Ajatus itsestä imettämässä ahdistaa

[akrim]

Lueskelin ajatuksianne ja se, mitä haluan sanoa, niin sanokaa ajatuksenne ääneen. Puhukaa neuvolassa ja synnytyssairaalassa avoimesti. On oikeasti ihan hirveää ohjata ja opastaa imetyksessä, jos luulee äidin haluavan imettää ja äiti kokee kaiken tueksi tarkoitetun painostuksena ja syyllistämisenä. Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus kertoa imetyksen eduista, mutta myös kunnioittaa äidin toiveita ja ohjata niin, että jokainen pääsisi toivomaansa lopputulokseen -oli se sitten täysimetys, osittainimetys tai pulloruokinta.

[Guest Leeah]

Olipas mukava lueskella ajatuksia tästä aiheesta. Musta tuntuu että oon tehny imetyksestä ongelman lähinnä siitä syytä, että en vaan yksinkertaisesti pidä siitä. Ja se harmittaa kovasti. Stressaan valtavasti kun meille on tulossa vieraita tai ollaan johonkin lähdössä.. miten onnistun imettämään huomaamattomasti ja nopeasti.

Musta tuntuu että imetys on kaikille muille äideille maailman normaalein asia, he pystyvät imettämään missä tahansa nostamalla vaan paidanhelmaa.

Mua ahdistaa kun vauva alkaa kitistä nälkäänsä ja alan samantien vaan miettiä mihin livahdan syöttämään.. Tällöin muut äidit vissiin miettii, että häpeän näyttää rintojani tms. Enpä kyllä kauhean mielellään sitäkään tee, mutta ällöttävämpää musta on vaan se, että joku lutkuttais rintaani kaikkien nähden.

 

Synnärillä poju huusi nälkäänsä, kun en saanut imetystä onnistumaan. Ei oppinut oikeaa imuotetta missään vaiheessa, kun mulla ei ollut halua sitä "opettaa", mulle oli pääasia että sai sitä maitoa edes jollain konstilla ja rintakumien avulla homma toimi, ne on käytössä vieläkin pojun ollessa melkein 3kk.

Kun kotiuduttiin, mua ahdisti valtavasti maidonnousu, rinnat oli valtavat ja tuntui etten pystynyt liikkumaan kivun takia.. maitoa suihkusi jokapuolelle ja jouduin ekat illat pumppaamaan itselle hyvää oloa. Koko pumppaaminen tuntuu ja näyttää mielestäni ällöttävältä.

 

Nykyään rinnat on löysemmät ja isommat mitä ennen ja sekin ahdistaa.. sillä jälkelle jää pari kpl löysää nahanpalaa kun saan ylimääräisiä kiloja pois. Kun imetän, tuntuu kuin löysä rinta vaan venyy ja venyy pojan imiessä. Se ei irtoa pään kääntyessä, vaan venyy mukana.. En tunne itseäni kauhean viehättäväksi alastomana, istuessani tunnen rintani koskettavan vatsaani.. En halua riisua enää täysin seksin aikana. Sänky on myös kerran lainehtinut maidosta seksin aikana, eli sekin pelko on. (sorry yksityiskohtaisuus )

 

Odotan niin kovasti täysimetyksen lopettamista. Tämä rajoittaa elämääni, en uskalla alkaa laihduttaa syystä että pelkään maidontulon loppuvan. En haluaisi enää pelätä vieraiden tuloa tai jonnekin lähtöä, sillä en halua kenenkään näkevän imetystä ja aina löytyy joku joka haluaa tulla pitämään seuraa imettäessäni. Sydän hakaten hiestä märkänä olen imettänyt peläten jonkun ryntäävän ovesta sisään.

Mies myös harmittelee asiaa, koska huomaa asian olevan minulle "ongelma". Monesti puhunut että olispa kiva kun poika söis jo muutakin.. Ja se miten kiinni olen vauvassa, en voi lähteä mihinkään ilman häntä tai jättää miehelle, koska nälkä iskee kuitenkin. Maitokone..

 

En koe minkäänlaista ekstraläheisyydentunnetta imettäessä, se on minulle vain pakko.. Vauva tarvitsee ravintoa ja minä olen se josta sitä saa.

 

En ole kertonut tästä kuin yhdelle kaverilleni, hän ei imettänyt lainkaan joten ymmärsi minua. Imetys tuntuu olevan perheessämme asia, joka todellakin kuuluu tehdä. Jos lopettaisin ja kertoisin syyksi sen, etten vaan tahdo imettää, muahan pidettäisiin kummajaisena. Tällä hetkellä tunnen olevani hyvä äiti, koska imetän.. tuntemuksistani huolimatta. Jos lopetan, olen varmasti huono äiti.

 

Mulla teki nyt hyvää saada kirjoittaa ajatukseni tänne, kun en ole sitä vielä tehnyt kertaakaan. Seuraavaksi luen kaikki kirjoitukset ja alan miettiä ratkaisua tähän ongelmaani.

[Nadda]

^ Olipa mielenkiintoista lukea ajatuksiasi, sillä voisin allekirjoittaa lähes kaiken sanasta sanaan. Ero meidän välillä on kuitenkin siinä, että olen kokenut imetyksen jotenkin hyvän äidin mittariksi, ja koska muilla osa-alueilla äitinä en ole välttämättä niin kovin hyvin onnistunut, niin olen koittanut repiä onnistumisen tunteeni sitten imettämisestä, joka sujui ilman suurempia ongelmia ja jatkui aina siihen asti, kun lapset olivat reilun vuoden ikäisiä.

 

Mutta imetys sinänsä oli juuri tuollaista kuin sinäkin kuvailit. En minäkään nauttinut imettämisestä vieraiden läsnäollessa. Imetys sinänsä oli minusta luonnollista, mutta mua kiusasi se, etteivät kaikki ympärilläolijat siihen suhtautuneet yhtä luontevasti ja jouduin miettimään, mitä he ajattelevat. Ekat kuukaudet oli melko kamalia, kun imetys oli vähän hakusessa ja rinnat tuottivat maitoa vähän ylituotannollakin. Ei ollut mukava huomata kesken kauppareissun, että kun erehtyi ajattelemaan vauvaa, niin paidan etumus kastui hulahtaen.

 

Alun maidonnousu sai rinnat särkemään ja tiehyet tukkeutumaan. Rintojen pingottuminen pisti vituttamaan, että tästä nyt sitten jää niitä arpia ja löysää kudosta. Vielä ennen lasten puolivuotispäivää kiinteät ja kimmoisat täynnä maitoa olevat rinnat ärsytti, koska tiesi, ettei ne sellaisiksi jää ja kohta liiveissä tervehtivät vain kaksi ajokoirankorvaa. Vaatevalintojakin piti miettiä sen mukaan, missä on hyvä imettää. Varsinaisista imetysvaatteista en ole onnistunut mieleisiä löytämään. Sekin ahdisti, ettei kotoa - tai vauvan läheltä ainakaan - päässyt poistumaan paria tuntia pitemmäksi aikaa, koska aina piti olla saatavilla. Pumppaamisesta ja pullojen kanssa sohlaamisesta kun ei oikein innostunut.

