Elena

Keskenmenon aiheuttamat tunteet

726 posts in this topic

Kiitos tästäkin ketjusta, tosi samanlaisia tunteita tässä itsekin käy läpi. Keskeytynyt keskenmeno todettu maanantaina, piti olla vko 7+5 mutta alkio vastasi viikkoja 5-6 eikä sykettä löydetty. Tämä oli ensimmäinen raskaus ikinä, ollaan oltu hoidoissa ja yritystä takana jo yli 2,5 vuotta. Tuntuu jotenkin niin lohduttomalta, että vihdoin kun plussa saadaan, se otettiin meiltä pois ja pelottaa kauanko menee seuraavaan raskautumiseen tai tapahtuuko sitä ikinä.

Keskenmeno vielä kesken, ensimmäinen lääkesatsi ei tulosta tuottanut ja huomenna mietitään jatkoa. 

Oon itsekin miettinyt tuota keskusteluavun hakemista ja klinikalta sitä tarjottiinkin. Ystävien kanssa oon myös saanut juteltua ja mies on aivan ihana, mutta en tiedä pääsisikö tästä ajatusten solmusta eteenpäin ihan ammattilaisen avulla paremmin. Pitää katsoa kun aikaa vähän kuluu, että miltä tää alkaa tuntua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut keskenmenosta ja paljon voimia henriikka. Tämä on yksi hyvä väylä keskenmenon aiheuttamien tuntemusten käsittelyyn. Suosittelen kuitenkin myös lämpimästi tuntemusten läpikäynti ammattilaisen kanssa, jos se tuntuu sinulle luontevalta tavalta. Itsellä se on auttanut etenkin erilaisten ja vaihtelevien tunteiden ristiaallokossa kamppaillessa. Ammattilaisen kanssa puhuessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse pidätellä omia tunteita eikä kantaa huolta läheisen kuormittumisesta.

 

Tääll keskenmenopuolella keskustelu on aika hiljaista, mutta kuumeilupuolella on keskenmenon kokeneiden kuumeilijoiden ketju, johon olet tervetullut, vaikka kuumeilu ei vielä tuntuisikaan ajankohtaiselta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut keskenmenosta ja paljon voimia henriikka. Tämä on yksi hyvä väylä keskenmenon aiheuttamien tuntemusten käsittelyyn. Suosittelen kuitenkin myös lämpimästi tuntemusten läpikäynti ammattilaisen kanssa, jos se tuntuu sinulle luontevalta tavalta. Itsellä se on auttanut etenkin erilaisten ja vaihtelevien tunteiden ristiaallokossa kamppaillessa. Ammattilaisen kanssa puhuessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse pidätellä omia tunteita eikä kantaa huolta läheisen kuormittumisesta.

 

Tääll keskenmenopuolella keskustelu on aika hiljaista, mutta kuumeilupuolella on keskenmenon kokeneiden kuumeilijoiden ketju, johon olet tervetullut, vaikka kuumeilu ei vielä tuntuisikaan ajankohtaiselta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osanottoni suruunne henriikka81.

 

Kuumeilijoiden puolelle olet erittäin tervetullut kuten Solerokin kertoi <3

 

Jatketaan siellä juttua <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta keskenmenosta neljä kuukautta. Kuullut monista tutuista joilla laskettu aika elo- tai syyskuussa. Omakin raskausmaha varmaan näkyisi jo, kuten heillä...

 

Muutoin ihan hyvin mennyt palautuminen. Harmittaa ja mietityttää, mutta toisaalta mulle on koko ajan ollut selvää, että alkiossa on ollut jotain vikaa kun se heitti henkensä, niin sitä kautta sitä on alistunut kohtaloonsa.

 

Uusi raskaus olisi tervetullut, hoidot jatkuvat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaiken surun keskellä mieleen hiipii suuri kiitollisuus kaikesta mitä on, niin aineettomasta kuin aineelliseta. On kuitenkin oma koti, mies, lapsi, läheisiä sukulaisia ja ystäviä, joille voin jakaa asian, terveys... Jotenkin tyhmää ajatella näin, mutta mua myös lohduttaa tämä kesäaika. On valoisaa ja kaunista, on kesäloma tulossa, lämmöstä nyt ei niinkään tietoa, mutta muuten mukavampi vuodenaika kuin talvi.

 

Herää uudenlaista hellyyttä itseä kohtaan: menin syömään hyvin suoraan polilta, lupaan itselleni olla armollinen, annan itseni levätä, nauttia elämästä, rentoutua. Lupa pysähtyä, katsoa kaikkea ihanaa.

