Blanca

Ajatus itsestä imettämässä ahdistaa

79 posts in this topic

Olen jo kauan ennen päätöstä haluta lapsi, pitänyt ajatusta itsestäni imettämässä ahdistavana. No nyt olen seitsemännellä kuulla raskaana ja ajatus imetyksestä kammoksuttaa minua kovasti edelleen. Muuten suhtaudun vauvan tuloon erittäin positiivisesti. Vauva-arki ei pelota minua, eikä minulla ole ruusunpunaisia laseja sen suhteen koskaan ollut. Jopa synnytyspelkoni on hieman helpottanut raskauden myötä, mutta imetyskammo ei.

 

Minua ahdistaa imetyksessä mm:

 

- ajatus, että vauva imee rintaani tuntuu vieraalta,

- kipu

- joudun olla ilman paitaa lapsi rinnalla, jopa 12 tuntia vuorokaudessa! Tuttipullosta syöttäminen 12 tuntia päivässä, taas kuullostaa täysin luonnolliselta

- maidon valuminen

- rintojeni paisuminen

- mies ei ole tasavertainen hoitaja kanssani. Haluaisin, että me molemmat voisimme hoitaa lasta ihan yhtä lailla.

- vauvan riipuvuus minusta. En voi lähteä minnekään tai nukkua koskaan koko yötä.

- Haluaisin seurustella lapseni kanssa muutenkin kuin imettämällä ja olla lapselleni muukin kuin meijeri. Haluaisin, että minulla olisi muitakin muistoja ajasta kuin imettäminen

- julki-imettäminen. Julki-imettämiseksi lasken imetyksen muiden ihmisten nähden, miestäni lukuunottamatta.

 

 

Musta tuntuu, että joka paikassa imetystä pidetään normina, jopa äitiyden mittarina. Tuntuu, että imetys näyttelee todella suurta roolia vauvapuheissa yleisestikin. Voin vain kuvitella mitkä syyllistämisryöpyt ja silmänpyöritykset sellaiset naiset saavat, jotka eivät edes yritä imettää! Musta tuntuu oudolta, että jopa vieraat ihmiset kokevat oikeudekseen kysyä asiasta.

 

Kaikista kammoistani huolimatta, meinaan silti yrittää imettämistä. Lähinnä sen takia, että mieleeni on pinttynyt niin vahva kuva, että äitien nyt on pakko edes yrittää sitä tai on huono äiti. Toisaalta haluan nähdä, voisiko näistä ajatuksistani huolimattta imetys kuitenkin olla käytännössä edes siedettävää.

 

Olenko ainoa täällä, jolla on tällaisia ajatuksia?

Edited by Blanca

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muakin on alkanut ahdistamaan ajatus että toista lasta imettäisin. Tosin suurisyy on se että multa ei esikoisen kanssa imettäminen lähtenyt käyntiin, ja sitten kuin oli jonkilaisia mahkuja, niin jouduin kuukaudeksi sairaalaan. Sairaalassa ollessa maidon tulo sitten loppu kokonaan.

 

Ja pelottaa myös muiden ajatus siitä jos en imettäisi toistakaan lasta. Mielipidehän voi muuttua, mutta se vaan olisi niin helpompaa jos ei imettäis vaan ruokkis pullosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on samanlaisia ajatuksia! En ole vielä edes raskaana, mutta erityisesti tuo ajatus lapsesta imemässä minun rintaani tuntuu suorastaan vastenmieliseltä :mellow: En tiedä mistä nämä ajatukset ovat saaneet alkunsa, mutta ahdistavalta tuntuu. Mulla on pienet a-kupin rinnat, mutta ehkä ne siitä sitten raskausaikana kasvaisivat ja tulisi enemmän sellainen tunne, että ne "haluaa ottaa käyttöön". Enpä tiedä, hankala asia...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ahdistaa myös imettäminen ihan hirveästi, en todellakaan halua ketään imemään rintaani! Mua ahdistaa muutenkin kun mun rintoihin kosketaan, en yleensä tykkää edes siitä kun oma mies koskee. Se on ihan tajuttoman vastenmielistä!

 

Mä ajattelin aina, että mun mieli muuttuu raskauden myötä, kun rinnat kasvaa ja sitä rataa. Kohta ollaan jo puolivälissä, eikä mun rinnat ole kasvaneet yhtään. Tuntuu ihan, että mua ei ole edes tarkoitettu imettämään, maha kasvaa, mutta tissit on vieläkin kuin 12-vuotiaalla. Toisaalta haluaisin imettää, toisaalta taas salaa toivon, että ei tarvitsisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muakin ennen ekaa raskautta ahdisti ajatus imettämisestä, en yhtään tykännyt ajatuksesta että imettäisin. Raskauden aikana ahdistus vähän väheni, ja halusin kyllä yrittää. Poika oli kuitenkin pieni eikä jaksanut imeä, joten ikinä maitoa ei tullut tarpeeksi ja jouduin lopettamaan 1,5kk jälkeen. Yllättäen mua harmitti, kun niin pian jouduin lopettamaan.

