Guest Penni

erilaisia sektiokokemuksia

89 posts in this topic

Meillä poika syntyi kiireellisellä sektiolla pysähtyneen synnytyksen vuoksi rv41+5, reilu 30 tuntia kun oltiin kaikin keinoin yritetty saada kohdunsuuta aukeamaan. Mulla kohtulihas jäi jotenkin sellaseen jatkuvaan jännitykseen, supisteli kyllä voimakkaasti, mutta kipu ja jännitys jäi päälle myös supistusten välillä. Olin ihan poikki ja kipeä, en olis halunnut enää alateitse synnyttääkään, vaikka synnytys oltais saatu jatkumaan. Vauvan vointi oli koko ajan hyvä, joten juosten ei leikkuriin menty, odoteltiin salin vapautumista muutama tunti. Mies pääsi mukaan leikkaussaliin. Voimakkaat puudutteet teki mulle kuvottavan olon, mutta heti kun vauva oli ulkona, sain pahoinvointilääkettä ja olo parani.

 

Vaikka synnytys ei mennyt niinkuin olisi pitänyt, en oikeastaan ollut kovinkaan yllättynyt että sektioon mentiin. Mulla oli koko raskausajan tunne, että yliaikaiseksi menee ja vähintään käynnistää pitää. Synnytys käynnistyikin sitten itsekseen kyllä rv41+3, mutta pysähtyi seuraavana aamuna. Mulla oli myös synnytystä ennen tosi kipeitä supistuksia kahden viikon ajan, joka illasta aamuyöhön. Monta kertaa oltiin jo synnärille lähdössä, mutta aina supistukset hiipui. Viimein sitten kävivät niin kipeiksi, että pakko oli lähteä ja synnytys todettiin alkaneeksi.

 

Sektiosta jäi kuitenkin hyvät fiilikset, hoitohenkilökunta oli tosi mukavaa ja haava parani nopeasti. Seuraavana aamuna leikkauksen jälkeen sain katetrin pois ja pääsin suihkuun. Ihan tavallisilla särkylääkkeillä kotiutettiin 3 päivää synnytyksestä (tosin siinä oli joulu tulossa, niin sekin varmasti vaikutti). Kyllähän sitä haavaa kiristi ja oli kipeä, mutta ihan hyvin sen kanssa pärjäsi ja parin viikon päästä oli jo ihan ok. Tuntoahan tuossa leikkaushaavan ympärillä ihossa ei ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidänkin poika syntyi kiireellisellä sektiolla edistymättämän synnytyksen sekä minun nousseiden tulehdusarvojen takia. Synnytys käynnistyi spontaanisti rv 39+3 lapsivesien menolla, josta seurasi 23h kivuliaita säännöllisiä supistuksia 3min välein. Jostain syystä avautuminen oli vain todella hidasta, vaikka lopussa oksitosiinitippakin oli maksimissaan, tyssäsi 5cm kohdalle jolloin päädyttiin sektioon. Ite olin niin väsynyt supistuksista ja valvomisista, kuumekkin mulle nousi, samoin nuo tulehdusarvot kipusivat koko ajan ylöspäin, joten sektioon päätyminen tuntui siinä vaiheessa kyllä helpotukselta. Vauvan vointi oli koko ajan hyvä, joten sen turvin jaksoin, enkä pelännyt.

Sektion aikana oksensin pari kertaa huonoa oloa. Sektiossa sekä sen jälkeen vuosin pahasti verta (2000ml) joten osastolle pääsin vauvan luo vasta 12h ja 4 tiputetun veripussin jälkeen. Ensimmäiset 2 päivää oli tosi inhottavia kipeän haavan vuoksi. Vasta 3. päivänä sain ottaa askelia ja koko ajan oli jotakin tippumassa suonensisäisesti ; antibioottia/verta/sokerisuolaliuosta/oksitosiinia/epiduraalia...oli henkisesti raskasta kun ei voinut hoitaa vauvaa, ei saanut nostettua edes sängystä itselle viereen. Onneksi 4.päivä oli jo parempi ja sitten 5. päästiinkin jo kotiin kun mun tulehdusarvot saatiin lopulta alle viitearvojen

.

Sairaalassaolon koin rankaksi siksi, kun ei pystynyt hoivaamaan vauvaa alkuun juurikaan ja oli täysin hoitajien varassa. Katetrikin roikkui 2 pv ja pelkkä sängyssä kääntyminenkin oli tuskaa.

Haava on parantunut hyvin ja kotona olo ollut hyvä. Viikon verran söin antibioottia ja särkylääkkeitä kotiin päästyä

 

Kaikesta jäi kuitenkin hyvä fiilis, koko ajan seurattiin vauvaa tarkasti joten en ruvennut pelkäämään. sektiokin sujui hyvin ja palkinto luonnollisesti mitä parhain :wub:

Edited by mirabel

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päädyttiin kiireelliseen sektioon rv 40+3 kun poika ei mahtunutkaan tulemaan ulos alakautta. Ponnistaa olin koittanut jo 50 minuuttia, imukupilla oltiin koitettu auttaa ja kun pojan sykekäyrä rupes olemaan takykardinen niin mut kärrättiin aika nopsasti sinne leikkaussaliin. Sain niin hyvät mömmöt etten kyllä tuntenut mitään muuta kuin sen, että poika nostettiin mahasta.

