Sign in to follow this  
Followers 0
Guest wanda

Imetys ja negatiiviset tunteet

40 posts in this topic

Palstalla ei suoranaisesti ollut ketjua tästä aiheesta, joten aloitanpa yhden. Aihe on ehkä vielä sen verran tabu, ettei siitä puhuta, ainakaan asialliseen sävyyn. Mitä tehdä, kun ajatus imettämisestä suoranaisesti ällöttää?

Itse olen kätilöopiskelija ja tietopohjaa imetyksestä on ihan kiitettävästi. Kuitenkin ajatus siitä, että rinnat vuotavat maitoa ja joku imee niitä, on etova. Haluaisin imettää, ja haluaisin imettää tietenkin sen kirjaoppienmukaisen ajan. Tiedänhän asiasta kuitenkin sen verran, että motivaatiota pitäisi olla sen pohjalta. Asiatieto ei kuitenkaan minua nyt motivoi. Henkinen osa minusta ei vain pidä imettämistä luonnollisena, ja toisaalta en haluaisi edes yrittää kun ajatus tuntuu niin vastenmieliseltä. Häpeän jopa tunteitani ja tunnen olevani epäonnistunut äitinä jo nyt. Miten "kehtaankaan" ajatella näin.

 

Imettämisessä on monta asiaa, mitkä mietityttävät. Minulle rinnat ovat seksuaalisen nautinnon lähde. Ajatus siitä, että joku ruokailisi niistä, on todella outo. Pelkään varmaan, että imetys aiheuttaa jonkinlaista seksuaalista mielihyvää, mikä olisi ainakin minun mielestä kieroa. Kyseessähän on pieni vauva. Pelkään myös oman seksuaalisuuteni kadottamista. Jos rupean ruokamasiinaksi, onko minusta enää mihinkään aikuisten leikkeihin, omasta ja mieheni mielestä? Myös kipu pelottaa, koen rinnoista lähtevän kivun todella epämiellyttävänä ja se saa minut herkästi itkemään. En suhtaudu rinnoista lähtevään kipuun samalla tavalla kuin muuhun kipuun.

 

Lähipiiristäni olen kuullut vain negatiivisia kokemuksia: äitini on kokenut imettäisen etovana, vaikkakin on imettänyt meitä kaikkia (viisi lasta) muutaman kuukauden. Siskoni ei edes halunnut imettää, vaan aloitti heti pulloruokinnan, kun ajatus etoi niin paljon. Ystäväni kertoi tunteja kestäneistä imetyssessioista, jotka tekivät kipeää ja joiden jälkeen oli aina pakko antaa pulloa, kun vauva ei saanut yrityksistä huolimatta tarpeeksi maitoa. Koulussani asiaan taas suhtaudutaan hieman fanaattisesti: tietenkin imetetää, ja pitkään. Vaihtoehtoja ei ole ja ongelma imettämättömillä naisilla on se, että he pelkäävät rintojensa rupsahtavan.

 

Olen puhunut asiasta mieheni kanssa, joka suhtautuu imettämiseen erittäin neutraalisti. Se on hänen mielestään luonnollinen tapahtuma. Hän toivoo että yritän niin kauan, että homma alkaa sujumaan. Pelkään, että nämä henkiset blokit ja imettämiseen liittyvät kiputuntemukset kuitenkin saavat minut luovuttamaan erittäin nopeasti, jos homma ei suju saumattomasti, mitä se harvoin tekee. Sen lisäksi, että tuottaisin itselleni suuren pettymyksen, tuottaisin miehellenikin pettymyksen. Toivoisin saavani apua neuvolasta ja toivon, että mies on myös mukana tukena, mutta aika saattaa olla siellä kortilla ja neuvolakäyntejä on nykyään Helsingissä niin vähän, että ehditään vain katsomaan ne pakolliset asiat. Ja eihän sitä tiedä, miten siellä taas suhtaudutaan tälläisiin "poikkeaviin tunteisiin ja ajatuksiin". Syyllistävästi, vai ratkaisuja etsivästi?

