Elena

Keskenmenon aiheuttamat tunteet

726 posts in this topic

^Mulla näkyi edellisen keskenmenon aikaan 3 viikkoa kaavinnasta vielä haamuviiva mutta jälkitarkastuksessa samana päivänä oli kuitenkin kohtu tyhjä ja kaikki kunnossa. Menkat taisi alkaa parin viikon päästä tuosta. Eli siis kaikki on varmaan kunnossa, vaikkakin tietysti ahdistavaa nähdä minkääanlaista viivaa enää tikussa :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kun mulle soitettiin tuloksia verikokeista, jotka oli otettu n. 3 vk kaavinnan jälkeen, mun mielestä lääkäri sano jotain tyylin että "tulos oli 15 (jotain yksikköä, oletin että mIU/ml) eli ihan normaalisti on lähteny tasot laskemaan." (Tosin mun sen hetkinen tajunnan taso ei ollu ihan parasta a-luokkaa, joten en voi olla varma.) Sen puolestakin (selkeekin) viiva raskaustestissä olis ihan normaalia, koska herkemmissä kotitesteissähän alaraja on jotain 10 mIU/ml luokkaa.

Mutta pahaltahan se tuntuu plussan jäämät vielä saada silmien eteen :(

 

 

tuulitukalle kovasti voimia edessä olevaan :(

Edited by mianro

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutoin tuntuu kaikki olevan ihan hyvin, juuri tällä hetkellä, mutta jos jostain syystä tulee paha mieli, tulee mieleen heti myös keskenmeno. Eli murheelliset tunteet ovat taustalla, vaikka eivät arjessa näykään. Onneksi lähipiiristä ei ole kantautunut raskausuutisia oman keskenmenon jälkeen. Toivottavasti ei ihan vielä niitä joutuisikaan kuulemaan - luultavasti satuttaisivat nyt kuitenkin enemmän kuin vaikka parin kuukauden päästä.

 

Raskaana olevien tai lasten näkeminen ei ole vielä kovin pahalta tuntunut, mutta siitä asti kun alettiin ensimmäistä yrittämään, on jotain kateutta ja kurjia tunteita herännyt, kun näkee toisen mahan. Tosin ainoastaan yksi parempi kaveri onkin nyt raskaana, toistaan odottaen, ja oli sitä jo itseni raskautuessa ja jotenkin tästä kaverin raskaudesta on ollut hassusti lohtua kaiken keskellä.

 

Keskenmenon ja raskautumisen vaikeuksien aiheuttamat ahdistukset kietoutuvat yhteen enkä oikein tiedä, mikä minkäkin negatiivisen ja kurjan tunteen herättää.

 

Voimia kaikille viime aikoina ja aiemmin keskenmenon kokeneille!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Keskenmenon ja raskautumisen vaikeuksien aiheuttamat ahdistukset kietoutuvat yhteen enkä oikein tiedä, mikä minkäkin negatiivisen ja kurjan tunteen herättää.
Mulla vähän sama. Mä luulen että toi katkeruus on pääasiassa seurausta raskautumisen vaikeudesta, mutta jotenkin kulminoitu ja pääs irti, kun olo on muutenkin henkisesti keskenmenon jälkeen paha. Katkeruutta oonkin kovasti pähkiny mielessäni. Järjen kanssa yrittää kovasti ajatella, ettei toisen onni ole multa pois, mutta silti päässä jyskyttää kysymys, miksi meille kävi näin, kun *kaikilla muilla_AAARGH* (Yeah, right...) käy hyvin. Eipä sillä järjen kanssa oo mitään tekemistä, mitä sisällään tuntee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen monta kertaa meinanut tänne kirjoittaa, mutta aina olen "jänistänyt". Nyt kuitenkin tuntuu että on minun aika kertoa tuntemukseni.

 

Joulukuussa 2009 jätettiin ehkäisy pois ja toinen lapsi sai luvan tulla. Osa-imetin esikoista vielä silloin joten tjotailulla mentiin. Toukokuun lopulla tuli sitten kaivattu + testiin ja oltiin niin onnelisia että esikoisesta tulee isoveli ja meille tulee helmikuussa toinen lapsi.

 

Alkuraskauden ultran varasin rv 8-9. Minulla oli koko ajan sellainen hassu tunne, etten olisi raskaana. Lieviä oireita oli; pahoinvointia, väsymystä ja mahan turvotusta.