 

Sektiosta toivuin tosi hyvin enkä olis tarvinnut särkylääkkeitä enää toisena päivänä leikkauksesta. Poika tosiaan syntyi klo 03.18 ja jo samana päivänä nousin ylös sängyn pohjalta ja hiippailin pitkin osastoa. Varmaan se, että liikuin jo mahdollisimman nopeasti auttoi tuohon toipumiseenkin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla käynnisteltiin synnytystä reilun vuorokauden verran, kiireelliseen sektioon päädyttiin vauvan sydänäänten laskun, mun kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi. Lisäksi avautuminen pysähtyi johonkin kuuteen senttiin, joten virallisena diagnoosina sektioon oli muistaakseni keskeytynyt synnytys. Mulla oli kyllä saliin mentäessä tosi helpottunut olo. Kauheinta sektiossa oli spinaalipuudutuksen laittaminen, kivut olivat kammottavat ja piti olla "liikkumatta ja selkä pyöreänä kuin kissalla". :D Leikkauksen jälkeen yritin kuumeisesti saada varpaat liikkumaan, että pääsisin tarkemmin tutustumaan omaan tyttööni. Mulla oli katetri ensimmäisen yön, seuraavana päivänä pääsin jo reippaasti liikkeelle, haavan kivuliaisuus helpotti tosi nopeasti.

 

Mulle alatiesynnytys ei ollut mikään elämää suurempi päämäärä ja mua on tosi paljon ärsyttäny kommentit siitä, että tarvin jotain sururyhmää sektion vuoksi. Kun mulla on kuitenkin tuo ihana tyttönen. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös takana hätäsektio. Syynä nopeasti etenevä raskausmyrkytys viikoilla 33+6.

 

Olin torstaiaamuna mitannut verenpaineita ja todennut, että alapaine koholla. En kuitenkaan soittanut äitipolille, koska iltapäivälle (klo 14) oli sovittu neuvolakäynti. Neuvolassa todettiin proteiinien olevan kolmella plussalla. Siitä saman tien äitipolin päivystykseen, siellä käyrille ja ultraan, joissa kaikki hyvin. Verikokeet osoitti, että trombosyyttien ja maksa-arvojen kohdalla pahaa huonontumista ja mut otettiin sisälle Hyvinkäälle. Tällöin kello oli jotain seitsemän maissa. Siellä tilannetta seurattiin verikokeilla, joissa todettiin, että tilanne huononee nopeasti. Niinpä klo 21 maissa tehtiin siirtopäätös Naistenklinikalle, jonne lähdettiin ambulanssikyydillä. Kätilö oli mukana. Naistenklinikalle päästyäni uusi ultraus, uudet verikokeet ja käyrille. Jossain välissä soittelin miehelle, että kannattaa ehkä tulla sairaalalle, koska yön aikana saattaa jotain tapahtua. Mies lähti ajamaan kotoa klo 24 ja oli sairaalalla reilut puoli tuntia myöhemmin. Jossain vaiheessa joidenkin verikokeiden jälkeen lääkäri totesi, että refleksit muuttunuut huonommiksi, samoin veriarvot. Missään vaiheessa mulla ei ollut raskausmyrkytyksen "tyyppioireita" näköhäiriöitä tai päänsärkyä. Klo 2.10 tehtiin kiirellinen sektiopäätös, siitä suoraan leikkuriin, spinaalia selkään, katetria käteen ja ties vaikka mitä tapahtui samaan aikaan. Klo 2.37 pieni prinsessamme huusi ensimmäisen huutonsa.

 

Missään vaiheessa leikkausta mä en ehtinyt tuntemaan mitään tai edes ajattelemaan juuri mitään. Kaikki vain tapahtui. Pieni näytettiin mulle todella nopeasti ja kiintymys jäi syntymättä siinä ensi hetkillä. Vauva ja mies siirtyivät Lastenklinakan puolelle, mut kursittiin kokoon ja vietiin heräämöön. Mies tuli näyttämään heräämöön kuvia ja videota. Mulla oli pahoja tärinöitä ja koko loppuyön hikoilin aivan järkyttävästi. Vietin vielä seuraavaa päivääkin pitkälle iltapäivään heräämössä, koska arvot eivät meinanneet asettua.

 

Kun vihdoin pääsin osastolle sain myös luvan mennä katsomaan pientä pyörätuolilla. Se oli todella tärkeä hetki. Pitkään en jaksanut olla ylhäällä edes pyörätuolilla.

