Mitä koulua lapsesi käy / tulee käymään?

[Guest Miaka]

-

Edited August 14, 2011 by Miaka

[Iskä2011]

Mun esikoinen aloittaa huomenna koulu-uransa yksityisessä vieraskielisessä koulussa. Esikoinen on käynyt myös saman koulun kaksivuotisen eskarin. Pakko sanoa tähän, että varmasti enemmän erilaisuutta esikoinen on nähnyt tuolla eskarissa ja tulee näkemään koulussa, kuin mitä olisi nähnyt kunnallisessa koulussa. Eskarissa about puolet luokasta ei puhunut suomea lainkaan, ja kansalaisuuksia/kieliä/uskontoja oli varovasti arvioidenkin 5-6. Kun koulumaksukaan ei kuitenkaan päätä huimaava ollut, kaikki eivät myöskään olleet varakkaista perheistä. Tosin ko. kouluun pääsee tietyn testauksen kautta, ja jollakin tavalla valikoitunutta porukka toki oli ja on.

 

Voi olla, että suurin syy siihen, että halusin lapsen vieraskieliseen kouluun, onkin oma onneton kielten puhumisen taito. Mutta mitä väliä? Erityisesti nykymaailmassa useamman kielen osaaminen on vain rikkaus. Lapsi on oppinut puhumaan vierasta kieltä, ja oppii koko ajan lisää. Ei vieraalla kielellä opiskelu ole tehnyt ainakaan eskarista lapselleni rankempaa, enkä usko, että koulukaan tulee tuottamaan. Tiedän senkin, että jos lapselleni vieraalla kielellä opiskelu aiheuttaisi vaikeuksia koulunkäyntiin, toimisin varmasti lapseni parhaaksi ja tarvittaessa vaihtaisimme tavalliseen kouluun.

 

Erilaisuutta nyt on muutkin asiat kuin erilainen etninen tausta. Tarkemmin ajatellen, luulen eiralaisella ylemmän keskiluokan perheellä on enemmän yhteistä vaikkapa intialaisen IT-huippuosaajaperheen kanssa kuin Jakomäkeläisen kolmannen polven työttömistä koostuvan kevyesti päihdeongelmaisen perheyksikön kanssa. 5-6 kieltä ja kulttuuria oli tarjolla jo 80-luvun alkupuolella kun itse aloitin kunnallista koulutaivalta lähiössä.

 

Mutta ehkäpä suurin ongelma mitä mulla on liittyen aiheeseen tuleekin esille viestissäsi. Siis ajatus siitä että pienen pieniä lapsia TESTATAAN yhtään minkään asian suhteen on minulle HENKILÖKOHTAISESTI (en siis sellaisenaan syyllistä muiden valintoja vaikka tämä nyt kuulostaakin siltä) melko etovaa. Tämä maailma on yhtä testaamista ikävuodet 7-63 joka tapauksessa. Itse toivon että poikani voisi elää pienen huoletonta ja testausvapaata elämää mahdollisimman pitkään.

 

Toinen käytännön probleema on äidinkielen kehittyminen. Perheen sisäinen kaksikielisyys on vielä lapselle suhteellisen toimivaa mutta pieni alakoululainen puhumattakaan esikoululaisesta ei ole kielelliseltä kehitykseltään millään tavalla aikuisen tasolla. Oman äidinkielen vahva hallinta on ydin tulevaisuudessa vieraiden kielten oppimiseen. Itse ainakin toivoisin että tuossa vaiheessa vielä pystyisin tukemaan lapsen vahvaan suomen kielen kehittymiseen ja sitten myöhemmin koulutaipaleella keskittymään niihin muihin kieliin.

 

Mutta siis, en haluaisi kuulostaa niin tuomitsevalta. TE tunnette oman lapsenne vahvuudet ja heikkoudet ja TE kasvatatte oman lapsenne omien näkemystenne ja arvomaailmojen mukaan. Puhun siis lähinnä vain OMISTA näkemyksistäni OMAN arvomaailmani kautta. Ja onnea ja menestystä lapsenne alkavalle koulutaipaleelle!

 

Hauskaa muuten että kun kirjoitan tätä, Jari Sinkkonen arvostelee Aamu-tv:ssä pienten lasten kognitiivista preppaamista!

[Guest Miaka]

Erilaisuutta nyt on muutkin asiat kuin erilainen etninen tausta. Tarkemmin ajatellen, luulen eiralaisella ylemmän keskiluokan perheellä on enemmän yhteistä vaikkapa intialaisen IT-huippuosaajaperheen kanssa kuin Jakomäkeläisen kolmannen polven työttömistä koostuvan kevyesti päihdeongelmaisen perheyksikön kanssa. 5-6 kieltä ja kulttuuria oli tarjolla jo 80-luvun alkupuolella kun itse aloitin kunnallista koulutaivalta lähiössä.

 

Ja ne 5-6 kieltä ja kulttuuria olivat? Ihan uteliaisuudesta kysyn.

 

Mutta ehkäpä suurin ongelma mitä mulla on liittyen aiheeseen tuleekin esille viestissäsi. Siis ajatus siitä että pienen pieniä lapsia TESTATAAN yhtään minkään asian suhteen on minulle HENKILÖKOHTAISESTI (en siis sellaisenaan syyllistä muiden valintoja vaikka tämä nyt kuulostaakin siltä) melko etovaa. Tämä maailma on yhtä testaamista ikävuodet 7-63 joka tapauksessa. Itse toivon että poikani voisi elää pienen huoletonta ja testausvapaata elämää mahdollisimman pitkään.

 

Oikeasti itsekin vastustan lasten testaamista. Sillä lapselle ei testitilaisuudesta puhuttu, vaan tutustumisesta ja siitä, että siellä tehdään kivoja tehtäviä. Tärkein pointti testaamisessa on se, että pyritään selvittämään se, onko lapsi ikätason mukaisesti kehittynyt ja pystyy toimimaan ryhmässä. Jos on havaittavissa vaikka lukihäiriötä tai muuta kielellistä ongelmaa, on kaikkien kannalta parempi, että lapsi saa aloittaa eskarinsa ja koulutaipaleensa omalla äidinkielellään. Tässä on yksi syy siihen, miksi minä olisin valinnut toisen koulun, mutta kun ei lasten isä sitä hyväksynyt, taivuin nykyisen koulun älyvapaaseen testisysteemiin (testi sinänsä on suunnilleen samanlainen kuin toisenkin koulun, mutta toinen koulu ottaa kaikki, jotka ovat kehittyneet ikätason mukaisesti ja viime kädessä paikan saamisen ratkaisee arvonta, kun taas nykyinen koulu laittaa testatut lapset järjestykseen ja ottaa testin parhaat...).

 

Toinen käytännön probleema on äidinkielen kehittyminen. Perheen sisäinen kaksikielisyys on vielä lapselle suhteellisen toimivaa mutta pieni alakoululainen puhumattakaan esikoululaisesta ei ole kielelliseltä kehitykseltään millään tavalla aikuisen tasolla. Oman äidinkielen vahva hallinta on ydin tulevaisuudessa vieraiden kielten oppimiseen. Itse ainakin toivoisin että tuossa vaiheessa vielä pystyisin tukemaan lapsen vahvaan suomen kielen kehittymiseen ja sitten myöhemmin koulutaipaleella keskittymään niihin muihin kieliin.

 

Miten perheen sisäinen kaksikielisyys toimii mielestäsi paremmin kuin täydellinen kielikylpy? Miksi vertaat pientä eskarilaista (alkaa siis 5-vuotiaana) aikuiseen?

 

Tutkimusten mukaan 3-vuotiaana voi aloittaa kielikylvyn, koska silloin oma äidinkieli on kehittynyt riittävän vahvaksi. Jos lapsi aloittaa 5-vuotiaana siis kielikylvyn, on äidinkieli jo aika hyvällä mallilla. Tottakai kielikylpylapsen äidinkielen kehitystä on erityisen tärkeää tukea kotona lukemalla jne., mutta ainakin meillä luettaisiin joka tapauksessa, eli en koe, että lapsen kielikylvystä aiheutuu meille ylimääräistä vaivaa. Sen sijaan lapsi on jo saanut valtavasti iloa ja hyötyä, kun voi puhua ja ymmärtää myös muuta kieltä kuin suomea.