 

Kuitenkin jotain mielihyvää imetyksestä sain, koska koin tekeväni lapsilleni hyvää ja oikein. Ajan myötä imetys arkistui ja lopulta tunsin jopa kaihoa, kun imetys piti lopettaa. Tosin syyllisyyttä ja epäonnistumista olisin kokenut jo aiemmin, jos imetys olisi jostain syystä pitänyt lopettaa.

 

Tämä ei ole mikään käännytysviesti, että nyt pakolla imettämään, mutta halusin vain kirjoittaa omia ajatuksiani ylös, koska niin moni asia viestissäsi kuitenkin tuntui niin tutulta - siitäkin huolimatta, että edustamme ilmeisesti imetyksen suhteen "vastakkaisia puolia".

Edited October 28, 2011 by Nadda

[ginny]

Mäkin voisin avautua imetykseen liittyvästä ahdistuksesta. Ennen raskautumista/vauvan syntymää imetys tuntui aiheena ällöttävältä. Mä päätin, etten ota asiasta paineita, vaan että katsotaan miten koko homma menee. Sairaalassa vauvan syntymän jälkeen imetys olisi tuntunut luonnolliselta, mutta minkäänlaista opastusta en asiaan saanut. Juttu meni omalla painollaan niin, että hoitajat veivät vauvan ja ruokkivat pullosta, mä olin leikkauksen jälkeen niin pökkerössä, etten tajunnut asiaan edes mitenkään puuttua, vaikka olisin halunnut imettää. Sitten vauva joutuikin lastenosastolle, siellä yritin imettää muutaman kerran, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Maitoa ei tullut, ja oli tärkeää että vauva saa ravintoa. Lisäksi yksi lastenosaston hoitajista "opasti" yhdellä kertaa tissiä ja vauvaa repimällä, ja sen jälkeen en sitten siellä yrittänytkään imettää.

 

Kotona yritys jatkui, mutta rinnat olivat niin kipeät, imetys sattui ja muutaman päivän päästä kaivoimme miehen kanssa esiin varmuuden vuoksi ostetun korvikepakkauksen. Pulloonhan vauva oli jo sairaalassa tottunut. Ihmisten ilmoilla en halunnut imettää, enkä vieraiden aikana, eli tällaisissa tilanteissa sai aina korviketta. Ylimääräistä maitoa multa ei tullut, pumppausyrityksistä huolimatta. Yleensä korviketta tuli annettua 1-3 kertaa päivässä, lähinnä iltaisin, kun tissimaito alkoi olla finaalissa.

 

3 kk iässä ns. tiheän imun kausi niittasi viimeisetkin yritykset. Tissimaito ei vain tuntunut riittävän. En halunnut huudattaa vauvaa tissillä tuntikausia, vaan tyydytin nälän mieluummin pullosta, olimme molemmat tyytyväisempiä näin. Nyt vauva on 4 kk, ja imetys alkaa ällöttää, haluaisin siitä ihan mielellään eroon. Tosin tiheän imun kauden jälkeen imetys on vähentynyt radikaalisti, taitaa saada jo enemmän korviketta kuin tissimaitoa. Imettäessäni tunnen itseni lehmäksi, enkä nauti tilanteesta. Imetysasennot ovat huonoja, varsinkin öisin selkä on tulessa kun yrittää vääntää itsensä imetysasentoon. Toisaalta yöimetykset mä koen näppärimmiksi, kun ei tarvitse nousta lämmittämään maitoa. Mä luulen että tämä hiipuu tästä itsekseen viimeistään parissa kuukaudessa - ja hyvä niin.

 

Sitä paitsi, mä olen onnellinen siitä, että vauva syö niin pullosta kuin tissistäkin hyvin. On mukavaa että mies (tai kuka tahansa) voi syöttää vauvaa. Mua ahdistaisi olla ainoa ruoanlähde! Eli koen että kaikki on mennyt hyvin, enkä tunne syyllisyyttä korvikkeen annosta tai mistään muustakaan.

[Minttuliina]

Tosi hyvä aihe, enpä ole näistä jutuista livenä kovin paljoa puhunut, omassa mielessä ne kuitenkin pyörivät.

 

Imetyksen suhteen epäilin esikoista odottaessani ettei niin pienistä tisseistä varmaan paljon heru, eikä taida koko homma minulta onnistua. Maidontuotanto ei alkanut raskausaikana, ja sektion jälkeen tuntui ettei se koskaan nousekaan. Tisseihin paukahti kauhea turvotus mutta maito ei irronnut. En tiedä miten jaksoinkin yrittää, siinä taisi vaan käydä niin että hoitajat patistivat yrittämään ja minä tottelin. "Tyhjän" imeminen tuntui inhottavalta ja turhauttavalta, ja varmaan vauva oli samaa mieltä.

 

Lopulta maitoa alkoi sitten jotenkin herumaan. Vauva oli huono imemään ja irrotti otteensa vähän väliä parkuakseen. Moitteelta se huuto itsestä tuntui kun ei homma alkanut sujumaan. Eka kuukausi kipu oli kova. Sektion jälkeen kohdun supistelu oli myös tosi kivuliasta. Rinnanpäät olivat verillä eikä Bebantenit ati muut auttaneet. Irvistin tuskasta aina kun vauva tarttui tissiin, mutta onnistuin sentään olemaan huutamatta. Terkkari neuvoi kokeilemaan sitruunaa, mikä kuulosti ensin poppakonstilta. Pakkohan sitäkin oli sitten kokeilla kun kipu ei hellittänyt. Voin muuten kertoa että se kirvely oli hirveää, mutta kertakäsittelyllä haavat umpeutuivat ja nännien paraneminen alkoi lopultakin. Turvotukseen sain neuvon kaalinlehdistä, mutta ehkä en osannut niitä käyttää oikein kun niistä en apua saanut.

 

Kuukauden taistelun jälkeen tuntui että nyt homma toimii. No, kahden viikon päästä siitä maito jo rupesikin ehtymään. Sain Metopram-kuurin, ja se ylläpiti maidontuottoa jonkin verran, sain pitkitettyä imetystä melkein neljään kuukauteen. Heti kun jätin lääkkeen ottamatta maidon tulo lakkasi kuin seinään.

 

Toisenkaan kohdalla tissit ei juuri raskausaikana kasvaneet, eikä maitoa alkanut nousemaan. Sairaalassa mulle ehdotettiin sillä kertaa rintakumeja, ja ne olivatkin hyvä juttu alkuun. Rinta oli taas aluksi kuin kiveä ja nännillä oli taipumusta kääntyä sisäänpäin, niin vaikeahan siitä oli vauvan ottaa kiinni. Sillä kertaa maito riitti luomuna 2 kuukautta, ja Metopramin avulla yhteensä viitisen kuukautta. Hassu juttu oli ettei vauva huolinut mun toista tissiä ollenkaan, imi vain toista ja huusi sille toiselle sylkäistyään sen pois suustaan. Se hyvä puoli siinä oli että se oli mun tisseistä pienempi johon vauva mieltyi, niin se venyttyi lähemmäksi toisen kokoa .