 

Kipulääkkeitä söin muutaman päivän enemmän, kotiin päästyä vähensin määrää. Kotiin pääsin neljäntenä vuorokautena, koska itse sitä toivoin. Ja heti kun pääsin kotiin verenpaineetkin asettui.

 

Sektio itsessään ei jättänyt mitään kammoa, mutta haava kylläkin. Mulle tehtiin vaakahaava ja se ei tahdo parantua yhdestä kohtaa. Tikit poistettiin, kun leikkauksesta oli kulunut viikko ja samana iltana haava alkoi vuotamaan verta parista kohtaa. Kävin päivystyksessä, jossa haava liimattiin kiinni. Liimaruvet irtosi reilun viikon päästä liimauksesta, sitä ennen haava vuoti kudosnestettä. Ja kun liimaruvet irtosi, paljastui toisesta kohtaa ihmeellinen "lirpake", jonka kävin eilen näyttämässä yksityisellä, koska en jaksanut lähteä jonottamaan päivystykseen. Lääkäri totesi haavan olevan ihan siisti, mutta yksi kohta tarvitsee vähän tehohoitoa. Ja lisäksi pieniä merkkejä tulehduksesta eli nyt ollaan antibioottikuurilla. Haava on vähän kipeä, mutta oikeastaan enemmän tuo kipu johtuu haavan teipeistä.

 

Jään jännityksellä odottamaan, miten haavan parantuminen jatkuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiireelliseen sektioon päädyttiin rv. 40+2, koska synnytys ei edennyt ja vauvan sydänäänissä oli liian jyrkkiä laskuja.

 

Synnytys lähti käyntiin dramaattisesti vesien menolla, kun olin synnytysvastaanotolla käyrillä n. klo 4 aamuyöllä. Ainoa vain, että lapsivesi oli ihan veristä. Lääkäri arveli, että istukka oli lähtenyt irtoamaan reunastaan, mutta mitään välitöntä hätää ei ollut, koska verenvuoto oli aika hillittyä. (Istukan alle syntynyt hematooma ja osittainen istukan ablaatio paljastuikin myöhemmin verenvuodon syyksi - kuulemma tämä meni kategoriaan "sellaista sattuu", istukasta ei löytynyt mitään vikaa). No, ei sitten muuta kuin synnytyssaliin, vaikka synnytys ei ollut edes kunnolla käynnissä enkä ollut juuri auki.

 

Jouduin piuhoihin ja sitten minua ronkittiin (mikä sattui aivan saatanasti) vähän väliä ja vauvan päähän laitettiin pinniä ja otettiin mikroverinäytteitä ym. Vauva oli päälle päätteeksi virhetarjonnassa (avosuinen tarjonta). Ei ihme, ettei synnytys edennytkään, kun olin ihan shokissa niiden helvetin kivuliaiden sisätutkimuksien takia enkä päässyt liikkumaan normaalisti. Lopulta nousi pieni kuumekin, mihin sain antibiootit. Sain myös epiduraalin, vaikka olin vaivaiset neljä senttiä auki, koska sisätutkimuksista ei meinannut tulla mitään, kun se sattui niin paljon, että vaistomaisesti menin ns. karkuun.

 

Avautuminen pysähtyi 4-5 senttiin eikä vauva kestänyt oksitosiinia, jolla supistuksia vauhditettiin, joten sektiopäätöksestä tultiin ilmoittamaan siinä kymmenen maissa illalla (jos muistan oikein; muistaakseni leikkaussalin vapautumista jouduttiin odottelemaan pieni hetki). Vauvalla ei ollut merkkejä hapenpuutteesta, joten mitään hengenhätää ei ollut. Mä olin ihan, että jes, vihdoinkin jotain tapahtuu. Sektiopäätös oli helpotus tuossa vaiheessa, kun koko päivä oli mennyt pelätessä, että miten tämä päättyy.

 

Spinaali meni sisään täysin huomaamatta, koska mulla oli jo epiduraali. Mua rupesi aika nopeasti vapisuttamaan, ja ilmeisesti se johtui ihan siitä lääkeaineesta eikä hermoista, koska vaikka kuinka yritin käskeä itseäni lopettamaan, niin se ei auttanut. Vauva oli ulkona n. viidessa minuutissa (syntymäajaksi kirjattiin täpärästi 12.2.2012 klo 23.59 :D), ja pienen hetken ehti jo sydäntä kylmätä, kun mitään itkua ei kuulunut, mutta vähän ajan päästä kuului vaimeita ääniä. Hoitajat olivat kyllä tosi ihania ja pitivät mut koko ajan hyvin ajan tasalla sen suhteen, mitä tapahtuu, eli heti onnitteluiden jälkeen mulle kerrottiin, että lapsivesi oli ihan ruskeaa ja vauvalla oli vähän vaikeuksia hengittää omin avuin. Vauva sai lisähappea ja vietiin tarkkailuun vastasyntyneiden teholle.