 

Jälkihuomautus: Kielikylvystä saisi virallisesti kai puhua vain silloin, kun kielikylvyn kieli on ruotsi. Näin ei siis meillä ole, mutta käytän nyt helppouden vuoksi tuota käsitettä.

[Iskä2011]

Samalla tai rinnakkaisluokalla oli Vietnamilaisia, kaksi Iranilaista, yksi Neuvostoliitosta, romaaneja, Chileläinen, yksi puoli-Britti ja yksi Juutalainen (tosin ihan umpisuomalainen, joten vähän siinä ja siinä tähän listaan). Kuinka niin?

 

Ja miksikö vertaan aikuiseen tai pikemminkin vanhempaan lapseen? Koska oppimiskapasiteetti ja lähtötaso on aivan eri luokkaa. Miksi luulet että opetussuunnitelmassa ei ole vieraita kieliä ennen kolmatta luokkaa? Miksi toinen kotimainen alkaa seitsemänneltä luokalta? Koska lapsille on tarjottava oppimishaasteita portaittain. Pienen lapsen kapasiteetti sisäistää asioita on varsin rajallinen ja siksipä ensimmäisinä vuosina keskitytään lähinnä lukemaan ja kirjoittamaan, hieman laskemaan ja ensisijaisesti opetellaan toimintaa koulussa. Pikemminkin sinä siis asetat lapsen aikuisen asemaan. Vai siis tuleeko tämäkin keskustelu nyt siihen että peruskoulujärjestelmä on liian tasapäistävä eikä pysty tukemaan erityislahjakkuuksia?

 

Mitä tulee kaksikielisiin perheisiin niin tilannehan ei ole tutkimusten valossa ideaali, on kielen kehityksen kannalta aina edullista että lapsella on yksi selkeä äidinkieli. (aito) Kaksikielisyys kuitenkin ympäröi lapsen alusta alkaen ja siten kielen kehittyminen tapahtuu luontevasti vanhempien kanssakäymisessä. Sen sijaan kielikylvyn dilemma on se että vanhempien kanssa kotona ei käytetä johdonmukaisesti päiväkodissa tai koulussa opittua toista kieltä. Tämä SAATTAA johtaa ongelmiin ajattelun kehittymisessä ja mikäli taipumusta on puhe- tai lukihäiriöihin niin ongelmia VOI muodostua. Lapsen kielen taso voi olla aivan riittävä välitunnilla ja muussa sosiaalisessa kanssakäymisessä mutta käsitteellisten asioiden ymmärtäminen voi muodostua haasteelliseksi. Tästähän on siis ihan tutkimustulostakin liittyen suomenkielisten vanhempien lapsiin ruotsinkielisissä kouluissa. En nyt vaan äkkiseltään löytänyt linkitettävää.

 

Mutta siis, maalailen nyt suotta piruja seinille. Onnea lapsenne koulutaipaleelle ja uskon että kannustavien vanhempien kanssa tällaisten haasteiden yli pääsee kyllä. Töitä se saattaa vaatia mutta ei nämä ole muita kuin elämän haasteita.

Edited August 9, 2011 by Iskä2011

[Guest Miaka]

Samalla tai rinnakkaisluokalla oli Vietnamilaisia, kaksi Iranilaista, yksi Neuvostoliitosta, romaaneja, Chileläinen, yksi puoli-Britti ja yksi Juutalainen (tosin ihan umpisuomalainen, joten vähän siinä ja siinä tähän listaan). Kuinka niin?

 

Uteliaisuudesta, kuten sanoin. Lisään kuitenkin, että jos "puolikkaat" lasketaan, päästään lapsen eskariryhmässä aika erilaisiin lukuihin. Ryhmässä oli umpisuomalaisia ehkä kolmasosa, about toinen kolmasosa lapsia, joiden toinen vanhempi oli ei-suomalainen ja loput siis lapsia, joiden molemmat vanhemmat olivat ulkomaalaisia. Kaikki lapset eivät myöskään käsittääkseni olleet huippukoulutetuista hyväosaisista perheistä, vaan erilaisuutta löytyi myös perhetaustasta. Sitä paitsi, onhan munkin lapsi sosiaalipummin yh-äidin kakara, joka kuuluu vieläpä lastensuojelun piiriin.

 

Ja miksikö vertaan aikuiseen tai pikemminkin vanhempaan lapseen? Koska oppimiskapasiteetti ja lähtötaso on aivan eri luokkaa. Miksi luulet että opetussuunnitelmassa ei ole vieraita kieliä ennen kolmatta luokkaa? Miksi toinen kotimainen alkaa seitsemänneltä luokalta? Koska lapsille on tarjottava oppimishaasteita portaittain. Pienen lapsen kapasiteetti sisäistää asioita on varsin rajallinen ja siksipä ensimmäisinä vuosina keskitytään lähinnä lukemaan ja kirjoittamaan, hieman laskemaan ja ensisijaisesti opetellaan toimintaa koulussa. Pikemminkin sinä siis asetat lapsen aikuisen asemaan. Vai siis tuleeko tämäkin keskustelu nyt siihen että peruskoulujärjestelmä on liian tasapäistävä eikä pysty tukemaan erityislahjakkuuksia?

 

Lapsi ei opiskele vierasta kieltä samalla tavalla kuin aikuinen tai koulussa kieltä oppiaineena lukeva vanhempi lapsi. Kielikylvyssä lapsi oppii pääasiassa toimimalla, kuuntelemalla ja puhumalla ko. kielellä. Lapsi siis tekee eskarissa aivan samoja asioita kuin kuka tahansa samanikäinen, mutta tulee sivussa oppineeksi uuden kielen. Toiseksi, lapsella on paljon suurempi herkkyys oppia uusia asioita kuin aikuisella.

 

Sinänsä kaksikielisessä perheessä kasvava lapsihan voi ollakin huonommassa asemassa kielikylpylapseen verrattuna, että kielikylpylapsi saa rauhassa opetella äidinkielen ja vahvan pohjan sille, ennen kuin kuvioon tulee uusi kieli. Kaksikielisen lapsen taas pitää opetella molemmat kielet päällekäin, ja sen vuoksihan kaksikielisten lasten puheenkehitys on yleensä hieman hitaampaa.

 

En sitten tiedä, pitäisikö taas tulla siihen, että suomalainen peruskoulujärjestelmä on liian tasapäistävä, mutta olen kyllä sitä mieltä, että alakoulussa voi opetella muutakin kuin lukemista ja kirjoittamista ja vähän laskemista. Nykyään tuntuu aika moni koulun aloittaja osaavan jo lukea ja kirjoittaa, kai puolipakollinen esikoulu vaikuttaa tässä jonkin verran. Esimerkiksi mun esikoinen lukee, kirjoittaa ja laskee suht sujuvasti. Lukeminen onnistuu niin suomeksi kuin koulukielellä. Jätän ehkä kertomatta, mitä mieltä olen kielten opetuksesta alakoulussa yleensä, mutta ihan hyvin sen voisi aloittaakin aiemmin. Joissain kouluissa ensimmäinen vieras kieli alkaakin jo ensimmäiseltä luokalta.

 

Mua häiritsee paljon ajatus, että ensin pitäisi oppia jokin asia täydellisesti ja vasta sitten voisi siirtyä uuteen asiaan. Tämä ei enää ihan liity asiaan, eikä tule edes pelkästään näistä kirjoituksista, vaan mun ihan lähipiirissä on kaksi vastakkaisen sukupuolen edustajaa, jotka ajavat vahvasti tätä "opettele ensin suomi kunnolla!"-asiaa. Miten hyvin se suomi ensinnäkin pitää osata, ennen kuin voi alkaa opiskella kieliä? Ainahan voi tulla paremmaksi, koskaan ei voi sanoa, että hallitsee jonkin asian täydellisesti. Miksi siis pitäisi osata kaikki suomen hienoimmatkin vivahteet ja itseilmaisu niin kirjallisesti kuin suullisesti, että voi siirtyä seuraavaan kieleen? Voi toki olla, että mun on hankala ymmärtää tätä logiikkaa, koska mulle kielten oppiminen on aina käynyt hyvin helposti.

[P.L.]