 

Kaiken surun keskellä saan lohtua tästä myötätunnosta itse itseäni kohtaan, lohtua siitä, että vaikka kaikki on menetetty, minulla ja meillä miehen kanssa kuitenkin on vielä kaikki, meillä on toisemme ja lapsemme, meidän elämämme.

 

Varmasti suru puskee vielä läpi monesti ja yllättäenkin, mutta nyt, kun keskenemnon toteamisesta ei ole vielä vuorokauttakaan, olen jo saanut elämääni lohtua ja rauhaa tästä kiitollisuudesta. Toivottavasti en tällä lohdulla kuitenkaan saa työnnettyä surua piiloon ja pois.

 

Vähän samanlainen tilanne meillä kuin Solerolla. Ehdittiin haaveilla ensi kesään asti, jolloin vauva olisi ollut muutaman kuukauden vanha. Isosisko ja pikkusisarus kesällä ulkona, ihana vauva ja ihana esikoinen. Ehdin miettiä hankintoja, äitiyslomaa, kertomista, raskautta, kaikkea. Keskeytynyt keskenmeno todettiin noin rv 8, sikiö oli rv 6 kokoinen. Tilanne tuli alustavasti esille neuvolan huonolaatuisella ultralla, mutta varmistuksen sain vasta yksityisen puolen gyneltä seuraavana päivänä. Vaikka neuvolassa tajusin itsekin, että huonolta näyttää (terkka ei puhunut mitään asiasta, antoi ajan 2 viikon päähän), vasta varmistus sai asian tajuntaan ja polikäynnit, pomolle kertominen yms olivat raskaita ja herättivät vasta enemmän todellisuuteen.

 

Vaikka emme raskaudesta ehtineet kertoa ystäville, ajattelin kuitenkin kertoa tästä keskenmenosta. Ihan jotta tietävät, miksi en pidä yhteyttä tai perun menoja ja myös surun jakamisen vuoksi. Sukulaisille ei monellekaan varmastikaan kerrota.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ehkä yleisesti ole kauhean avoin asioistani, mutta näistä lapsettomuusjutuista oon yrittänyt läheisimmille kertoa, ihan just että haluan että he tietävät mitä meille kuuluu ja minkälaisia asioita käymme läpi. Raskaudesta ja keskenmenosta en ehtinyt kertoa kuin parille ystävälle ja pomolle töissä.

 

Hyviä ajatuksia Sahinalla. Itsellä vähän samat fiilikset, tänään olin kaavinnassa ja tästä lähtee nyt kesän vietto, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta ja mietitään lapsiasioita seuraavan kerran sitten joskus syksyllä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sahina, kuulostaa oikein hyvältä kaiken surun keskellä. Joku sanoi joskus, että KM on helpompi kestää, kun on jo yksi lapsi.  Vaikea sanoa, kai nämäkin yksilöllisiä juttuja. Ja itsellä ei lasta ollut ennestään.

 

Henriikalle voimauttavaa kesää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Satiin lomake sairaalasta ja totesin, että mulla on kaikki ne tunteet, paitsi viha, mitä siinä lomaakkeessa luki. Päällimäisenä on suru.

 

Keskenmeno todettiin toissapäivänä 14+4 ja vasta ylihuomenna on tyhjennys. Päivät ei ole koskaan tuntuneet näin pitkiltä.

 

En tiedä koska pystyn katsomaan ultrakuvat nt-ultrasta, jossa hän vielä oli elossa. Pian sen jälkeen hän on kuollut, enkä minä ole tajunnut mitään.

 

Kuvasimme videolle sen kun kerrroimme lapsille vauvasta. He olivat niin onnellisia uudesta pikkusisaruksesta. Sitä videota en varmaan pysty katsomaan pitkään aikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

EMinulla on niin ikävä Pientä ja mahaani, jossa hän kasvoi. Jälkivuoto muistuttaa joka vessakerralla menetyksestä. Maha alkoi olla jo vähän tiellä töissä työpöydän ääressä. Nyt käyn työpaikan vessassa salaa itkemässä. Tuntuu niin tyhjältä sekä henkisesti että fyysisesti, kun en ole enää raskaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Blanca <3 Meinasi tulla itku kun luin tuosta lasten videosta. Esikoinen oli reilut 2v kun kerrottiin raskaudesta ja oli niin innoissaan muttei sitten ymmärtänyt kun kerrottiin että vauva ei tulekaan kotiin. Kyseli vielä kuukausia sen jälkeen asiasta ja joka kerta itsellä tuli kyyneleet silmiin. Voimia kovasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osanottoni Blanca.  :girl_cry:  :lipsrsealed: 

 

En tiedä koska pystyn katsomaan ultrakuvat nt-ultrasta, jossa hän vielä oli elossa.