 

Mullahan ei ollut mitään hätää leikkaussalissa ja olin koko ajan perillä siitä, että vauvalla ei ole hätää, mutta mies oli ollut ihan suunniltaan huolesta. Hän oli joutunut odottamaan n. 45 minuuttia ennen kuin joku tuli kertomaan, että vauva on viety vastasyntyneiden teholle, mutta sekä vauva että äiti ovat ok. Alun perin kun hänelle oli sanottu, että vauva on muutamassa minuutissa ulkona ja hän pääsisi sitä katsomaan.

 

Mua vähän harmitti, etten saanut nähdä vauvaa edes vilaukselta leikkaussalissa, mutta olisi se ollutkin aika tylyn näköistä, kun jälkeläiseni oli kuulemma ollut ihan sen veripuuroisen lapsiveden peitossa. Itse asiassa näin vauvan ensimmäistä kertaa vasta 10 tuntia synnytyksestä, koska jouduin viettämään koko yön heräämössä tarkkailtavana: kohdussa oli pieni verenvuoto ja joku hyytymäkokkare, joka sitten tuli lopulta aamuyöstä ulos, minkä jälkeen homma alkoi sujua normaalisti. Tuo heräämöyö olikin aika perseestä (jos sitä edellinen ei ollut tarpeeksi perseestä :lol:): suunnilleen puolen tunnin välein automaattinen mittari mittasi verenpainetta ja puolen tunnin välein kohtua paineltiin, eli nukuin ehkä vartin-puolen tunnin pätkissä. Niin, eikä mulla ollut vieläkään sitä vauvaa. Päälle päätteeksi mulle tuli kauhea turvotus synnytyksen jälkeen, koska olin ollut syömättä, liikkumatta ja nesteytettynä niin pitkään.

 

Mutta olen erittäin tyytyväinen siihen, että minua pidettiin tarkkailussa, vaikka se olikin siinä mielessä turhaa, että verenvuoto tyrehtyi lääkityksen ja kohdun painelun ansiosta aika nopeasti ja hyvin. Ei vara venettä kaada.

 

Vauva vietti ensimmäisen yön teholla seurannassa, ja pääsi vierihoitoon seuraavana päivänä iltakahdeksan maissa. Lisähappea ei onneksi tarvittu kuin parikymmentä minuuttia syntymän jälkeen, ei ollut merkkejä infektiosta ja verensokeriarvot olivat hyvät. Pääsin imettämään vasta tuolloin illalla, ja varmaan sen takia maito nousi vähän hitaammin ja jouduin antamaan vauvalle lisämaitoa osastollakin, koska se vain huusi nälkäänsä vaikka kärsivällisesti imetin kaksikin tuntia keskellä yötä. (Sitten imetys lähtikin tosi hyvin käyntiin, kun maito nousi.)

 

Sektio oli fyysisesti helppo nakki: pääsin nopeasti liikkeelle, haava parani hyvin (arvesta tuli oikein nätti, vaikka haavan reunat vähän aukesivatkin tikkien poiston jälkeen - sitä ei kuitenkaan juuri huomaa) ja vauvan hoito sujui normaalisti. Ainoa, mikä oli alussa hankalaa, oli vauvan käsitteleminen sängyssä (esim. makuulla imettäessä), kun ylävartalon liikuttaminen tietyllä tavalla sai haavan vihlomaan. Menetin verta n. 1,5 litraa, josta varmaan osa meni jo ennen sektiota ja osa vuotona sektion jälkeen, joten hemppa oli alimmillaan 90 - ei siis kauhean paha, mutta mulla oli ainakin viikon ajan synnytyksen jälkeen melkoisen hutera olo, kun oma normaalitasoni on yli 130.

 

Henkisesti itse sektioon päätyminen ei ollut kova pala, mutta muuten synnytyksestä saattoi jäädä jotain juttuja mielen päälle, joten seuraavassa raskaudessa joudun ehkä käymään pelkopolilla. Synnytyksestä kokonaisuutena jäi kuitenkin hyvä mieli ja koin saaneeni parasta mahdollista hoitoa. Henkilökunta oli tosi ihanaa ja myötätuntoista esim. heräämössä, kun itkin hormonihuuruissani, että miksi mä en saa nähdä vauvaani. Sain myös jutella sekä kätilön että minut leikanneen lääkärin kanssa jälkikäteen.

 

edit. pari lisäystä

Edited by Nox

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tehtiin hätäsektio tasan neljä viikkoa sitten.

 

Olin tullut sairaalaan lapsivesien hulahdettua kotona vessanpönttöön. Lähdin pian sairaalaan, vaikkei vielä supistellut yhtään. Käyrillä vauvan liikkeet ja sydänäänet näyttivät normaaleilta. Oma fiilis oli hilpeän jännittynyt, yeah, vihdoinkin päästään synnyttämään, kohta vauva on täällä, onpas tämä tällä kertaa erilaista kuin aiemmin. Kaksi vanhempaa lasta kun olivat alkaneet syntyä supistuksilla ja vedet oli puhkaistu vasta synnytyssalissa.