 

Tilanne voi olla eri, kun vauva tulee. Ehkä se tuntuukin luonnolliselta? Olen kuullut myös päinvastaisia tarinoita: imettäminen on ajatuksena ollut sydämen asia, mutta sen onkin kokenut niin henkisesti epämiellyttävänä, että siitä on luovuttu lähes samantien.

 

Enpä tiedä, mitä asian kanssa tekisin. Toivottavasti täältä löytyy jotain vertaistukea? Onko niitä, jotka raskausaikana ovat kamppailleet/kamppailevat paraikaa ajatusten kanssa ja minkälaisiin ratkaisuihin on päädytty?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi hienoa, että otat asian esille. Uskon, ettet ole ainoa joka tätä miettii! Tämä imetysasia on vain niin tabu, ettei siitä oikein puhuta..

 

Oletko käynyt tuolla maitolaituri-foorumilla juttelemassa? Ne on aika maltillisia siellä tämän imetyksen kanssa nimestään huolimatta. :lipsrsealed:

 

Eihän sun äiti ole saanut siirrettyä suhun tätä ällötysajatusta? Tuli vain mieleen, että jos siskollaskin oli samanlaisia ajatuksia ja jos äiti suhtautui noin teihin vauvoina niin vaikuttaahan se varmasti...?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Wanda hienoa, että uskalsit ottaa asian puheeksi :)

 

Mulla tuli sama asia mieleen kuin Rautalanka mainitsi. Eli olisiko äitisi asenne voinut siirtyä sinuun (ja siskoosi)? Olen huomannut useammassa perheessä, että äidin suhtautuminen imetykseen ja se, kuinka pitkään on imettänyt tai ei ole imettänyt on heijastunut tyttären imetykseen ja/tai valintoihin. Ei tietenkään aina näin ole, mutta mahdollista. Meitä on siskoni kanssa imetetty pitkään (tai suht pitkään, reilu vuosi) ja me olemme lapsiamme imettäneet pitkään.

 

Joka tapauksessa olen puolestasi tyytyväinen, että ajattelet ja pohdiskelet tätä asiaa. Selvästi sillä on siis sinulle merkitystä. Oma mielipiteeni on, että kenenkään ei tarvitse imettää, jos on sitä mieltä ihan mistä syystä vaan, ettei halua. Ei kaikkien tarvitse toimia samalla tavalla ja äidin hyvä mieli on myös vauvan hyvä mieli. Silti kannustaisin vielä raskausaikana ja kun vauva on syntynytkin, pohtimaan tätä asiaa (ihan niinkuin teetkin). Imetys on niin iso asia, että se "ansaitsee" tulla ajatelluksi.

 

Ikävä kyllä en osaa sanoa noihin negatiivisiin ajatuksiin oikein mitään varsinkaan vertaistuellista, koska itselleni imetys on nimenomaan luonnollisin tapa ruokkia vauvojani/vauvaani ja nytkin oikein odotan pääseväni taas imettämään. Se on (onnistuessaan) helppoa, vaivatonta, edullista ja luomua. :girl_smile: Lisäksi siinä saa ihan toisenlaisen yhteyden vauvaan, se läheisyys on erilaista. Lisäksi mun kokemuksen perusteella pullorumba on raskaampaa kuin imetysrumba, vaikka olisikin paljon imetystä tarvitseva vauva. Sanon tämän oikeasti kokemuksesta, koska kotiutuessamme vauvojen kanssa olimme käytännössä pulloruokinnalla, josta pikkuhiljaa siirryimme täysimetykseen (ja vauvani imivät usein ja paljon).

