasko se negatiivinen tuli?! mutta kun hetken sitä testiä tuijottelin niin siihen alkoikin piirtyä toinen viiva :) luulin että näin vain omiani,mutta pikkuhiljaa se haamu alkoi tummua selvemmäksi. olin aivan..ymmälläni. tältäkö se nyt tuntuu katsoa sitä toistakin viivaa,niiden monien kymmenien negatiivisten testien jälkeen..olenko tosiaan raskaana? otin kuvan testistä,ja lähetin miehelle viestin "huomenta isukki <3" piti kyllä käydä ostamassa vielä tarkempi digitesti,joka sekin kertoi "raskaana,1-2 viikkoa" :) nyt ollaan rv 7+3,mutta eiköhän tässä kaikki mene hyvin,luottavaisin mielin elellään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä annettiin vähän toivoton tulos jo tutkimuksissa, että yhteen jäädään ja kuinkas kävikään täältä tullaan tokasi pieni alku ennen äitiepäivää. Jätin testin äitienpäivä aamulla ja pyysin isää ja esikoista laittamaan kahvit äitille pienen alkun puolesta. Isä itki onnesta ja esikoinen jotenkin osasi silittää masua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli sellanen tarina maha asukin tiedosta että se on siellä. Olin tossa yks vklp remppaamassa uutta kämppää poikaystävän ja äitini kanssa. join siinä sitten pari lonkeroa illalla kun oltiin saunasta tultu. Mulle tuli aivan kauhea olo enkä tiennyt miten päin olisin ollut. Yöllä nousi kuume ja flunssa paheni joka mulla oli ollut jo jonkin aikaa. No maanataina menin sitten lääkäriin hakemaan saikkua kuumeen takia ja ohimennen vaan sanoin että menkat on viikon myöhässä että voinko tehä testin. ja se sitten näytti positiivista. Olihan se melkoine yllätys mulle ja vielä suurempi yllätys poikaystävälle. Oltiin oltu alle puolvuotta yhessä ja oli muutot kahesta kämpästä sun muuta touhuttavaa, mutta oli se maailman ihanin uutinen ja nyt vaan onnellisesti odotellaan :) olen nyt 11+3 viikolla ja laskettu aika olis 3.1.2014 :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yritys alkoi 02/12. Ekan kerran plussa tuli testiin 01/13. Mies ei ensin uskonut ollenkaan, ja kysyi vaan että mitä nuo kaks viivaa tarkottaa, ja jouduin valistamaan, että no oon raskaana! :D Digitaalisella testillä sitten vielä asia varmisteltiin. Kaksi kertaa ehdin neuvolassa käymään ja nt-ultrassa selvisikin, että alkio oli kuollut rv 8, huomattiin vas 11+1 :( Siitä alkoi elämäni pahimmat kuukaudet. Ensin kotona lääkkeellinen tyhjennys, sitten kuukautisten odottelua, ja kun ne ei tullut 67 päivään, käynnistin kierrot teroilla. 

Terokuuri naamaan, ja sitten lapsettomuuslääkärin määräämät clomit kierron alussa. 

Dpo 11 oli hirveää turvotusta, ja dpo 12 tulikin testiin taas haamu! Ilmoitin miehelle, että arvaa mitä, oon taas paksuna! :D Ei se oikein kommentoinut muuten kuin jotain tyyliin sanomalla "oho" :) Nyt on menossa 8+1 ja varhaisultrassa käyty neuvolan pyynnöstä 7+4 kun tuo keskenmenokin takana. Menin ultraan yksin kun pelkäsin että taas tulee huonoja uutisia, enkä halunnut miestä mukaan. Siellä noin 14mm sintin sydän sykki ja kaikki oli kunnossa. 

Mies katseli ultrakuvaa, ja pohti myös miten ihmeellistä on että katkarapua pienemmällä tyypillä on jo sydän joka sykkii  :wub: Nyt menossa 8+1 ja toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti vaikka oireet onkin olleet tosi vähäiset. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi mä muistan viime keväänä niin hyvin.