 

En kuitenkaan ikinä tottunut julki-imettämiseen enkä kertaakaan imettänyt vieraiden läsnäollessa (ainoastaan parhaimman kaverin ja mieheni läsnäollessa olen imettänyt mutta en esim. muiden sukulaisten). Se tuntui jotenkin ahdistavalta ja nyt on sama juttu. En tiedä miten sumplisin nyt seuraavan kanssa tuota imetystä, jos se lähteekin sujumaan. Kun paikalla on kuitenkin joskus vieraita/sukulaisia, niin miten saisin tarpeeksi vahvasti sanottua, että haluan mennä imettämään esim. makkariin rauhassa, enkä halua sinne ketään katselemaan. Kun tuntuu, että monet ei kunnioita rauhaa ja tulee vaan perässä tuijottamaan. Missään kahviloissa tms. en todellakaan pystyisi imettämään. Sellaisiin tilanteisiin on pakko ottaa korviketta mukaan.

 

Luulen kuitenkin, että nytkin koko imetys stoppaa nopeasti kun tulossa on pieni vauva ja eka yrityskin oli niin surkea. Aion kuitenkin kotosalla yrittää ja pakko yrittää häätää tuijottelijat pois :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tunnistan ajatukset imetyksen ahdistamisesta itsessäni ennen esikoisen syntymää. Ennen lapsen syntymää rinnat ovat ihan omassa käytössä ja niillä on lähinnä seksuaalinen funktio. Tämä on varmasti iso syy, miksi se lapsi siinä imemässä tuntuu oudolta. Myönnän, ettei imetys ollut minusta mitään erityisen kivaa touhua koskaan, vaikka imetin yhteensä vuoden ja kaksi kuukautta. Alussa imetys takkuili ja tästä syystä poika oli osittaisimetyksellä eli sai myös pullosta korviketta. Kipua oli lähinnä ihan alussa kun rinnanpäät eivät olleet tottuneet kovaan käsittelyyn ja poika oli toivottoman huono imemään. Tämä vaihe meni aika äkkiä ohi ja kun imetys alkoi sujua, imetys toi lähinnä helpotuksen tunteen. Fyysisesti ehkä paras vertailukohde olisi täysi rakko silloin kun rinnat tuntuvat täysiltä, mutta usein maito nousee vasta kun vauva alkaa imeä. Ei siis tarvitse pelätä, että välttämättä koko ajan paidan alla hölskyisi kaksi maitopussia.

 

Julkinen imettäminen ahdisti (ja ahdistaa edelleenkin) minua. Jos oli imetettävä seurassa, mieluiten meni toiseen huoneeseen tai imetin huivin tms. suojissa. Imetyspaidat mahdollistavat myös sen, ettei esillä ole kuin osa rinnasta ja senkin edessä on vauva. Ratkaisu on tietysti myös se, että osittaisimettää ja antaa korviketta tai pumpattua maitoa pullosta julkisilla paikoilla (eli siis muualla kuin kotona). Tähän liittyy tietenkin myös se, että mies pystyy näin osallistumaan tasavertaisesti lapsen hoitoon.

 

Joskus kieltämättä tuntui siltä, että on lapselle vain maitokone. Imetys on kuitenkin vain pieni osa vauvan kanssa yhdessä olemista, varsinkin kun lapsi kasvaa ja lakkaa olemasta pelkkä ynisevä toukka. Ihan pienen vauvan kanssa tuntuu siltä, että ruokinta on pääasia elämässä, mutta äkkiä vauva onkin sellainen tehoimuri, ettei siihen kauan välttämättä mene. Vaikka ei imettäisi, lapsessa on silti aika kauan kiinni. Minä imetin, mutta palasin koulun penkille pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen kun piti suorittaa ranskan kurssia kaksi kertaa viikossa. Parin tunnin poissaolo onnistui jo tuossa vaiheessa, tosin lasta tuli aika äkkiä ikävä eikä se edes johtunut rinnoista.

 

Suhde omiin rintoihin muuttuu useimmilla kai jo raskausaikana. Ei kaikille ilmesty niitä jättitissejä eikä imetys tosiaan ole rintojen koosta kiinni. Kun maito nousee, tulee hetkellisesti hassu olo, ihan kuin olisi ihan eri kehossa. Imetys tuo tähän helpotuksen tunteen, mutta ei välttämättä avaa taivaita. Maidon valuminen on myös yksilöllinen juttu. Toisten rinnat valuttavat maitoa pelkästä ajatuksesta ja liivinsuojuksia kuluu, toisilla taas ei ole mitään valumista.