Erilaisuutta nyt on muutkin asiat kuin erilainen etninen tausta. Tarkemmin ajatellen, luulen eiralaisella ylemmän keskiluokan perheellä on enemmän yhteistä vaikkapa intialaisen IT-huippuosaajaperheen kanssa kuin Jakomäkeläisen kolmannen polven työttömistä koostuvan kevyesti päihdeongelmaisen perheyksikön kanssa. 5-6 kieltä ja kulttuuria oli tarjolla jo 80-luvun alkupuolella kun itse aloitin kunnallista koulutaivalta lähiössä.

 

Mutta ehkäpä suurin ongelma mitä mulla on liittyen aiheeseen tuleekin esille viestissäsi. Siis ajatus siitä että pienen pieniä lapsia TESTATAAN yhtään minkään asian suhteen on minulle HENKILÖKOHTAISESTI (en siis sellaisenaan syyllistä muiden valintoja vaikka tämä nyt kuulostaakin siltä) melko etovaa. Tämä maailma on yhtä testaamista ikävuodet 7-63 joka tapauksessa. Itse toivon että poikani voisi elää pienen huoletonta ja testausvapaata elämää mahdollisimman pitkään.

 

Toinen käytännön probleema on äidinkielen kehittyminen. Perheen sisäinen kaksikielisyys on vielä lapselle suhteellisen toimivaa mutta pieni alakoululainen puhumattakaan esikoululaisesta ei ole kielelliseltä kehitykseltään millään tavalla aikuisen tasolla. Oman äidinkielen vahva hallinta on ydin tulevaisuudessa vieraiden kielten oppimiseen. Itse ainakin toivoisin että tuossa vaiheessa vielä pystyisin tukemaan lapsen vahvaan suomen kielen kehittymiseen ja sitten myöhemmin koulutaipaleella keskittymään niihin muihin kieliin.

 

Ensimmäiseen argumenttiin olen aivan samaa mieltä. Suomalaisessa ala-asteessa on mielestäni yksi suurimmista eduista se, että "luokkaerot" sekoittuvat ja jokaisella lapsella ainakin käytännössä on omasta taustastaan/vanhempien taustasta välittämättä aivan samat edellytykset edetä opin tiellä. Ei tarvitse kuin katsoa esim. brittiläistä tai jenkkien koulujärjestelmää, jossa kuilu public schoolien ja yksityiskoulujen välillä on aivan huikea ja esim. pienen lapsen mahdollisuudet päästä tulevaisuudessa yliopistoon saatetaan päättää hänen puolestaan pelkästään kouluvalinnalla jo varhaislapsuudessa. Luokkaerot myös korostuvat mielestäni entisestään yhteiskuntamallissa, joissa vain murto-osa ylemmän keskiluokan lapsista käy public schoolia. Lapsille ei kehity minkäänlaista todellisuuteen perustuvaa mielikuvaa tai kokemusta ns. alemmista yhteiskuntaluokista ja päinvastoin ja näin pitkään pinttyneet stereotypiat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

 

Toiseen argumenttiin olen puolittain samaa mieltä. Näin siksi, että itselläni on kokemusta myöhemmässä elämänvaiheessa tapahtuvasta testaamisesta ja valikoinnista. Itse olen käynyt yläasteen ympäristöluokalla ja sen jälkeen yksityislukion, johon pyrittiin puhtaasti koulumenestyksen perusteella. Sama lukio toimii kotikaupungissani edelleen samalla periaatteella ja rankkautuu joka vuosi top 10 lukioiden joukkoon. Jo äitini ja enoni kävivät aikoinaan kyseisen lukion ja itselleni oli kutakuinkin selvää jo hyvin pienestä, että panostan opiskeluuni, jotta pääsisin kyseiseen lukioon sitten aikanaan. Oliko kyseessä sukuperinteen jatkaminen, oma valinta vai näiden molempien summa? En osaa sanoa, mutta sen tiedän, että päätökseni tein aikuisuuden kynnyksellä ja itsenäisesti. Pikkuveljeni sen sijaan käy tällä hetkellä kunnallista lukiota ja valitettavasti opetuksen tasossa on melkoinen ero. Aviomiehelläni on myöskin kokemusta erityiskoulusta. Hän on yläasteesta lukioon asti käynyt koulunsa urheilupainoitteisesti. Kyseiseen opinahjoon pyrittiin päivän kestävien liikuntatestien perusteella. Lukioon pääsyyn taas vaikutti puhtaasti urheilumenestys ja koulua käytiin harrastuksen puitteissa. Tuloksena samalta vuodelta Suomen mestaruus sekä keskimääräistä paremmat arvosanat ylioppilaskirjoituksista. En usko, että tämä olisi ollut mahdollista, mikäli mieheni olisi käynyt tavallista kunnallista lukiota, jossa kilpaurheilun ja opiskelun yhdistämisestä ei olisi ollut samalla tavalla kokemusta saatika mahdollisuutta yhdistää niitä mahdollisimman joustavasti.

 

Itse en siis voisi kuvitella, että ekaluokkalaiseni osallistuisi testeihin tai muutenkaan "pyrkisi" ala-asteelle. Sen sijaan, jos ala-asteen loppu puolella hän esittäisi selkeää taipumusta ja mieltymystä esim. urheilullisesti, taiteellisesti tai musiikillisesti, niin varmasti tukisin häntä pyrkimään yläasteelle, jossa ko. aineita painotettaisiin opetussuunnitelmassa eri tavalla - oli sitten kyseessä yksityinen tai kunnallinen koulu. Mielestäni tuon ikäinen lapsi kyllä pystyy jo tekemään omiin mieltymyksiinsä pohjautuvan valinnan ja on oikeutettukin siihen. Eihän se missään nimessä tarkoita sitä, että lapsi suuntautuisi ko. alalle. Tai ei ainakaan minusta tullut ympäristöaktivistia/yliopisto-opiskelijaa tai miehestäni ammattiurheilijaa, vaikka kummallakin olisi mahdollisuudet niihinkin olleet

 

Kolmannesta argumentista taas olen hyvin eri mieltä. Mun mielestä lapsella on koulun aloitusiässä valtavan hyvät edellytykset vieraan kielen opiskelulle. Myös tutkimustulokset tukevat varhaisen kieltenopiskelun merkitystä hyvän kielitaidon perustana. Näihin tutkimustuloksiin pohjautuen myös Opetushallitus on käynnistänyt vuonna 2009 ohjelman, jonka tavoitteena on tarjota yhä laajemmin mahdollisuutta eri kielten opiskeluun jo ala-asteen alaluokilla. Mulle omakohtaisena esimerkkinä on pikkusiskoni, joka valitsi 3. luokalla ensimmäiseksi kielekseen ranskan. Tällöin A-kielenä ns. harvinaisempaa kieltä opiskelevat olivat eriarvoisessa asemassa englantia opiskelevien kanssa ja heille tarjottiin mahdollisuutena ottaa englanti mukaan kieltenopiskeluun jo viidennellä luokalla. Tuloksena on se, että siskoni puhuu sujuvasti SEKÄ englantia että ranskaa ilman, että on joutunut ponnistelemaan kieltenopiskelussa, kuten myöhemmin sujuvan kielitaidon hankkimiseksi usein on tarpeellista. Pienen lapsen kyky omaksua uusi kieli on myös tullut mulle harvinaislaatuisen selväksi omaa esikoista seuratessani. Meillä ei siis olla kaksikielisiä, mutta siskoni mies puhuu englantia. Nyt hieman vajaa viisivuotiaana poikani pystyy täysin sujuvasti kommunikoimaan siskoni miehen kanssa. On suorastaan hämmästyttävää, miten hyvin hän ymmärtää englantia, vaikka itse ei osaakaan vielä paljoa kieltä puhua ja suullinen kielitaito pohjautuu muutamaan lauseeseen sekä ehkä 10-20 sanan hallintaan. Olen siis vahvasti sitä mieltä, että opetusohjelmassa voitaisiin olla vieläkin rohkeampia varhaisen kieltenopiskelun suhteen, ihan vaikka eskari-iästä lähtien.

Edited August 11, 2011 by P.L.