 

Montaa hyvää kokemusta imetyksestä ei ehtinyt kertymään, itselle jäi vähän sekunda olo kun ei minusta luonnostaa ollut juuri imettäjäksi. Oli mulla kyllä sellainen jännä alkukantainen elämys, että se vauva tuntui mun poikaselta juuri silloin kun imetin. Seksin aikana ei tissit koskaan valskanneet, tuli varmaan niin naftisti maitoa muutenkin. Imetyksen jälkeen rinnat oli melko lituskat, mutta vähän ne siitä kohenivat ajan kanssa. Jotenkin tykkäsin yllätyksekseni rinnoistani enemmän "käytettyinä" kuin ennen lastensaantia. Ja se tuntoaisti on seksissä ollut sen jälkeen parempi.

 

Julkisesti en imettänyt koskaan. Lähdin vain aina eri huoneeseen vauvan kanssa, ainakin miehet tajusi pysyä poissa. Sukulaisnaiset eivät niin häirinneet kun tulivat pari kertaa viiveellä perässä kun olin jo ehtinyt saada vauvan imemään, ja vauvan pää ja omat vaatteet peittivät tissin aika hyvin. Itseä häiritsi kun veljenvaimo heitti paidan päältään, aukaisi imetysliivin ja alkoi sitten sihtailla vauvaa paljaalle tissilleen. En tuntenut oloani luontevaksi kun kesken kyläilyn sohvalla istuu yhtäkkiä nainen ilman paitaa ja tissi paljaana. Häntä ei kyllä häirinnyt tippaakaan vaikka paikalla oli puolenkymmentä ihmistä katselemassa. Kateellinen tuosta estottomuudesta kai pitäisi ennemminkin olla.

 

Nyt on kolmas tulossa ja imetys jännittää. Imetys on myös ainoa asia jota todella odotan vauva-ajasta. Se oli niin surkeaa kahdella edellisellä kerralla, että kaipaan ilmeisen pakahduttavasti korjaavaa kokemusta niiden jälkeen. Jos maitoa alkaisi tulemaan jo odotusaikana, olisin todella onnellinen.

Edited October 30, 2011 by Minttuliina

[Mirage]

Nämä ajatukset ovat erittäin tuttuja allekirjoittaneellakin. Tämä keskusteluketju herätti puhetta eilen täällä kotona miehenkin kanssa. Täytyy sanoa, että hyvä, kun on tällainen keskusteluketju, koska omassa mielessähän näitä asioita on vain tullut pyöriteltyä ja se ahdistaa.

 

Esikoista tässä odotellaan innolla ja varmaan jokunen kuukausi sitten mainitsin imetys-asiasta miehelleni siihen tyyliin, että en varmaankaan aio lastamme kovin pitkään imettää. Pelkkä ajatuskin siitä tuntui siihen aikaan niin käsittämättömän vieraalta ja jotenkin epämiellyttävältä. Mies taisi siihen hieman närkästyneenä todeta jotain, tyyliin, että ole sitten imettämättä. Keskustelua tästä asiasta ei silloin sen enempää käyty.

 

Nyttemmin olen mietiskellyt lähemmin imetystä, ja syitä siihen, miksi koen ajatuksen siitä epämiellyttäväksi. Ensinnäkään suoraan sanottuna ajatus siitä ei ollenkaan ole niin epämiellyttävä enää ja ehkä mielipiteeni on ennemminkin kääntynyt siihen, että haluaisin kuitenkin imettää lastamme. Toivoisin kovasti, että maito nousisi hyvin ja riittävästi, vauva imisi hyvin, vauvan maha kestäisi maidon, eikä aiheuttaisi mitään ikäviä vatsanväänteitä yms.

 

Ajatus julki-imettämisestä on mulla juurikin se, mikä aiheuttaa epämukavuutta koko imetysasiaan. Tunnen, että jos menen vanhempieni/sisaruksieni/ystävieni luokse esim. vauvan kanssa kylään, voin ongelmitta syöttötarpeen tullen pyytää rauhallista huonetta, jossa saan vauvan syötön ajan olla vauvan kanssa kahden, kaikessa rauhassa. Mutta jotenkin en tunne mieheni sukulaisia niin läheisiksi, että kehtaisin heiltä mennä "vaatimaan" omaa rauhaa "maailman luonnollisinta toimitusta varten". Kuvittelen heidän ajattelevan esim., että "Miksi lähteä kylään jonnekin, jos haluaa olla omassa rauhassa ja itsekseen?" "Miksi vauvan ruokailu olisi jotenkin salaisempi tapahtuma kuin muidenkaan ruokailu?". Etenkin anoppini luokse meneminen tässä suhteessa arveluttaa. Hän on jotenkin niin avoin ja estoton ihminen, eikä jotenkin tunnu ymmärtävän sitä, että kaikille kaikki asiat ei ole niin "helppoja". Jos esim. menemme saunomaan hänen luokse, niin pukeutumistilassakaan emme saa olla rauhassa, kun jatkuvasti joku kulkee ohi, tai sitten anoppi ihan tosissaan tulee sinne juttelemaan ja "pitämään seuraa".

 

Tiedän, että olen ehkä mukamas turhankin häveliäs itseni ja tissieni suhteen, eikä reilu ylipainoni todellakaan auta asiaa. Kokisin ehkä julki-imettämisen helpompana juttuna, jos esim. löytäisin itselleni hyviä vaatteita, sellaisia, jotka soveltuisivat imettämiseen niin, ettei koko yläruotoa tarvisi paljaaksi rempoa, mutta eihän mun kokoiselle ihmiselle löydy mistään kaupasta edes äitiysliivejä, saati sitten mitään muitakaan vaatteita!

 

Teksti on nyt varmaan suhteellisen sekava ja katkonainen, "kiireessä" joudun kirjoittamaan ja taas on mentävä. Mutta kai tästä joitain omia ajatuksiani tulee kuitenkin ilmi. Näiden mietteiden kanssa täällä kamppaillaan päivittäin, hyvä kuitenkin, että tosiaan eilen mieheni kanssa asiasta tuli keskusteltua ihan pitkästikin ja sain hänelle kerrottua "pelkojani" julki-imettämisestä ja uskon hänen ymmärtäneenkin aika hyvin, mistä on kyse.

 

Mieheni nosti myös esille tämän näkökannan, että hän toivoisi, että hän voisi imettää lastamme. Ajatella, miten upeaa se olisikin!

[siniri]

Mirage, en ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan siinä mielessä että liika häveliäisyys ei mun ongelmiin kuulu..

 

Mutta mitä noihin vaateasioihin tulee, pari vinkkiä olen ehkä jostain bongannut. Netistä varmaan löytyy isojakin kokoja imetysliiveistä, samoin alusvaateliike Changella on kivoja kaarituellisia liivejä ja heillä on käsittääkseni aika hyvä valikoima kokojenkin puolesta.

