Nat

Vauvat ja lapset uutisissa II

808 posts in this topic

Mielenkiintoinen kolumni (typerällä otsikolla) yrittämisen palkitsemisesta. Täälläkin on joko tässä ketjussa tai muualla muistaakseni ollut tästä juttua eli tutkimusten valossa pitäisi lasta muistaa kehua nimenomaan yrittämisestä, ei niinkään älykkyydestä tai onnistumisista.

 

http://www.hs.fi/kotimaa/Mokataan+taas/a1305562165163

Share this post


Link to post
Share on other sites

Helsingin sanomissa (5.5.2012) oli mielenkiintoinen juttu vauvojen viittomista. Ajatus perustuu siihen, että käsien motoriikka kehittyy nopeammin kuin äänielimet. Osa merkeistä voi olla viittomakielestä lainattuja, mutta näitä käytetään kuulevien lasten kanssa. Jutussa kerrotaan, että kommunikaatio vanhempien ja vauvan välillä syvenee ja viittovat vauvat voivat oppia puhumaan aikaisemmin. Jo vuoden ikäinen lapsi voi osata monia viittomia. Sanamaailma-yhtiö järjestää vauvaviittomista kursseja Vantaalla ja Porvoossa sekä lisäksi ensi syksynä aiheesta ilmestyy kirja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Minkähän takia tulin tuosta skeptiseksi? Tuli mieleen, että miksi tietoisesti kehittää viittomiin perustuvaa kommunikointia, koska silloinhan tarve puheen tuottamiseen vähenee. En myöskään tältä istumalta niele noita väitteitä kommunikaation paranemisesta. Vanhemmat tuntevat lapsensa ja ymmärtävät tätä ennen puheen kehittymistäkin, koska ovat häntä syntymästä asti jatkuvasti seuranneet. Erilaiset taidot, puhe mukaan lukien, syntyvät sitten kun lapsi on siihen kehitystasonsa puolesta siihen valmis. En ymmärrä, miksi aina pidetään tavoiteltavana sitä, että mitä aikaisemmin ja nopeammin asiat tässä elämässä tapahtuvat, se parempi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mietin samaa tuosta, että kyllähän meidänkin reilun vuoden ikäinen osaa ilmaista vaikka mitä asioita, vaikkei sen "puheesta" yleensä saakaan selvää, eikä se osaa viittoa. Lisäksi minusta tuntuu, että ne lapsen viittomatkin olisi helposti samalla tavalla vähän epäselviä, kuin sen puhekin. Ja siinä jutussa vielä sanottiin, ettei se lapsi kuitenkaan viito niitä asioita, joita vanhemmat haluaisivat tietää, vaan jotain "turhaa" :P Vaikka ei tuosta varmasti haittaa ole, niin minusta hyöty ei ole kovin merkittävä vaivaan nähden :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valio palaa lastenruokamarkkinoille Valio OnniTM ja Valio Tuuti® tuotteilla.

 

Valio Oy palaa lastenruokamarkkinoille kesäkuusasa 2012 kattavalla valikoimalla käyttövalmiita lastenruokia. Valio OnniTM puurot ja vellit ja Valio Tuuti® äidinmaidonkorvike ja vieroitusvalmiste valmistetaan tuoreesta suomalaisesta maidosta Valion Turengin tehtaassa. Valio on ainoa suomalainen käyttövalmiiden äidinmaidonkorvikkeiden, puurojen ja vellien valmistaja.

 

*********************************************************

 

Jos täällä oli jollain muullakin kuin vain mulla mennyt ohi Tuttelin valmistuksen siirtyminen ulkomaille jossain vaiheessa niin tässä vähän vanhempi uutinen aiheesta:

 

Tutteli-äidinmaidonkorvike ei ole enää suomalainen tuote

 

Kotimaisen äidinmaidonkorvikkeen Tuttelin valmistus on lopetettu Suomessa. Jatkossa Tutteli- ja Muksu-tuotteet tuodaan Suomeen Hollannista, Belgiasta ja Ruotsista. Valio ei enää valmista kyseisiä tuotteita Nutricia Baby Oy:lle.

 

Suomalaisille äideille tuttua Tutteli-äidinmaidonkorviketta ei enää valmisteta Suomessa. Syynä tähän on se, että Valio myi Tutteli- ja Muksu -tuotemerkit Nutricia Babylle jo vuonna 2004. Tuotteiden valmistusta kuitenkin jatkettiin Janakkalan Turengissa viime vuoden loppuun asti. Sitten yhteistyö tuli tiensä päähän.