Sanoin miehellekkin muutaman kerran, että että en tunne itseäni raskaana olevaksi. Mies sanoi kuitenkin (koska vatsani oli tosi turvoksissa) että luulenko rantapalloa kantavani jos muka en olisi raskaana. Tein Clearbluen digitestin rauhoitaakseni mieltä, testin olisi pitänyt näyttää 3+, mutta näyttikin 2-3.

 

Tuli sitten ar-ultra ja minua jännitti ihan kauheasti. Sanoin miehelle kun lähdettiin ultraan että nyt saadaan ensimmäistä kertaa nähdä meidän toinen lapsi.

Ultrassa sitten tiesin että jotain on vialla, kun gyne ei sanonut sanaakaan vaan etsi ja etsi. Alkio löytyi, muttei sykettä. Tuntui että maa mureni jalkojeni alta. Sain heti lähetteen gynepolille, mutta halusin mennä vasta seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä menin gynepolillle ja siellä tehtiin ultra missä näkyi sama, alkio muttei sykettä. Mutta koska alkio oli siellä, halusivat sairaallassa odottaa 2 viikkoa ja ultrata uudestaan, vaemuuden vuoksi.

Nämä kaksi viikkoa olivat ihan kauheita, näytin raskaana olevalta mutta tiesin ettei minun kohdussa ollut elämää. Kahden viikon päästä uusi ultra ja tulos sama, keskeytynyt keskenmeno. Sain kohtua pehmentävän lääkkeen ja kahden päivän päästä menin osastolle lääkkeelliseen tyhjennykseen. Kivut olivat pahemmat kuin synnytyksessä, vaikka synnytin ilman kipulääkkeitä ja nyt minulle oltiin annettu Panacodia ja Tramalia.

Lääkäri sanoi että hyvä puoli tässä on, ettei tämän pitäisi tapahtua uudestaan...

 

Tyhjennysvuoto kesti kaksi viikkoa ja siitä meni 1,5 viikkoa kun kuukautiset alkoi ja ne kesti sitten 10 päivää.

Aloitin oviksen tikuttelun ja kierto oli näköjään heti normaali koska kp21 tuli vahva ovisplussa ja tämä tietenkin hyödynnettiin.

 

Uusi + tuli testiin syyskuussa, mutta keskenmeno kummitteli päässä ja tunteet liikkuivat ilosta ahdistukseen.

Tein Clearbluen digitestejä muutaman, mutta viikoit eivät täsmänneet taaskaan. Testi näytti 1-2 viikkoa vaikka olisi pitänyt olla vähintään 2-3 viikkoa. Sitten kun testi näytti 2-3 viikkoa, olisi testin pitänyt näyttää 3+ jo kauan aikaan sitten. Tässä vaiheessa toivo alkoi hiipumaan ja pelko pahinta kohtaan voimistui.

 

Sitten alkoikin ruskea tuhruttelu, välillä tuli kirkasta verta mutta n.4 päivää tuhrutteli vain. Sitten kun holahti oikein kunnolla verta, menin päivystykseen ja ultrassa löytyi keltarauhanen, sikiöpussi ja ehkä rakkula. Minulla olisi pitänyt olla rv. 7-8, joten ultra ei täsmännyt viikkoihin. Hcg:tä seurattiin, oli 700 ja päivässä se nousikin 883:en , mutta oli liian alhainen viikoihin nähden ja nousu liian hidasta.

Uudestaan ultraan viikonlopun jälkeen, kohtu oli lähes tyhjä, istukan paloja oli vielä jäljellä ja hcg oli n.400. Lääkkeet otin kotiin ja seuraavana päivänä tein lääkkeellisen tyhjennyksen että saisin istukanosat ulos. Ei meille tullutkaan vauvaa toukokuussa.

 

Tuntuu siltä että joku on toistamiseen repinyt sydämmen rinnastani. Tämä suru on sanoinkuvaamatonta, meiltä otettiin pois toistamiseen meidän suunnitelmat, ajatukset, toiveet, meidän tuleva lapsi.

 

En kestä näitä "lohduttajia" jotka varmaan tarkoittavat hyvää mutta sitten heittelee suusta jotain niin tyhmää että "pitää ajatella että luonto hoitaa hommansa ja karsii pois elinkelvottomat".