 

Harmikseni en keksi mistä löytäisin linkin, mutta näin jossain imetyspaidan jonka idea oli seuraava: Paita on auki edestä tissien kohdalta. Ideana on, että tämän päällä voi pitää omia vaatteitaan ja sitten kun nostaa paidanhelmaa, ei ole koko vatsa paljaana vaan sieltä vaan raottuu se tissi.

 

Itse olen ajatellut että isot hartiahuivit/ kantoliinat tulee hyvään käyttöön kun niiden piilossa voi imettää vähän missä vaan. Toisaalta jokaisella on kyllä oikeus imettää vaikka yksin lukitussa huoneessa aina, jos siltä tuntuu. Voithan aina vedota siihen, että lapsi häiriintyy jos paikalla on yleisöä ja syö vain jos olette ihan rauhassa kahdestaan.. Luulis menevän läpi anopillekin.

 

Ja siis jos ei imetys onnistu niin sitä varten on kaupassa NANnia ja Tuttelia ja muuta. Ei meidän lapset nälkää joudu kärsimään, syövät sitten tissiä tai pulloa tai molempia.

 

Ja siis tosiaan, hyvä keskustelu! Olenkin ajatellut ettei se imetys voi olla sellaista onnen auvoa kuin mitä niin kovin moni tuntuu hehkuttavan.

[Mirage]

siniri, kun täällä ongelma ei ole liivejä etsiessä kuppikoko, vaan se iänikuinen ympärysmitta. Kuppini perusteella löytäisin liivit itselleni varmaan mistä mallista tahansa, melkeinpä ainakin, mutta ympärysmitat järestään tyssää maksimissaan 95cm:n. Se ei mulle riitä. Kiitos kuitenkin vinkistä, jatketaan etsintää edelleen vaatteiden suhteen, vaikkakin ehkä sitten tuloksetonta sellaista.

 

On se niin kiva, kun täältä tuntuu raskaustilanteessa kuin tilanteessa löytyvän aina ihmisiä, jotka ymmärtää.

[forgetmenot]

Olisi kiinnostavaa kuulla, muuttuivatko ajatukset mitenkään vauvan synnyttyä vai pysyivätkö täysin samoina?

 

Mä voisinkin päivittää omalta osaltani tähänkin ketjuun (kirjoitukset löytyy jos selaa taaksepäin ketjussa), olinkin tuonne toiseen ketjuun asiasta jo aiemmin päivittänyt.

 

Kirjoitettu lapsen ollessa 5vkoa vanha:

 

Mua ahdisti/huolestutti paljon etukäteen ajatus imettämisestä, koska mulla on tosi pienet rinnat ja mietin, että millaisiin akrobaattisiin suorituksiin sitä oikein pitäisi yltää, että näillä saa syötettyä. Rinnat ei ole edes olleet seksuaalisesti mitenkään tärkeät mulle enkä ole tykännyt ihan hirveästi siitä, että niitä räplätään. Ajatus siitä, että joku niitä lutkuttaa oli aika ällö.

 

No mutta jotenkin se tuntuikin sitten ihan ok:lta, vaikka ei siltikään miltään "aaaahhh ihanaa, saan imettää, äitiyden huippu", ei millään pahalla niille joille se sellaista on Mulla varmaan auttoi se ensinnäkin, että vauvalla oli tosi rankka alku enkä meinannut saada häntä vierihoitoon, mutta kun hänet tuotiin virvoittelusta mun rinnalle niin vauva piristyi hämmästyttäen jopa lastenlääkärin ja alkoi möngertää rintaa kohti ja lopulta sai rintakumin avulla matalasta rinnanpäästä kiinni! Tuli niin huippufiilis, kun pikkukaverilla oli kaikesta huolimatta tosi kova vietti päästä syömään ja virkistyi niin ettei tarvinnutkaan enää erityishoitoa

 

Toiseksi mulla varmaan auttoi se, että imetyksestä tuli tosi teknistä hommaa loppujenlopuksi vauvan väsyneisyyden, matalan verensokerin ja mun hitaan maidonnousun takia. Koko hommasta tuli paljon "kiinnostavampaa" (ja stressaavaa), kun piti laskeskella syömäaikoja, yrittää imettää rintakumilla ja ilman, pumppailla syöttöjen välillä, jännittää maidonnousua (mm.join yrjöä pidätellen kotikaljaa), jännittää nouseeko pojan paino jne. jne. Varsinkin tuo painonnousu huoletti niin paljon, että olin tunkemassa pojalle tissiä suuhun heti, kun se vähänkin aukaisi suuta sen näköisesti, että vois olla nälkä Huoli oli siis suuri motivaattori ja imetykseen tuli nopeasti hyvä rutiini. Nyt 5 viikon jälkeen imetys on jo aika mieluista, sillä se on tosi nopea ja helppo tapa ruokkia vauva. Vertauspohjana siis se, että jouduimme aiemmin antamaan myös korviketta pullosta ja edelleenkin pitää pullolla antaa ilmavaivalääke ja se pullojen sterilointi/pesurumba on ihan vihoviimeistä hommaa. Vielä ei ole kokemusta siitä, millaista on tai uskallanko edes imettää julkisella paikalla... Vieraiden nähden en ole kehdannut imettää vaan olen sulkeutunut toiseen huoneeseen tai antanut pumpattua pullosta.

 

Kirjoitettu lapsen ollessa 1v 1kk vanha:

 

Hei mäkin tuun päivittämään, että kaikesta etukäteisjännittämisestä huolimatta mä imetän edelleenkin poikaa, joka on kohta 1v 1kk! En ois ikinä tätä uskonut edellistä viestiäni kirjoittaessani Oon tässä noin kuukauden verran hitaasti vieroittanut poikaa ja nyt imetän enää 1krt/vrk, joka sekin tulee jäämään ihan kohta pois, kunhan väsymykseltäni jaksan keksiä siihen jonkin ratkaisun. Vaihtoehtoina kun siis on, että imetän ja nousemme klo 08 aamulla tai yritän kikkailla jotain muuta täytettä masuun ja piristymme uuteen aamuun klo 06 tämän taistelun takia

 

Mun imetysaikaa on merkittävästi pidentänyt varmasti se, että 7kk iässä poika alkoi yhtäkkiä hylkiä sekä tuttipulloa että nokkamukia ja oli yksinkertaisesti helpompaa jatkaa imetystä kuin alkaa väkisin tyrkyttää pulloa. Täysimetyksellä poitsu oli 6kk ikään asti (sitä ennen vaan silloin tällöin makuannoksia soseista) ja kylläpä oli mälsää aloittaa soseisiin toteutus, kun se oli niin paljon vaativampaa hommaa kuin imetys

 

 

Mä haluaisin sanoa kaikille pienirintaisille, jotka epäilee että tuleeko siitä hommasta yhtään mitään (maidon riittävyys, ergonomia jne.), että kokeilkaa rohkeasti, voitte yllättyä iloisesti!