 

Meidän menetyksestä on neljä vuotta, enkä edelleenkään pysty katsomaan ultrakuvia. Kuvat ovat neuvolakortin välissä, jota sitäkään en ole saanut pakattua kunnolla pois, vaan se on jossain laatikossa (en edes aktiivisesti oikeasti muista missä), mistä se tulee silloin tällöin vastaan. Harvoin voin tuolloin olla avaamatta kortin kansia, mutta jo vilaus ultrakuvista pakottaa sulkemaan ne taas.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viha ja katkeruus, sekä lohduton suru päällimmäisenä. Tuntuu ettei mikään muu auta asiaa kuin uusi raskaus mahdollisimman pian.

 

Loputtoman tyhjä olo ja mikään ei tunnu miltään.

 

Yllättävän rajuoireinen tälläinen alkuraskauden keskenmenokin on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viha ja katkeruus, sekä lohduton suru päällimmäisenä. Tuntuu ettei mikään muu auta asiaa kuin uusi raskaus mahdollisimman pian.

 

Loputtoman tyhjä olo ja mikään ei tunnu miltään.

 

Yllättävän rajuoireinen tälläinen alkuraskauden keskenmenokin on.

Kuulostaa aivan kuin omilta tuntemuksilta heti keskenmenon jälkeen, ja vielä pitkäänkin sen jälkeen ollut viha ja katkeruus päälimmäisenä. Suru on koko ajan ollut taustalla kun viha ja katkeruus otti voiton tunteista että miksi näin piti tapahtua. Kovin tyhjä olo ollut myös pitkään, vähän se on muuttanut muotoaan tässä kuukausien saatossa mutta tyhjä olo oli todella pitkään, tuntui että elämä heitti ihan täyden kärrynpyörän enkä pysynyt siinä vauhdissa mukana mitenkään tai tiennyt miten olla.

 

Kovasti voimia <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Nasunen :)

 

Mietin tänään kuinka paljon sitä kerkesi jo luoda mielikuvia mahdollisesta vauvasta. Ja ne mielikuvat samoin kuin raskaana olo palaa kaikesta mieleen. Tyynyliina taikka vitamiinit sai mut viimeksi tänään hajoamaan.

 

Samoin tuntuu kuinka elämältä olisi kadonnut tarkoitus. Tuntuu niin turhalta ja tyhjältä-aivan kuin se elämäntarkoitus olisi olla raskaana ja saada vain lapsia. Eihän se näin ole. Ja kolme tuossa pyörii ja tarvitsee mua.

 

Ja yritän kokoajan olla pelkäämättä sitä tosiasiaa, mitä jos nämä lapset olivatkin nyt tässä.

 

Tiedän että olo helpottaa kun hormonit tasaantuvat. Mutta aika mustaa tää elämä just nyt on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saimme patologin lausunnon. Meidän Pieni oli terve ruuminavauksen mukaan. Osasin odottaa tätä kun nt-ultrassa kaikki oli hyvin. Tuntuu todella pahalta. Menetimme terveen vauvan. Mun kroppa petti mut. Pelottaa mahdollinen seuraava raskaus. Ja silti - uutta raskautta toivon niin paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paljon voimia Blanca. :lipsrsealed: Saman kokeneena osaan aavistella, mitä käyt tällä hetkellä läpi. Ainoa mikä mua siinä helpotti, oli se, että en olis voinut tehdä mitään paremmin raskautta ajatellen ja että kroppani pettämiselle en mahtanut mitään.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Blanca <3 Se on ihan oma henkilökohtainen helvettinsä tietää että oma kroppa petti ja vauva oli täydellinen. Se seuraava raskaus on pelottava kokemus mutta hyvin päättyessään myös haavoja parantava. Voimia matkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Flex, Hyasintti ja Elliana <3.

 

Minulle olisi ollut helpompaa, jos sikiö olisi ollut vakavasti sairas. Olisin ajatellut, että hänellä olisi ollut kipuja ja kärsimystä. Olisi ollut helpompaa pitää sitä yksittäistapauksena, koska meillä onneksi on kaksi tervettä lasta. Nyt pelottaa, kun en tiedä mistä keskenmeno johtui.