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä vähän ihmettelen ton tutkijan kommentteja. Mun mielestä yli nelikiloista vauvaa ei kyllä parhaalla tahdollakaan voi leimata samantien lihavaks vauvaks. Ainakin omat yli nelikiloisena syntyneet vauvat on olleet myös pituudeltaan yli sen "normaalin" 50 sentin eikä kumpikaan oo todellakaan ollut lihava. En tosin kyllä mäkään, vaikka toi tutkija oli sitäkin mieltä että yli nelikiloisia vauvoja pyörittelee ainoastaan lihavat äidit.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Se on tainnut olla liian kauan lukittuna huoneeseensa tutkimusaineistonsa kanssa. Tai sitten toimittaja on kirjoittanut ihan höpöjä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutkimus: Äidin D-vitamiinitasoilla yhteys lapsen painoon

 

HS

 

Odottavien äitien kannattaa pitää huolta riittävästä D-vitamiinin saannista. Tuoreessa tutkimuksessa äidin alhaiset D-vitamiinitasot raskauden aikana lisäsivät lapsen lihomisriskiä.

Southamptonin yliopiston tutkimuksessa verrattiin lähes tuhannen äidin raskausajan D-vitamiinitasoja lasten rasvaprosenttiin. Tulokset osoittivat että lapsilla, joiden äidit saivat vähiten D-vitamiinia, oli korkein rasvaprosentti kuusivuotiaana. Tulokset eivät selittyneet taustamuuttujilla, kuten äidin raskausajan lihomisella tai lasten fyysisellä aktiivisuudella.

Tutkijoiden mukaan pitkään on jo tiedetty, että D-vitamiinin puute niin lapsuudessa kuin aikuisuudessa altistaa lihomiselle. Tuore tutkimus menee tätä pidemmälle osoittamalla, että vaikutukset voivat kantautua myös äidiltä lapselle.

Päätutkija Sian Robinsonin mukaan D-vitamiinin puute voi virittää lapsen aineenvaihdunnan jo kohdussa sellaiseksi, että lapsi varastoi rasvaa tehokkaammin. Yhteydestä tarvitaan kuitenkin jatkotutkimuksia.

Tutkimuksen julkaisi American Journal of Clinical Nutrition

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onhan tästä kohistu jo internetin syövereissä, mutta jos meni ohi...

 

IL: Lapsen nimi sai pastorin itkemään -"Miksi?"

 

No ihan suoraan sanoen, kyllä pastori itki aiheesta. Oli kulttuuri, kieli tai mikä tahansa syynä, onhan tuo järkyttävä nimi. Liikkeellä on niin paljon oudohkoja nimiä, että tämä menee sikäli joukkoon, kun ajatellaan tapausta vaikka nimenä "Lupu Virtanen". Kovin erikoinen kyllä, mutta menee suoraan oudoksi siinä vaiheessa, kun kysytään toista ja kolmatta nimeä...Vähän mietityttää myös se, miten tuo ihan oikeasti voi mennä viranomaistaholla läpi.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niinpä. Samaa mieltä pastorin kanssa, kiusaamisen kohteeksi joutuu niin helposti muutenkin, miksi rasittaa lasta noin kamalalla nimellä? Toivottavasti lapselle kasvaa todella hyvä itsetunto, ettei nimen ihmettely (ja sille naureskelu) haittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taas en alkuunkaan käsitä tätä Lupu-nimestä meuhkaamista. Sehän sopi hyvin sukunimeen ja Lupu on helppo lausua. Ei niitä toisia ja kolmansia nimiä missään kysellä, vanhempien iloksihan niitä annetaan ja aika monella ne ovat ihan karseita.

 

Kamalia ovat ne mukaerikoiset väännökset ja ulkomaalaiset etunimet supisuomalaisilla tenavilla. Ja vähän on papilla oikeita murheita jos pitää tuollaisesta kiusaamista kauhistella. :grin: Kyllä niille kiusaajille aina löytyy joku syy, ei sillä ole merkitystä mikä se on kun jotakuta päättävät kiusata. Jos Lupua kiusataan niin varmaan ennemmin punaisen puseron takia kuin nimen, joka nyt ei kuulosta mitenkään erikoiselta paitsi jos kiusaajat itse ovat Nicoja, Alexandereita, Cecilia-Amalioita ja varmaan etenkin Estellejä...

