Sign in to follow this  
Followers 0
Lippe

Hurjimmat vuotesi?

81 posts in this topic

13-17 vuotiaana. Emmä kyllä mikään ihan hirvee ollut(kai??), tosin mun vanhemmatkin oli aika avarakatseisia. Eivät esim. kieltäneet tupakanpolttoa ja väitänkin, että se oli yksi syy, miksi tupakka ei ole koskaan kiinnostanu ;) Myöskään alkoholi ei ollut täysin kiellettyä ja sitäkin laatua saatan maistaa ehkä kerran vuodessa. Kai vois sanoo, että mulla oli semmonen vapaa kasvatus. Itse en tiedä, kykenenkö olemaan yhtä rento oman jälkikasvun kanssa, tuskin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mä taisin olla pahimmillani kanssa kasiluokalla. nyt kun kattelee samanikäistä sukulaistyttöä ja sen toilailuja niin nousee pintaan lievähkö häpeä ja surku omia vanhempia kohtaan - anteeksi äiti ja isä :rolleyes::lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

17-vuotiaana vasta. Silloin hölmöilinkin niin, että näin jälkeen päin en noita aikoja tahdo juurikaan muistella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yläasteaika meni aika lepposissa merkeissä. Siinä sitten joskus 16-17-vuotiaana olin kamalimmillani.

Nyt lähinnä naurattaa, kun muistelee.

Sympatiat äidilleni, joka jaksoi katsella sitä karmivaa pörröpäätä joka kantoi kirpputorilta järkyttäviä vaatteita kaappiinsa... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seiskasta ysiin lähes joka vloppu ryyppäämässä kavereiden kanssa :rolleyes: Tupakkaakin poltin. Lukiossa ei yllättäen enää viina maistunut, joten absolutismi kutsui ja sitä olen yhä tänä päivänäkin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä vanhempien kannalta kasi- ja ysiluokat, koska silloin otettiin eniten yhteen. Lukiossa taas olin, kuten moni muukin täällä, jo toisessa kaupungissa, eikä kapinoida enää tarvinnut. Hurja meno silti jatkui parikymppiseksi, jonka jälkeen rauhoituin - aika aikansa kutakin...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen aina ollut tosi kiltti enkä koskaan tehnyt mitään pahaa. Ihan oikeasti! Olin kyllä melko masentunut joskus 14-vuotiaana, mutta sitäkään en purkanut vanhempiini. Jos joskus saisimme lapsen, mulla olisi varmaan suuria vaikeuksia hyväksyä mahdollista murrosiän kiukuttelua. :blink:

Sama. En polttanut enkä ryypännyt enkä notkunut kaupungilla viikonloppuiltaisin, enkä ees heittänyt mitään raivokohtauksia. Muistaakseni seitsemännellä luokalla olin aika paljon poissa koulusta "kipeänä", oli liioiteltuja flunssan oireita ja epämääräisiä vatsakipuja jotka olivat oireilua lievän koulukiusaamisen aiheuttamasta koulukammosta. Silloin äiti taisi joutua musta vähän olemaan huolissaankin. Mulla oli kyllä vastapainoksi todella myöhään jatkunut uhmaikä.

 

Ja samoin kuin Margot, olen etukäteen ihmetellyt että mitäs sitten kun mun tulevat lapset kehittää jonkun kamalan teinikapinan enkä pysty ymmärtämään ja hyväksymään asiaa yhtään..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti 8 ja 9 lk olin kauhea. Meillä on viisi lasta ja vanhempieni mielestä minä, nuorin olen pahin ollut. Ja ne reppanat eivät edes tiedä kaikkea... :unsure:

 

9lk:n jälkeen sitte tapahtui asioita jotka muuttivat. Kasvoi vähän liiankin nopeasti, sille se ainakin tuntui. Ja toisaalta tuntuu yhä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en oikeastaan missään vaiheessa tapellut vanhempieni kanssa. Siihen ei ollut tarvetta. Etenkin äiti ymmärsi hyvin murrosikäisten rientoja. Lukiossa käytin runsaasti alkoholia ja tulin usein myöhään kotiin tai vietin öitä yksin asuvien kavereiden luona. Urheilin kuitenkin paljon (joukkueurheilua monta kertaa viikossa) ja olin ns. kympin tyttö koulussa. Kellään ei oikeastaan ollut sen takia sanomista menemisiini. Lukio on kyllä ihmisen helpointa aikaa. Voi olla lapsi ja aikuinen samaan aikaan ja ottaa molemmista hyvät puolet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Pitää paikkansa. Lukiossa muutenkin on osa jo todella aikuismaisia, kun toiset ovat vielä ihan kakaroita. Niin se vaan menee, ihmiset käyvät tiettyjä vaiheita läpi eri aikoihin.