 

Toki haluan kannustaa kaikkia kokeilemaan imettämistä ja tiedätte varmasti kaikki siihen liittyvät hyödyt. Loppujen lopuksi imetys on jokaisen oma ratkaisu. Onnellisia ja terveitä lapsia kasvaa myös pulloruokinnalla. On kuitenkin aika tärkeää, että äiti on myös onnellinen ja jaksaa sitä päivittäistä arkea. Jos imetys tuntuu pahalta, ei onnistu jostain syystä tai ei ajatuksen tasolla ole oikea ratkaisu, ei se ole pakollista eikä tämä tee kenestäkään huonompaa äitiä. Kannattaa kuitenkin kokeilla ensin käytännössä, miltä se sitten oikeasti omalla kohdalla tuntuu. Itse koin koko asian jotenkin vastenmielisenä, mutta kuitenkin samaan aikaan itsestäänselvyytenä. Petyin hieman, kun alku oli hankalaa ja pelkästään osittaisimettämisestä sai jotenkin ikävän leiman. Mutta muistakaa: onnellisella vauvalla on maha täynnä (keinoista viis) ja ennen kaikkea onnellinen äiti!

Share this post


Link to post
Share on other sites
- mies ei ole tasavertainen hoitaja kanssani. Haluaisin, että me molemmat voisimme hoitaa lasta ihan yhtä lailla.

 

Mulle imettäminen oli jossain vaiheessa se ainoa juttu minkä vuoksi koin olevani tarpeellinen vauvalle. Lapsen isä osasi mielestäni hoitaa vauvaa paljon paremmin kuin minä ja vauva tyyntyi hänen sylissään nopeammin kuin minun. Jos vielä vauva olisi saanut kaiken ruokansa pullosta olisin ehkä kokenut itseni aivan turhaksi. Ei se imettäminen siinä vaiheessakaan mitään suurta nautintoa ollut mutta olipahan edes jokin juttu jonka osasin.

Edited by pupuska

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajatus itsestäni imettämässä ahdisti mua raskauden alkuvaiheessa todella paljon. Se tuntui jotenkin luonnottomalta, enkä oikein vieläkään osaa ajatella asiaa täysin luonnollisena enkä tiedä, miten suhtautuisin omaan imettäjän rooliini. Nyt, kun vauva voi syntyä hetkenä minä hyvänsä, on mun olo kuitenkin helpottanut ja haluan ehdottomasti kokeilla imettämistä. Toivon, että kun/jos imetys alkaa sujua, se alkaa myös tuntua luontevalta. Tällä hetkellä ahdistaa eniten ensinnäkin se, että mun rintojeni tärkein funktio tulee olemaan muu kuin seksuaalinen (ja mä kun tykkäisin tuosta puolesta tosi paljon, samoin mies :rolleyes: ), ja toiseksi julki-imettäminen. Voisin kuvitella imettäväni vain mun miehen nähden, tai ehkä myös parhaan ystäväni nähden. Mutta en haluaisi, että kukaan muu näkisi mua imettämässä. Anopin lähipiiriin on tullut viime syksynä yksi vauva, ja anoppi puhuu siitä, miten heillä imettäminen sujuu, miten vauvan äidillä on aina kasa tyynyjä ympärillä ja miten hän juo vettä imettäessään yms. Anoppi tuntuu seuraavan imetystä innoissaan (hänellä itsellään se ei koskaan onnistunut), joten saa nähdä, miten hänelle saisi nätisti sanottua, että mua hän ei näe koskaan imettämässä. :unsure: Samaten muut sukulaiset tuntuvat pitävän julki-imettämistä ihan luonnollisena asiana ja hyvin mahdollisesti ovat tunkemassa mukaan, jos menen vaikkapa makuuhuoneeseen imettämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meitä on siis muitakin! Olen ajatellut olevani suunnilleen ainoa, joka ei haaveile vauvasta rinnoilla. Aion kyllä itsekin imettää, koska tiedän sen olevan vauvalle hyväksi. Julkiseen imettämiseen en lähde. Uskon, että ihmiset kyllä ymmärtävät kun sanon etten tahdo kaikkien näkevän toimitusta. Julkisilla paikoilla turvaudun varmaankin korvikkeisiin tai sitten imetän jonkun näkösuojan takana. Tuntuu, että julkinen imettäminen vie vielä entisestään rinnoilta niiden seksuaalista ja yksityistä merkitystä. Enhän nytkään vilauttele rintojani julkisilla paikoilla, miksi siis tilanne muuttuisi syöttäessä vauvaa.

