Kohtukuolema

[TIME]

Oma esikoiseni kuoli vajaa vuosi sitten kohtuun rv 29+6. Kuten usein kohtukuolemassa, jäi tämäkin kuolema ikuiseksi mysteerioksi. Istukkaan oli tullut tuntemattomasta syystä toimintahäiriö.

 

Kohtukuolema tarkoittaa sikiön menehtymistä kohtuun rv 22 jälkeen tai synnytyksen aikana. Vuosittain kohtukuolemia on noin 400. Niin kuin jo omasta kokemuksestani kerroin, syy jää usein selvittämättä. Syynä voi olla esim. napanuorakomplikaatio.

 

Vuonna 2006 lapsia syntyi n.60 000, kohtukuolemia oli n. 400, kätkytkuolemia 18. Yleisessä tiedossa on kätkytkuolema, mutta kohtukuolema on monille vieras käsite. Minäkin olen törmännyt siihen, että lapsen menetystä ei oikein ymmärretä, kun sitä lasta ei ole ollut koko maailmalle näyttää.

 

Toivon mukaan en tähän ketjuun kohtalotovereita saa, mutta aina joku tuntee jonkun jolle näin on käynyt. Niin minäkin tunsin ja sitten se sattui osumaan vielä omallekin kohdalle.

Mun henkilökohtainen toive on, että tästäkin aiheesta puhutaan, joten multa voi aiheesta vapaasti kysellä, jos joku tarvitsee esim. neuvoa kuinka kohdata kohtukuoleman kokenut ystävä tms.

[Peony]

Tarinanne on tuttu toisaalta netistä ja lisäksi ystäväpiirissäni on äskettäin ollut vastaava tapaus. Oman useamman vuoden lapsettomuuteni kautta osaan jotenkin asettua ystäväni asemaan*, mutta en väitä ymmärtäväni täysin, mitä hän on kokenut. Vielä en ole ystävääni tapahtuneen jälkeen kohdannut (välimatkaa reilusti), mutta kesällä varmaan tulemme tapaamaan.

 

On hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan ja että esimerkiksi sinä olet valmis oman kokemuksesi kautta neuvomaan/auttamaan muita.

 

* Muokkausta hieman: jatkan tuohon sen verran, että ystäväni on siis myös lapseton ja kyseessä oli esikoinen. Jotenkin kuulosti kirjoitettuna siltä kuin väittäisin, että lapsettomuudesta kärsinyt osaisi ymmärtää kohtukuoleman kokenutta. Sitä en todellakaan väitä, mutta lapsettomuus on kummallakin taustalla ja sitä kautta voin ehkä vähän ymmärtää menetystä .

[Sue Ellen]

Tämä koko asia on tullut minun tietooni alunperin vasta naikkareiden puolelta, kun kuulin teidän tarinanne. Pari muuta tapausta on tullut tietoon sittemmin työharjoittelujen (sh/kätilö) yhteydessä, jolloin käsillä on ollut vanhempien pelko kiintyä uuteen lapseen, ensimmäisen lapsen menehdyttyä tällä tavalla. Todella hienoa, että olet halukas tekemään asiaa tutummaksi ihmiselle. Vaikkei tunneta, niin saan varmaan silti sanoa että olen todella ylpeä puolestasi.

 

Ehkä jos tämäkin surullinen mutta onneksi suhteellisen harvinainen ilmiö tunnettaisiin paremmin, se voisi hyödyttää myös sen kokeneita perheitä tulevien onnistuneiden raskauksien ja synnytysten yhteydessä. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on yleisesti tiedossa, ja se on inhimillinen mutta perheen kannalta kamalan ikävä ja huono asia, ettei uuteen vauvaan uskalleta kiintyä menettämisen pelossa.