 

Tuossa kyseisessä kasteilmoituksessa tämän Lupun kanssa oli lisäksi ainakin Noel jonka sukunimi oli tyyliä Virtanen ja joku muukin samansuuntainen ääliönimi. Aluksi en edes ymmärtänyt että sitä Lupua oli tarkoitus kauhistella, kun kaikki siinä ilmoituksessa olleet nimet olivat enemmän tai vähemmän kummallisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä luulisin, että kyse onkin koko yhdistelmästä Lupu Upu Pupu. Lupu on mun mielestä suht normaali nimi. Tulee vain Tupu, Hupu ja Lupu mieleen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

No tajusin kyllä että kyse on siitä yhdistelmästä, mutta kyllähän suurin osa nimiyhdistelmistä on ihan hirveitä. Niitä ei toki kailoteta sen kummemmin että tulisi netissä yleisesti kauhisteltua. Ja eihän normaalielämässä kukaan tiedä jonkun ihmisen toisia nimiä eivätkä ne ketään edes kiinnosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kai tässä se perinteinen kääkkäminä tulee eteen, mutta Upu = kaksi vokaalia ja yksi konsonantti iskettynä yhteen ja Pupu = kaunis versio kanille tai jänikselle. Se, että nuo kaksi eivät ole oikein minkäänlaisia nimiä ylipäätään ja vielä karummin sanottuna, tuntuu, että siinä ei ole ihan liikaa ajateltu lapsen tulevaisuutta, lähinnä vanhempia itseään. Kivenheittolinjalle vielä edettäessä, ehkä olisin ymmärtänyt tuon jossain "eteläisemmän suuren kasvukeskuksen" alueella, mutta Mikkelissä?

 

Ei sinänsä, Aamulehdessä tuli vastaan männäviikolla kuolinilmoitus, jossa poisnukkuneen naisen nimi oli Tupuna. Henkilö oli kohtalaisen iäkäs, mutta tietyllä tavalla olin aina pitänyt Pupu Tupunaa poikana, ei tuo kai sitten olekaan. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millä tavalla jotkut toiset ja kolmannet nimet, joita kukaan ei ikinä tule tietämään, pilaavat lapsen tulevaisuuden? :grin:

 

Mun appivanhemmat (joiden kanssa asun) ja parhaat ystäväni eivät tiedä minun ensimmäistä nimeäni (käytän toista), en ole sitä ikinä elämässäni missään tarvinnut. Mies on sen kuullut, epäilen mahtaisiko muistaa jos kysyisin. Eikä siinä ole mitään vikaa (on kunnon rehellinen raamatullinen nimi), ei vain ole viimeiseen reiluun 30 vuoteen tullut vielä missään esille.

 

Mulla on kaksi tuttavaa joiden nimi on Tupuna (n. 40-vuotiaita), naisia ovat. Tupu taas on miehen nimi. Pupu tupuna ei itselleni äkkiseltään sano oikein mitään, joku satuhahmo kai? Mutta en nyt ihan usko että sen mukaan heitä olisi nimetty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minä ainakin tiedän vaikka kenen toisia nimiä, kouluissahan on usein listojakin joissa ne näkyy (siis esim. ala-asteella taisi puhelinnumerolistassa olla koko nimet ja esim. yliopiston pääsykoelistoissa on koko nimet jne.) ja lisäksi niitä kyseltiin toisilta ym. No, joka tapauksessa kyllä niitä toisia nimiä itse kukin häpeää tai saa kuulla niille naureskelua, se nyt on vähän miten asiaan suhtautuu... Ei sitä aina kannata ottaa niin itseensä tai hävetä noin merkityksetöntä asiaa, paras kun osaa suhtautua itseensäkin sopivasti huumorilla :girl_smile:

 