 

Mulla pahimmat teinikauhuvuodet olivat 12-14vuotiaana. Varsinkin seiskalla kiukuttelin kaikille ja maailma oli mielestänni kovin julma paikka. Äidin kanssa otettiin välillä kovasti yhteen, mutta missään välissä välit eivät olleet varsinaisesti kuitenkaan huonot. Ensimmäiset alkoholikokeilut oli kyllä tuolloin jo tehty, taisin olla 11 niiden aikaan. Krhm. Tuota ei kylllä olis hyväksytty, mutta enpä usko että vanhemmat vieläkään tajuaa sitä. Eikä me silloin juotu kuin pienet hiprakat, ja seuraavaan kertaankin taisi mennä puolisen vuotta ja siitä seuraavaan samanlaiset. Yläasteella sitten tulikin hilluttua kaupungilla enemmänkin, mutta en ole silti koskaan esim. oksentanut kännin takia tai muutenkaan örveltänyt kunnolla. Tupakkaan en ole koskaan oikein päässyt sisälle, ja hyvä niin.

 

Mulla oli kotoa hyvin selvät rajat. Vanhemmat oli tupakkavastaisia, ja alkoholin kulutus jää saunaolueen. Senkin äiti ja isä yleensä joivat puoliksi ;) Ei olisi tullut kuuloonkaan että kaupasta olisi tullut tuliaisina alkoholia. Aina kuitenkin korostettiin, että kotiin saa tulla, vaikka olisi mikä, ja aina saa apua jos tarvitsee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin aika kunnollinen nuori, en tupakoinut saati juonut alkoholia ja olin oikeasti kiinnostunut oppimaan asioita. Itsetunto oli aika nollilla ja olin ujo. Kiltti en kuitenkaan ollut, pistin kyllä kovasanaisesti hanttiin erityisesti isälleni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tais mennä koko yläasteaika aikalailla sekoillessa :P Ekat kännit 6.-7.lk välisellä kesälomalla, röökaamaan aloitin seiskalla, seurustelin väkivaltaisen alkoholiongelmaisen pari vuotta vanhemman pojan kanssa pari vuotta ja sen mukana ajauduin vähän jos minkälaiseen seuraan. Sitten vietin railakasta sinkkuilua, vähemmän vaarallista ehkä mutta vauhti ei kyllä hiljentynyt yhtään... Aikuistuin ja rauhoituin ysiluokalla kun muutin äidin luota pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

7 ja 8 luokilla "harjoiteltiin", niinku joku tuota sanaa käyttikin täällä, ja sitte ku ysiluokka alkoi elokuussa, alko "rähinä" :P Minun 15v synttärit oli samaisena syksynä, ja siitä aloitettiin, ja ainaki kerran kuussa oltiin kylillä. Tupakka maistui, ja siideri oli namia. 5000 hengen pikkukylässä ostajia kyllä riitti.

 

Pahempia yhteenottoja en muista vanhempieni kanssa olleen, heillä oli tuossa vaiheessa jo kädet täynnä 2v nuoremman siskoni kanssa..hänen, joka karkasi kerran kotoakin, ja tuli kerran kotiin poliisiautolla, että minähän olin ihan enkeli häneen verrattuna. :D

Näin on myös äitimme jälkeenpäin sanonut, mutta liekö aika kullannut muistot.. :rolleyes:

 

Tuosta vuoden päästä aloinkin jo seurustella nykyisen mieheni kanssa, että eipä ehtinyt minustakaan ihan kauheaa rakkaria tulla! :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin muuten melko kiltti, mutta rippikoulukesä meni jotenkin kokonaan murkkuillessa.