[Pinja Mii]

Minua tämä aihe kohtukuolema koskettaa eräällä tavalla ja olen sellaisen mahdollisuudesta ollut jo hyvin pienestä asti tietoinen... Mun äidillä sekä mun siskolla on aikanaan kuollut täysin terve vauva kohtuun! Äidillä oli silloin raskausviikkoja 39 ja siskolla 31. Varmaa syytä ei koskaan saatu selville. Syyksi kuitenkin epäiltiin erästä, jopa hyvin huomaamatonta ja muuten vaaratonta sairautta, joka äidilläni todettiin kymmeniä vuosia myöhemmin. Tämä sairaus periytyy erityisesti tyttölapsille ja se saadaan vain satunnaisesti kiinni verikokeissa vasta-aineiden muodossa. Tähän taudinkuvaan kuuluu eräänä erityispiirteenä ns. selittämättömät kohtukuolemat. Itseltäni on ennen raskaaksi tuloa verikokeet tätä varten otettu eikä vasta-ainetta ainakaan silloin verestä kiinni saatu... tosin kiinni sitä ei olla saatu koskaan myöskään siskoltani!

 

Odotamme erittäin onnellisina esikoistamme syyskuussa maailmaan saapuvaksi! Ainakin tähän asti raskaus on sujunut oikein mallikkaasti ja vointi on ollut alun pahoinvoinnin jälkeen hyvä! Ja näin tietysti toivomme ja uskommekin sen jatkuvan!

 

[Keijis]

Kohtukuolema on itselle tuttu sukulaisen kautta, joka on joutunut kokemaan tämän. Hienoa, että asiasta puhutaan. Toiveesi TIME oli, että sinulta voisi kysellä niin voisitko kertoa, että miten kohtukuoleman kokenut pitäisi kohdata? miten asiaa voisi käsitellä hänen kanssa? Minulle tuli vähän yllätyksenä, kun kuulin mutkan kautta, että hän on tosi pettynyt läheisiinsä asian käsittelyssä.

[TIME]

Ehkä jos tämäkin surullinen mutta onneksi suhteellisen harvinainen ilmiö tunnettaisiin paremmin, se voisi hyödyttää myös sen kokeneita perheitä tulevien onnistuneiden raskauksien ja synnytysten yhteydessä. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on yleisesti tiedossa, ja se on inhimillinen mutta perheen kannalta kamalan ikävä ja huono asia, ettei uuteen vauvaan uskalleta kiintyä menettämisen pelossa.

 

Aamen!!! Sä kirjoitit aivan loistavasti!!! Mun käsityksen mukaan kätilöillä on jo käytännön työn kautta kokemusta kohtukuolemasta, mutta neuvolan terkoilta ei voi odottaa samaa. Mulle sattui vasta valmistunut, joka ei tiennyt yhtään miten toimia.

 

PinjaMii Tuollaiset salakavalat sairaudet, jotka selviävät surullisimmalla mahdollisella tavalla on pahimpia. Onneksi sut on nyt tutkittu! Onnea odotukseen!

 

Keijis Kohtukuolemaan on ympäristön tosi hankala suhtautua. Kaikki on hämillään ja hokevat "Kuinka näin voi käydä?!" Suomalaiseen suruun kuuluu, että annetaan niiden surra rauhassa, joilla surua on. Ei viitsitä tunkeilla. Mä en ole tätä koskaan henk.koht ymmärtänyt. Miksei lähipiiri voi olla mukana elämän iloissa ja suruissa? Suru voi ihan hyvin olla yhteinen, jaettu kokemus!

Mun ystäväpiiristä tipahti muutama ystävä ihan sen takia, että niille mun kohtaaminen oli niin vaikeaa ja myöhemmin eivät sitten vaan enää kehdanneet olla tekemisissä. Tää oli tosi hämmentävää, sillä useammalta muulta ystävältä olen taasen kuullut, että vaikka meille tapahtui pahin mahdollinen, niin mä olin surun kanssakin yhtä helposti lähestyttävä. No ehkä se menee niin, että näissä tilanteissa se ystävyys punnitaan.