 

Kun minut siirretään tarkkailuhuoneesta synnytyssaliin, kätilö huomaa minulla runsaan verenvuodon. Itse en ole mihinkään vuotoon kiinnitänyt sen kummempaa huomiota, minullahan on sairaalan hehtaariside ja oletan vain lapsivettä sinne lurahtelevan. Salissa ei enää vauvan sydänääniäkään löydy. Kätilö hälyttää paikalle lääkärin klo. 19.10. ja sali täyttyy myös muista kätilöistä. Minut kehotetaan sängylle nelinkontin, pää alaspäin ja saan maskin suuni eteen, jotta voin hengittää vauvalle happea samalla kun lääkäri tekee ultratutkimuksen.

 

En ymmärrä, että olemme molemmat hengenvaarassa.

 

Istukka on repeytynyt aiheuttaen vauvalle hapenpuutteen ja meille kumpaisellekin vakavan verenvuodon. Klo. 19.19 lääkäri tekee hätäsektiiopääöksen ja lähdemme kiireenvilkaa leikkuriin. En muista, kuulinko mitä ympärillä olleet ihmiset puhuivat, kerrottiinko minulle edes, mistä on kyse. Tärkeintä oli toimia nopeasti. Jonkinlainen käsitys tilanteen vakavuudesta minulla mahtoi olla kun aloin mielessäni lukea Isä Meidän -rukousta.

 

Leikkurissa anestesialääkäri antaa uuden maskin naamalleni, otan siitä kaksi henkosta ja olen syvässä unessa.

 

Vauva on maailmassa klo. 19.30. Hän saa yhden apgarinpisteen minuutin iässä, myöhemmin pisteitä ei enää anneta, koska silloin vauvamme on jo nukutettu.

 

Olemme elossa, molemmat.

 

Myöhemmin illalla lastenlääkäri tuo meille ottamansa kuvan vauvasta. Lääkäri lähtee vauvan kanssa parinsadan kilometrin päähän toiseen sairaalaan teho-osastolle. Itse siirryn sinne myös seuraavana päivänä, jolloin saan vihdoin tavata vauvan.

 

Leikkauksen jälkeen olen saanut vahvoja kipulääkkeitä. Käveleminen oli vaikeata, sängystä ylöspääseminen melkein mahdotonta. Pyörätuolilla minua lykittiin vauvan luokse teholle ensimmäinen viikko. Sitten kotiuduin itse kuitenkin. Mielestäni haava on ruma. Se on tosi matalalla vaakatasossa, eihän sitä paljoa näe, mutta jos peilistä tiiraa, niin huomaa.

Kotiuduttuani napsin 1g kipulääkkeitä vielä viitisen päivää ehkä kolmesti vuorokaudessa kunnes tajuan pärjääväni vähemmälläkin. Ajatus alkaa pysyä kasassa paremmin kun vähennän lääkitystä. Jälkivuotoa tulee hieman vieläkin.

 

Nyt meillä on olosuhteisiin nähden kaikki hyvin. Päivä kerrallaan eteenpäin. Vauvat ovat ihmeellisen elinvoimaisia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yritin etsii vastausta, mut ei silmiin osunu.jos sektio tehdään nukutuksessa niin saako mies olla mukana? Kellään kokemusta

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ ymmärtääkseni ei. (Kokemusta ei ole, mutta muistelen raskausaikana näin lukeneeni.)

 

Nukutushan kai liittyy yleensä hätäsektioon eikä kiireelliseen tai suunniteltuun.

Edited by airua

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on suunniteltuun sektioon nukutus, ja tuossa puhuin kätilön kanssa, niin luultavasti saa mies olla mukana.riippuu lääkäristä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisesta jouduttiin tekemään kiireellinen sektio raskausmyrkytyksen vuoksi rv35+2. Sektio itsessään meni ihan hyvin, toivuin parissa kuukaudessa. Vauva taas kärsi sektiosta (lääkärien mukaan kun ei tullut normaalia bakteerialtistusta alatiesynnytyksen kautta) erilaisten suolisto-oireisten ruoka-aineallergioiden ja refluksin muodossa. oma henkinen palautuminen oli huonompi,mulle jäi vahva syyllisyys sektiosta, en saanut vaikuttaa millään tavalla tai edes tilaisuutta kokeilla synnytystå,koin viisi vuotta olevani vale-huijari, ei oikea äiti, koska en ns.synnyttänyt oikein, täten en myöskään ollut oikea nainen. Uusi sektiopelko oli ihan hirvittävissä mittalukemissa.

