PMLats

Missä iässä uhmaikä alkoi?

33 posts in this topic

Otsikon mukaisesti, minkä ikäisenä lapsellasi/lapsillasi on uhmaikä alkanut "toden teolla"?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vähän yli vuoden vanhalla pojalla on jo ihan selkeästi "uhmakohtauksia". Ehkä tää ei vielä kuitenkaan ole sitä toden teolla uhmaa....pelottaa kyllä jo nytgirl_wink.gifSelkä kaarella välillä huudetaan, jos esimerkiksi on aika lähteä leikkipuistosta kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm... 2v3kk sanoisin, tosin samaan aikaan tuli pikkuvelikin, niin voi hänelläkin olla osuutensa asiaan. Mut siis ei tämä vieläkään pahaa ole muulloin kun silloin, kun tapero on väsynyt. :hysteric:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 1v2kk-ikäisellä neidillä on jo ihan selviä uhman piirteitä. Kaupassa tykkää heitellä ostokset lattialle ja nauraa vaan kun kiellän napakasti vakavalla ilmeellä. Millään ei lopeta, joten ostoksen pitää vaan siirtää pois neidin käden ulottuvilta. Myös muualla jos on itse päättänyt jotain niin äidin ei-kiellot menevät ihan kuuroille korville. Aikamoista temperamenttipiirrettä neidissä muutenkin näkyvillä, joten saa nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa! girl_crazy.gif (nyt vielä jaksaa naurattaa, mutta voi olla, että hetken päästä hakkaan päätäni seinään samaisen temperamentin takia..)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pojalla alkoi kiukkukohtaukset (lue: itkupotkuraivarit :rolleyes:) päälle 1-vuotiaana ja siitä alkoi "liukuma" tähän päivään tuoden tullessaan "Ei halua!"-, "Minä itse!"- ym. kiukuttelut, ruuan lattialle viskelyt jne.

Tyttö on aina ollut varsin tasainen ja rauhallinen tapaus, mutta täytettyään 2 vuotta on ihan selviä uhmakohtauksia alkanut tulla enemmän ja enemmän. Välillä neiti oikein puhisee kiukkua, polkee jalkaa ja kirkuu "EEEEEEEEIIIIIKÄ!". Suupielet väännetään myös mutruun ja mulkoillaan silmäkulmien alta kädet puuskassa rinnan päällä. Muutaman kerran on myös rakas lelu tai oma pikkulaukku lentänyt kaaressa huoneen nurkkaan. Melko "klassisia" uhmiksen oireita siis. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tuo uhma alkoi aika tasan 2 vuoden tienoilla. Huh huh vaan. Kaikkea vastustetaan ja kaikkeen vastataan defaulttina että "EI". Ja itse pitää saada tehdä kaikki ja jos yrittää auttaa niin johan raivotaan. Myös makarooniksi heittäytyminen on tosi pop sekä se että karkaillaan esim. kauppareissulla. Ja jos hommat ei suju mielen mukaan niin tavarat lentelee ja huuto raikaa :rolleyes: Että onhan tässä kaikenlaista pientä haastetta :girl_sigh: Taitaapi olla ihan oppikirjatapaus uhmasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

1 v 10 kk. Jo vähän päälle yksivuotiaana luulin, että uhmailee, mutta se ei ollut mitään, siis ei MITÄÄN, verrattuna siihen kun oikea uhma alkoi. Pahin vaihe kesti ehkä 3-4 kk. Mutta sen jos jaksaa käsitellä hermostumatta niin se kantaa hedelmää jatkossa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuinka myöhään se voi alkaa? :unsure: Meillä kun ei edelleenkään ole näkynyt "todellista uhmaamista", vaikka kyllä sitä omaa tahtoakin löytyy. Isäni se jaksaa varoitella että odotapa vain... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rozie, voi se vielä alkaa. Teillä on siis vähän päälle 2-vuotias? Hyvin ehtii vielä :lol:. Meillä se varsinainen kunnollinen uhma alkoi vasta vähän ennen kuin poika täytti kolme vuotta :rolleyes:. Uhmaa oli sitäkin ennen, mutta se sellainen raivariuhma alkoi tosiaan vasta tänä syksynä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sitä vain että tiedän missä vaiheessa voi jo kenties vähän laskea "hälytystasoja". :girl_wink: Eli jos sitä ensi syksynä sitten olisi viisaampi. :girl_sigh::girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuinka myöhään se voi alkaa? :unsure: Meillä kun ei edelleenkään ole näkynyt "todellista uhmaamista", vaikka kyllä sitä omaa tahtoakin löytyy. Isäni se jaksaa varoitella että odotapa vain... :rolleyes:

 

Ei meilläkään ole vielä näkynyt kummallakaan ja isompi on huomenna 4-vuotias. Toki on omaa tahtoa, mutta ei kiukkukohtauksia tai heittäytymisiä tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä neidillä alkoi noin kuukauden kestänyt uhmailujakso 3-vuotiaana. Tuossa iässä on haasteellista se että lapsi pistää jo verbaalisesti aika hyvin kampoihin.. Meillä neiti osasi kyllä "jänkätä" joka asiassa vastaan, kaikki oli aina väärinpäin ja hermot meni alta sekunnin ihan kaikessa.. Kaikki asiat ja päätökset piti haastaa, "miksi pitää pukea, miksei voi mennä kesäkengissä ulos lokakuussa, miksei hän voi ajaa autoa?" Ei meillä koskaan kaupanlattialle sentään heittäydytty, mutta äiti oli kyllä välillä tosi kovilla. Nyt on helpottanut, huomaa itsekin että rauhassa tekemällä saa parempaa jälkeä aikaan! Uutta uhmakautta odotellessa, seuraava kaiketi tulee 4 vuoden kieppeillä ja onhan tuossa tuo toinenkin pieni vielä joka odottelee vuoroaan... ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisella alkoi parin vuoden ikäisenä kiukuttelu ja vastaanhangoittelu ja itkupotkuraivarit. Kun pikkusisko syntyi (esikoinen silloin n. 2,5v), nousi kertoimet ja roimasti. Karkailua, tavaroiden heittelyä, 1,5h kestäviä raivokohtauksia joissa tyyppi vaan huusi, huusi ja huusi.

 

Nyt nuorempi on aloittanut kiukkuttelun ja itkuraivarit ja tavaroiden heittelyn ja ikää on ollut näiden alkaessa 1,5v. Mielenkiinnolla odotan jatkoa....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö (13,5kk) on esitellyt jo muutaman viikon ajan omaa tahtoansa. Laittaisin kyllä noi raivoamiset ja "uhmaamiset" ihan luonteen piikkiin, taitaa tytöstä tulla yhtä temperamenttinen ja itsepäinen kuin äidistäänkin. ;) En vaan millään malta odottaa sitä varsinaista uhmaa. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tuo uhma alkoi aika tasan 2 vuoden tienoilla. Huh huh vaan. Kaikkea vastustetaan ja kaikkeen vastataan defaulttina että "EI". Ja itse pitää saada tehdä kaikki ja jos yrittää auttaa niin johan raivotaan. Myös makarooniksi heittäytyminen on tosi pop sekä se että karkaillaan esim. kauppareissulla. Ja jos hommat ei suju mielen mukaan niin tavarat lentelee ja huuto raikaa :rolleyes: Että onhan tässä kaikenlaista pientä haastetta :girl_sigh: Taitaapi olla ihan oppikirjatapaus uhmasta.

 

 

Meillä nyt ihan sama. Alkoi ehkä pahempana parisen viikkoa sitten, eli aika lailla tasan 3-vuotiaana.

 

Aika väsyttäviä ja rankkoja päiviä välillä, uuvuttavaa kun jo aamusta alkaa se tappelu. Ei vessaan, ei aamupalaa, ei pueta, ei tätä, ei tuota, valivali kitinää kitinää... Jäähypenkillä ei pysy, omaan huoneeseen laitettaessa alkaa viskoa tavaroita. Ja äiti on tyhmä sata kertaa päivässä ja joka asiassa.

 

Yksinkertaistettuna: Poika ei usko MITÄÄÄÄÄÄÄN.

Share this post


Link to post
Share on other sites

oikein kunnolla uhma pukkuas päälle pojan täytettyä 3v.