 

 

edit. Lisäilen nyt vielä, kun luin tarkemmin viimeisimpiä keskusteluita, että vaikka tykkäsin imettämisen helppoudesta niin oli myös todella vaikeita kausia välillä ja esim. mulla kesti 1-1,5vkoa ennen kuin maito nousi kunnolla. Olisin varmaan ollut ihan masentunut ellen olisi saanut synnäriltä (Haikaranpesä) huippu-tsemppaavaa tukea Helmi-maaliskuussa vauvalla oli sellainen vaihe, että ainut mahdollinen imetysasento oli makuullaan sängyllä, muuten tuli järkyttävät raivarit, how nice. Itse en myöskään julki-imettämisestä ole tykännyt, joten kahviloissa jne. annoin aina huoletta korviketta. Samaten kenenkään muun kuin ihan lähimpien sukulaisten (oma lapsuudenperhe & aviomies) nähden en ole imettänyt vaan olen aina vetäytynyt toiseen huoneeseen. Tarvittaessa tekosyynä on vaikka ollut, että menen nukuttamaan vauvaa, pitää olla hiljaisempaa Sitten kun vauva alkaa syödä soseita on siinä se hyvä puoli, että vaikka vielä imettäisikin niin siellä julkisella paikalla voi usein hyvin skipata imetyksen ja antaa vaan sosetta ja riittää, kun imettää kotoa lähtiessä ja kotiin palatessa. Sellaisen voisin vielä lisäksi mainita, mistä etukäteen olin huolestunut, että tässä imetysaikana en oo yhtään tykännyt, jos mies on halunnut koskea rintoihin. Ne assosioituu niin vahvasti mun päässä poikaan, että ahistaa niiden lääppiminen. Kattellaan, josko tuo joskus tuosta korjaantuu, kunhan imetyksen lopettamisesta on kulunut tarpeeksi aikaa.

Edited October 31, 2011 by forgetmenot

[alannee]

siniri, kun täällä ongelma ei ole liivejä etsiessä kuppikoko, vaan se iänikuinen ympärysmitta. Kuppini perusteella löytäisin liivit itselleni varmaan mistä mallista tahansa, melkeinpä ainakin, mutta ympärysmitat järestään tyssää maksimissaan 95cm:n. Se ei mulle riitä.

 

Isompia imetysliivejä löytyy netistä, ainakin http://www.lumingerie.fi löytyy kysi malli, jolla ympäryskokoa 110 cm saakka. Liivejä tilatessa kannattaa hyödyntää nettisivuston kokolaskureita ja kokotaulukoita, eli ottaa itsestään hyvät mitat ja tilata niiden perusteella. Eikä tilata sitä samaa kokoa jota on aina käyttänyt.

 

Jotkut käyttävät imettäessä myös imetyssuojaa, siis tällaista kangasta:

Kaikki vauvat eivät ehkä suostu syömään tuolla tavalla huppeluksissa, mutta koittaa voi.

 

Jos kaupoista ei löydy sopivia imetysvaatteita, mä suosittelen niiden tuunaamista omista vaatteita. Mä olen myös vähän siveyden sipuli imetyksen suhteen, enkä tykkää yhtään että tissit vilkkuu imettäessä. En voi esim. kuvitellakaan imettäväni niin, että avaan paidan nappeja edestä ja imetän. Kaipaan ehdottomasti jotain suojaa siihen rinnan yläosaan. Joten, kerrospukeutuminen kannattaa.

• Leikkaa jostain trikootopista tai t-paidasta alaosa pois niin, että toppi päättyy rintojen alle. Pue tämä pikkutoppi alimmaiseksi (rintaliivien päälle)
  
• Seuraavana kerroksena voi olla avokaulainen toppi, jonka kaulaaukon saa (helpohkosti) venytetttyä rinnan alle, esim. säädettävät olkaimet tai leveähkö v-kaula-aukko ovat näppäriä. Toisena vaihtoehtomna on paita, jossa on edessä napit, joita avaamalla saa rinnan esille
  
• Tarpeen mukaan päälimmäiseksi voi pukea vielä jonkun neuletakin
  

 

Ja imettäminen toimii näin: Vedä avokaulainen/napitettava paita alas/auki imettävän rinnan edestä. Nosta alimmaista lyhyttä toppia niin, että rinta tulee esiin sen alapuolelta. Sitten vauva syömään. Piikutopin alareunaa voi vetää lähelle vauvan suuta niin, että rintaa ei jää näkyviin juuri lainkaan.

 

Muut ahdistukset ovat vaikeammin voitettavia, mutta pukeutumisen ja häveliäisyyden osalta imetys on hiukan välineurhailua. Kannattaa kokeuilla monia vaihtoehtoja. Ja uteliaille anopeille voi aina sanoa, että vauva ei pysty keskittymään syömiseen, jos paikalla on muita ihmisiä.

[SininenHetki]

Ihanaa, että teitä on muitakin! Olin ihan varma (totta kai), että olen ainoa "outolintu".

 

Itse vierastan tuota imettämistä myös. Jo ennen yrityksiä ja raskautta. Täällä on monella niin samoja ajatuksia, mitä itsekin ajattelen ja tunnen! Minua puistattaa, kun mietin, että joku imisi rintojani. Kun en aina tykkää, jos mieskin tekee niin K18-touhuissa Ja pakko myöntää, että rintojen "lässähtäminen" mietityttää myös...

 

Ehkä tämä asenne muuttuu, kun imettämistä pääsee ihan konkreettisesti kokeilemaan mutta tällä hetkellä ajatus on todella vieras. Ja täytyy tosiaan katsoa, kenen kanssa tästäkin asiasta juttelee. Äitini ja isosiskoni eivät ole kumpikaan imettäneet kovin kauaa, sillä heiltä loppui maito.

[icela]

-

Edited March 21, 2013 by icela

[Mirage]

alannee, nytpä vinkkasit hyvän nettilinkin, johon ennen en ollutkaan tutustunut! Loistavaa, kiitos! Ja kiitos muutenkin koko vastauksestasi, aivan mahtavia imetysvaatteiden tuunausvinkkejä! Tässähän alkoi heti jo tulla aika lailla optimistisempi ajattelukanta koko asiaan!

[Fallow]

Muakin ahdistaa ajatus imettämisestä. Myös kun näen julkisella paikalla jonkun imettävän, se yököttää, näin oli mm. viime jouluna kirkossa kun edessä oleva nainen otti tissinsä esille ja rupes imettämään. En tiedä mistä tää negatiivinen asenne imetykseen johtuu, mutta tiedän että siitä on päästävä eroon ennen kuin sitten joskus saan oman lapsen.

[SleepyKitten]

Pakko myöntää, että kun on viimeisellä kolmanneksella ja rinnoista on alkanut nyt tulla esimaitoa, niin on ihan friikki olo. Mun rinnat on mun ja seksuaaliset välineet, eikä tarkoitettu vauvan ruokintaan. Eikä niistä todellakaan kuulu valua mitään eritettä! On jotenkin sellanen inha olo, että ne on sairaat ja pitäis syödä jotain lääkkeitä nyt, että ne parantuis tuosta vuodosta. Inhoan niitä tällä hetkellä.  