 

Toinen lapsi syntyi viiden vuoden päästä esikoisen sektiosta, myöskin sektiolla raskausmyrkytyksen vuoksi. Tällä kertaa puhuin joka lääkärille sektiokammostani ja synnytys yritettiin käynnistää,tuloksetta. Yksi synnärin lääkäreistä muistutti joka kerta nähdessämme sairaalassa olemani viikon aikana ,että "kohta se veitsi vilahtaa, ei susta synnyttäjäksi oo". No,ei näemmä ollut. Sain paniikkikohtauksen leikkuriin mennessä kun näin vastasyntyneen elvytysohjeet ja paikalla oli lastenlääkärit ym kun vauvan paino-arvio oli alle 2kg rv 36+2. Muistui mieleen esikoisen keskola-aika. Kysyivät pitääkö nukuttaa vai rauhoitunko, onnistuin rauhoittumaan kun mies tuli paikalle. Sektio meni ok ja vauvakin oli jopa 2330g ja pirteä tapaus.

 

Haava oli hirvittävän kipeä pitkään.kotona esikoinen hyppäsi vatsan päälle ja joku raksahti sisällä, alavatsa turposi kovaksi ja nousi kuume, sietämätän kipu säteili käsiin ja jalkapohjiin joka liikahduksesta.sairaalaan,tulehtunut ja märkivä haava ja iso hematooma. Hematoomaa tyhjenneltiin, ab-kuuri. Haava ratkesi kolme kertaa ja parantuminen kesti kolmisen kuukautta.

Kuopus nyt 12kk ja alavatsa yhä tunnoton ja siellä tuntuu kova muhkura paikassa,jossa hematooma oli.

 

Sektiokammo on nyt jossain stratosfääreissä, ikinä en enää uskalla raskautta edes haaveilla.luojan kiitos tämä on ohi.

 

T.nykyisin jo oikea äiti, uudesta sektiosta huolimatta

Edited by arvoitus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla käynnisteltiin synnytystä 41+5 lähtien kolme päivää ballongilla ja cytoteceilla ilman pienintäkään etenemistä. Cytoista tuli kyllä hyviä ja kipeitä supistuksia, mutta ne ei saaneet mitään aikaan. Kolmantena päivänä 42+1 käyrillä jälleen maatessani alkoi yhtäkkiä pyöriä ympärillä porukkaa kun vauvan sydänäänissä oli laskuja. Yhdistettynä etenemättömään avautumiseen ja puuromaiseen vihreään lapsiveteen teki lääkäri kiireellisen sektiopäätöksen. Muutama tunti tästä kävelin itse leikkuriin. Nopeamminkin olisi menty, mutta olin just ehtinyt syödä kätilön kehotuksesta lounaan.. 

Mies pääsi saliin mukaan. Ensimmäinen puuduteannos alkoi vaikuttaa ja leikkaus alkoi. Hetken päästä aloin tuntemaan pientä kipua, joten puudutetta lisättiin ja odotettiin hetki. Jossain vaiheessa anestesialääkäri kyseli huonosta olosta ja sanoin että vähän kuvottaa.  No, siinä kohtaa tuli leikkurissa kiire. Ilmeisesti vuosin verta vauhdilla, koska tapahtui paljon lyhyessä ajassa ja mulle laitettiin lisää nestettä vauhdilla tippumaan ja muita verenpainetta nostavia lääkkeitä. Jossain vaiheessa aloin tärräämään ihan todella ja sain petidiiniä sen lievittämiseksi. 

Vauva vedettiin ulos, muttei huutanut lainkaan. Vauvan poski kosketti omaani ihan sekunnin tai pari ja juoksujalkaa vietiin virvoitteluhuoneeseen. Hengitystiet putsattiin ja vauva sai ylipainemaskin ja jäi seurantaan. Mut kursittiin kasaan ja vietiin heräämöön. Sieltä muistan vain tukisukkien laiton ja ne ihanat lämpöpeitteet! Heräämöstä mut kuskattiin sängyllä katsomaan vauvaa valvontayksikköön. Itkin niin paljon kun sieltä piti melko nopeasti lähteä pois toipumaan. Vauvan sain rinnalle vasta seuraavana päivänä, kun vauvan vitaalit oli vakiintuneet ja vauva hapettui kunnolla ilman letkuja. 

Leikkauksen jälkeisenä yönä mulla oli tosi kovia kipuja vatsalla sekä hartiassa ja kyljessä. Kun niihin ei miedommat auttaneet sain sit epikatetrin kautta lisää kipulääkkeitä. Kipupumppukaan ei vienyt niitä kipuja pois vaan selkeästi paras oli akupunktio. Epistä sain yölläkin kamalat tärinät ja mulla oli yöpöydällä arsenaali kaikenlaisia ruiskuja, jos mun paineet romahtais. Yöllä kävi lääkärikin ultraamassa, ettei mikään vuoto aiheuta kipuja. Kaikki näytti siistiltä.