Tärkeintä mitä voi tehdä tällaisen kokeneelle, on aktiivisesti viestittää, että täällä on ystävä, joka on saatavilla! Sen voi tehdä ja kannattaakin useampaan otteeseen kuin vain kerran, sillä surussa pää on niin usvassa, ettei välttämättä ymmärrä, mitä lähipiiri viestittää. Tää saattaa kuulostaa tunkeilulta, mutta kokemuksesta tiedän, että elettä arvostaa ja sen sanoo sitten vasta jälkikäteen, kun paluu arkeen alkaa askel askeleelta.

Mä olin siinä mielessä "onnekas(?)" surija, että mun paras ystävä oli kokenut vuotta aiemmin saman. Hän tiesi tasan tarkkaan miten auttaa. Mutta niin osasivat muutkin. Eräs ystäväni soitti päivittäin tai laittoi tekstiviestin esim. "mukana tässäkin päivässä". Kaikkeen tällaiseen vaikuttaa tietenkin se kuinka läheisissä väleissä on ollut ennen surua. Mutta mä oon kyllä saanut uusia ystäviäkin tämän surun myötä.

Aihetta voi käsitellä tämän kokeneen kanssa oikeastaan sellaisessa muodossa kuin surija haluaa kertoa. Aito kuunteleminen ja kiinnostus on tärkeää. Mä kerroin tarinani aluksi joka kadun miehelle, kun jotenkin oli tarvetta siihen. Kai siinä kertoessa konkretisoitui aina itsellekin, että mitä tapahtui.

Ehkä ihanin lause, minkä sairaalassa ekaa kertaa kuulin, oli " TIME, sinusta tuli nyt äiti, jonka tytär kuoli." Tämän sanoi meitä hoitanut kätilö. Lapsensa menettäneen äidin äitiyttä ei kannata unohtaa! Sillä satuttavinta oli kuulla lause "Kyllä sustakin vielä äiti tulee!". Mä koin sen niin, ettei mun esikoista olisi mukamas koskaan ollutkaan!

Ja aina kannattaa muistaa se, että oikeita sanoja näihin tilanteisiin ei ole olemassakaan. Suruun ei ole "manuaalia", josta katsoa sopivat sanat. Läsnä voi olla hiljaakin ja näyttää sillä läsnäololla, että välittää ja ottaa osaa suruun lapsen kuolemassa. Vaikkei lasta maailma nähnytkään, se oli silti olemassa.

[Pinja Mii]

Ihanasti kirjoitettu TIME! Kun äitini menetti lapsen, en ollut silloin vielä syntynyt, mutta siskoni vauvan menetystä surimme kaikki yhdessä silloin vuosia sitten... Muistan, sanoja oli vaikea löytää, mutta ei niitä lopulta niin tarvitukaan, lähellä olo riitti! Kirjoitin silloin siskolleni runon... täytyypä etsiä jos vaikka löytäisin sen vielä jostakin joskus.

 

Onhan se helpottavaa, että minuakin on jo etukäteen tutkittu ja mitään ei ole löytynyt, mutta mitään ei ole koskaan löytynyt siskoltanikaan eli aina sitä sairautta ei vaan saada kokeissa edes kiinni vaikka se ihmisellä olisikin tekemässä tuhojaan. Mutta näillä tuloksilla on myös mahdollista, että minulla ei ole kyseistä sairautta ja näin toivon sydämestäni, että asia on! Etukäteen on turha mitään murehtia!

[Keijis]

Kiitos TIME vastauksesta. Jotenkin sitä kai sitten on niin itse arka, että ennemmin haluaa antaa toisen surra rauhassa, kuin juuri tunkea toisen lähelle. Annoit ajattelemisen aihetta. Jotenkin itselle kolahti tuo, että voisi vaikka joka päivä jotenkin ilmaista, että on tosiaan mukana tässäkin päivässä. (ja tämä toimii varmasti kaikissa surutilanteissa.) Olen ehkä ihan arkipäivässäkin sellainen, joka ei laittele huvikseen esim. viestiä toiselle. Mutta niin kuin jo sanoin, kirjoituksesi sai minut ajattelemaan.