Samalla on tosi p*ska äiti -olo, etten kykene siihen mielentilaan, että vauvan ruokkiminen rinnoista on ihanaa ja luonnollista. Haluan kyllä, että vauva saa mun omaa maitoa, koska se on parasta ja täysin valmista, sopivaa ravintoa mutta samaan aikaan haluan vain, että maitoa ei enää tule, että voin tuntea oman oloni taas normaaliksi. Ärsyttävän ristiriitaista. Eikä asiasta voi puhua kellekään, kun kukaan läheinen ei ymmärrä mun tuntemuksia, ja neuvolassakin ollaan niin imetysmyönteisiä, että siellä saa vaan saarnan.  

[Fay]

Nyt raskausviikolla 38+ on ruvennut hormoonit vetämään mieltä matalaksi, pahiten imetystä ajatellen.. Mulla on jonkunsortin inho tai kammo ollut sitä kohtaan aina - muiden ihmisten imetystä en pidä minään muuna kuin normaalina nisäkkään toimintana (tosin pakko myöntää, että julki-imettäminen aiheuttaa mussa kyllä tosi vaivaantuneen olon), mutta minä itse imettämässä tuntuu ajatuksena ihan sairaalta. Ennen näitä hormonimyrskyjä ja viimehetken paniikkia en montaakaan ajatusta koko asialle suonut, kunhan tuumasin, että sairaalassa imetän ihan hoitajien iloksi, ja jos se sitten sujuukin, eikä aiheuta mulle sellasia raiskauksen oloja mitä pelkään, niin hyvä vaan ja jatkan. Jos taas ei, niin kotiin päästyäni pyrin pumppaamaan vauvalle rintamaitoa, koska se pumppu itsessään ei herätä mussa ihan niin kieroutuneita mielikuvia kun ite imettäminen. Myöskään korvikkeen ei pitäny olla mikään ongelma. Mutta nyt oon erehtynyt muutamalle mainitsemaan noista mun pumppaussuunnitelmista ja ne on lynkattu ihan täysin   On kuulemma NIIN työlästä, ei onnistu, turha kuvitellakaan, tissille vaan. Ensin ärsyynnyin noista kommenteista, mut nyt ne on aiheuttanut sellasta paniikkia, että apua jos pumppaus ei onnistu, niin joko menetän mielenterveyteni imettäessä tai sit en saa ruokittua vauvaa ollenkaan. Ja nää hormonisekoilut saa mut kokonaan unohtamaan korvikkeen, minkä oon aina tähän saakka ajatellut olevan täysin kelvollista ravintoa vauvalle ja pyöritellyt silmiäni äideille, jotka eivät sitä halua lapsilleen tarjota. Pakko kai se vaan uskoa, että kyllä me keinolla tai toisella saadaan se vauva ruokittua ja hengissä pidettyä, vaikka kuinka menis neuvoloiden ja muiden "paremmin tietävien" kanssa sukset ristiin... 

[Stargazer]

^ Minä niiiiin jaan nämä tunteet kanssasi. Neuvolassa olen yrittänyt asiasta keskustella, mutta siellä lähinnä sai neuvoa imetyksen onnistumiseen tekniseltä kannalta ja ahdistavat tunteet sivuutettiin lähes täysin. Mutta entäs jos en henkisesti pysty siihen? Imetys tunteena ahdistaa suunnattomasti, se ajatus, että joku (vauva) imee rintaani, juu ei. Saati se, että sitä pitäisi tehdä yhtään mitenkään julkisesti, en haluaisi edes miehen olevan samassa tilassa. Oma äiti ja sisko ovat olleet superimettäjiä ja minulle toitotetaan vaan kuinka imettäminen tulee olemaan mulle niiin helppoa ja maitoa tulee yli omankin tarpeen (ensinnäkin, ei ole sanottua vaikka kuin suvussa olisi niin käynyt ja toisekseen, entäs näiden teknisten seikkojen sijasta suuri imetysahdistus?). Viikkoja on nyt 33+2 ja toivon, että ajatus alkaa tuntua luonnollisemmalta viikkojen kuluessa. Suurin ahdistus oli muutamia viikkoja sitten, joten vähän on jo helpottanut, tai ehkä olen vain sysännyt koko ajatuksen jonnekin taka-alalle. Olen päättänyt, että katson tuntuuko se sitten luonnolliselta, toivottavasti! Toivoisin pystyväni myös pumppaamaan maitoa, että pieni voisi syödä myös pullosta äidinmaitoa, sillä mielenterveys ei kyllä kestä jos ensimmäinen puoli vuotta mennään jollain maratonimuilla ilman että pääsen esim. urheilemaan. JOS siis imetys onnistuu. Neuvolassa tämäkin on tyrmätty, ettei vain imuotteeseen vaikuta. Osa minusta salaa toivoo, ettei se imetys koskaan onnistuisi "teknisistä syistä", ettei tarviis selitellä eikä ahdistua siitä, että oman ahdistuksen takia ei onnistu. Mutta oikeasti tietenkin toivon, että lapseni voisi rintamaitoa saada ainakin sen 6kk, koska tiedän hyödyt hyvinkin tarkkaan. Yleisen imetyksen suuren ahdistavuuden lisäksi pelottaa myös mahdolliset kivut rinnoissa ja nänneissä, jos ne hyvin rohtuvat, sillä olen todella herkkä rintojen suhteen.

 

Muiden imetys tuntuu minustakin ihan luonnolliselta, vaikka en nyt lähietäisyydeltä välittäisi sitä katsellakaan. Mutta taaperoimetys on myös muilla nähtynä, ja ETENKIN omalle kohdalle ajateltuna äärimmäisen vastenmielistä. Jotenkin se, että lapsi tietoisesti tulee pyytämään tissiä ja ronkkimaan rintaa paidan sisältä -  eieieiei. Ei sillä, olen kyllä ajatellut töihin paluuta lapsen ollessa noin 9kk ikäinen, joten eiköhän kolmivuorotyö vie imetyksen viimeistään siinä vaiheessa ihan luonnostaan.

 

Tämä imetysasia tuntuu olevan monelle vielä niin jotenkin fanaattinen ja itsestäänselvä asia, että muunlaisia ratkaisuja arvostellaan hyvin vahvasti. Ja se mielletään sellaiseksi äitiyden multihuipentumaksi, että leimaaminen huonoksi äidiksi on hyvin ilmeistä tietyissä lähteissä, jos imettäminen ei onnistukaan syystä tai kolmannesta.

[Hauki]

Hei täähän on yleisempää ku luulinkaan! Esikoista odottaessani, ja sitä ennen, olin niiiiin imetystä vastaan kuin olla ja voi! Se oli mielestäni kuvottavaa, ahdistavaa ja tunsin että tissit on seksiä varten, eikä lapsille... Mulla tosin on muutenkin ollut ongelmia rintojeni kanssa, että en senkään takia oikein sulattanut tuota imetysajatusta. Yksi suuri syy siihen, että imetys ei paljon innostanut oli juuri tuo fanaattisuus millä siihen suhtaudutaan. Joka paikassa sanotaan "lohdutukseksi" että "kyllä korvikkeellakin tulee terveitä lapsia" mutta heillepä sanoisin takaisin, että "kyllä imettämällä tulee sairaitakin lapsia"   (allergisimmat lapset mitä tiedän ovat pitkään imetettyjä ). Ja toinen asia mitä korostetaan on, että lapsi ei mukamas saa läheisyyttä tarpeeksi pulloruokinnassa... hohhoh kyllä se lapsi silloinkin on iholla, katsekontaktissa ja sylissä lähellä... ja muutenkin saa läheisyyttä kuin ruokaillessa!