[Iskä2011]

^ Ehdottomasti haluan erotellä teini-ikäiset tästä keskustelusta. Olen itsekin "eliittilukion kasvatti" ja tietysti sinne päässyt hyvällä peruskoulun keskiarvolla. Erikoisyläasteetkin ovat minun mielestäni ok, sillä kuuden kouluvuoden jälkeen tosiaan saattaa jo aitoa erikoislahjakkuutta esiintyä ja on jo huomattavasti helpompaa alkaa arvioida lapsen kyvykkyyttä. Silti tässäkin iässä on mielestäni liian aikaista tehdä liian kauskantoisia päätelmiä suuntaan tai toiseen sillä lpaset kehittyvät niin eri tavoin sekä henkisesti että fyysisesti.

 

Mitä tulee ala-asteen kieltentarjontaan ja kehitykseen, niin näkisin esimerkkisi viidenneltä luokalta otetusta toisesta kielestä (kutsuuko ne sitä A2-kieleksi?) ihan käänteisesti. Se että suurin osa näistä kahta A-kieltä lukeneista päätyy kirjoittamaan aikanaan tämän kaksi vuotta myöhemmin otetun kielen pitkänä mielestäni juuri osoittaa kuinka suuressa mittakaavassa merkityksestöntä kielen opiskelun aloittaminen esimerkiksi päiväkotivaiheessa on. Niitä kieliä voi oppia laajalti myös hieman myöhemmin kun todelliset valmiudet kielten syvälliseen oppimiseen on syntynyt.

 

Sinälläänhän lapset ovat äärimmäisen oppivaisia ja imevät itseensä nopeasti esimerkiksi vierasta puhekieltä. Monasti tämä on kuitenkin taitoa, joka häviää hyvin nopeasti kun kieltä ei käytetä vrt.ex-patien lapset, jotka tulevat takaisin Suomeen ja joilta "opittu" kieli häviää yhtä nopeasti kuin on aikanaan ilmaantunutkin . Vaikuttaisi siis että pienten lasten kapasiteetti siirtää pitkäkestoiseen muistiin tällaisia taitoja on rajallinen. Itse näkisin mielekkäänä varhaiskasvatuksen piirissä juuri oman äidinkielen opettelemisen. On kuitenkin kiistaton tosiasia että kaikkien vieraiden kielten oppiminen pohjautuu vahvaan omaan äidinkielen taitoon.

 

Nämä kielikysymykset ovat kuitenkin sellaisia näkemyskysymyksiä ja kuten aiemmin mainitsin niin uskon että vanhempien vahvalla tuella monenlaisessa ympäristössä kasvaa osaavia ja oppivia lapsia. Ehkä eniten mua mietyttää MIKSI näitä ylimääräisiä kieliä koitetaan pienille lapsille tankata. Uskon kuitenkin että monella siellä taustalla on ajatus siitä että A) saadaan lapsi "oikeanlaisten koulujen" kautta "oikeanlaisiin sosiaalisiin piireihin" valmistella lasta tuleviin työelämän haasteisiin. Kumpikaan edellisistä ei istu niin millään tavalla omaan arvomaailmaan mutta kukin tyylillään. Edelleen, aivan kunnallisesta lähiökoulusta ponnistaneena olen asemoitunut itse työelämässä vähintäänkin kohtuullisen hyvin.

[Guest Miaka]

Ehkä eniten mua mietyttää MIKSI näitä ylimääräisiä kieliä koitetaan pienille lapsille tankata. Uskon kuitenkin että monella siellä taustalla on ajatus siitä että A) saadaan lapsi "oikeanlaisten koulujen" kautta "oikeanlaisiin sosiaalisiin piireihin" valmistella lasta tuleviin työelämän haasteisiin.

 

Vaikka siksi, että lapsen lähipiirissä on ihmisiä, jotka eivät puhu suomea ja lapsi voi kieltä opittuaan itsenäisesti puuhailla heidänkin kanssaan? Tai siksi, että lapsen on helpompi sopeutua vanhempien ulkomaille muuttoon, kun osaa jo valmiiksi vierasta kieltä? Tai siksi, että about 8 vuotta on raja siinä, voiko lapsi oppia puhumaan vierasta kieltä ilman aksenttia?

 

Taidettiin vähän juuttua siihen, että käytin nimitystä TESTAAMINEN. Kyse ei tosiaan eskarilaisen kohdalla ainakaan ollut mistään sellaisesta toiminnasta, missä olisi mitenkään tullut esille, että nyt on kyse testistä. Toki se on kiinni vanhemmistakin, miten selittää lapselle, miksi mennään käymään eskarissa, mutta ainakin kaikki, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat toimineet juuri niin kuin mekin. Eli on siis puhuttu eskariin tutustumisesta. Ns. testissä oli alkuun laululeikkejä ja sen jälkeen pieniä tehtäviä, joista ainakin mun lapset tykkäävät paljon. Sen jälkeen oli vapaata leikkiä, ja hetken päästä piirrettiin. Lopuksi lapsille luettiin piirissä satu, ja sen jälkeen oli tarjolla mehua ja keksejä. En väitä, etteikö tuossa testissä olisi mitään parannettavaa, tai että tämän ko. koulun systeemi olisi järkevin mahdollinen mitä tulee oppilaiden valintaperusteisiin testin perusteella. Jotenkin on mun mielestä kuitenkin tärkeää selvittää se, ettei kouluun joudu lapsia, joilla on vaikeuksia oppimisessa, ettei heidän koulu-urakkaansa tarpeettomasti hankaloiteta. Toiseksi, kun paikkoja on resurssit ovat rajalliset, jollakin perusteellahan se pitää päättää, kenelle paikkoja tarjotaan.

 

Minusta kuulostaa oikeastaan paljon pahemmalta kakkosluokkalaisten/kuutosluokkalaisten testaaminen, tuossa vaiheessahan siis usein pyritään erityisluokille. Siinä oppilas todellakin tietää, että nyt parhaat pääsevät ja jos tulos on se, että jää itse rannalle, jonkinlainen kolaushan se väistämättä on lapsen kehittyvälle itsetunnolle. Lukio taas on sitten jo ihan eri juttu. Kaikkiin lukioihinhan on pääsyvaatimukset, ja sen tietää jokainen ihan viimeistään yläkoulussa.

 

Sinälläänhän lapset ovat äärimmäisen oppivaisia ja imevät itseensä nopeasti esimerkiksi vierasta puhekieltä. Monasti tämä on kuitenkin taitoa, joka häviää hyvin nopeasti kun kieltä ei käytetä vrt.ex-patien lapset, jotka tulevat takaisin Suomeen ja joilta "opittu" kieli häviää yhtä nopeasti kuin on aikanaan ilmaantunutkin . Vaikuttaisi siis että pienten lasten kapasiteetti siirtää pitkäkestoiseen muistiin tällaisia taitoja on rajallinen.

 

Mä en ole lukenut tästä aiheesta tutkimustuloksia. Ensinnäkin pidän kuitenkin hölmönä sitä ex-pattia, joka kotimaahan tultuaan antaa lapsen unohtaa oppimansa kielen. Tätä vartenhan esim. siellä pahamaineisessa SYK:ssa on oma luokkansa ainakin englanninkielisistä maista palaaville. Toinen juttu on sitten se, onko tutkittu, että "unohdettu kieli" on tosiaan kokonaan unohtunut? Lihaksissakin on muisti, jonka vuoksi se, joka on aiemmin treenannut, saavuttaa itsensä rapakuntoon päästettyään nopeammin saman tason, millä kunto aiemmin oli, kuin se, joka aloittaa treenaamaan ensimmäistä kertaa. Aivohan on myös lihas, ja aivoihin tunnetusti jää muistijälkiä esimerkiksi ihan vauvana kuultuja vieraita kieliä oppii helpommin, koska niissä on jotain tuttua. Onko siis niin, että kieli, jota on joskus osannut puhua on tosiaan kokonaan hävinnyt, vai voisikohan olla, että sen voisi palauttaa mieleen ja "oppisi" helpommin, kuin kokonaan alusta aloitetun kielen? Varmastihan tässä on myös suuria yksilökohtaisia eroja.

[Guest kissa]

Kliseinen fraasi meidän koulujärjestelmämme "tasapäistävyydestä" särähtää aina korvaan (tai siis tässä kohtaa vihlaisee silmään). Mikä on sitten tasapäistämisen vastakohta? Eriarvoistaminen.