Rippikoulussa muistan kettuilleeni ihan kaikille ja tehneeni muitakin asioita joita en niin ylpeydellä muistele.

 

Kesän jälkeen palasin taas melko kiltiksi tytöksi. Tosin jonkunverran piti todistella ihmisille olevansa kovempi kun olikaan, kun noihin aikoihin tykkäsin käydä koulua ja mua pidettiin vähän nörttinä :P .

 

Itseänikin hiukan kyllä pelottaa, että miten tulevaisuudessa pärjäisin oikeen kunnon murkun kanssa, sen verran vähällä päästin kyllä omat vanhempani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli pahin vuosi ysillä. Lukiossa vielä oli mulle tavanomaista vetää örvellyskännit perjantaisin, mutta ysillä oli paljon muutakin, joten lukio oli hyvin kilttiä aikaa. En pysty kauheesti kenellekään kertomaan ysiluokka-ajasta, kun hävettää niin kovasti. Onneksi pääsin juuri ja juuri lukioon, se oli mun pelastus. Lisäksi mun pelastuksena oli maailman ihanimmat vanhemmat (jotka silloin oli maailman ärsyttävimmät) ja poliisisetä, joka kysyi kuulusteluissa, että mikä mä haluan olla isona. Olen monesti miettinyt, että olisi niiin ihana kertoa tälle poliisisedälle, että musta oikeesti tuli se mitä mä silloin halusinkin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yläasteaika oli pahin, mutta johtui lähinnä kouluun liittyviin ongelmiin.. Ja opettajien taholta tulevaan henkiseen mollaamiseen ja muuhun. (Pienen paikkakunnan haitat. Eivät tykänneet vanhemmistani ja se näkyi siinä miten mua ja mun veljeä kohdeltiin koulussa.)

Ahdisti tosi paljon. En ryypännyt tai vastaavaa, mutta purin henkistä pahaa oloa mm. napsimalla lääkkeitä liian kanssa, leikkelemällä saksilla käsivarsista ja kämmenistä palasia ja muuta yhtä tervettä.

Tää loppui, kun yläasteelta pääsin ja menin uuteen kouluun jossa mua kohdeltiin kuin ihmistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piti oikein muistella, että miten tämä nyt menikään...

 

Pahimmat ajat taisivat sijoittua sinne kasin-ysin maastoon. Kapinoin äitiäni vastaan ja meno rauhoittui heti, kun pääsin muuttamaan isän luo. Tai ei se meno juuri muuttunut, mutta ne tappelut jäi. Muutenkaan en juuri ryypännyt, ehkä 2-3 kertaa vuodessa, vaikka kaupungilla kyllä hengailin joka viikonloppu. Lukioon mentäessä ryyppääminen lisääntyi, mutta ei mikään kapinointi niinkään.

 

Ehkä se oli se isälle muutto, mikä pelasti monella tapaa. Välit äidin kanssa ei vieläkään oel korjaantuneet, eli kai mää edelleen kapinoin sitä vastaan tietyllä tavalla :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

sanoisin että olin pahimmillani 15-16-vuotiaana. karkasin kotoa pari kertaa ja aloin odottaa esikoista. aika vaikea taisin olla siis B)

 

puollustuksekseni sanottakoon, että alkoholiin tai muihin päihteisiin en kyllä koskenut enkä harrastanut biletystä tai irtosuhteita tai muuta vastaavaa, vaan lapsi sai alkunsa pidempi aikaisesta suhteesta ja lapsen isän luokse minä karkasin, kun en sinne muuten olisi päässyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla oli ala-asteen ekasta luokasta lähtien paras kaveri, joka rauhoitti menoa ihan tuonne 9-luokalle ja lukion alkuun asti. Sitten meidän tiet erosi ja tutustuin vähän "rajumpiin" tyyppeihin ja kunnon meno oli päällään vasta 17-vuotiaana.

Edited by pinkdream

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä taisin olla pahimmillani 14-15 -vuotiaana, siis vuoden ysiluokalla ja kesät sen molemmin puolin. Join kännit useaan kertaan ja poltinkin satunnaisesti. Vanhemmat eivät tienneet juuri mitään tästä, tosin kerran tulin kännissä kotiin. En toiste :P Seksiäkin harrastin, mutta vakituisen poikaystävän kanssa sentään.