Aloitusviestissä tulikin oikeastaan kaikki ne syyt, jotka minuakin ahdistavat imetyksessä. Ehkä suurimpana niistä kuitenkin tuo seksuaalinen puoli. Itse olen tykännyt rintojen koskemisesta seksuaalisessa mielessä ja pelottaakin, että tuleeko tämä puoli ikinä palautumaan imetyksen jälkeen. Onko kellään tästä kokemuksia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liityn joukkoon lähinnä siitä syystä, että olen koko ajan pelännyt ettei näin pienillä tisseillä voi edes imettää! Mutta nyt kun esimaitoa on alkanut tihkua, olen ollut ihan riemuissani asiasta ja odotan jo innolla että pääsen tositoimiin. Tosin julkisella paikalla imettäjäksi ei mustakaan varmasti ole!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa, kun täällä on samalla lailla ajattelevia :).

 

Mulle myös rinnat ovat tärkeä osa seksuuaalista identiteettiäni, eikä tulisi mielenkään näytellä niitä muualla kuin miehelleni ja saunassa. Minä olen aina pitänyt rintojani kauniina, enkä silti halua esitellä niitä. Todennäköisesti tulen inhoamaan rintojani imetysaikana, joten haluan esitellä niitä vielä vähemmän. Ei tämä seikka ole muuttunut päässäni vain sen vuoksi, että tulen äidiksi.

 

Minäkin pahoin pelkään, että sukulaiset ovat änkemässä mukaan, kun imetän ja kummastelevat miksi vaihdan huonetta. Jossain kahvilassa imettämistä en tällä hetkellä pysty edes kuvittelemaan. Myös ajatus hoitajasta ronkkimassa rintojani synnytyssairaalassa ällöttää. Ja entäs, jos synnytyssairaalaan tulee vieraita juuri silloin kuin imetän? Miten heitä voi pyytää poistumaan, jos lapsi on rinnalla tuntitolkulla? Miten koko vierailuista ekoina viikkoina tulee yhtään mitään, jos lapsi on koko ajan rinnalla ja minä en halua julki-imettää?

 

Toivottavasti imetys tuntuisi luonnolliselta, kun lapsi syntyy ja pystyisin tehdä sitä ilman epämiellyttäviä tuntemuksia ja ajatuksia, sillä toki tiedän sen tuomat hyödyt.

 

Eläinten imetys on muuten musta tietenkin todella luonnollista ja suloista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En mäkään odota imettämistä mitenkään innolla. Ahdistaa ajatus lähinnä ja koitan olla ajattelematta sitä.

 

Tuntuu a ) siltä, että mies ei sitten enää sitäkään vähää pysty ajattelemaan mua seksuaalisena olentona kuin nyt. Nyt sitä ahdistaa jollain tavalla maha, ja lähinnä se, että jos sitä touhuis jotain niin se vauva heiluu mukana..

 

ja b ) ruoka-automaattina mun on oltava koko ajan vauvan tavoitettavissa, eli pääsenkö mä ikinämilloinkaankoskaan minnekään alussa itse.

 

- Mun mieli saattaa vielä muuttua tästäkin, jos ulkopuoliset saavat mut tuntemaan itseni kamalaksi ihmiseksi, mutta: mä en ees tajua miksi siitä imetyksestä otetaan niin suurta stressiä, että se on joku onnistumisen mittari. Mä imetän varmaan parhaan taitoni mukaan ja jos se onnistu niin kaipa tuo kasvaa ihan ok kansalaiseksi korvikkeellakin... Eikö..? :D

 

Muoks. Aijoo c ) : emmä tahdo että mun tisseistä tulee ihan plätkyt. Buuh! On tää kanssa..

Edited by PiipApa

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ehkä suurimpana niistä kuitenkin tuo seksuaalinen puoli. Itse olen tykännyt rintojen koskemisesta seksuaalisessa mielessä ja pelottaakin, että tuleeko tämä puoli ikinä palautumaan imetyksen jälkeen. Onko kellään tästä kokemuksia?

 

Mulla on päinvastainen kokemus. Aloin ensimmäistä kertaa tykätä rinnoistani vasta siinä vaiheessa, kun ne raskauden ja imetyksen myötä kasvoivat. Kyllä mulla rinnat ennen sitäkin oli, mutta en tykännyt niistä, kun ne oli jotenkin niin "tyttömäiset". Nyt toisen raskauden ja kohta imetyksenkin jälkeen pidän rinnoistani ihan eri tavalla ja myös seksiin ne ovat tulleet mukaan erilaisena elementtinä kuin ennen. Vaikka järjellä ajatellen rintani ovat nyt moninverroin rumemmat kuin ennen lapsia, niin silti pidän näistä enemmän nyt ja mieskin on ne löytänyt. ;) Rintojen hyväily myös tuntuu nykyään paremmalta kuin ennen. Ehkä nämä ovat jotenkin tuntoherkemmät nykyään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ahdisti, ällötti ja suorastaan kammotti ajatus imettämisestä ennen esikoisen syntymää. Päätin kuitenkin yrittää, luin asiasta paljon ja motivoin itseäni sillä, että eihän sitä tiedä, jos ei kokeile, ja kun kerran mulla nyt oli mahdollisuus saada elämässäni myös kokemuksia imettämisestä, miksen en sitä yrittäisi.