Minä olen kyllä aina ajatellutkin että Pupu Tupuna on tyttö.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piti vielä sanoa, että itselleni tuo Tupuna ei ole millään tavalla kummallinen nimi, kun olen sen nimisiä ihmisiä tuntenut vuosikymmenet. Onhan se varmaan aika harvinainen, mutta en oikein ymmärrä miksi kaikkien pitäisi edes olla niitä liisoja ja matteja? Etenkin lapsena kun tottuu nopeasti mitä erikoisimpiin nimiin eikä niitä pidä erikoisena, ellei sitten ole saanut äidikseen jotain tällaista nettipalstailkeilijää, joka katsoo asiakseen noinkin henkilökohtaisesta asiasta vaahdota. Toivottavasti kuitenkin vain netissä... Eihän lapselle se Liisa lähtökohtaisesti ole yhtään Tupunaa normaalimpi nimi, ennen kuin hän tutustuu Liisoihin. Ja jos hän samalla tutustuu myös Tupunaan niin ei siinä ole lapselle mitään ihmeellistä, ellei sitten äippyli kauhistele kovaan ääneen lapsiparkaa, jonka tulevaisuus on niin kammottavalla nimellä pilattu. Vanhemmiltahan ne asenteet matkitaan. Minun luokallani oli aikoinaan ala-asteella tyttö, jolla oli luultavasti hyvin outo nimi, en ole ikinä sen jälkeen toisesta samannimisestä kuullut eivätkä erikoiset nimet siihen aikaan olleet edes muotia. Mutta kun siihen nimeen kaikki tottuivat jo päiväkodista lähtien, niin eipä se kuulostanut millään tavalla kummalliselta enkä usko että niille hönöimmillekään olisi tullut edes mieleen että siitä olisi voinut kiusata vain siksi, ettei ollut muita samannimisiä. Eihän siinä nimessä ollut kenellekään meille mitään ihmeellistä.

 

Meidän lasten päiväkodissa on yhteensä noin sata lasta ja siellä on edustettuna aika montaa tämän reilu 85-miljoonaisen kansan eri taustaa niin että nimikirjo on melkoisen laaja. Toki täälläkin on joitain muotinimiä mutta kun niitä nimettäviä lapsia on aika paljon, ei samannimisiä tuollaisessa joukossa ole kovin montaa. Ei meidän lapsilla ole ainakaan minkäänlaista käsitystä siitä, mikä nimi on "normaali" ja mikä erikoinen, heille niissä muissa lapsissa merkitsee onneksi ihan muut asiat. Toki en ole katsonut asiakseni ilkkua miten hassulta lapsen sydänystävän käsittääkseni persialainen nimi näin suomalaisittain kuulostaa. Yleensä kai lapselle annetaan nimi joka itseä miellyttää eikä kiusallaan kovin kamalaa, joten jos se sitten ei jotakuta muuta miellytä niin se on sitten ihan vain hänen ongelmansa. Mutta eivät ne muut lapset tiedä nimen perusteella toista kiusata elleivät vanhemmat opeta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Scaglietta: Tässä on Pupu Tupuna:

 

Eli (lainaus)

Lukemisen ensi askeleet Pupu Tupunan seikkailujen lomassa eivät ole ihme, sillä se oli kirjojen alkuperäinen tarkoitus. Pupuhahmo kehitettiin 1970-luvun alussa kuulovammaisille lapsille lukemaan opettamisen helpottamiseksi.

Kahden sukupolven käsissä Pupu Tupunasta on tullut hahmo, jonka lähes kaikki lapset tunnistavat. HS:n mielikirjakyselyssä Pupu Tupuna sai kuvakirjojen sarjassa neljänneksi eniten ääniä.

 

1076154089148.jpeg

 

 

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Karvaisimmasta+pupusta++tuli+miljoonaseikkailija/HS20040930SI1KU01rnd

 

 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pupu_Tupuna

 

 

Meillä oli seurakunnan työntekijä jonka kutsumanimi oli Tupuna (eli Tuula, nainen siis) ja oli äitini ikäinen.

 

Tuskin Tupunakaan mikään kummallinen nimi on ja monelle tosi tuttu mutta moni 70-luvun lapsista muistaa ensimmäisenä Tupunasta nimenomaan Pupu Tupunan :)

 

Mäkin oon muuten pitänyt Pupu Tupunaa tyttönä :D

 

 

Tuosta Lupusta, jos vaan etunimi niin samaan kategoriaanhan se menee kun Mikit, Akut ja muut, sarjakuvanimiä mutta kyllä niitä vastaan tulee. Eli periaatteessa niihin totuttu.

 

Itse pidän hassuna tarvetta riimitellä nimissä vaan ei sen puoleen, huumoripalstoja noi kastettuja-ilmoitukset nykyään tuntuvat muutenkin olevan ;)

 

Vaan ymmärrän kyllä jos lapsi aikanaan tekee MacGyverit eli ei käytä etunimeään, tosin tässä tapauksessa niitä toisia nimiä, kauheen usein :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ok, kuulosti kyllä tutulta mutta ei nyt heti tullut mieleen mikä se on. Ja tietty tuo on tyttö, sillähän on pitkä tukkakin... ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now