 

Ei kyllä mielestäni ole. Tasapäistämisellä tarkoitan ainakin itse sitä, että koulussa kaikille pitää opettaa prikulleen samat asiat, eikä mitään tasoryhmiä saa olla, eikä muitakaan ekstrajuttuja. Eriarvoistaminen on sitä, että arvotetaan toiset paremmiksi ja toiset huonoimmiksi, ja toisille ei tarjota mahdollisuuttakaan opiskeluun. Koulussani yritettiin kerran toteuttaa kolmen rinnakkaisluokan kesken matematiikassa jakoa ryhmiin, jossa edettiin eri vauhtia. Tästä nousi aivan hirveä älämölö, koska "jonkun lapsi oli joutunut huonoon ryhmään". Ihan älytöntä, että pitää arvottaa ryhmät huonoiksi ja hyviksi. Kyse oli siitä, että kukin saisi itselleen sopivaa opetusta ja tehtäviä. Ryhmäjako jouduttiin sitten nopeasti purkamaan.

 

Ajatteleeko joku oikeasti alle kouluikäisten tai alakoululaisten kohdalla menestymistä työelämässä? Minä ainakin ajattelen lapsen mahdollisuuksia ja tulevaisuutta yleensä. Näen esimerkiksi suurena rikkautena sen, että osaa kieliä, jolloin voi kommunikoida vieraista maista ja kulttuureista olevien ihmisten kanssa, lukea kirjoja alkuperäiskielillä jne. En minä herranen aika ajattele, että lapsen pitää alakouluaikana opetella ja harrastaa oikeanlaisia asioita, että menestyy työelämässä! No, mä kyllä toisaalta ihan itsekin teen työtä elääkseni, en elä töitä tehdäkseni.

 

Mitä iskä2011 tarkoitat vieraan kielen syvällisellä oppimisella ja siihen tarvittavilla valmiuksilla?

[Ida-Mari]

Ei kyllä mielestäni ole. Tasapäistämisellä tarkoitan ainakin itse sitä, että koulussa kaikille pitää opettaa prikulleen samat asiat, eikä mitään tasoryhmiä saa olla, eikä muitakaan ekstrajuttuja. Eriarvoistaminen on sitä, että arvotetaan toiset paremmiksi ja toiset huonoimmiksi, ja toisille ei tarjota mahdollisuuttakaan opiskeluun. Koulussani yritettiin kerran toteuttaa kolmen rinnakkaisluokan kesken matematiikassa jakoa ryhmiin, jossa edettiin eri vauhtia. Tästä nousi aivan hirveä älämölö, koska "jonkun lapsi oli joutunut huonoon ryhmään". Ihan älytöntä, että pitää arvottaa ryhmät huonoiksi ja hyviksi. Kyse oli siitä, että kukin saisi itselleen sopivaa opetusta ja tehtäviä. Ryhmäjako jouduttiin sitten nopeasti purkamaan.

 

Mun mielestä tasoryhmiä sais olla reilusti enemmänkin. Alakoulussa ei ehkä vielä ole tarvettakaan ainakaan joka aineessa, mutta yläkoulussa ja varsinkin sitten lukiossa ne on oikeasti vaan hyväksi esim. just matikan ja kielten kohdalla. Aina ajatellaan että sitten ne "huonommat" kärsii siitä ja jotenkin leimautuu, mutta pitäis muistaa kans, että ne nopeat oppijat monesti turhautuu kun koko luokan kesken on yhteinen tunti ja joidenkin takia joudutaan käymään samaa asiaa läpi uudelleen ja uudelleen. Mulla ainakin otti päähän jo alakoulussa se, että olin itse tosi nopea oppimaan ja tekemään tehtäviä, mutta sitten jouduin aina tekemään vaan lisätehtäviä samasta aiheesta tai vaan yksinkertaisesti odottamaan muita. Se oli turhauttavaa ja joidenkin mun kanssa yhtä nopeiden kohdalla se johti totaalikyllästymiseen ja motivaation laskemiseen, kun ei saanut tehdä asioita niin hyvin ja nopeasti kuin olisi pystynyt, vaan joutui junnaamaan niissä samoissa asioissa.

 

Mulla henk. koht. hirvittää tuo nyt meneillään oleva uudistus siitä, että kaikki lyödään samaan luokkaan että oltais samanarvoisia. Eihän se niin mene! Enemmän minusta eriarvoistaa se, että siellä samassa luokassa ne nopeat oppijat kärsii siitä, että joudutaan käymään asioita samaa tahtia oppimisvaikeuksista kärsivien kanssa. Silloinhan ne ns. hitaammat oppijat vasta leimautuukin, kun niiden takia joudutaan hidastaan koko luokan opetusta.

[Hibi]

Itse vierastan ajatusta siitä, että lapsen koulut mietitään valmiiksi ennenkuin lapsi on edes mahasta ulkona. Mikä sen vahvemmin ohjaa kouluvalintoihin kuin lapsen persoona ja kehitys. Senpä takia pidän itse aika haihatuksena naapurin touhuja jonka lapset on steinerissa ja jo ennen TJOTailua näin päätetty. Ihan eri asia miettiä mikä kyseiselle lapselle sopii kuin hurahtaa johonkin yhteen suuntaukseen.

 

Itse olen ollut lahjakas lapsi. Suomessahan ei ole koulupakkoa eli jokainen voi tehdä helpoissa aineissa vuosia pois tenttimällä ilman että tarvitsee siellä tunneilla kärvistellä. Siksi en ymmärrä tätä vouhkausta tasoryhmistä ja tasapäistämisestä. Kyse on jälleen kerran siitä että aikuiset ei itse halua paneutua lapsensa koulunkäyntiin, nähdä minkäänlaista vaivaa sen eteen jne vaan haluaa kaiken tarjottimella. Oli meidän luokalla yksi poika joka kävi yliopiston matematiikan tunneilla kun muut kävi koulun matematiikkaa. Itse tentin osittain englannin, ruotsin ja matematiikan.

 

Itse arvostan monimuotoista ympäristöä enkä millään haluaisi lapsiani eliittikouluun, tasoluokkaan tai muutoinkaan hirveän homogeeniseen ympäristöön. Aineiden nopeaa oppimista paljon pajlon tärkeämpänä pidän elämistä todellisessa maailmassa, jossa ympärillä on monenlaisia ihmisiä: ahkeria, laiskoja, lahjakkaita, hitaammin oppivia, kilttejä ja häiriköitä ja kaikkea maan ja taivaan välillä.

[Iskä2011]

Ei kyllä mielestäni ole. Tasapäistämisellä tarkoitan ainakin itse sitä, että koulussa kaikille pitää opettaa prikulleen samat asiat, eikä mitään tasoryhmiä saa olla, eikä muitakaan ekstrajuttuja. Eriarvoistaminen on sitä, että arvotetaan toiset paremmiksi ja toiset huonoimmiksi, ja toisille ei tarjota mahdollisuuttakaan opiskeluun. Koulussani yritettiin kerran toteuttaa kolmen rinnakkaisluokan kesken matematiikassa jakoa ryhmiin, jossa edettiin eri vauhtia. Tästä nousi aivan hirveä älämölö, koska "jonkun lapsi oli joutunut huonoon ryhmään". Ihan älytöntä, että pitää arvottaa ryhmät huonoiksi ja hyviksi. Kyse oli siitä, että kukin saisi itselleen sopivaa opetusta ja tehtäviä. Ryhmäjako jouduttiin sitten nopeasti purkamaan.

 

Ajatteleeko joku oikeasti alle kouluikäisten tai alakoululaisten kohdalla menestymistä työelämässä? Minä ainakin ajattelen lapsen mahdollisuuksia ja tulevaisuutta yleensä. Näen esimerkiksi suurena rikkautena sen, että osaa kieliä, jolloin voi kommunikoida vieraista maista ja kulttuureista olevien ihmisten kanssa, lukea kirjoja alkuperäiskielillä jne. En minä herranen aika ajattele, että lapsen pitää alakouluaikana opetella ja harrastaa oikeanlaisia asioita, että menestyy työelämässä! No, mä kyllä toisaalta ihan itsekin teen työtä elääkseni, en elä töitä tehdäkseni.

 

Mitä iskä2011 tarkoitat vieraan kielen syvällisellä oppimisella ja siihen tarvittavilla valmiuksilla?