 

Mulle tai mun miehelle rinnat ei ole koskaan olleet erityisen seksuaaliset. Niiden hyväily tai muu ei ole aiheuttanut mulle erityistä mielihyvää, ja rintojen pienuuskin on ollut vain suuri ilon aihe - eivät ole olleet koskaan tiellä tai haittana urheilussa tai muuallakaan.

 

Kun sitten sairaalassa vauva laitettiin rinnalle, ei homma tuntunutkaan muistaakseni niin hirveältä. Olin tosi motivoitunut, ja vaikka imetys tuotti alussa kipua ja tuntui hankalalta ja raskaalta, ja välillä epämiellyttävältä, jatkoin sisukkaasti. Parin kuukauden jälkeen alkoi sujua mallikkaasti.

 

Imetys sai mut tuntemaan itseni tärkeäksi lapselle, mikä oli ihan hienoa, koska muuten tunsin itseni aika urveloksi vauvan kanssa enkä luottanut hoitotaitoihini ollenkaan. Myönnettäköön, että koko imetyshomma oli välillä suorittamista ja sen laskemista, paljonko vielä oli aikaa maagiseen 6 kuukauteen. Mutta lopulta kyllä olin erittäin tyytyväinen päätökseeni imettää, ja kyllähän niitä helluisia hetkiä oli paljon. Ihan pikkuvauvan kanssa myös oli helppo hoitaa yösyötöt, kun saattoi vaan ottaa vauvan viereen ja nukahtaa siihen, eikä tarvinnut nousta ylös lämmittämään korvikkeita ja läträämään pullojen kanssa.

 

Mun menemisiin imetys ei vaikuttanut, koska poika söi myös pullosta, ja multa tuli maitoa niin paljon että sain oikein hyvät varastot pakkaseen.

 

Kyllä oman kokemukseni perusteella rohkaisisin ainakin kokeilemaan, nimenomaan sillä periaatteella, että kaikkea kannattaa kokeilla ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varsinaisesti en tänne kuuluisi, koska minua imetys ei ahdistanut etukäteen, mutta ajattelin että imettäneenä minulla saattaisi olla joitain käytännön ratkaisuehdotuksia joihinkin tilanteisiin. Ja en siis ole ketään ylipuhumassa imettämään jos se vastenmieliseltä tuntuu, vaan ajattelin että jos kokeilluista konsteista olisi ahdistukseen lievitystä. Osittaisimetys ja pulloruokinta on kanssa varteenotettavia vaihtoehtoja, enkä niitä paheksu,jokaisen tilanne on kuitenkin yksilöllinen. Jos viestini kuitenkin tuntuu ikävältä jättäkää vapaasti lukematta :)

 

Jos ei halua imettää julkisesti niin sopikaa vaikka miehen kanssa että vauvalle taataan ruokarauha ja sitten toiseen huoneeseen poistumista voi juuri perustella tuolla ruokailun rauhoittamisella. Ja tosiaan isä voi olla se joka takaa sen rauhan äidille ja vauvalle, joten hänelläkin on oma osansa imetyksessä vaikka ehkä vähän kauempana olisikin.

 

Mikäli sairaalassa on päivähuone ja jos itse pystyy sinne liikkumaan niin siellä voi ottaa vieraat vastaan ja seurustella ja sitten poistua huoneeseen kun vauva kaipaa maitoa. Se voi olla myös ystävällisempää mahdolliselle huonetoverille jos ei ole perhehuonetta.

 

Kannattaa myös ottaa selvää kahviloista yms. joissa on erillinen huone tai sermi jonka taakse voi mennä imettämään, näitäkin löytyy toisinaan.

 

Imetys tuntui aluksi fyysisesti kummalliselta, mutta se tasaantui ajan myötä.