 

Toivon voimia ja jaksamista sydämestäni kohtukuoleman kohdanneille!

[ihanko]

Jotenkin sitä kai sitten on niin itse arka, että ennemmin haluaa antaa toisen surra rauhassa, kuin juuri tunkea toisen lähelle.

 

Tämä ei nyt liity kohtukuolemaan, vaan muuten läheisen ihmisen menettämiseen. Kun isäni kuoli, monet ystäväni ajattelivat näin eivätkä ottaneet yhteyttä. Lisäksi he ovat jälkeenpäin sanoneet että pelkäsivät sanovansa jotakin "väärin". Voin tietty puhua vaan omasta puolestani, mutta mä ainakin koin että oli vähemmän tärkeää mitä sanottiin kunhan vaan sanottiin jotakin. Kun vaan vaiettiin tuli olo että yritettiin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka mun maailma oli juuri järkkynyt tosi pahasti.

 

Siis vaikka mä ymmärrän että tilanne voi olla ystävälle vaikea, niin halaus ja "olen pahoillani" riittää musta pitkälle.

 

Sori kun tungin ketjuun takavasemmalta. En voi edes kuvitella sitä tuskaa jonka kohtukuoleman kokeneet ovat käyneet läpi.

[Sue Ellen]

Ja toisaalta, ehkä ihminen jolla on raskas suru, kaipaa välillä muutakin kuin pahan mielen puimista koko ajan. Miksi ei voi sanoa vaikkapa vain niin, että "tiedäthän, että mulle saa soittaa vaika keskellä yötä jos on paha olla. Ei ole pakko puhua jos et halua, mutta tiedäthän että voit?". Valinnan voisi jättää sille surevalle. Olisi vain lähellä. Hiljaisuus on usein parempi, kuin tyhmät fraasit. "Minä tiedän miltä sinusta tuntuu" - no tuskin tiedät! "Tulee uusia vauvoja" - joo, toivottavasti tuleekin, mutta yhtä todellinen sekin oli, joka kuoli!

[TIME]

Marthen oikeassa, että nää mun höpinät pätee ihan kaikkeen surun kohtaamiseen! Eli ihan hyvä, kun tulit sieltä takavasemmalta!

 

Totta on, ettei surussa ole eikä tarvitse löytää sanoja! Etana-Ellin mainitsemat latteudet "Tiedän miltä tuntuu !?!" tms. on ehkä kuitenkin pahimmat ja tahdittomimmat mitä voi sanoa. Mutta silti mä osasin kyllä arvostaa sitä tökerömpääkin lähestymistä kuin täydellistä hiljaisuutta, jolloin tietyistä tyypeistä ei kuulunut mitään. Eikä ole kuulunut tähän mennessäkään. Sitä vaikeampaa se on, kun aikaa kuluu.

 

Mullahan on kohtukuolemasta kokemus ensin sen kokeneen lohduttajana ja sitten itse kokeneena. Mä muistan, kun piristin ystäväni päivää (silloin, kun hän koki kohtukuoleman) lueskelemalla sille juorulehden juttuja. Silloin sattui olemaan paljon vauvauutisia, joita sitten koitin väistellä. Ja se ärsytti ystävääni. Lähinnä se, kun aloitin lauseen ja lopetin kesken.

Mun mies vei tän pidemmälle: oli tosi kiva lukea reikäistä Iltasanomat-lehteä, josta oli leikattu kaikki julkkisten vauvauutiset pois.

Ja tuolla esimerkillä tarkoitin, että oon samaa mieltä Etana-Ellin kanssa, että surija haluaa välillä jotain muutakin kuin surua! Vaikka sitten hömppäuutsia Ohosta!