Toivuin sektiosta kaikesta huolimatta melko nopeasti. Verta menetin reilun litran ja hemppari oli sen seurauksena laskenut tosi alas. Se hidasti toipumista kun ei uskaltanut liikkua. Kotiin päästiin neljäntenä päivänä sektiosta ja siitä seuraavana päivänä kävin jo vähän ulkona vauvan kanssa kävelemässä. Jälkivuoto kesti ja kesti ja jälkitarkastuksessa sain lähetteen ultraan. Kohdusta löytyikin vielä pieni pala istukkaa, joka poistettiin 2kk synnytyksestä kun oltiin jo tapeltu joku aika lisämaitojen kanssa. Hysteroskopian jälkeen maito nousi ikäänkuin uudestaan ja vauva ei tarvinnut enää lisämaitoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sektiokokemus viime elokuulta.

Kahden päivän avautumisvaiheen ja sairaalassaolon jälkeen päädyttiin kiireelliseen sektioon vauvan avotarjonnan, ison koon ja mun heikkojen (joskin kipeiden!) supistusten takia. Kohdunsuu ehti aueta 8 senttiin, mutta sitten tyssäsi. 

Päätöksen jälkeen leikkuriin mentiin rivakasti, mutta vauvalla ei ollut mitään hätää onneksi. Puudutus kävi äkkiä, kun mulla oli se epiduraalikatetri(?) jo valmiina selässä. Mies sai tulla viereen, kun valmistelut oli tehty. 

Itse leikkaus meni hyvin, vaikka jossain vaiheessa mua alkoi kuvottaa ihan hirveästi. Kasaan kursiminen (ja joku kuivaus, näin lääkäri sanoi) tuntui erittäin epämiellyttävältä. Mies ja vauva olivat menneet siinä vaiheessa takaisin saliin. Vauva olikin sitten 4480 g, ei olisi kuulemma tullut alakautta.

Leikkauksesta heräämöön, jonne mies tuli vauvan kanssa. Ja sitten paineltiin sitä mahaa, auts.. pari tuntia heräämössä, jonka jälkeen vuodeosastolle.

Särkylääkkeitä meni paljon ja ekat päivät olin tosi kipeä. Seuraavana päivänä sektiosta aloin kuitenkin kävellä hissukseen. Melko kumarassa piti olla, suoristautuminen sattui haavaan. En myöskään pystynyt olemaan kyljellään yhtään, kun alkoi tuntua outoa painetta vatsassa. 

Kolme viikkoa söin särkylääkkeitä, sitten alkoi helpottaa. Haavan kanssa taistelin 2 kk, kun ei meinannut umpeutua yhdestä kohtaa millään.. Nyt synnytyksestä on 5 kk, olo on muuten hyvä, mutta liiallinen ”riehuminen” ja vatsalihasten käyttö saa alavatsan helposti kipeäksi. 

Synnytyksen jälkeen olin tosi pettynyt sektioon ja siihen, että mun kroppa ei toiminut kuten piti. Nyt kun aikaa on vähän kulunut, olen ihan ok asian kanssa. En voinut vauvan väärälle tarjonnalle mitään, ja olen vaan onnellinen, että kaikki meni hyvin ja saatiin ihana poika syliin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun molemmat lapset ovat syntyneet kiireellisellä sektiolla, kummallakin kerralla syynä sikiön uhkaava asfyksia.

Eka synnytys alkoi lapsiveden menolla. Synnärille mentiin 12 tunnin päästä, ja jäin osastolle antibioottitippaan, koska strepto oli positiivinen. Supistukset alkoivat siitä muutaman tunnin päästä illalla ja yöllä päästiin synnytyssaliin. Pian epiduraalin laiton jälkeen lepäilin sängyllä, kun vauvan sydänäänet romahtivat. Kätilö käski mut rivakasti kyljelleen ja toiselle ja sydänäänet palasivat. Kätilö päätti pyytää lääkärin paikalle. Lääkäri otti vauvan päästä verinäytteen laktaattikokeen ja se oli korkea, mut käskettiin kontalleen hengittämään ja lääkäri teki hätäsektiopäätöksen. Mut kärrättiin juoksujalkaa leikkausaliin, mun mies jäi ihmettelemään synnytyssaliin yksin tilannetta. Leikkurissa käyrät katsottiin uusiksi ja sektio muutettiin kiireelliseksi. Puudutus oli nopea, kun epiduraalikanyyli oli jo valmiiksi. Juuri ennen leikkauksen alkua joku huomasi hakea mun miehen myös mukaan istumaan mun viereen. Vauvan synnyttä lastenlääkäri tarkisti vauvan ja päätti että vauva tarvii ylipainehappihoitoa, joten vauva vietiin nopsaan vastasyntyneiden osastolle, mies meni hetken päästä vauvan mukaan. Mut ommeltiin kasaan ja vietiin heräämöön. Sektiossa puudute nousi mulla ylös ja toinen käsikin puutui, oli kylmä ja täristi. Anestesialääkäri oli ihana ja kertoi mulle koko ajan mitä tapahtuu. Heräämössäkin tärisin ja sain lisää petidiiniä. Mä olin koko sektion rauhallinen ja myös heräämössä ihmeen rauhallinen. Oli kyllä hieman outoa makoilla keskellä isoa heräämöä ainoana potilaana jouluaattoaamuna. Laskeskelin siinä käsiini iskettyjä kanyyleja ja odotin puudutuksen häviämistä. Vauvasta en saanu muuta tietoa kuin mitat, jotka hoitaja näki koneelta. Jouduin vielä odottelemaan ylimääräisen tunnin että lapsi vuodeosaston kätilö ehti hakea mut osastolle. 