Minähän suren sitä että näistä ei tullut sitä lasta, että meidän suunnitelmat ja ajatukset ja toiveet toisesta lapsesta viedään pois meiltä.

Minä kadehdin kaikkia jotka saavat jatkaa raskauttaan ja minua ottaa päähän valittajat. Heillähän on se vauva mahassa, kyllä minä ottaisin mielelläni kaikki raskauden vaivat jos olisin saanut pitää helmi- tai toukovauvani. Minusta on epäreilua että minä olen joutunut kokemaan keskenmenon kaksi kertaa 2,5kk sisällä.

En haluaisi olla katkera ämmä, mutta tällä hetkellä en muuhun pysty.

 

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille ja kiitos että täällä on paikka minne saa purkaa pahaa oloaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kovin tuttuja tunteita kirjoitatte....

 

Jaksuja kaikille :lipsrsealed:

Edited by koran_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei hirveästi lohduttanut lääkärin sanat "Ette ole enää lapseton pariskunta". En osaa tehdä lapsia ja sitten kun kroppa osaa tehdä niin keskenmeno :girl_cry2: Tyhjennys oli todella rankka kokemus..ei olla paljon ajateltu kun keskenmenon kokenut joutuu vielä ne tuskat kokemaan.Hoitojen jälkeen niin sanotulla hoitotauolla olen tullut raskaaksi...johon meni reilu vuosi. Oltiin jo IVF jonossa ja nyt tämä oikein otettiin meiltä pois kun olen tullut raskaaksi. Sanoin etten jaksa vuotta yrittää seuraa voittoa. Katsotaan mitä tästä seuraa.. Nuolen haavoja kotona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuulitukka a020.gif

Itse olen tänään tehnyt lääkkeellisen tyhjennyksen ja mä odotin pahinta. Ja pelkäsin ihan helvetisti.

Nyt (toivottavasti ainakin) on käynyt niin että kaikki on tyhjentynyt jo eilen esilääkityksen voimin. Tän päivän Cytotekit eivät ole omasta mielestä vaikuttaneet millään tavalla. Huomenna aamulla olen menossa ultraan tsekkaamaan onko kohtu tosiaan tyhjentynyt niin helpolla vai onko tässä käynyt niin ettei nuo lääkkeet ole jostain syystä toimineet laisinkaan. Voiko niin edes käydä?

 

Hoitsu olisi ottanut mut vastaan joskus 2-3 viikon kuluttua jälkitarkastukseen mutta tätä asiaa on mun kohdalla nyt venytetty viikkotolkulla ja mä en enää PYSTY odottamaan. Etenkin kun tää kohdun tyhjentyminen ei ole ihan varma.

 

Itsehän olen menossa maanantaina "keskustelemaan" asiasta kun on tuo pääkoppa vähän sekaisin nyt kahden km:n jälkeen. Ihan hyvä veto täytyy sanoa vaikka tuo sana "psykiatrian osasto" vähän kalskahtaakin ikävältä omaan korvaan. Täytyy sanoa että jännittää lähteä keskustelemaan tästä aiheesta.....

Edited by koran_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olin taas kerran poikkeustapaus...sain maanantaina ensimmäisen lääkkeen, jonka pitäisi vain niitä paikkoja pehmittää. Toisin kävi eilen alkoi kovat kivut ja runsas vuoto.Eikun päivystykseen ja lääkärin tehdessä sisätutkimusta tyhjennys tapahtui samalla.Jouduin olemaan yön sairaalassa tarkkailussa. Näillä näkymin kohtu on tyhjentynyt hyvin ja jälkitarkastus on kolmen viikon kuluttua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mäkin sain sen ekan lääkkeen maanantaina mutta se tosiaan alkoi tepsiä eilen ja siis taisi hoitaa homman kotiin. Mutta ei mulla tää vuoto ole missään vaiheessa niin runsasta ollut että olisin huolissani ollut.

 

Miten sä muuten voit?

Edited by koran_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sama :) Ei oo kovia kipuja ollenkaan että tuskin enää tänään kipulääkkeitä otan.

Aamuinen ultra vähän jännittää että onko kohtu tyhjentynyt kunnolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ninnulle iso hali! Elämä on joskus niin epäreilua :(.

 

Mulla oli ihan sama juttu noiden viikkotestien kanssa, eivät näyttäneet oikeita viikkoja ja jo se sai minut miettimään että jotain on vialla. Muutenkin koko ajan oli tunne, että ei kohdussa ole mitään.