Ihmettelin kun menkkoja ei kuulu mutta en pitänyt sitä mahdollisuutta olevan edes olemassa että olisin raskaana kun söin pillereitä. Mutta ei niitä ei vaan kuulu, menkkojen on pitänyt alkaa kolme päivää sitten, teen testin. Testin toisesta viivasta ei oikeen saa selvää että onko se plussa. Tulkitsen negatiiviseksi.

Ei ei vieläkään menkkoja ja nyt on jo viides päivä. Teen testin töissä sillon kun muut on vielä ruokatunnilla niin kukaan ei hyökkää pukkariin kun kaivan testiä. :lol:

 

Tärisevin käsin teen testin ja odotan muutamassa sekunissa testiin tulee kaksi viivaa. Tuijotan vaan testiä. Eihän tän pitänyt olla mahdollista. Kyyneleet valuu pitkin poskia. Mietein että mitäköhän mä oikeen teen. Hengittelen hetken ja yritän skarpata etten ala vollottaa.

Saan työpäivän pulkaan ja kun pääsen työpaikan ovista ulos purskahdan ihan hirveeseen itkuun.

Bussimatkan yritän rauhottua ja miettiä. Päätin et käyn hakemassa vielä digitaalisen testin. Käyn tekemässä digitaalisen testin kaupungilla yhden kahvilan vessassa.

Teen testin ja näyttöön pärähtää teksti: Raskaana. Katon sitä järkyttyneenä. Kyllä nyt on uskottava raskaana ollaan.

Meen kotiin. ahdistaa en tiedä mitä mun pitäis ajatella.

Mies tulee mun luokse ja ihmettelee mikä mulla on. Miks oon niin hiljainen ja itkenyt.

Miehen utelut saa mut pillahtamaan itkuun, mies ihmettelee mikä mulla on. Saan skarpattua ja itkun loppumaan, katon mun miestä ja sanon olevani raskaana. Mies ei sano mitään tuijottaa vaan eteensä ja laskee pään kämmeeniin. Hetken istuttuaan tulee ja halaa mua. Mä alotan kauheen itkemisen.

Jokun ajan päästä mies nousee ja sanoo menevänsä kattomaan telkkaria.

Aikaa kulu jonkun verran ja keskusteltiin asiasta paljon mutta lopulta päädyttiin pitämään vauva.

Ja nyt meillä on maailman ihanin tytär joka täyttää pian puoli vuotta :lipsrsealed: :lipsrsealed:

Edited by Pikkuinen13

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ihana teksti :girl_in_love:

Sunnuntaina (päivä oletettuja menkkoja) tuli yhtäkkiä kotona tosi seesteinen ja rauhallinen olo, hyvin zen-mäinen :D vaikka yleensä ennen menkkoja kaikki asiat v*tuttaa. Silloin tuli semmonen fiilis että nyt on tainnu osua ja upota. Sitten maanantai iltana plussasin haamun kun oli kp 28/28-29. Illalla sitten miehen kanssa apteekkiin ja seuraavana aamuna CB:n testi sanoo että Raskaana :give_heart:  Nyt eletään sitten jänniä aikoja ^__^ Ei oikeen vielä pysty uskomaan tätä todeks.. ollaan kuitenkin vielä niin alussa ja mitä vain voi käydä.

Edited by pikata

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin täällä lukemassa ihania tarinoita <3 Kunpa itsekin pääsisi pian kertomaan miehelle iloisia uutisia eikä aina sitä menkat alkoi plääh :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihania tarinoita <3 <3

 

Toivottavasti huomen aamulla pääsen kertomaan rakkaalleni parhaimmat mahdolliset uuden vuoden uutiset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mies oli kyllä ihan intona tekemässä meille vauvaa, mutta sitten kun ilmoitin ilouutisen että testi näytti plussaa, mun mies meni ihan lukkoon. Yhtäkkiä siitä tuntui kun koko maailman murheet on sen olkapäillä ja paniikki iskee, kun ei se ollut yhtään ajatellut että näin nopeasti tärppää. Nyt muutaman päivän sulattelun jälkeen alkaa miehenikin taas olla innoissaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mies on nyt töissä toisella paikkakunnalla ja mä sitten päätin huvikseni tehdä testin yön pimeinä tunteina. Noh, mies tietysti jo siihen aikaan nukkumassa... Minä teen ensin liuskatestin, johon ilmestyy nopeasti kaksi viivaa. Sydän alkaa jyskyttää, kun katson sitä tikkua. Nopeasti aivot raksuttamaan! "Mulla on digitestejä kaapissa, äkkiä tekemään semmonen". Mitä ihmettääääää, digitesti näyttää myös "pregnant 2-3", ei tää oo mahdollista!