 

Totta helvetissä se hitaimmin edistyvien ryhmä on huonoin. Varsin hölmöä edes yrittää väittää jotain muuta. Itse melko paljon matematiikka opiskelleena eniten juuri surettaa tällainen tasoajattelu varhaisessa vaiheessa. Matematiikka on aine, jossa on luotu joku lahjakkuuden myytti. Ei peruskoulun matematiikassa ole mitään sellaista mikä edellyttäisi tasojen eriyttämistä. Jos osaa asioita hyvin niin sehän on hieno asia. Mutta ei peruskoulussa ole tarkoitus opettaa moniulotteista integrointia ja Laplace-muunnoksia. Niitä voi varmasti opetella esimerkiksi matikka-kerhossa tai vaikkapa vanhempien johdolla kotona. Kyllä musiikistakin kiinnostuneet saavat oboe-tuntinsa suorittaa ihan vapaa-ajalla ja nokkahuiluharjoitukset voi tuntua turhilta.

 

Meidän peruskoulujärjestelmämme perustuu kansalliseen opetussuunnitelmaan ja tämän järjestelmän tulokset ovat huikaisevan hyvät. Mutu-pohjalta vetäistyt kehitysehdotukset järjestelmään nojautuen muiden maiden systeemeihin, joissa on heikompia oppimistuloksia keskimäärin on minun mielestäni vähän siinä ja siinä.

 

Kieliasiasta keskustellaan laajalti ketjussa myöhemmin.

 

Hibiltä erinomaisen mahtava viesti. Erityisesti viimeinen kappale on sellainen, josta voin sanoa että omassa elämässä on ollut eniten hyötyä. Kyllä näitä "asiantuntijatöitäkin" pystyy tekemään varsin keskinkertaisilla koulupapereillakin mutta se todellinen taito on kyetä toimimaan heterogeenisessä ryhmässä, jossa ihmisillä on erilaisia koulutuksellisia, käyttäytymishistoriallisia ja kulttuurisia taustoja. Nämä ihmiset edustavat koko inhimillisyyden spektriä laiskoista ahkeriin, älykkäistä yksinkertaisiin, kilteistä ilkeisiin. Latinan deklinaatioista on ollut sitten hieman vähemmän hyötyä.

[Guest vieras]

Hienoa, suomalaisessa peruskoulujärjestelmässä ei ole mitään kehitettävää. Kaikki on hienosti, kunnes ei enää olekaan. Ihan sama juttu Nokian kanssa.

[Iskä2011]

Hienoa, suomalaisessa peruskoulujärjestelmässä ei ole mitään kehitettävää. Kaikki on hienosti, kunnes ei enää olekaan. Ihan sama juttu Nokian kanssa.

 

??????

 

Nokian ja peruskoulujärjestelmän vertaaminen. Noh, ameriikkalainen lakimies varmaan sanoisi että "I rest my case".

[tarinatiikeri]

Mielenkiintoista keskustelua, jossa kylläkin ensin erityiskouluja vastustavat henkilöt tuntuvat päätyvän siihen, että paras systeemi se, että lahjakkaat ja kiinnostuneet opiskelevat vanhempien johdolla peruskoulun lisäksi. Eikö silloin vanhempi taida olla vielä vähän fanaattisempi lapsen koulutuksen suhteen kuin silloin, jos lapsi menee erityiskouluun, sanotaan nyt vaikka sitten kielikylpyyn? Toiseksi, silloin kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet, vaan ne joiden vanhemmat jaksavat ja joita kiinnostaa, daavat paremmat edellytykset. Näin minusta.

 

Totta helvetissä se hitaimmin edistyvien ryhmä on huonoin. Varsin hölmöä edes yrittää väittää jotain muuta. Itse melko paljon matematiikka opiskelleena eniten juuri surettaa tällainen tasoajattelu varhaisessa vaiheessa. Matematiikka on aine, jossa on luotu joku lahjakkuuden myytti. Ei peruskoulun matematiikassa ole mitään sellaista mikä edellyttäisi tasojen eriyttämistä. Jos osaa asioita hyvin niin sehän on hieno asia. Mutta ei peruskoulussa ole tarkoitus opettaa moniulotteista integrointia ja Laplace-muunnoksia. Niitä voi varmasti opetella esimerkiksi matikka-kerhossa tai vaikkapa vanhempien johdolla kotona. Kyllä musiikistakin kiinnostuneet saavat oboe-tuntinsa suorittaa ihan vapaa-ajalla ja nokkahuiluharjoitukset voi tuntua turhilta.

 

Meidän peruskoulujärjestelmämme perustuu kansalliseen opetussuunnitelmaan ja tämän järjestelmän tulokset ovat huikaisevan hyvät. Mutu-pohjalta vetäistyt kehitysehdotukset järjestelmään nojautuen muiden maiden systeemeihin, joissa on heikompia oppimistuloksia keskimäärin on minun mielestäni vähän siinä ja siinä.

 

Miten niin se ryhmä on huonoin, jossa käytetään enemmän aikaa tiettyjen asioiden opetukseen, tehdään ehkä vähemmän tehtäviä ja ryhmä on mahdollisesti pienempi? Ilmeisesti näet siis asian juuri niin, että peruskoulussa jokaiselle tulee opettaa täsmälleen samat asiat siksi, että kenellekään ei vaan tule tunne, että on huonompi tai parempi. Minä en vaan näe, miksi tasoryhmät pitää nähdä niin arvolatautuneesti. Ei sen tarvitse olla huonoin ryhmä, se on vaan ryhmä, joka siinä aineessa etenee hitaammin. Toisissa asioissa he voivat sitten edetä nopeammin. Musiikkivertaus ontuu myös, koska Suomessa on mahdollista ihan kunnallisen koulujärjestelmän puitteissa saada opetusta oboen soittamiseen, sen sijaan vaikka sitten sitä matematiikka ei voi koulussa opiskella enemmän, jollei joku ole niin poikkeuksellisen lahjakas, että pääsee opiskelemaan yliopistomatetiikkaa peruskoulussa. Sitäkään ei tapahdu, jollei joku ole lapsen puolesta aktiivinen.

 

Voi olla, että suomalainen peruskoulujärjestelmä tuottaa maailman kärkipään oppimistulokset, kun niitä tarkastellaan koko kansakunnan laajuisesti. Suomessa oppimistulokset ovat hyvin tasaisia, eli erot oppilaiden kesken pieniä, mikä taas luonnollisesti vaikuttaa siihen, että keskiarvo on parempi kuin siellä, missä on huippuja ja huippuhuonoja. Paljon parannettavaa suomalaisessakin järjestelmässä kuitenkin on - sitä paitsi, eihän Suomi sijoittunut tutkimuksessa ykköseksi, vaan vuonna 2009 tulos oli: lukutaito 3., matematiikka 6. ja luonnontieteiden osaaminen 2. Onneksi peruskouluakin kehitetään jatkuvasti. Nyt ollaan muuttamassa juuri peruspetuksen tavoitteita ja tuntijakoa, ja valtion lisärahoituksella pyritään pienentämään ryhmäkokoja. Jotain siis tehdään kuitenkin, eikä vain jauheta mahtavasta järjestelmästä, joka on todistettavasti esimerkiksi ensimmäisistä Pisa-tutkimuksista tuottanut huonompia tuloksia ainakin lukutaidon osalta.

[Nadda]

Miten niin se ryhmä on huonoin, jossa käytetään enemmän aikaa tiettyjen asioiden opetukseen, tehdään ehkä vähemmän tehtäviä ja ryhmä on mahdollisesti pienempi?

 

Minä ainakin ymmärsin, että ryhmä on todellakin huonoin siitä näkökulmasta, jossa katsotaan oppimismäärää ja -vauhtia. Jos käytetään kököhköä vertausta, niin toki Ville on parempi juoksemaan, kun juoksee 60 metriä viisi sekuntia nopeammin kuin Kalle. Samalla tavalla Kalle on huonoimmassa ryhmässä, jos siinä asiat opitaan hitaammin eikä ehkä niin laajasti.

 

Sen sijaan on eri asia, pitääkö tämän ryhmän oppilaita huonoina. Itse en uskaltaisi ketään lasta leimata huonoksi, mutta oppimistulokset voivat olla huonompia kuin toisilla. Asian voi kuitenkin esittää monin tavoin ja voidaanhan se ajatella niinkin, että kyse on vain oikeanlaisen opetuksen kohdistamisesta. Ei voida sanoa, että kaikki oppisivat parhaiten yhdenlaisella menetelmällä. Siitä näkökulmasta oppilaita ei voida jakaa hyviin ja huonoihin. Kuitenkin koulumaailmaan kuuluu arvostelu, jolloin joukosta erottuu huonompia ja parempia. Jokainen tykönään tulkitsee sitten sekä oppilaan että hänen koulumenestyksensä huonoksi tai sitten vain sen koulumenestyksen.