 

Multa ei ainakaan mennyt seksuaalisuus eikä itsenäisyys imetyksen myötä. Oma kroppanihan se joka tapauksessa on ja minä siitä määrään. Eikä ikinä ollut vaikeutta erottaa vauvojen ruokailu seksuaalisuudesta, kuten tuskin kenelläkään imettävällä äidillä. Tämä siis mun oletus ja olen tavannut sekä jutellut paljon imettävien äitien kanssa enkä ole toistaiseksi kohdannut ketään toisin ajattelevaa, vaikka ikinä ei voikaan tietää millaisia äitejä maailmassa on. :)

 

Tsemppiä ja voimia pohdiskeluihin ja mitä ikinä lopulta päädytkin tekemään, se on oikea päätös juuri sinulle ja sinun vauvallesi :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin kaipasin tästä asiasta keskustelua esikoista odottaessani, mutten uskaltanut itse aloittaa. Koin ajatuksen imettämisestä hyvin epämiellyttävänä ja raskausaikana vältin ajattelemasta koko asiaa. En lukenut mitään imetysoppaita ja salaa toivoin, ettei imetys onnistuisi (mikä tuntui tietysti kauhean häpeälliseltä). wandan ajatukset kuulostavat hyvin tutuille, ihan samoja pyörittelin päässäni.

 

Ennakkoasenteesta huolimatta siinä vaiheessa, kun heräämöstä päästyäni sain pojan viereeni, kysyin ensimmäisenä kätilöltä, että milloin voin yrittää imettää. Ne sanat vain tulivat suustani. Jotain siinä tilanteessa oli sellaista, mikä peittosi ne aiemmat kauhun ajatukset. Ei sitä maitoa tietenkään heti tullut kunnolla, vaan vasta kotiutumisen jälkeen, mutta alusta asti imettäminen tuntui tosi luonnolliselta. Ehkä se oli läheisyys ja se, että koin itseni sillä tavalla tosi tärkeäksi lapselleni.

 

Imetys ei mun kohdalla koskaan tehnyt kipeää eli sitä ei olisi kannattanut etukäteen pelätä. En silti koskaan oppinut imetyksestä varsinaisesti pitämään, mutta se muuttui neutraaliksi ja luontevaksi asiaksi ja olen tyytyväinen siihen, että alun jälkeen pääsin täysimetykseen ja imetys jatkui niinkin pitkään kuin jatkui (7 kk).

 

Mä antaisin siis neuvoksi unohtaa asian vähäksi aikaa, mikäli vaan voit ja katsoa sitten loppuraskaudessa tai synnytyksen yhteydessä/jälkeen asiaa uudelleen. Kukaan ei varmasti sua pakota imettämään, mutta voi hyvinkin olla, että se lopulta tuntuukin ihan luonnolliselta. Stressitöntä odotusaikaa! :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

wanda, mun mielestä on hienoa että perustit tällaisen ketjun. Meitä odottajia löytyy monenlaisia ja me kaikki ajattelemme imetyksestä aivan eri tavalla.

 

Mulla tuli myös mieleen, että onko äitisi asenne voinut vaikuttaa suhun. Mä nimittäin jotenkin koen, että oma myönteinen asenne imetystä kohtaan johtuu ihan vaan siitä, että äitini on imettänyt meitä lapsia (mulla on viisi sisarusta) pitkään - pikkuveljeäni täysimetti yli puolen vuoden ikään asti ja satunnaista imetystä oli kolmeen ikävuoteen asti.

 

Vaikka mä puollan imetystä ja haaveena olis imettää toista lasta ainakin vuosikkaaseen (esikoista täysimetin 6kk ja osittaisimetin 10kk) niin en oo koskaan ymmärtänyt sitä, minkä takia niin moni nainen ottaa kamalat paineet imettämisestä - yhtälailla ne "pulloruokitut" vauvat saavat ravintoa eikä kenenkään äitiys ole riippuvainen siitä, saako lapsi korviketta vaiko rintamaitoa. Mun mielestä tärkeintä on, että äiti on tyytyväinen niin vauvakin on. Jos imetys ajatuksena puistattaa niin mun mielestä sitä ei tarvitse edes yrittää.

 

Mulla imetys sattui alkuun todella paljon, mutta sekin johtui ihan täysin tytön huonosta imuotteesta ja huono imuote johtui kireästä kielijänteestä, joka sitten leikattiin ennen kuin kotiuduttiin ja täten myös imettäminen helpottui. Sen jälkeen ainoat kerrat kun imetys teki kipeää oli, kun tytölle tuli ensimmäiset hampaat. Pureminen tosin loppui, kun kärsivällisesti jaksoin jokaisella imetyskerralla (=puraisulla) kieltää.