Nyt kun lähestytään neljättä ikävuotta on HITUSEN rauhoittunut...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pikkusisarus syntyi kun esikoinen oli 1 v 5 kk ja sen kautta todellinen uhka alkoi kuukautta myöhemmin (1,5 v). On kyllä tosiaan ihan jotain muuta kuin ne sitä edeltävät "pikku kiukuttelut"... :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä luulette, onkohan kyse uhmaamisesta, kun meidän 14 kuinen välillä raapii, tai kynsäisee ja tarttuu naamasta, etenkin minua. Tämä yleensä vaipan vaihtotilanteessa tai kun jotenkin oikeen innostuu. Olen kokeillut jo kieltämistä tiukasti yms, ei siis tietenkään huutamista. Mut kohta alkaa niin ottaa päähään tää päivittäinen "raatelu", kun naamaan jää pienistä terävistä kynsistä ihan kunnon skraamut välillä.skilletgirl.gif

 

Olisko siis jollain neuvoja, miten tän käyttäytymisen sais loppumaan. :(

 

 

muoks. muutoin ei kyllä ole mikään kova kiukuttelija tämä tyttö

Edited by canerva

Share this post


Link to post
Share on other sites

1 v 8 kk ja kesti sellaset 5 kk infernaalisena, sitten alkoi helpottaa. Ja tosiaan kyse ei ollut mistään "oma tahto alkoi näkyä"-tasoisesta kiukuttelusta, vaan käsittämättömästä väännöstä joka ikiseen asiaan ja tunteja kestävistä raivokohtauksista... No kun tuo kahlattiin suunnilleen määrätietoisesti läpi, niin sen jälkeen on osattu puolin ja toisin käsitellä niitä turhautumisen tunteita :) Nyt poika on 4-v. ja mä en vaan voi uskoa että ihan vastaavaa ajanjaksoa tarvii enää ikinä kokea.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tällä hetkellä aikamoinen uhmaaja täällä kotona. Typy pistää ihan kaikkeen vastaan (vaipanvaihto, syönti, pukeminen yms.) ja kaikki pitää saaha tehä ite. Jos joku ei mene typyn pään mukaan, se saa sellasen perinteisen raivarin. Tätä on kestänyt nyt ehkä vähän alle kuukauden, tyttö on kohta puolitoistavuotias. Kyllä on välillä äiskälläkin hermot vähän kireällä :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä alkoi siinä parivuotiaana. On päiviä jolloin päästään täysin ilman kiistoja ja taas päiviä jolloin... noh.. :) Mut niinhän se on et aikansa kutakin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta meillä ei ole uhmaikää koskaan ollut. Totta kai lapsilla on hyvät ja pahat tuulensa kuten minullakin, mutta eivät ne ole mihinkään tiettyyn ikään keskittyneet. Joskus jollakulla lapsista on ollut pitempi pahantuulisuuden jakso, ja silloin olemme yrittäneet selvitellä, mistä on kysymys, ja helpottaa lapsen oloa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisella selvästi pahin vaihe oli 3,5-vuotiaana, sitä ennen oli lähinnä huonotuulisuutta. Minusta uhma on sitä, että nimenomaan uhmataan vanhempien kieltoja, eikä totella. Muu kiukuttelu on sitten kiukuttelua, eikä varsinaista uhmaamista.

 

Kuopuksella on saanut kiukkukohtauksia 1v9kk lähtien ja välillä jopa on oikeaa uhmaa, mutta lähinnä vielä vaan hermojen menetystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

3,5v alkaa vähän uhma helpottaa, sitäpä onkin kestänyt vajaan vuoden. Nyt tulee lähinnä sellaisia "kohtauksia", että ykskaks tulee mieleen kokeilla että tehtäiskö sillai kun hän haluaa, jos vähän huutaa ja polkee jalkaa. (Mistä ne muuten sen jalan polkemisen oppii, meistä ei kyllä kumpikaan sitä tee??? :D)

Esim. eilen lenkillä mentiin eri suuntaan risteyksestä kuin neiti olisi halunnut, ja hän sitten päätti että nyt on hyvä aika jäädä hankeen istumaan ja murjottamaan, sillä laillahan suunnitelma varmasti muuttuu ;) Myös väärä lusikka, lautanen, muki tai mikä hyvänsä voi edelleen aiheuttaa kohtauksen, joka useimmiten laantuu ihan vaan sillä että todetaan, että sinulla on nyt siinä lusikka/lautanen/muki, jos ei kelpaa niin voit olla syömättä. Hetken murjottaa ja sitten on taas itse iloisuus ja syö ihan kuin ei olisi mitään tapahtunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now