 

Ja pehmennettäköön vielä mielipidettäni: Minun puolestani joukkoon saa mahtua kaikenlaista oppijaa. Itse pyrin näkemään kaikissa oppilaissa jotain potentiaalia siihen koulumenestykseen katsomatta. Ei kaikkien tarvitse pärjätä koulun määräämillä asteikoilla. Kuitenkin nykyisten resurssien puitteissa tarjoaisin mieluummin enemmän tukiopetusta, että jokainen oppisi edes jotain kuin että lahjakkaille tarjotaan enemmän haastetta (jonka he kykenisivät hankkimaan todennäköisesti koulun ulkopuoleltakin).

[Iskä2011]

sitä paitsi, eihän Suomi sijoittunut tutkimuksessa ykköseksi, vaan vuonna 2009 tulos oli: lukutaito 3., matematiikka 6. ja luonnontieteiden osaaminen 2.

 

Oli ihan pakko tarkistaa. MAISTA Suomi sjoittui lukutaidossa sijalle kaksi ja matematiikassa sijalle kolme ja luonnontieteissä sijalle kaksi. Tutkimus osoitti että mitään laskua ei ole tapahtunut vaan Kiina oli pilkottu kaupunkialueisiin, jolloin alueet kuten Taiwan, Shanghai ja Hong Kong olivat omina yksiköinään. Voi olla että jos Suomi pilkottaisiin maakuntiin niin taas osa maakunnista menisi ohi noista alueista. Suomea parempi koulujärjestelmä oli siis vain etelä-Koreassa.

[tarinatiikeri]

^Viittaat varmaan tähän:

 

Nyt ollaan muuttamassa juuri peruspetuksen tavoitteita ja tuntijakoa, ja valtion lisärahoituksella pyritään pienentämään ryhmäkokoja. Jotain siis tehdään kuitenkin, eikä vain jauheta mahtavasta järjestelmästä, joka on todistettavasti esimerkiksi ensimmäisistä Pisa-tutkimuksista tuottanut huonompia tuloksia ainakin lukutaidon osalta.

 

Siellä sanottiin ihan selvästi, että suomalaisten lukutaito oli huonontunut, eli pisteet olivat noin 10 pistettä alhaisemmat kuin aiemmassa tutkimuksessa.

[tarinatiikeri]

Kuitenkin nykyisten resurssien puitteissa tarjoaisin mieluummin enemmän tukiopetusta, että jokainen oppisi edes jotain kuin että lahjakkaille tarjotaan enemmän haastetta (jonka he kykenisivät hankkimaan todennäköisesti koulun ulkopuoleltakin).

 

Onko nämä aina nähtävä toisensa poissulkevina vaihtoehtoina? Jos ja kun nykyisessä peruskoulussa mennään keskivertojen ehdoilla, kummassakin hännässä tulee ongelmia. Mitä jos tätä yritettäisiin kehittää?

 

Kyllä minä näen sen jonkinasteisena perusongelmana, että kaikki pitää heti arvottaa asteikolla hyvä ja huono. Jos joku ei pärjääkään koulussa, löytyy kaikilta ihan varmasti alueita, joilla menestyy. On esimerkiksi kätevä käsistään, liikunnallinen, hyvä tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ei kai sitäkään pidä heti nähdä muiden koulujärjestelmien ihannointina, jos vähänkään kritisoi suomalaista peruskoulua. Ihan kuin vaihtoehtona olisi tasan ne tähän päivään mennessä ympäri maailmaa kehitetyt koulujärjestelmät, eikä minkäänlaista muuta vaihtoehtoa. No joskushan ne nykyisetkin järjestelmät on kehitetty, ja ihan varmasti jatkuvaa kehitystä jopa tarvitaan.

 

Tämä keskusteluhan on alunperin aiheesta, mitä koulua lapsesi tulee käymään, ja meillä nyt siis erittäin todennäköisesti ainakin alkuun koulu on jokin muu kuin suomalainen peruskoulu, kun olemme tekemässä lähtöä muutamaksi vuodeksi ulkomaille. Todennäköistä on, että koulu, jossa lapset aloittavat, tulee olemaan brittiläinen, mutta voi myös olla, että se onkin espanjalainen. Saa nähdä, mitä siitä tulee. Sitten on ehkä myös vähän enemmän perspektiiviä vertailla koulujärjestelmien eroja, kun on kokemusta useammasta kuin yhdestä.

[Iskä2011]

Onko nämä aina nähtävä toisensa poissulkevina vaihtoehtoina? Jos ja kun nykyisessä peruskoulussa mennään keskivertojen ehdoilla, kummassakin hännässä tulee ongelmia. Mitä jos tätä yritettäisiin kehittää?

 

 

Niin mitä ongelmia siellä yläpäässä tulee? Heikointa osaahan auttaa tosiaan resurssien keskittäminen tukiopetukseen ja mahdollisesti koulunkäyntiavustajiin. En ymmärrä mikä logiikka on ajatuksessa että resursseja pitäisi uhrata siihen osaan porukasta, jolle koulu on helppoa.

 

Oletan että tässä mennään sellaisella "mieidän lapsi olisi niin älykäs mutta peruskoulujärjestelmä ei osaa tukea hänen poikkeuksellista lahjakkuuttaan" linjoilla. On tietysti aina se häviävän pieni mahdollisuus että se oma pallero ei oikeastaan olekaan mitenkään poikkeuksellinen lahjakkuus.

 

Itse ainakin näen asian niin että toivon järjestelmän toimivan heikoimpien ja keskivertojen johdolla, sillä mitä suurimmalla todennäköisyydellä lapseni kuuluu tähän ryhmään ja tulee tarvitsemaan oppimisessa tukea niin kotona kuin koulussakin. Jos hän taas osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta niin minä ja vaimoni kyllä kykenemme tarjoamaan mitä moninaisimpia lisähaasteita tukemaan lapsemme kehitystä. En ymmärrä miten se olisi ulkoistettava koulujärjestelmälle, jolla on paljon haastavampia tapauksia hoidettavanaan.

 

Pohjimmiltaan näillä puheilla siis mielestäni haetaan sitä että rajallisia määrärahoja suunnattaisiin niille joilla kapasiteetti on muutenkin moitteeton ja vähennetään niiltä joilla on eniten tarvetta.

[Nadda]

Pohjimmiltaan näillä puheilla siis mielestäni haetaan sitä että rajallisia määrärahoja suunnattaisiin niille joilla kapasiteetti on muutenkin moitteeton ja vähennetään niiltä joilla on eniten tarvetta.

 

Näin. Taisinkin mainita, että nykyisillä resursseilla, jolloin tarkoitin juuri tätä, että jos asiaa yritetään kehittää, niin on se jostain muusta pois.

 

Ja taisin kirjoittaa siitäkin, että näen itse jokaisessa oppilaassa potentiaalia enkä pidä tärkeänä sitä, että kaikilla on kaikki tiedot ja taidot yhtä hyvin hallussa. Kuitenkin edelleen tärkeämpänä pidän sitä, että kaikilla on edes jonkinlaiset tiedot ja taidot hallussa. Jos näille koulussa hyvin pärjääville annetaan enemmän, niin kyllä se on sitten pois näiltä, jotka eivät niin hyvin pärjää ja silloin jokin taito voi jäädä kokonaan oppimatta. En lähtisi siis heikompien oppilaiden kustannuksella parantamaan lahjakkaiden oppilaiden opetusta.

 

Sitä paitsi tavallisessa peruskoulussa niitä oikeasti lahjakkaita on ihan murto-osa. Sen sijaan erinäisistä vaikeuksista (joko oppimis-, käytös- tai molemmista) kärsiviä on huomattavasti enemmän. Onhan se tylsää, että tunnilla tylsistyy (olen itsekin ollut yksi niistä), mutta vielä tylsempää on, jos yhteiskunnassamme on henkilöitä, joilla on todella onnettomat taidot ihan perusasioissa.