 

Sydän alkaa jyskyttää yhä enemmän, kädet tärisee ja hiostuttaa. Mietin soitanko miehelle yöllä, laitanko viestin, jonka se aamulla lukee, ilmoitanko seuraavana päivänä - mitä ihmettä teen!?? Noo, laitoin sitten viestin, että "jos heräät tähän niin ilmoita heti" tai jtn sinnepäin. Ei vastausta eli mies ei herännyt. No, ihan sama, soitan silti! :grin:  Ja niinpä mä tein. Mies unenpöpperöisenä tais olla vähän hämmentynyt, mutta kuulosti kuitenkin ilahtuneelta vaikkei juuri mitään osannut sanoakaan :grin: 

 

Kotiin tultua parin päivän päästä mies halusi, että teen jäljelläolevan digitestin ja tuijotti sitä siihen asti, kun siihen tuli kaikki samat tiedot kuin mullekin :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tehtiin 2. IVF syyskuussa 2013. Alkioiden (2 kpl) tuoresiirtopäivänä (perjantai) alkoi muuttohässäkkä ja muutettiin uuteen asuntoon. Koko seuraavan viikon oli lomaa ja laitettiin tavaroita kaappeihin, siivottiin, haravoitiin pihaa, istutettiin puita ja pensaita, kaivelin kuoppia maahan ja raahasin multasäkkejä ja olin iltaisin niin väsynyt, että kaaduin sänkyyn. En siis ehtinyt (niin paljon) stressaamaan onnistuuko hoito vai, edellisellä kerralla roikuin foorumeilla ja googlessa koko ajan laskemassa todennäköisyyksiä ja kuulostelemassa tuntemuksia.

 

Reilu viikko siirrosta maanantaina alkoi hiljakseen vuodella punaista, (ei ollut kuitenkaan menkkaoireita, paitsi Lugejen perus rintojen aristelut) ja olin varma, että nyt on nega taas : / Töiden jälkeen hain First signal testin apteekista, kun ajatellin, että parempi kuitenkin testata, että voi lopettaa Lugesteronin. Tein testin illalla suihkuun mennessä (vuoto oli muuttunut niukaksi rusehtavaksi valkovuodoksi, kiinnittymisvuotoa?) ja jätin suihkun ajaksi testin pöydälle. Ihmettelin suihkussa kun ojensin vartaloa hiustenpesun aikana, että omituisesti tuntuu ikäviä venytyksen tunteita kohdussa (langanvetoja?). Uteliaana ihmisena kuitenkin kurkkasin testiin noin minuutin päästä. Ja ihmeiden ihme, elämäni ensimmäinen plusviiva alkoi muodostua testiviivan paikalle, ensin luulin, että kuten joissain raskaustesteissä, testiviiva ensin tulee näkyviin kun virtsa ohittaa sen, mutta haalenee sitten valkoiseksi. Tämä viiva pysyttelikin punertavana ja jatkoi punertumistaan maailman selkeimmäksi viivaksi! Kyyhötin shokissa 5 minuuttia istuen pöntön päällä ja tuijottaen viivaa ja lopulta kun pystyin liikkumaan ja puhumaan, menin näyttämään sitä puolisolle. 

 

Hän oli tottunut mun haamuviivojen tiiraukseen millon läpivalaisulla millon suurennuslasilla ja oli aluksi skeptinen kun tulin tikkua heiluttaen, mutta kun hän näki testin, hänkin meni aivan hiljaiseksi ja eipä epäillyt enää... Sitä hetkeä en unohda!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi, Psychobubbles, meni ihan kylmät väreet! Onnea! 