 

Imetyksen ajan minusta tuntui että rinnat on varattu vauvalle, mutta pian imetyksen loputtua (äskettäin) ne palasivat mielessäni suunnilleen samaan asemaan kuin olivat olleet aiemminkin ja niistä on taas seksuaalistakin iloa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on paljon puhuttu siitä miten imetystä vois ajatella positiivisesti. Mutta mulla on jo yksi kokemus imettämisestä, ja ennen ekaa raskautta ei imettäminen tuntunut vastenmieliseltä. Mutta kun esikoisen kanssa en saanut lähtemään imetystä käyntiin kunnolla, niin pelko tuli imetykseen siinä vaiheessa. Mikä siis tähän auttaisi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä päätin jo kauan ennen raskautta että en tule imettämään ollenkaan. Syitä oli monia (samoja mitä täälläkin on sanottu) ja mieskin tiesi päätöksestäni. Kun sitten synnytyksen jälkeen hoitaja sanoi että katotaanpa sitten sitä imetystä ja laittoi vauvan rinnalle niin vaihdettiin vain miehen kanssa katseita :rolleyes: Ajateltiin että kaipa se on sairaalassa pakko ettei tule sanomista... Maito nousi mulla ihan normaalisti 3.pvänä synnytyksestä (sektio) ja jotenkin sitä ei kotonakaan osannu lopettaa kun sitä maitoa vain pursui :D Ajattelin että katotaan vielä tämä päivä jne ja sitten siihen jotenkin tottui niin että imetän edelleen kun poika on 5.5kk. En kyllä varmaan enää kovin kauaa, mutta muistan kyllä 3kuukaudenkin kohdalla sanoneeni että en varmasti enää 4kk ikäisenä imetä :lol: Julkiseen imetykseen en silti ole "taipunut", imetän vain miehen läsnäollessa ja tarvittaessa kyläillessä/kaupungilla poika saa korviketta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tuo on totta, että aika menee imettämisen(kin) suhteen jotenkin todella nopeasti. Muistan, että ihan vastahan mä ajattelin, että vielä pitäisi jaksaa imettää vähintään niin ja niin monta kuukautta (pidin 1 vuoden ikää rajapyykkinä) ja nyt sitten ne lopetteluhetket on jo käsillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imettämisestä.

 

-Se ei välttämättä satu, vaikka usein puhutaankin siihen liittyvästä kivusta.

 

-Se imettäminen ei kestä ikuisuuksia. Aika saattaa tuntua aluksi pitkältä, mutta aika menee nopeammin kuin huomaakaan ja jossain vaiheessa vauva ei enää todellakaan asu rinnalla.

 

-Seksuaalisuus... Niistä rinnoista voi kyllä nauttia kyllä myöhemminkin ja se on varmasti yhtä mukavaa kuin aiemminkin, ellei jopa mukavempaa. ;)

 

-Jos vieraat tunkee liian lähelle imetyksen aikaan, voi verukkeeksi sanoa että vauva ei syö jos on muita paikalla. Tuo voi kyllä olla ihan tottakin, sillä omien kokemuksien mukaan lapsellani oli kausi jolloin ei suostunut syömään kuin tyhjässä huoneessa.

 

Myös ajatus hoitajasta ronkkimassa rintojani synnytyssairaalassa ällöttää. Ja entäs, jos synnytyssairaalaan tulee vieraita juuri silloin kuin imetän?

 

-Sairaalassa on usein sermi tai verhot jotka voi vetää eteen jos imettää. Hoitajat yleensä tarkastavat sairaalassa vauvan imuotteen, mutta muuten eivät rintoja sen kummemmin ronki.

Yritä ajatella, että se on vain rutiinitoimenpide.

 

Itse en ensimmäisen lapsen kohdalla juuri imettämisestä nauttinut. En inhonnut sitä, mutta en myöskään sen kummemmpin pitänyt siitä touhusta. Se oli vain hyvä tapa ruokkia lapsi.

Toisen lapsen kohdalla jotenkin homma avautui mulle uudella tavalla. Ehkä lapsikin oli erilainen, mutta jännä oli vaan huomata miten pieni ihminen rauhottui rinnalle ja selvästi tajusi syödessään, että "olen turvassa ja musta pidetään huoli". Katse viestitti sellaista. Silloin tuli semmoinen ahaa elämys, että näin tän homman kuuluu mennäkkin.

 