[Sue Ellen]

Mun mies vei tän pidemmälle: oli tosi kiva lukea reikäistä Iltasanomat-lehteä, josta oli leikattu kaikki julkkisten vauvauutiset pois.

 

Eihän tämä todellakaan mikään hauska ketju ole, mutta tässä kohtaa kyllä repesin ihan totaalisesti: voisiko enää miehekkäämpi ajatuksenjuoksu olla?!

[TIME]

^^ Jep, tässä kohtaa mies toteutti selkeästi ajatusta: Poissa silmistä, poissa mielestä.

[Saimis]

Tungen kanssa täältä ihan puskista sorkkimaan keskusteluanne.

TIME on mulle tuttu toisaalta netistä, meidän esikoisten lasketut ajatkin sattuivat olemaan muistaakseni peräkkäiset päivät.

 

Mutta siis, tuosta surevan kohtaamisesta piti sanomani..

Mun todella hyvän ystävän kolmas lapsi kuoli pienen pienenä keskosena 13pvn ikäisenä kun mä itse olin n. 12+ viikoilla raskaana. Ystäväni toki tämän raskauteni onneksi jo tiesi, kertominen olisi ollut todella vaikeaa tapahtuneen jälkeen. Ensin tunsin että en uskalla olla yhteydessä ystävääni koska pelkäsin että raskauteni on kuin huutomerkki hänelle siitä mitä hän juuri menetti.

Mutta sitten kuitenkin "järki voitti" ja olin aktiivisesti tekstiviestein yhteydessä ja välillä soiteltiin. Välimatkaa kun meillä on satoja kilometrejä niin ei voitu nähdä. Laitoin juuri tekstareita kuten "olette mielessä tänään enemmän kuin eilen" tai "olen täällä jos haluat puhua" ja sitä rataa. Itse soittaminen hänelle päin tuntui kaikkein vaikeimmalle, juuri kun tuli kuitenkin tunne että tunkeilee. Mutta noilla viesteillä osoitin että olen 24/7 läsnä puhelimenpäässä, ja aina tottakai puhelimeen vastasinkin kun se soi.

 

Ja kun hautajaisissa nähtiin, halattiin ja itkettiin yhdessä. Ei siinä sanoja tarvittu.

 

Yritän siis vaan sanoa että tiedän todella miten surevan kohtaaminen on todella vaikeaa, mutta siihen tarvitaan rohkeutta. Ja siinä se oikea ystävyys oikeasti punnitaan, niissä elämän alamäissä.

[Galentin]

Kohtukuolema ilmiönä tuli tutuksi kun aloin seurustella mieheni kanssa ja sain kuulla, että hänen veljensä on kuollut kohtuun. Raskaus oli niin pitkällä, että keisarinleikkaus piti tehdä tiistaina. Sunnuntaina kuitenkin sikiön liikkeet loppuivat. Anopin kanssa en ole paljon asiasta puhunut, mutta appiukko on pari kertaa kertonut tunnelmistaan. Kuukausia meni aivan sumussa. Kahdesta vanhemmasta lapsesta piti kuitenkin huolehtia (4v. ja 2v.) vaikka se vaikeaa olikin.

 

Kun odotin itse esikoista, appivanhempien ensimmäistä lapsenlasta, huomasin asian tulevan pintaan. Varmasti minun raskauteni toi asian mieleen, vaikka se ei tietenkään koskaan muutenkaan unohdu. Miehen pieni veli (jolla on myös nimi) on haudattu isoisänsä kanssa samaan hautaan ja myös hänelle laitetaan kynttilä kun jouluisin käymme haudoilla. Minusta on hyvä, että sisaruksille on kerrottu asiasta eikä sitä ole yritetty painaa unohduksiin. Olen myös kiitollinen siitä, että minulle, uudelle perheenjäsenelle, asiasta kerrottiin rehellisesti enkä saanut kuulla siitä vasta vuosien päästä jotain kiertokautta. Kohtukuolema on osa perheen tarinaa siinä missä syntymätkin.