 

Jo senkin takia pidin imetystä omalla kohdallani parhaimpana vaihtoehtona pulloruokinnan sijaan sillä imetys on omasta mielestäni helpompaa - eväät on valmiina kaikkialla eikä tartte lähteä lämmittämään pulloa.

 

Seksuaalisuus tai itsenäisyys ei hävinnyt mihinkään, en jotenkaan edes ajatellut asiaa. Tietysti rinnat menettivät tietynlaisen "vanhan muotonsa", mutta niinhän ne menettävät joka tapauksessa synnytyksen (maidonnousun) jälkeen imetti tai ei.

 

Sionan kanssa oon samaa mieltä siitä, että kannattaa unohtaa asia hetkeksi aikaa mikäli mahdollista ja nostaa asia pöydälle uudestaan synnytyksen yhteydessä.

 

Tsemppejä ajatusten kanssa! :lipsrsealed:

Edited by Edwina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta kannattaisi ensin miettiä, että olisiko tarvetta puhua asiasta psykologin kanssa. Käyväthän monet synnytyspelostakin keskustelemassa, miksei siis "imetyspelosta" tai ahdistuksen tunteista siihen liittyen. Toisin kuin synnytystavasta, imetyksen yrittämisestä on päätettävä yleensä ihan yksin. Kun on kuitenkin hyvin henkilökohtaisesta ja vaikeastakin asiasta kyse, voisi ammattilaisesta (ei siis välttämättä kätilöstä) kuitenkin olla apua päätöksenteosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Wanda: hyvä aloitus tärkeästä asiasta! Minullakin tuli keittiöpsykologina heti mieleen ajatus, että johtuukohan imetyksen ällöttävyys juurikin siitä, että äitisi on kokenut sen niin negatiivisena asiana? Oma äitini kun on taas imettänyt ja täysimettänyt minua ja sisartani pitkään ja aina vannonut imetyksen nimiin, niin olen itsekin kokenut sen hyvin luonnollisena asiana. Se sanottuani minun pitää heti perään todeta, että vaikka täysimetin esikoistani 6 kk ja osittaisimetin yli vuoden ikään, tätä vauvaa odottaessani loppuraskaudessa ajatus imetyksestä vähintäänkin ahdisti. Mutta heti vauvan synnyttyä imetys sujui kuin tanssi ja tällä hetkellä nautin hetkistä, kun vauva tuhisee tyytyväisenä rinnalla - se on tosi suloinen näky.

 

Alan opiskelijana varmasti tiedätkin, ettei se kuitenkaan aina mene niin, että imetys sujuu kuin tanssi, vaikka äiti haluaisikin imettää. Meillä esikoisen kanssa ensimmäinen kuukausi oli varsinaista taistelua, jonka olin monta kertaa luovuttaa. Siinä piti naisella olla tahdonvoimaa. Itse uskon, että jos imetys lähtee heti hyvin sujumaan, niin ällötyksen tunteet saattavat olla synnytyksen jälkeen tipotiessään. Sen sijaan, jos alkuun tulee haasteita, kuten yleensäkin tulee, saatat kokea ne tavallistakin suurempana taakkana, koska asia jo nyt mietityttää ja imetys jää herkästi (jos sitä kuitenkin haluaisit kokeilla) ja siitä jää vielä paha maku suuhun. Olisi varmaan siksikin hyvä jutella asiasta jonkun kanssa jo etukäteen ja nimenomaan myös niistä äitisi tunteista asian suhteen. Tällöin pystyt myös puhtaalta pöydältä vauvan synnyttyä miettimään, haluatko imettää ja jos haluat, niin kuinka kauan, etkä joudu turhaan märehtimään asiaa jälkikäteen (ja syyttämään muita tms.).

 

Itse uskon, että omilla äideillämme ja heidän antamallaan mallilla on tosi paljon tekemistä meidän imetysasenteiden kanssa. Ja se on helposti tiedostamatontakin.