[tarinatiikeri]

Näin. Taisinkin mainita, että nykyisillä resursseilla, jolloin tarkoitin juuri tätä, että jos asiaa yritetään kehittää, niin on se jostain muusta pois.

 

Nykyisillä resursseilla ylläpidetään jo esimerkiksi musiikki- ja kuvaamataitoluokkia. Miksi tietyissä aineissa on mahdollisuus normaalin peruskoulun puitteissa saada laajempaa opetusta, mutta toisissa ei?

 

Iskän kommentit pitäisi jo ehkä jättää ihan omaan arvoonsa. Ei jokainen täällä keskustele siitä lähtökohdasta, että "oma palleroinen on niiiin äärettömän lahjakas", vaan ainakin mua kiinnostaa ihan yleisesti pohtia suomalaista koulujärjestelmää. En mä osaa sanoa, onko mun lapset erityislahjakas vaiko ei. Hirveän kiinnostuneita ne on oppimaan ja muisti on hyvä, joten antavat itsestään fiksun vaikutelman, mutta en mä mun lapsia ole Mensan testeissä käyttänyt enkä aio käyttääkään. Toivon vaan, että heidän koulu-urastaan tulisi vähän erilainen kuin omastani. Erityisen tärkeänä näkisin esimerkiksi esiintymistaidon harjoittelun heti alakoulun ensimmäisestä päivästä lähtien. Se on taito, jota aivan varmasti tarvitaan elämässä. Ylipäätään itseilmaisu olisi oppiaine, jota koulussa tarvittaisiin mun mielestä enemmän kuin vaikkapa musiikkia, vaikka musiikki saattaa joillekin olla yksi tärkeä itsensäilmaisun muoto.

 

Ettekö te ole ikinä kuulleet lapsista, jotka alisuoriutuvat, kun tylsistyvät? Se on ongelma siellä yläpäässä. Tiedän monia tapauksia, joissa myöhemmin on ollut tekemistä, että on päässyt siitä alakoulussa hankitusta häirikköleimasta eroon. Ei kaikkia edes kiinnosta. Kyllä kummassakin hännän päässä on siis ihan todellisia ongelmia.

[Nadda]

^ Ehkä niitä resursseja on joskus ollut enemmän ja nuo tietyt luokat ovat vakiintunut käytäntö siltä ajalta? Enää ei katsota tärkeäksi kyseenalaistaa toimivaa systeemiä, mutta nykyisten resurssien puitteissa ei ole mahdollista laajentaakaan opetusta sieltä päästä, koska päähuomio on heikosti pärjäävissä. Edelleen kyse on siis siitä, että se opetuksen kehittäminen tapahtuisi heikompien kustannuksella.

 

Kyllä, ongelmia on myös siellä yläpäässä. Mutta enemmän niitä on alapäässä. Ehkä siksi on relevanttia keskittyä niihin ongelmiin ja toivoa, ettei kaikki lahjakkaat oppilaat tylsisty koulussa tai ole alisuoriutujia. Sitä paitsi alisuoriutuminen ei ole pelkästään lahjakkaiden oppilaiden ongelma, vaan alisuoriutuja voi olla myös keskitason oppilas, joka syystä tai toisesta jättää taitonsa käyttämättä ja pärjääkin opinnoissaan heikosti. Alisuoriutuja ei ole synonyymi tylsistyjälle, vaan alisuoriutumisen takana voi olla muitakin, kouluun liittymättömiä ongelmia. Edelleen siis tuen kohdistaminen on tärkeämpää sinne keski- tai sitä alemmalle tasolle.

 

Opettajana uskallan sanoa, ettei koululaitoksen tai opettajien tehtävä ole tehdä mitä ihmeellisimpiä temppuja tyydyttääkseen täydellisesti jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet, vaan koulun tehtävänä on saada lapsista muokattua yhteiskuntakelpoinen aines, jossa mahdollisimman monella on jonkinlaiset avaimet pärjäämiseen. Sillä oppilaalla, joka pärjää koulussa hienosti, on jo rutkasti enemmän ovia auki kuin sillä, joka ei tahdo pärjätä ollenkaan. Itse opettajana haluaisin olla auttamassa niiden ovien avaamisessa, joista yksikään ei vielä ole auki yksittäiselle oppilaalle kuin avata lisää ovia sille, jolla on niitä jo kymmenittäin auki.

[Chimelli]

Onhan se fiksuilta lapsilta vähän ajan hukkaan heittämistä istua siellä tunneilla tylsistymässä, mutta voihan sitä ajatella, että sen ajan käyttää siihen, että opettelee sietämään sitä tylsyyttä ja järjettömyyttä ja tekemään mitä sanotaan siitä huolimatta, onko siinä järkeä vai ei. Sitä taitoa sentään tarvitaan elämässä pitkään. Ja kyllä siinä riittää opettelemista vaikka koko peruskoulun ajaksi, minäkin meinasin jo vähän ruveta häiriköimään yläasteella (eli en varmaan ehtinyt oppia sitä taitoa kuitenkaan)... "Erityis"lukiossa sitten olikin jo sen verran vapaampaa, ettei siellä oman päänsä mukaan toimimista laskettu enää häiriköinniksi.

 

Enkä oikeastaan jaksa uskoa, että laiskuuteni opiskelussa yms. johtuu siitä, että pääsin liian helpolla peruskoulussa. Mieheni on päässyt yhtä helpolla, ja on siitä huolimatta aina ollut ahkera. Kai se on vain luonteesta kiinni.

[Iskä2011]

Ettekö te ole ikinä kuulleet lapsista, jotka alisuoriutuvat, kun tylsistyvät? Se on ongelma siellä yläpäässä. Tiedän monia tapauksia, joissa myöhemmin on ollut tekemistä, että on päässyt siitä alakoulussa hankitusta häirikköleimasta eroon. Ei kaikkia edes kiinnosta. Kyllä kummassakin hännän päässä on siis ihan todellisia ongelmia.

 

 

No tästähän mä juuri puhun. Mikä on tämä myytti "alisuorittajasta". Joka toisesta ihmisestä, joka ei ole pärjännyt koulussa aina sanotaan että "hän oli niin kovin lahjakas mutta ei sitten jaksanut keskittyä koulussa kun hänen erityislaatuista lahjakkuuttaan ei huomioitu juurikaan". Olen erittäin samaa mieltä aiemmin ketjussa siteeraamani matematiikan professorin kanssa. "Lahjakkuus" tarkoittaa käytännössä terävää kynää ja hyviä perselihaksia. Ei kukaan opi mitään jollain "lahjakkuudella", vaan pärjäämisen eteen on tehtävä töitä. Ja jos niitä töitä ei jaksa tehdä niin ei siinä ole kyse mistään huippulahjakkuuden sivuuttamisesta. Jos ja kun koulutyöltä jää energiaa yli niin sitähän voi vapaa-ajalla suunnata uudenlaisiin ja stimuloiviin haasteisiin, jolloin lapsen vireystaso varmasti pysyy yllä. Mutta tämä tietysti vaatii vähän töitä vanhemmilta.

 

Ei lapsen kehityksen tukemista voi ulkoistaa koululle. Koulu tarjoaa vahvistettua opetussuunnitelmaa ja lapsen yksilöllisten kykyjen kehittäminen on vanhempien vastuulla.

 

Tosin helvetin ylimielinen kommenttisi "mielipiteet voisi jättää omaan arvoonsa", osoittaa että sulla on varmaan aika rajallisesti mitään kokemusta analyyttisestä ja rakentavasta keskustelusta.

 

Chimelliltä hieno havainto tylsyyden sietämisestä. Yksi tärkeimpiä taitoja mitä tosielämää varten pitää oppia.

 

Naddalla tosi hienoja henkilökohtaisia tavoitteita opettajana. Olen muuten ihan samaa mieltä että mikäli resursseja löytyisi enemmän perusopetukseen niin ilman muuta pitäisi tutkia uusia laaja-alaisemmin yksilöiden huomioimista esimerkiksi koulun harrastekerhojen kautta tai tarjoamalla lisäopetusta innokkaimmille. Ikävä kyllä näyttää vain kansantaloudellisesti siltä että eläkepommin hiljakseen räjähdellessä, tarjolla on tulevaisuudessakin vain enemmän keppiä perusopetukseen.