Tsemppiä kaikille jotka tuon asian kanssa kamppailevat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä pidin ennen esikoisen syntymää ihan itsestäänselvyytenä että imetän ja mulla oli kaikenlaisia suunnitelmia imetyksen suhteen, esim. puolen vuoden täysimetys, imetys aikankin vuoden ikään asti, jne. Imetin kyllä, mutta heti sairaalassa toisen rinnan kanssa oli kovasti ongelmia ja se oli oikeastaan ihan verillä kun päästiin kotiin. Sairaalassa eivät suostuneet antamaan siihen mitään rasvaa, rintakumia tms helpotusta vaan käskivät vaan imettämään siitä (tästä mun neuvolatäti raivostui jälkeenpäin kun kuuli). Kun päästiin kotiin, niin kävin heti kaupasta hakemassa rintakumin! Se voi olla joillekin oikein oiva vaihtoehto imetykseen, koska se ainakin helpottaa kipua jos sitä on. 6kk täysimetyskään ei onnistunut, vaan neiti alkoi saada kiinteitä 4kk iässä. Samoin 1v imetys oli vain haave, neiti teki itse stopin 8,5kk iässä. Toisaalta se oli helpotus, mutta toisaalta se harmitti ihan vietävästi. Julki-imetys oli myös minulle tabu aluksi, mutta kummasti siihenkin tottui kun kerran "pakosta" joutui imettämään julkisella paikalla. Olimme kauppakeskuksessa jonka ainut hoitohuone oli varattu ja vessoihin hillittömät jonot, ei ollut oikein vaihtoehtoja kun vauva oli vielä niin pieni että jos kaupasta olisi hakenut pullon ja korviketta, niin pullo olisi pitänyt ensin desinfioida jossain...

 

Vaikka itse imetin, niin minulla on kavereita jotka ovat osaimettäneet tai ovat olleet imettämättä ja kaikkien lapsista on kasvanut (ainakin toistaiseksi) terveitä ja virkeitä lapsia. Mutta jo synnytyssairaalassa (kaveriani joka ei imettänyt ollenkaan) syyllistettiin, hänelle sanottiin että hänen lapsestaan tulee sairas, yms. Eli jos ei aio imettää ollenkaan, niin todennäköisesti sitä joutuu kohtaamaan hyvin tökeröitä kommentteja tutuilta ja tuntemattomilta... Siitä huolimatta, kyllä ne lapset kasvavat korvikkeellakin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa, tälläinenkin aihe löytyi!

 

Mua on myös ahdistanut juuri tuo ajatus, että joku "lutkuttaisi" rintaani kaikkien nähden. Tai itsehän sen nyt saa päättää imettääkö katseiden alla vai piiloutuuko aina johonkin toiseen huoneeseen, mutta joka tapauksessa joskus tulee kuitenkin tilanne, että "pitää" imettää muiden, kun oman miehen nähden. Eihän sitä vauvaa voi nälässäkään pitää.. Mua ei niinkään ahdista kipu tai turvonneet rinnat tai mitkään. Vain tuo, että joku imee rintaani. En tykkää edes, että mieheni jollain lailla seksin yhteydessä imisi nänniäni.. :rolleyes:

Ja juuri tuo, että sukulaiset kuitenkin ovat tunkemassa samaan tilaan... Meidän suvussa imetystä ei ole ikinä mitenkään peitelty, tissi paljaaksi vain kaikkien nähden! :blink:

Jotenkin ahdistaa ihan kamalasti sekin, että oma isäni tai isäpuoleni esimerkiksi olisi paikalla imetyksen yhteydessä... :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva tosiaan että tästäkin on juttua. olen luullut olevani lähes ainoa tämän asian kanssa..

Ennen raskautta pidin imetystä ihan itsestään selvyytenä, mutta kas kun plussa tuli testiin, niin ajatus imettämisestä muuttui melkein samantien ahdistavaksi. Ajattelin että tämä on vain jokin ohi menevä juttu, ja totun vielä ajatukseen, mutta niin ei ole käynyt vaikka laskettuaika jo häämöttää parin viikon päässä :/

Olen kertonut miehelle ahdistuksesta, mutta hänen mielestään minun täytyy imettää, sehän kuuluu asiaan ja on lapselle parasta. Hänen mielestään minulla on jotain vikaa korvien välissä, ja se pitäisi korjata..

Luultavasti sitten imetänkin ainakin muutaman kuukauden, mutta salaa toivon ettei se onnistuisi. Elättelen jopa toivoa siitä, että negatiivinen asenteeni estäisi maidon tulon. Toisaalta poden huonoa omaatuntoa tästä kaikesta, ja toivon ettei se imetys olisikaan niin kamalaa, ja kaikki pelko olisi ollut turhaa.

En oikeastaan tarkkaan tiedä mikä siinä imetyksessä niin ahdistaa..

ehkä eniten se, että joku imee rintaani, on siinä tiukasti kiinni enkä saa sitä pois. ihan kuin joku takiainen.

Lisäksi rintani ovat hyvin herkät, pelkkä nännin hipaiseminen tuntuu inhottavalta. varsinkin nyt raskausaikana.

Myös kipu pelottaa, ja se että rinnat menisivät jotenkin pilalle. Olen aina pitänyt rinnoistani, mutta nyt kun niistä on alkanut valumaan jo hieman nestettä, ja niissä on raskausarpia, ne ovat alkaneet tuntumaan inhottavilta säiliöiltä.

Haluaisin myös että joku muu voisi tarvittaessa ruokkia vauvan, eikä vauva olisi niin kiinni minussa.