 

 

Mun mies oli kyllä ihan intona tekemässä meille vauvaa, mutta sitten kun ilmoitin ilouutisen että testi näytti plussaa, mun mies meni ihan lukkoon. Yhtäkkiä siitä tuntui kun koko maailman murheet on sen olkapäillä ja paniikki iskee, kun ei se ollut yhtään ajatellut että näin nopeasti tärppää. Nyt muutaman päivän sulattelun jälkeen alkaa miehenikin taas olla innoissaan.

Mäkin menin ekan positiivisen testin tekemisen jälkeen ihan lukkoon ja jopa paniikkiin vaikka olin odottanut hetkeä jo monta vuotta, ja vähän myöhemmin paniikki meni ohi.  :) Kai se on niin iso juttu että pää jotenkin ylikuormittuu ja naksahtaa huolimoodille. :P

Edited by Smultron

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse tein positiivisen testin eräänä sunnuntai aamuna. Mieheni oli ollut viihteellä pitkän kaavan mukaan edellisenä yönä ja huonosti nukkuneena testiä tein aamulla. Vaikka plussatulosta oltiinkin odotettu niin silti se oli jonkinlainen shokki. Viikko aikaisemmin näytti vielä miinusta, joten olin melko varma että se näyttää negatiivistä vieläkin. Mieheni sanoi krapulaisena ja polleena, että "kyllä minä tiesin, että se on positiivinen. Olet ollut niin kiukkuinen pari viikkoa". Ja sekös minua vasta ärsyttikin. Mutta siis alkujärkytyksen jälkeen olin aivan onnessani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä laitoin miehen katsomaan tikun tuloksen vessaan.....Aikaa kului pidempi tovi ja heti ilmeestä näin, että plussa oli tullut, vaikka kuinka yritti pokkana kävellä minun luokseni.

Oli kuulemma pöntöllä istuskellut ja henkeään haukkonut hetken aikaa <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä oli hyvin hämmentynyt olo. Vaikka raskautta ei oltu kauaa yritetty tosissaan, oli negojen pissaaminen tikkuun tuttuakin tutumpaa. Mutta plussan pissaaminen olikin ihan uusi juttu, enkä hoksannut että ensin siihen ilmestyy se sama viiva kuin negatiivisessakin. Lähdin sitten vessasta pois, ja takaisin tultuani siihen viereen oli alkanut hiipiä himmeä toinen viiva, joka vahvistui vahvistumistaan. Minulla oli ollut pientä menkkatuhrua n. ½ viikkoa aiemmin, mutta kun menkkoja ei alkanut kuulua, päätin tehdä testin. Aloin nauraa hervottomasti ja sen jälkeen itkeä, kun menin kertomaan miehelle uutiset. Oli epäuskoinen olo, mutta hyvällä tavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tein testin "salaa" mieheltä just ennen nukkumaan menoa. Olin juonut pari lasia viiniä ja pienessä hiprakassa tuli vaan tunne että nyt vaikka olikin vasta dpo11. Olin saanut päähän piston muutama päivä aiemmin että pc'n testejä tuli ostaa kaappiin varuilta.

Parin tunnin pidättelyllä tein siis testin ja jäin katsomaan liuskaa. Ensin tuli kontrolliviiva ja heti sen jälkeen alkoi piirtymään,ensin himmeämmin,testiviiva. Sydän jätti siinä vaiheessa usean lyönnin väliin ja muistan sen shokin mihin menin. Juoksin pelkissä alushousuissa makkariin testitikun kanssa ja sanoin miehelle: "Joko tää testi ja mun silmät valehtelee tosi pahasti,tai sitten mä olen raskaana!" En voinut kuin itkeä,koska nyt tiesin että vihdoin tärppäsi. Vihdoin 1,5 vuoden jälkeen ja lukuisten negatestien jälkeen vihdoin olin varma että nyt tapahtuu jotain suurta. Mies katsoi testiä ja näki viivat,mutta uskoi vasta kunnolla seuraavana päivänä tehtyä vahvempaa viivaa + digitestejä.. ;) Nyt tämä meidän pieni 'ihme' mitää hirveetä möykkää mahassa. En olisi ikinä uskonut että tämä onni meille suodaan.. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now