 

Esikoisen syntymä päätyi sektioon ja olin sen jälkeen niin pihalla, etten edes huomannut kun tissi tungettiin sen suuhun - mun luvalla kuitenkin koska olin halunnut yrittää - ja hehei sehän oli superkivaa puuhaa! Oi sitä hormonihuurua mikä siitä tuli, tuntui kuin olisi huumausainetta isketty kroppa täyteen ja hymyilin vain onnellisena. Harmikseni imetys ei onnistunut kunnolla ja aiheutti myöhemmin stressiä, selkäkipua ja itkua ja hammastenkiristystä, mutta olen tosi tyytyväinen että pystyin imettämään edes jonkin aikaa. Aion yrittää nytkin, enkä ota stressiä siitä jos joudun käyttämään korviketta alusta asti ja lisääntyvissä määrin. Mies oli muuten tosi iloinen kun sai hoitaa alusta asti vauvan ruokintaa, eikä se ollut minun yksinoikeuteni

 

Tuli muuten vielä mieleen se, että onko se äidinmaito oikeasti nyt jotain "superfoodia"? Sehän riippuu äidin ruokavaliosta, että mitä aineita se vauva siitä saa? Ja mun tarkoitus oli esikoista imettää edes se kerran päivässä, jotta hän saisi vastustuskykyä ja tärkeitä aineita - näin olin siis kuvitellut - ja pumppasin kerran päivässä maitoa sittenkin vielä kun tissi ei enää kelvannut ollenkaan. Ja neuvolalääkäri sanoi, kun kerroin että imetän vielä kerran päivässä niin "ai että teillä on sellainen yhteinen läheisyyshetki?" Siis täh, läheisyyttä saadaan ja annetaan muutenkin, ei sitä varten tissiä suuhun tartte tunkea! Eli eikö rintamaidosta saa muka vastustuskykyä enää sen alkumaidon jälkeen? Eli ihankuin minun panokseni ja yritykseni edes kerran päivässä imettämiseen olisi ollut minun omaa mielihyvääni varten eikä lapsen hyötyä...

 

Yksi asia kyllä vaikeutti selkeästi imetystä, ja häiritsi minua todella pahasti. Se, että ihmiset sairaalassa ja kotona tunsivat oikeudekseen tulla pällistelemään minua kun yritin opetella imettämään ja taistelin sen kanssa. Se oli todella ahdistavaa! Ja varmasti vaikutti osaltaan siihen, ettei maito kunnolla noussut kun jouduin stressamaan ihmisiä niin paljon. Mielestäni julki-imetys on sallittua heille, jotka sitä haluavat tehdä mutta meille, jotka kokevat imetyksen olevan yksityisempi ja rauhaa vaativa tapahtuma niin pitäisi se suoda! Tällä kertaa aion ilmoittaa jotenkin kaikille etukäteen, ettei ole mitään asiaa tulla häiritsemään vauvan ruokailua. Se on meidän perheen sisäinen juttu, eikä kuulu eikä näy muille.

 

Toivottavasti näistä mun kokemuksista on jotain kannustusta jollekin

Edited June 26, 2013 by Hauki

[forgetmenot]

Tuli muuten vielä mieleen se, että onko se äidinmaito oikeasti nyt jotain "superfoodia"? Sehän riippuu äidin ruokavaliosta, että mitä aineita se vauva siitä saa?

 

Mulle selvisi tuo, että miten "superfoodia" se oikeasti onkaan, kun kuulin että pikkukeskosille annetaan aina äidinmaitoa, koska heidän elimistönsä ei pysty käsittelemään korviketta! Olin todella yllättynyt! Vaikka toisaalta ei varmaan olisi pitänyt olla, koska meidän omakin, täysiaikaisena syntynyt (mutta virvoiteltavaksi joutunut) vauva sai lopulta luovutettua äidinmaitoa, koska korvikkeella hänen verensokerinsa eivät pysyneet millään ylhäällä. Mulla itsellä kesti kunnollisessa maidonnousussa 1-1,5 viikkoa (toki tuona aikana tuli jo jonkin verran, mutta ihan ekoina päivinä vain muutamia millilitroja), joten pelkkä oma maito ei varsinkaan ensipäivinä riittänyt ja piti antaa lisämaitoa. Heti kun vauva sai sitä luovutettua äidinmaitoa niin verensokeriongelmat loppuivat kuin seinään! Ja vaikka tosiaan ruokavalio jonkin verran vaikuttaa äidinmaidon sisältöön niin joltain perusrakenteeltaan sen on kuitenkin oltava kaikilla samanlaista, koska muidenkin äitien maitoa voidaan ongelmitta antaa vauvoille, ei ole pakko olla just sitä oman äidin maitoa. Sairaaloillehan olisi miljoona kertaa helpompaa antaa tehdasvalmisteista korviketta keskosille, kuin vaivalloisesti koittaa rekrytoida aina uusia luovuttajia ja kerätä heiltä maidot kotoa. Mutta kun se korvike vaan ei niille ihan pienimmille käy Jännä juttu muuten, että tuo maidonluovutuskin vaihtelee eri sairaaloittain siten, että joissain otetaan vastaan maitoa vain alle 3kk sitten synnyttäneiltä äideiltä ja joissain raja on 5kk. Maidon ravinteikkuus siis vaihtelee sen mukaan mitä muutakin ravintoa vauva saa (monethan aloittaa kiinteät 4-5kk iässä).

 

Ja en sitten tosiaan ole mikään imetyksen puolesta saarnaaja vaan olen itsekin kirjoitellut pitkät pätkät tähän ja toiseen vastaavaan ketjuun esikoisen odotusaikana ja myöhemmin kuulumisia, että miten sujui Mulle kävi samoin, kuin jollekin toiselle, eli kun sen vauvan rinnalle sai niin ei se ollutkaan yhtään sellaista mitä olin ajatellut ja varmasti hormonimyrsky myös vaikutti vahvasti asiaan. Eli pääsin siis iljettävästä olosta yli. Täällä on mun kokemuksia aiheesta ja sieltä löytyy linkki myös toiseen vastaavaan ketjuun, johon olen kirjoitellut fiiliksiä matkan varrelta.