 

Ja kyllä mua myös ärsyttää valittajat. Katkera ämmä täälläkin, minkäs teet. Jotenkin vaan se tuntuu niin väärältä, että joku kehtaa valittaa, vaikka kantaa vatsassaan elämän ihmettä! Ja täytyy omaksi puolustuksekseni sanoa, että itse en KERTAAKAAN valittanut mistään oman raskauden aikana. Minä pelkästään nautin vauvasta ja masusta...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Itsehän olen menossa maanantaina "keskustelemaan" asiasta kun on tuo pääkoppa vähän sekaisin nyt kahden km:n jälkeen. Ihan hyvä veto täytyy sanoa vaikka tuo sana "psykiatrian osasto" vähän kalskahtaakin ikävältä omaan korvaan. Täytyy sanoa että jännittää lähteä keskustelemaan tästä aiheesta...
Ei kannata epäröidä psykiatrille/psyk.sh:lle menoa, vaikka ymmärränkin sen kalskahtavan korvaan. Mun henkiselle tasapainolle oli tosi kova paikka tuo keskenmeno ja mut ohjattiin myös psykiatriselle, kun pääsin kaavinnan jälkeen sairaalasta. Muutamalla ensimmäisellä käynnillä en pystynyt puhumaan käytännössä mitään enkä vastailemaan kysymyksiin vaan aina kun yritin puhua tapahtuneesta ääneen, aloin itkemään. Tuntuu kuitenkin hyvältä kun tietää jonkun puolueettoman ammattilaisen seuraavan henkistä toipumista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ahdistaa jo nyt se että sitten joskus jos/kun olen taas raskaana en kumminkaan pysty ottamaan rennosti ja nauttimaan raskaudestta. Jo ensimmäinen raskaus meni murehtiessa että jotain on vialla ja nyt kun on takana kaksi keskenmanoa, en usko että pystyn oleman yhtään positiivisemmalla fiiliksellä. Todennäköisesti seuraava raskaus ja lapsi on mun viimeinen ja haluaisin todellakin nauttia raskausajasta. Millähän sitä saisi itsensä asennoitumaan oikein ( tai miten tuo nyt pitäisi sanoa)

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä millaiseen lukkoon olen mennyt Muutaman päivän itkin kunnolla ja nyt on jotenkin pelottavan rauhallinen olo :girl_to_take_umbrage2: pelottaa!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noniin... eihän se kohtu ollut tyhjentynyt kokonaan :skilletgirl: Miten oliskaan käynyt niin hyvä tuuri.

Uudet cytotekit taskussa, katsotaan kuin käy.

 

Jos haluaa lukea enemmän nillitystä niin mun päikyssä likaiset yksityiskohdat ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut kaikille :(

 

Katkeruutta mun mielialassa tänään... Olisin 4. kuukaudella jo, byääh :girl_to_take_umbrage2: Miksi juuri minun ensimmäinen raskaus meni pilalle ja unelmat romahdutettiin? :girl_mad: Pian vuosi yritystä takana ja tällä hetkellä jäljellä vain suru ja katkeruus...

 

"Missä se päätetään, kuka saa sen pienen palan onnea?" kuuluu just radiosta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ :( *voimahalaus*. Kuulostaa tutuilta mietteiltä.

 

---

 

Me varattiin matka jouluksi, kun ahdistaa ajatuskin perinteisestä joulunvietosta. Oltiin jo ehditty ajatella, että periaatteessa voitaisiin jo pienen käärön kanssa viettää ensimmäinen joulu kotona. LA olis siis ollu 21.12. Nyt tuntuu ainakin hetkellisesti paremmalta, kun on jotain täysin muuta mitä odottaa ja mihin suunnata ajatukset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minkä helvetin takia ne ei päivitä noita rekistereitään välillä... a050.gif

Neuvolastahan noi Vauva- ym. lehtien mainostajat osotetietonsa ilmeisesti saa, koska ennen ekaa neuvolakäyntiä ei tullu mitään aiheeseen liittyviä mainoksia kotiin. Tänään tuli taas postia mainoslauseella "Nauti Vauvasta"... a050.gif

VOI VITTTTTTUUUUU!!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iso sympatiahali mianro. Ihan kun tässä kaipaisi jotain muistutusta siitä mitä on menettänyt.