Osastolla sain mieheltäni kuvia vauvasta ja jouduin sut päästää miehen kotiin nukkumaan ja olin itsekseni kahden hengen huoneessa. Join mehuja jotka käskettiin juoda ja aloin ymmärtämään mitä oli tapahtunut. Musta tuntui lähinnä että vauva ryöstettiin musta, olin shokissa ja harmissani että se mitä olin odottanut ensi hetkistä vauvani kanssa pyyhkiytyi pois ja olikin elämäni ehkä karmein päivä. Iltapäivällä pääsin nousemaan sängystä ja pyörätuolilla katsomaan vauvaa. 

Mun vointi koheni seuraavana päivänä, kun olin yöllä saanut nukuttua, pärjäsin ibuprofeeni-parasetamoli lääkityksellä ja pystyin hissukseen kävelemään. Saatiin vauvakin vierihoitoon ja maito nousi sitä seuraavana yönä. Kotiin lähdettiin neljäntenä päivänä pikkuiseen rakastuneina. Mä söin kipulääkkeitä kaksi viikkoa, sit kivut helpotti. Haava parani hyvin, tikit oli itsestään sulavat. Nyt kolmessa vuodessa se on jo vaalentunut aika huomaamattomaksi. 

 

Toisessa raskaudessa kävin pelkopolilla ja tein paljon ajatustyötä kun ekalta kerralta jäi traumaa, mikä iski sit kun tulin uudestaan raskaaksi. Alatiesynnytys oli toiveissa. Synnytys alkoi supistuksilla ja siirryttiin sairaalaan heti kun sieltä saatiin kehotus tulla kun siltä tuntuu. Päästiin heti synnytyssaliin ja esitin toiveeni tarkasta seurannasta vauvan sykkeiden osalta. Synnytyssalissa oltiin lähes 15 tuntia kun avautuminen oli hidasta. Vauvan sykkeet tipahtivat joka supistuksella vähän ja lääkäri tarkasti laktaattia monta kertaa. Avautuminen jumitti 7 senttiin, jonka jälkeen kokeiltiin oksitosiinitippaa, mut sitä ei vauva kestänyt, joten lääkäri teki päätöksen kiireellisestä sektiosta. Mikää kiire ei kumminkaan ollut ja kätilöt ehti pukea mulle tukisukatkin valmiiksi ja mun mies sai leikkausalivaatteet. Mun fiilis oli että jee ei enää kärvistelyä supistuskivuissa, nyt saadaan vauva syliin. 

Sektiosalissa puudutus onnistui taas nopsaan ja vauva syntyi. Vauva sai yhtä vaille täydet apgarpisteet ja pääsi hetkeksi mun rinnan päälle ja sit isänsä syliin peittoon käärittynä. 

Mua täristi ja palelti, sain lämpöpeitteen ja petidiiniä. Kohtua ommeltiin aika kauan kun tuli pieni repeämä ja menetin 1,2 litraa verta. Mies lähti vauvan ja kätilön kanssa takas synnytyssaliin punnitsemaan ja kyljettämään vauvaa ja mut vietiin heräämöön, johon mies ja vauva myös tulivat. Sain taas vauvan rinnalle. Kun mun puudutus oli hävinnyt ja päästiin osastolle, jonne mä jäin vauvan kanssa kaksin. Sektiopäivän iltana nousin hetkeksi seisomaan ja seuraavana aamuna kävelin vessaan asti. Sit iltapäivällä kävelin jo ruokalaan syömäänkin. Kotiin me lähdettiin kun vauvalle tuli 2 vuorokautta ikää täyteen ja lääkäri pystyi tekemään kotiutumistarkastuksen. 

Mä olin aika virkeä ja niin onnessani kun sain tällä kertaa rauhassa pesiä vauvan kanssa heti alusta asti. Olin kyllä aika voimaton ja kuulemma kalpea, mut sit kotona sain levätä ja söin loppuun raskausaikana aloittamani rautakuuriin. Kipulääkkeitä tarvitsin taas kaksi viikkoa. Tällä kertaa haavasta piti poistaa tikit viikon päästä leikkauksesta ja neuvolan terkka poisti ne kotikäynnillä. Haavan reuna vähän irvisti, mutta sekin parani kun sitä viikon verran teipattiin umpeen. Nyt kun sektiosta on kolme kuukautta niin empä tuntuman perusteella tietäisi ees olleeni isossa leikkauksessa. Alavatsalla on nyt toinen arpi pari senttiä edellisen yläpuolella. 

Ja jos joskus vielä tulis uus vauva, niin lääkärin määräyksellä synnytystapa olis suunniteltu sektio. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now