 

Näissä ketjun viimeisimmissä viestissä käsiteltiin myös pumppaamista ja mun mielestä voi ihan täysin hyvin pumpata kotona ja syöttää pullosta! Eikä sitä tarvitse kenenkään edes tietää Voi vaan sanoa, kun tulee vieraita, että ei halua imettää kaikkien nähden tai vaikka sanoa, että vauva ei suostu syömään jos on hälyä ja syö parhaiten pullosta tällöin   Mä kyllä huomasin hyvin nopeasti, että kukaan ei edes kummastellut ainakaan ekan kuukauden aikana, jos kaivoi pullon esille. Jos jostain syystä halusin imettää rauhassa, niin sovittiin miehen kanssa koodisana "nukutus" eli sanoin vieraiden läsnäollessa miehelle meneväni makkariin laittamaan kokeilemaan josko vauva nukahtaisi hiljaisemmassa huoneessa ja oikeasti meninkin sitten imettämään. Jos vauva ei siihen imetykseen nukahtanut niin sitten menin vaan takaisin ja sanoin, että no ei se sitten kai ollutkaan tarpeeksi väsynyt.

 

Halusin vielä muuten muistuttaa, että jos joku ei pysty kuvittelemaan edes yrittävänsä imettämistä, niin sairaalasta voi saada lääkityksen joka estää maitoa nousemasta! Kannattaa harkita sitä ja puhua siitä neuvolassakin, niin varmasti ottavat todesta. Ja heti kun saapuu synnärille synnyttämään niin voi siinäkin tilanteessa jo sanoa, että haluaa sen lääkkeen ja miksipä ei voisi vaikka laittaa oman äitiyskortin väliin lappuakin aiheesta.

 

Tsemppiä kaikille! Toivottavasti jokaiselle lopulta löytyy se itselle paras ratkaisu asiaan

[Guest Nellu]

 

Halusin vielä muuten muistuttaa, että jos joku ei pysty kuvittelemaan edes yrittävänsä imettämistä, niin sairaalasta voi saada lääkityksen joka estää maitoa nousemasta! Kannattaa harkita sitä ja puhua siitä neuvolassakin, niin varmasti ottavat todesta. Ja heti kun saapuu synnärille synnyttämään niin voi siinäkin tilanteessa jo sanoa, että haluaa sen lääkkeen ja miksipä ei voisi vaikka laittaa oman äitiyskortin väliin lappuakin aiheesta.

 

 

Itse koin imetyksen epämieluisana asiana jo esikoisen odotuksen aikana. Koitin puhua asiasta neuvolassa, mutta minulle toitotettiin vain äidinmaidosta saatavista hyödyistä. Päätin kokeilla imetystä, koska kaikkien mielestä niin olisi parasta. Synnytyksen jälkeen maito ei noussutkaan toivotulla tavalla joten korvikkeeseen turvauduttiin ensimmäisen vuorokauden aikana. Seuraavana yönä maitoa alkoi tulla, mutta imuotteen kanssa tuli ongelmia. Pumppasin maitoa pojalle ja annoin sitä pullosta pojalle. Seuraavana päivänä luokseni tuli imetysneuvoja joka koitti antaa neuvoja, mutta sai minut enneminkin hermostumaan. Koitin selittää, että en halua imettää vaan annan maidon pojalle pullosta. Imetystä koitettiin vielä ennen kotiin lähtä, mutta luovutettiin kun se ei lähtenyt sujumaan.

 

Tämän toisen kanssa aion vaatia tuon lääkityksen. Pulloruokinta sujui hyvin pojan kanssa ja uskon sen olevan paras vaihtoehto tämän toisenkin kohdalla. Esikoisen aikaan sain paljon paheksuvia katseita, mutta en antanut niiden lannistaa. Jokaisella on oikeus valita imettäkö vai ei. Itse olen valinnut, että en imetä ja se on minun valintani eikä se ole keneltäkään muulta pois!

[Hauki]

forgetmenot: loistovinkki tuo "nukutus"! Kiitos, täytyy ottaa käyttöön! (paitsi, meidän suvussa näyttää olevan niinkin pälliä porukkaa, että tulevat sinne nukuttamiseenkin häiritsemään, prkl! )

[Nelimo]

Onpa hyvä, että tästäkin aiheesta on keskustelua!

Mulle tuo imettäminen on tosiaan myös aina tuntunut jo pelkästään ajatuksena vieraalta. Nyt raskauden aikana sitä on joutunut miettimään yhä enemmän ja siitä on ollut puhetta neuvolassa, ystävien kanssa, miehen kanssa jne.

Mies varsinkin vähiten ymmärtää mun ahdistusta.

Tiedän, kuinka luonnollinen asia imettäminen on jne jne., mutta en vain mahda ahdistukselleni mitään.

Aion kyllä toki yrittää imetystä ja toivon, että se herättelisi mussa niitä positiivisia ajatuksia, mikäli ottaa onnistuakseen. Julkisesti imettäminen tuntuu hyyyyvin kaukaiselta ajatukselta.

[Katjab]

Itse en pidä imetystä mitenkään epämiellyttävänä. Rinnathan on luoja luonu juuri imetystä varten eikä seksiä varten. Imetys siis on täysin luonnollinen asia eikä sitä tarvitse mitenkään vierastaa. Myönnän kyllä että joskus itsellekin tuli ohimennen lievä "inho" asiaa kohtaan mutta meni aina pikaisesti ohi. Kolmas lapsi tulossa. 

 

Muistan kyllä sairaalassa kun esikoinen syntyi ja hänet heti laitettiin rinnalle ja hoitaja siinä avusti niin en oikein tykännyt siitä että joku muu tuli siihen rintojani koskettelemaan mutta koska olin ensikertalainen niin hyväksyin sen ja se tilannehan menee äkkiä ohi. Tosin silloin imetys ei lähtenyt ihan odotusten mukaan käyntiin kun nännini tulehtui ja meni haavoille, oli se kivuliasta kun piti silti imettää mutta onneksi ne parani 3:ssa päivässä. 

 

Äidinmaito on erittäin tärkeä elintarvike vauvalle. Itselle ei tulisi mieleenkään syöttää äidinmaidon korvikkeilla jos maitoa riittää omasta takaa. Niin paljon rakastan vauvaani että haluan hänelle kaikkein parasta 

Julkisilla paikoilla en aijo imettää ellei ole pakko, ja sitten jos on niin laitan harson eteen, siitä minäkään en tykkää että muut näkee. Mieheni toki saa olla paikalla ja tahdonkin että osallistuu hommaan mukaan. Vieraiden aikaan meinaan poistua makkariin omaan rauhaan ja uskon kyllä että ymmärtävät etten halua heidän pällistelevän kun imetän. 

[Marina]

Katjab, pakko nyt sanoa, että en oikein tykännyt viestisi sävystä. Jos joku ei koe pystyvänsä imettämään, niin ei se tee hänestä huonoa äitiä joka ei lastaan rakasta.

[Katjab]

Anteeksi viestini sävystä. En tarkoittanut loukata ketään. Tarkoitin vain että itse en voisi jättää imettämättä sen takia että en vain pystyisi imettämään. Tottakai jokainen rakastaa vauvaansa varmasti yhtä lailla siitä huolimatta imetti tai ei. Minullekin tulee välillä imetyksestä lievä ahistuksen tunne mutta imettänyt olen siitä huolimatta ja tulen näin tekemään tämänkin kanssa jos vain maitoa riittää.