Olen vihjaillut miehelle osittaisimetyksestä, mutta hän tuntuu suhtautuvan siihenkin epäileväisesti. Olemme jokatapauksessa hankkineet tuttipulloja ja korviketta, "varmuuden vuoksi".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka itsellä ei juuri tätä ahdistusta ole, kommentoin paria kohtaa, lähinnä siksi, ettei ihan kaikki nämä asiat välttämättä katoa maailmasta ihan vain sillä ettei imetä.

 

- Rintojen kasvu, maidon nousu, ja kivistäminen tapahtuu itsestään synnytyksen jälkeen vaikkei edes yrittäisi imettää. Siksi kivistystä ja maidonvalumista ja muuta tulee joka tapauksessa.

- Myös rintojen ulkoiset muutokset liittyy enemmän raskauden läpikäymiseen kuin itse imettämiseen.

- Imetyksen ei pitäisi sattua, jos imuote on oikea, ja kipuun pitää hakea apua heti.

- Mä epäilen myös kovasti kuinka paljon pulloruokinta lopulta vapauttaa äitiä vauvan sitovuudesta, ainakaan ensi kuukausina. Vastasyntynyt talossa on vastasyntynyt talossa, kaikki pyörii silloin syömisen ja nukkumisen ympärillä, ja pieni viihtyy parhaiten sylissä. Puolivuotias alkaa jo sitten syödä muutakin kuin maitoa ja on toki kaikin puolin kehittynyt jo itsenäisemmäksi ja pärjää pitempiä aikoja muidenkin kanssa.

 

Imettämisestä on turha tehdä mitään elämää suurempaa projektia, ja kaikille sukulaisille saa sanoa tiukasti, jos haluaa imettää rauhassa suljetun oven takana. Osittaisimetyskin on vaihtoehto, esim siellä kahviloissa. Kauhean ikävää miten paljon tällaisia asioita kommentoidaan ja päivitellään, ei se kuitenkaan muille kuulu, ja neuvolan asia on valistaa valistukset. Vertaistukea ei pitäisi väkisin tyrkyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Blancan kirjoitus olis voinut kokonaisuudessaan olla mun kirjoittama :) Ihan samanlaisia ajatuksia oli ennen lapsen syntymään ja oikeastaan osittain vieläkin.

 

Justiinsa se, että sitä mieltää rinnat niin vahvasti osaksi seksuaalisuutta, saa olon vaivaantumaan vähänkin julkisessa tilanteessa. Ja se että lapsi ei tietenkään ole mikään osa sitä aluetta mun elämässä, tekee asiasta vähän outoa....mutta kyllä mä imetin, tosin vain 2 kk. Imuotteessa oli ongelmia ja oli kaikkia muitakin teknisiä ongelmia, siksi lopetin. (Ja Luoja paratkoon, mä kyllä yritin!) Olin suurimmaksi osaksi helpottunut.

 

Ei se imetystilanne ollutkaan mikään outo sitten oikeassa elämässä, mutta en mä mitenkään hulluna nauttinutkaan siitä, enkä kokenut mitään ekstra läheisyyden tunnetta juuri imettäessä. Koen sitä jatkuvasti kaikilla muillakin tavoilla lapsen lähellä...sylissä pitäessä jne.

 

En kiistä, etteikö rintamaito ole varmasti "sitä kaikkein parasta" ravintoa vauvalle, ainakin aluksi. Mutta kyllä tässä asiassa vaikuttaa varmaan sata muutakin juttua siihen, miten se vauva-arki alkaa luistamaan ja mikä on kuitenkin tietyissä olosuhteissa se paras ratkaisu jokaiselle osapuolelle.

 

Kyllä mun täytyy tunnustaa, että olen ollut todella iloinen siitä, että oon päässyt välillä viettämään omaakin aikaa. Juurikin sen vuoksi kun mies on yhtä lailla osallistunut ruokkimiseen. Kaikesta tästä huolimatta meillä on perusterve, iloinen ja tosi aikaisin kaikella tavalla kehittynyt poika. Eikä meidän läheisyys ole yhtään häiriintynyt siitä, että en imetä tai käyn jossain harrastuksissa välillä. Mun kohdalla tiedän, että olisin ehkä jopa huononpi äiti, jos mulla ei olisi mahdollisuutta siihen. En mä jaksais niin hyvin kuin nyt. Ja sitä jaksamista todella tarvitaan kun meillä ei ole tukiverkkoa täällä päin suomea.

 

Luulen, että seuraavankin lapsen kohdalla tulen toimimaan suunnilleen samalla tavalla. Paitsi etten todennäköisesti tunne mitään turhaa syyllisyyttä siitä.

 

Tällaista sepustusta tästä aiheesta... :)

Edited by SnowWhite

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now