 

Seksuaalisuudesta vielä: itse imetysaikaan olen kokenut rintojen olevan vauvan - ei miehen omaisuutta, mutta se palautuu aikanaan, kun imetys loppuu. Mun täytyy rehellisesti sanoa, ettei minulla ainakaan eka lapsi yhtään "rupsauttanut" rintoja, mutta olen ilmeisesti vähemmistössä tässä asiassa. Ja pelkkä raskaushan muokkaa rintoja jos on muokatakseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en jaksa lukea muiden juttuja, anteeksi girl_to_take_umbrage2.gif Lyhyt kommentti silti asiaan.

 

Mutta mua myös inhotti ja ällötti koko imetys raskausaikana. Oli ihan kamala ajatella, että joku imee rintaani girl_impossible.gif Mutta kuinkas kävikään! Oon nyt imettänyt 7,5kk eikä oo edes kertaakaan korviketta annettu girl_smile.gif Sitä ei jotenkin sitten vaan enää ajatellut, mikä itseäkin ihmetytti! Eli voi näinkin käydä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muilla on niin hyviä kommentteja ettei mulla ole kauheasti lisättävää, mutta pari sanaa kuitenkin omasta kokemuksesta:

 

Raskausaikana imetys oli mulle tosi kaukainen asia, sellanen että onpa varmaan outoa että joku imee ruokaa mun rinnoista. Olin kuitenkin motivoitunut imettämään, ja kummasti heti vauvan synnyttyä oli maailman luonnollisin asia ottaa vauva rinnalle. Eikä yhtään outoa.

 

Mulla ei myöskään ole mitään vaikeuksia suhtautua rintoihin seksuaalisesti, vaikka edelleen imetän. Seksi on vaan ihan eri asia - oon muutaman kerran joutunut jopa säntäämään imettämään vauvaa kesken seksin, ja aivot vaan menee automaattisesti eri asentoon siinä kun vauva syö. Sen jälkeen taas aivot takaisin toiseen asentoon ja puuhat jatkuu miehen kanssa. Ainoa mihin imetys on vaikuttanut on, että rintojen imeskely seksin yhteydessä aiheuttaa vauva-assosisaation ja se ei oo kivaa, mutta kaikki muu koskettelu on ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä ja rohkea aloitus tärkeästä aiheesta! :lipsrsealed: Mua ahdisti/huolestutti paljon etukäteen ajatus imettämisestä, koska mulla on tosi pienet rinnat ja mietin, että millaisiin akrobaattisiin suorituksiin sitä oikein pitäisi yltää, että näillä saa syötettyä. Rinnat ei ole edes olleet seksuaalisesti mitenkään tärkeät mulle enkä ole tykännyt ihan hirveästi siitä, että niitä räplätään. Ajatus siitä, että joku niitä lutkuttaa oli aika ällö.

 

No mutta jotenkin se tuntuikin sitten ihan ok:lta, vaikka ei siltikään miltään "aaaahhh ihanaa, saan imettää, äitiyden huippu", ei millään pahalla niille joille se sellaista on :grin: Mulla varmaan auttoi se ensinnäkin, että vauvalla oli tosi rankka alku enkä meinannut saada häntä vierihoitoon, mutta kun hänet tuotiin virvoittelusta mun rinnalle niin vauva piristyi hämmästyttäen jopa lastenlääkärin ja alkoi möngertää rintaa kohti ja lopulta sai rintakumin avulla matalasta rinnanpäästä kiinni! Tuli niin huippufiilis, kun pikkukaverilla oli kaikesta huolimatta tosi kova vietti päästä syömään ja virkistyi niin ettei tarvinnutkaan enää erityishoitoa :lipsrsealed:

 