 

Lukioon kun menin niin rauhoituin ja juominen ja polttaminen jäi (nykyään tosin juon toisinaan). En tainnut olla ihan kamalan paha...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ysiluokka, tupakkahuulessa ja kaljapullo kädessä :D Nyt kun sitä muistelee, niin..

Oma (nykyinen) mies tuli löydettyä lukion ekalla ja siitä vähän rauhotuin. Nyt sitten on vaan onnellinen, että se on ohi :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

13-14-vuotiaana olin ehdottoman pahimmillani. Ysillä olinkin jo nykyisen siipan kanssa ja muutuin pahiksestä hikipingoksi. Meillä kaikki sisarukset ovat olleet pahimmillaan samaan aikaan, joten sitä kauhulla odotellessa kun pikkusisko on nyt 12... :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei oo varsinaisesti hurjia vuosia ollutkaan :D Yläasteella nyt tuli poltettuu ja juotuakin aina silloin tällöin, mutta ei sitä koskaan kovin hurjaksi voinut sanoa. Järki oli päässä joka reissulla. Ekat kännit kun vetäsin 13 wee, ja olin niin tuiterissa ettei edes kylille asti päästy ja oli 2 päivää krapula, niin ei sen jälkeen örvelökännit enää kiinnostanut. HYH.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olin kiltti teini, näin ainakin vanhempani väittivät. Suurin osa kapinasta oli sitä, että kuuntelin niinkin rankkoja bändejä kuin P.O.D ja The Rain. :rolleyes: Alkoholia en käyttänyt ja tupakointikokeilujakaan ei ollut. Olin siis kaikin puolin erittäin kiltti uskistyttö, joka menestyi koulussa ja kävi esimerkillisesti seurakunnassa.

 

Kamalimmillani olin oikeastaan 23-vuotiaana, kun olin jo avioeronnut ja muuttanut Ihan Omaan Vuokra-asuntooni. Silloin ryyppäsin ehkä joka viikonloppu, aloin polttaa tupakkaa ja irstailin oikein urakalla. Elin siis elämättä jääneet teinivuoteni ja -kapinani tuolloin. :rolleyes: Hyvä puoli myöhäisessä teini-iässä tietenkin oli se, että vanhempien silmiltä jäivät aikasta monet asiat huomaamatta. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen aina ollut kiltti tyttö kodin ulkopuolella, mutta kotona ihan yhteistyöhaluton ja -kyvytön ärhentelijä. Paljon tuli tavaraa rikottua ja ovia paiskottua ja törkeän pahasti sanottua, mutta sinne kodin seinien sisälle se jäi. Ehkä mä olen kokenut kodin niin turvalliseksi paikaksi mutta kodin ulkopuolella piti esittää fiksua jo 13-vuotiaasta lähtien. Mulla oli kyllä 2 tosi kilttiä ja rauhallista kaveria, jotka tuskin kotona kiukuttelivat mistään koskaan. Ehkä se tarttui.

 

Alkoholia maistettiin 14-vuotiaina vanhempien luvalla, yhden isä teki meille tytöille uutenavuotena boolia. Alkoholia siinä ei varmaan paljon ollut mutta oltiin me mielestämme ihan hutikassa... Koko yläaste ja lukio oli tupakan ja viinan suhteen ihan varovaista maistelua, eihän sitä voinut kun kerran piti olla fiksu. Vasta opiskelemaan lähdettyäni yli kakskymppisenä vedin niin monet örvelökännit ja sammuinpa kerran keskelle katuakin, että onneksi silloin oli hyviä kavereita jotka pitivät huolta.

 

Eniten harmittaa murkkuiästä jälkikäteen se että mua ei pakotettu mihinkään kotitöihin. Ruokaakin opin laittamaan vasta omilleni muutettuani, vaikka äiti olis ollut hyvä opettamaan. Mulla ei luonto antanut myöden että vanhemmat olis saaneet neuvoa mua yhtään missään. Nyt niiltä tulee kyllä kysyttyä vähän väliä pienempääkin asiaa, vaikka ikää on jo 35..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0