 

Mä en jaksaisi odotella kuukautisia yhtään. Haluan jo uuten yritykseen, vaikka se pelottaakin. Mutta nyt tuntuu vaan turhauttavalta, että en voi tehdä yhtään mitään sen eteen, että meille tulisi uusi vauva. Voin vain odotella ja odottavan aika on todellakin pitkä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Käskikö teillä lääkäri odotella?

Ilmeisesti monet käskee vielä odottelemaan, mutta mulle on kaikki lääkärit aina sanoneet että heti vaan uuteen yritykseen koska raskaus ei ala ( ja alkio kiinnity) jos kohtu ja limakalvo ei ole valmiita.

Kuulemma ennen käsketty odottamaan siksi kun raskauden kestoa oli vaikeaa laskea kun ei ollut ultria. Mä en tiedä mitä oikein uskoa. Nuo mun lääkärit on kyllä ihan kovan linjan ammattilaisia, toinen naistenklinikalla töissä ja toinen ilmeisesti lapsettomuus klinikankin lääkäri.

Mulla vasta loppunut ( toivottavsti) jälkivuoto joten yritys tulee ajankohtaiseksi, ehkä me jatketaan heti yritystä mutta ilman mitään ovisken testailua tms.

 

Muoks. Mianrolle voimia!

Edited by Ompukka

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Kirjoittelinkin jo tuonne km:n jälkeen kuumeilijoihin pitkät pätkät, mutta myöskään lääkäri, jolla kävin tiistaina, sanoi että ei tarvitse odotella yrityksen kanssa, kunhan hcg vain laskee. Hän on myös lapsettomuuslääkäri. Ja eihän sitä tule raskaaksi, jos kroppa ei siihen ole valmis :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen tänne meinannut jo useampaan otteeseen kirjoittaa, mutta aina viime hetkellä pyyhkinyt tekstin pois. Jos nyt yrittäisin taas.

 

Omasta keskenmenon toteamisesta ja tyhjennyksestä on nyt reilu pari viikkoa. Tosin tuntuu, että siitä olisi paljon pidempi aika, vaikka jälkivuoto jatkuu vieläkin. Ensi maanantaina on jälkitarkastus, ja täytyy vaan toivoa että kohtu on tyhjentynyt kunnolla. Me ollaan saatu aika ristiriitaista tietoa siitä saako yrityksen aloittaa heti vai pitäisikö odottaa yksi kierto. Lääkäri, joka totesi raskauden keskeytyneen, sanoi että heti vaan uutta putkeen (Naistenklinikan lääkäri), mutta sairaalassa sitten suosittelivat pitämään yhden kierron taukoa. Täytyy vielä jälkitarkastuksessa keskustella asiasta.

 

Mitähän sitä muuta. Sen voin ainakin todeta, että en olisi ikinä osannut edes kuvitella, kuinka rankkaa keskenmenon kokeminen voi olla. Miten sitä 11 raskausviikon aikana ehtiikin jo kuvitella kaikenlaista ja alkaa rakastamaan sitä pientä ihmisen alkua - joka tietenkin omissa mielikuvissa on jo ihan oikea vauva. Kuvittelee koko tulevaisuuden ja keskittää kaiken energian lasketun ajan odottamiseen. Tuntui kuin koko elämä olisi saanut raskauden myötä uuden suunnan ja löytänyt tarkoituksensa. Toisaalta sitä on onnensa kukkuloilla, koska suurin haave on toteutumassa ja toisaalta on kauhusta kankeana; menettämisen pelko saa ihan uusia sävyjä. Ja sitten kun se pahin tapahtuu ja raskaus meneekin kesken, niin se pettymys ja suru vyöryy päälle niin voimakkaana. Kaikki siitä huolimatta, että koko ajan on tiedostanut alkuraskauden olevan riskialtista aikaa. En edes voi kuvitella kuinka hirveää on, jos raskaus menee kesken myöhemmin tai sikiö kuolee kohtuun.