Toiseksi mulla varmaan auttoi se, että imetyksestä tuli tosi teknistä hommaa loppujenlopuksi vauvan väsyneisyyden, matalan verensokerin ja mun hitaan maidonnousun takia. Koko hommasta tuli paljon "kiinnostavampaa" (ja stressaavaa), kun piti laskeskella syömäaikoja, yrittää imettää rintakumilla ja ilman, pumppailla syöttöjen välillä, jännittää maidonnousua (mm.join yrjöä pidätellen kotikaljaa), jännittää nouseeko pojan paino jne. jne. Varsinkin tuo painonnousu huoletti niin paljon, että olin tunkemassa pojalle tissiä suuhun heti, kun se vähänkin aukaisi suuta sen näköisesti, että vois olla nälkä :grin: Huoli oli siis suuri motivaattori ja imetykseen tuli nopeasti hyvä rutiini. Nyt 5 viikon jälkeen imetys on jo aika mieluista, sillä se on tosi nopea ja helppo tapa ruokkia vauva. Vertauspohjana siis se, että jouduimme aiemmin antamaan myös korviketta pullosta ja edelleenkin pitää pullolla antaa ilmavaivalääke ja se pullojen sterilointi/pesurumba on ihan vihoviimeistä hommaa. Vielä ei ole kokemusta siitä, millaista on tai uskallanko edes imettää julkisella paikalla... Vieraiden nähden en ole kehdannut imettää vaan olen sulkeutunut toiseen huoneeseen tai antanut pumpattua pullosta. :blush:

 

Tuli vähän jaaritteleva vastaus, toivottavasti tästä on jotain iloa kuitenkin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tassa on tullut jo paljon hyvia vinkkeja ja vastauksia, tulin vain kertomaan mita mies oli sanonut minulle, kun raskaana mietiskelin tuota, etta olenko mina enaa seksuaalinen olento synnyttamisen jalkeen, varsinkin jos rinnat ovat enemman esilla ja hyotykaytossa. Mies oli sita mielta, etta kerta lasta yrittaessakaan ajatus lapsesta ja jopa sen seksin'hyotykaytosta' ei meita lamaannuttanut, ei han voinut kuvitella miten niin kavisi jalkeenpainkaan. Tai etta ei kukaan ole vain ja ainoastaan seksuaalinen, vaan aina on myos jonkun sisar tai serkku tai tytar tai mita vain: se, etta synnytyksen jalkeen naisella on yksi sukulainen lisaa ei tee hanesta yhtaan vahempaa niita muita asioita mita oli ollut ennenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienoa että tällekkin puolelle tuli tälläinen ketju.

Mä en ole imettänyt kumpaakaan poikaa kuin ensimmäisen viikon heidän elämästään, ja silloinkaan ei ole tullut kuin tippa maitoa, toisella ei tullut sitä tippaakaan. Mulla oli aika rankka ensimmäisen synnytyksen jälkeinen aika ja juuri kun sain maitoa tulemaan niin jouduin itse sairaalaan kuukaudeksi ja sen jälkeen ei maitoa tullut yhtään. Mä näin tuona aikana vauvaa vai muutaman kerran ja vaikka mua yritettiin lypsää teholla ja osastolla niin se maidon tulo heikkeni ja loppui kokonaan. Niinpä sitten kun tulin toisenkerran raskaaksi niin mulla oli todella vaikeaa pohtia imetystä. Toisaalta halusin imettää, mutta sitten kun muistelin ensimmäisen lapsen kanssa miten vaikeaa se oli saada maitoa tulemaan ja sitten kun sain niin katkaisi se sairaala reissu sen. No eipä mun kauvaa sitten tarttenutkaan miettiä synnytyksen jälkeen, kun maitoa ei lähtenyt yhtään tulemaan. Sähköpumpulla sain juuri sen tipan tulemaan, mutta sitten kun piti imettää niin tisseistä ei tullut yhtään mitään, ekan kohdalla kuitenkin tuli edes vähän. Joten kätilöt pakottivat päättää että imetänkö mä vai en sairaalassa olon aikana. Mä olin siellä viikon verran ja mulla oli muutamasta lääkkestä tauko päällä raskauden ja imetyksen ajan, joten senkin takia päätin että lopetan imetyksen ja saan mulle tärkeet lääkkeet käyttöön. Tosin itkin monena päivänä sitä päätöstä kun tunsin että olen huono äiti ja kun tämä suomalainen kulttuuri tukee imetystä niin se tuntui tosi pahalta. Mutta miksi yrittää imettää jos siitä koituu kauheita ongelmia ja ylipäätään ei maito lähde nousemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän valtava ahdistus muuttui vauvan syntymän jälkeen "ei tunteita herättäväksi" asiaksi. Imetys on onnistunut tosi helposti eikä tuntunut yhtään inhottavalta. Luulen kuitenkin, että jos imetysvaikeuksia olisi ollut, en olisi jaksanut oikein yrittää. Kyllä tämä näin menee, ilman imetysongelmia. Jatketaan niin pitkään kun tuntuu hyvältä, tavoitteita ei ole :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämäpä on mielenkiintoinen keskustelu, kiitos wanda, että otit aiheen esille. Itselläni on käynyt hieman päinvastoin imetyksen kanssa ja olen siitä melko murheissani.