 

Mulla oli ennen keskenmenos oireeton virtsatietulehdus. Söin siihen antibiootit kun se selvisi labrassa, mutta en tiedä kuinka kauan se ehti olla ja aiheuttaa mahdollisesti haittaa. Neuvolassa sanottiin, että mahdollisessa seuraavassa raskaudessa voitaisiin tehdä sääännöllisesti virtsatestejä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Blanca, kovasti voimia. Todella surullinen tapaus, en voi kuin vain kuvitella surusi määrää. Jaksamista tulevaan <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma alkuraskauden keskenmeno tapahtui keväällä ja tällä viikolla olisi ollut laskettu aika. Viime viikot ovat tuoneet surun pintaan ja useampaan otteeseen olen itkenyt tuota vauvaa, jota ei koskaan saatu oppia tuntemaan. Surun voimakkuus ja raastavuus on yllättänyt mut täysin. Ollaan niin onnekkaita, että uusi raskaus on edennyt jo yli puolen välin. Olen raskaudesta todella onnellinen, mutta silti kaipaan tuota menetettyä vauvaa niin, että välillä tekee fyysisesti kipeää. En olisi koskaan uskonut keskenmenon jättävän näin syviä haavoja minuun. Voimia kaikille keskenmenon kokeneille <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halauksia kaikille <3

 

Solero, olet kovasti ollut tässä oman foorumitaukoni aikana ajatukissa ja olen toivonut odotusajallesi kaikkea hyvää, ja tietysti loppuraskauteen kaikki tsempit <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näitä on lohdullista lukea. Halaus kaikille joille tämä on osunut kohdalle.

 

Itse en ehkä pysty kirjoittamaan vielä auki koko keskenmenokokemusta, oli sen verran rankka paikka. Ajatukset mitä oli vielä muutama kuukausi sitten tuntuu uskomattoman naiiveille. Että raskaus alkaisi jotakuinkin heti, kun ehkäisyn vaan jättää pois, ja sujuu varmasti loppuun saakka hyvin, koska keskenmenothan tulee muille, ei meille.

 

Raskaus alkoi heti ensimmäisestä yrityksestä ja muista miten pyörällä päästäni olin, tietyllä tavalla jopa shokissa. Kipuilin koko äitiys-ajatuksen kanssa paljonkin, koska en todellakaan ole koskaan ollut mikään vauvakuumeilija. Tiedän kuitenkin, että haluaisin oman perheen. Pikkuhiljaa olin kuitenkin jo tottumassa ajatukseen raskaudesta ja tulevasta elämänmuutoksesta.

 

Keskenmeno tuli 5+4. En olisi koskaan uskonut, miten kovaa suru voi iskeä. Lähdin kesken päivän töistä, olo oli turta. Vasta kotiin päästyäni romahdin täysin. Se osui sittenkin meidän kohdalle.

 

Pahinta kuitenkin oli, kun hcg-arvo ei lähtenytkään laskuun. Ei tullut pelkkä keskenmeno, vaan komplisoitunut keskenmeno. Verikokeita, odottamista, ultria, odottamista. Keskustelua mahdollisesta metotreksaattipiikistä. Tuntui kamalalta, ettei kroppa enää toiminutkaan, se ei voinut päästää irti, vaan tilanne pitkittyi. Itkin ja puhuin puhumasta päästyäni. Vihdoin ja viimein tuli verikoe, jossa hcg oli tippunut kunnolla. Muutama päivä siitä alkio tuli kovien kramppien kera viimein ulos. Siitä tiesin että seuraavaa hcg-arvoa ei tarvinnut enää jännittää. Olo oli helpottunut.

 

Kaikki keskenmenon aikaan koetut tunteet tulivat takaisin, kun ensimmäinen yritys ei onnistunutkaan ja menkat alkoivat. Ehkä kroppa ei vaan vielä ollut valmis uuteen. Tulevasta en tiedä. Tuntuu, että yrittämisestä on viety eräänlainen viattomuus. Yritän ajatella positiivisesti, mutta en usko, että pääsen tilanteesta kuin vasta uuden raskauden myötä. Meillä ei ole tiedossa raskautumista vaikeuttavia tekijöitä, mutta silti mieli laukkaa jo aivan omissa sfääreissä. Olen mm. selvittänyt lapsettomuushoitoja antavat tahot lähiseudulla ja lisäksi miten adoptioprosessi menisi... Enää en ajattele, etteikö lapsettomuus voisi osua meidän kohdallemme, ihan samalla tavalla kuin keskenmenokin.

Edited by Windfall

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now