 

Olin kotona kaksi viikkoa; ensimmäinen meni oikeastaan vähän ohi, sillä olin niin kipeä. Ei paljon ehtinyt miettimään, kun joutui keskittämään voimansa siihen että kestää fyysisesti. Toisella sairaslomaviikolla oli enemmän aikaa sitten pohtia ja surra. Yritin tarttua arkeen omaa tahtiani puuhastelemalla kotona, ulkoilemalla ja lukemalla. Tällä viikolla tulin töihin, ja on ollut mukavaa keskittyä ihan muihin asioihin kuin suremiseen. En edelleenkään voi sanoa olevani mitekään toipunut, mutta on tässä selvästi eteenpäin menty. Alkuun itku ja paha olo oli koko ajan läsnä, mutta nyt mukaan mahtuu jo hyviäkin hetkiä. Toisaalta suru saattaa hyökyä ihan ennalta varoittamatta päälle vieläkin. Ja varmaan menee aikaa, että se hellittää.

 

Voimakkaan surun ja menettämisen tuskan lisäksi muita tunteita on ollut viha ja häpeä. Mun tekisi mieli raivota jollekin, mutta enhän mä tästä voi ketään syyttää! Pitäisi saada purettua se tunne jotenkin, mutta mulla ei ole oikein keinoja. Häpeää olen tuntenut siitä, että epäonnistuin raskaudessa. Vaikka järjellä toki ymmärrän, ettei mikään mun tekeminen tai tekemättä jättäminen olisi tässä kohtaa auttanut, tuntuu silti, että en vaan osannut. Mua on myös hävettänyt ihan hirveästi se, että jouduin olemaan kotona 2 viikkoa enkä ollut työkykyinen. Lisäksi olen hävennyt tätä surua. Tuntuu, että keskenmenoa ei saisi surra näin paljon. Että koska keskenmenot on niin yleisiä, niin se pitäisi vaan kestää hammasta purren. Keskenmeno on nostattanut myös voimakkaan epäreiluuden tunteen. Että miksi juuri meidän piti tämä kokea. Ollaan yritetty jo aika kauan ja sitten kun onni osuu kohdalle, niin miksei se voi kestää loppuun saakka. Se tuntuu vaan niin epäreilulta. Ihan kuin elämä nauraisi päin naamaa.

 

Vaikka kokemus on ollut kauhea, niin on sinne mahtunut jotain hyvääkin. Olen huomannut, että meidän parisuhde on vaan vahvistunut tämän koettelemuksen myötä ja olemme voinut käsitellä asiaa yhdessä ja tukea toinen toisiamme (miehelle erityismaininta, sillä hän on ollut aivan ihana ja tukenut mua paremmin kuin olisin edes osannut toivoa). Olemme myös yhdessä todennut, että jotenkin tämä keskenmeno on vahvistanut sitä halua, että haluamme saada oman lapsen. Täytyy vaan toivoa, että uusi raskaus alkaisi mahdollisimman pian ja menisi niin kuin pitääkin. Samalla kuitenkin pelottaa ihan kauheasti, että uusi keskenmeno vaanii kulman takana tai että raskautta joutuu taas odottamaan pitkän aikaa. Tai että mitä jos en enää ikinä tule raskaaksi...?

 

Kovasti voimia kaikille keskenmenon kokeneille :lipsrsealed:

Edited by Daizy

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Hurjasti voimia sad.gif Toivottavasti jälkitarkastus osottaa tyhjennyksen sujuneen niin kun pitää.

Läpikäymäsi tunteet ja ajatukset kuulostaa niin kovin tutuilta.

 

Mulla keskenmenosta on kulunut jo 3 kuukautta ja edelleen on huonompi päiviä, kun suru saa vallan. Helpoimpia on yleensä viikonloput, kun saa rauhassa omaan tahtiin puuhata asioita joista tykkää. Ajatukset pysyy sillon paremmin kasassa ja voi tarvittaessa hetken vaan vetää henkeä. Arki on välillä raskasta, kun huonompanakin päivänä joutuu töissä tsemppamaan pysyäkseen kasassa ja illalla kotiin päästyään on niin väsynyt ja voimaton eikä jaksa enää taistella kyyneliä vastaan vaan kaikki se, mitä on päivän ajan sulkenut sisäänsä pääsee irti.

 

Meillä (sairaala)lääkäri sano jälkitarkastuksen verikoetuloksia soittaessaan 3-4 vk tyhjennyksen jälkeen, että ei kun uutta yrittämään sitten, kun verikokeiden mukaan tasot oli lähteny normaaliin laskuun. Ei käsketty odottelemaan mitään.

 

Muoks. typoja.

Edited by mianro

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now