 

Enkä todellakaan usko, että kukaan voi kuvitella miltä se tuntuu.

[TIME]

Minusta on hyvä, että sisaruksille on kerrottu asiasta eikä sitä ole yritetty painaa unohduksiin. Olen myös kiitollinen siitä, että minulle, uudelle perheenjäsenelle, asiasta kerrottiin rehellisesti enkä saanut kuulla siitä vasta vuosien päästä jotain kiertokautta. Kohtukuolema on osa perheen tarinaa siinä missä syntymätkin.

 

Enkä todellakaan usko, että kukaan voi kuvitella miltä se tuntuu.

 

Näin just! Ihan varmasti tullaan kertomaan tälle uudelle tulokkaalle, kun aika on sopiva, että hänellä on taivaassa enkeli-isosisko. Miksi sitä salailemaan, sitä en ymmärrä. Lapset, kun muutenkin pitää asioita paljon luonnollisempina kuin aikuiset, kun heille ei ole vielä tullut mitään tabuja.

Tiedän muutamia, jotka ovat vasta aikuisena löytänyt yllätyksekseen dokumentteja siitä, että olisi ollut sisko tai veli olemassa, jos olisi saanut elää.

 

 

Saimis Tosi hyvä, kun olit ystävääsi yhteydessä, varmasti arvostaa sitä aina!

[Maletti]

Heippa! Anteeksi kun pungen keskusteluunne, mutta halusin tulla tuomaan tv-vinkin josta voi olla jollekulle hyötyä.

 

Eilisessä Kätilöt -sarjan jaksossa käsiteltiin kohtukuolemaa. Sarjahan seuraa kätilöiden työtä, joten näkökulma on ehkä enemmänkin heidän puolestaan, mutta mukana jaksossa oli myös kohtukuoleman edellisessä raskaudessaan kokenut odottaja. Jos jotakuta kiinnostaa (eikä tunnu pahalta katsoa tuollaista) niin jakso tulee uusintana tänään kello 22:20 FST5 -kanavalta.

[TIME]

Kiitos vinkistä, menee nauhalle!!!

[Naan]

Itsellani on kohtukuolemasta kokemusta vain etaisen tuttavan kautta, mutta selvaa on etta kamalan hankalasta ja huonosti tunnetusta asiasta on kyse. Itse ajattelisin niin, etta pyrkisin kohtaamaan lapsensa kohtuun menettaneen ihmisen tai pariskunnan aivan samalla tavalla kuin muunkin erittain laheisen ihmisen menettaneen. Suru on varmasti sanoin kuvaamaton, ja jokainen kasittelee sita eri tavalla. Pyrkisin juurikin tekemaan selvaksi etta olen aina saatavilla, eivatka vahvat tunteet pelota.

 

Ihana kuulla TIME etta sinusta on tulossa taas aiti ja etta enkelilapsesi saa sisaruksen pian. Myos mina olen seurannut tarinaasi hiljaa sivusta tuolla toisaalla.

[tk76]

Tässä tulee sitten ensimmäinen asian kokenut kohtalontoveri, itsellä todettiin tänään sikiö kuolleeksi viikolla 29+4. Vauva on vielä masussa ja tässä odottelen, että pääsis pian synnyttämään. Itsellä ei tilanne ole vielä oikein mennyt tajuntaan asti, mutta eiköhän se huomenna viimeistään jo ala valjeta.

 

Onkohan TIME vielä vastailemassa kysymyksiin, niitä saattaa kohta olla aika nippu tulossa.

[salamanteri]

Jaksamista tk76! Ei tässä oikein mitään muuta osaa sanoa.

[panda]

syvä osanottoni tk76!

[uhra]

Olen ihan sanattoman pahoillani tk76 Tässä maailmassa ei ole mitään oikeudenmukaisuutta.

[LeeLoo]

Voi että, tk76. Otan sydämestäni osaa.

[Tiitiäinen]

Minäkin otan osaa, tk76! Voimia.