 

Olen aina haaveillut imettämisestä ja suunnitellut että imetän mahdollisemman pitkään. Tyttö on nyt viikko ja 2 päivää vanha ja maitoakin tulee hyvin, mutta... Ihan alusta asti, joka kerta kun rupean imettämään minulle tulee huono-olo ihan fyysisesti. Aluksi ne tosiaan oli varmaan jälkisupistuksia ja perus hikoilua ja kovaa janoa, mutta nyt tulee ihan etova olo ja jalat menee levottomaksi. Sen lisäksi toinen nänni on turkasen kipeä eikä huvittaisi yhtään imettää siitä. Aina kun tyttö nukkuu pelkään että se herää ja haluaa tissiä :( Tästä jos jostain tulee huono-omatunto!

 

Voiko tämä mennä ohi? Toivottavasti tulen vielä nauttimaan imetyksestä joskus....

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mulla jatkui esikoisen aikaan ainakin ihan imetyksen loppuun asti noi huono-olo-aallot, kun vauva alkoi imeä.. Sairaalassa sitten tämän uuden tulokkaan kanssa totesin miehelle, että tätä en muistanutkaan ja eipä ollut ikäväkään eli sama toistuu kakkosenkin kanssa. Mä oon yrittänyt juoda aina lasillisen vettä siihen heti alkuun ja tuntuu jonkin verran auttavan.

 

Tuntuu tyhmältä, kun on kaikenlaisia ongelmia imetyksen kanssa, kipeitä nännejä täälläkin, heruminen sattuu ihan älyttömästi ja vauvan ote ei aina ole kovin hyvä... Sitten olen kuitenkin itsekin koulutettu imetysohjaaja enkä osaa itseäni auttaa..

Mutta yritä ainakin ottaa "rennosti" imetyksen suhteen, jos stressaat, voi maidontulokin loppua.. :/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Wanda: kiva kuulla, että sujuu! Noin siinä usein käykin ;) Ainakin mitä olen ystäviltäni kuullut. Ja itseänikin toisessa raskaudessa ällötti ajatus koko imettämisestä, vaikka oli esikoista imettänyt yli vuoden. Heti kun vauva syntyi, homma tuntui ihan mukavalta. Parasta siis olla stressaamatta etukäteen tai edes nyt parhaillaan :D Onnea vauvasta!

 

Nattunen: mulla on huonoa oloa ja kuvotusta imettäessä ja itselläni se johtuu alhaisesta verensokerista, on ihan kuin raskauspahoinvointia. Syö hyvin ja suklaata (jos vauvalle ei tule mahavaivoja) tms. naamaan, kun imetät. Alun hankaluudet voivat hyvin mennä ohi, kun maidontuotanto tasaantuu. Nänniin sattuu yleensä silloin, kun siinä on pieni haava, harvoin ne haavat näkyvät. Laita siihen Bebanthenia/Lansinohia niin menee pian ohi. Ja imetä vaikka sattuu, saat muuten tukoksen tai tulehduksen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskausaikana pelkäsin ja pähkäilin sitä jos ei imetys onnistukaan mun tunteiden takia.Mulle on asioita tapahtunut aikoinaan mitkä jotenkin mielessäni liitin imettämiseen.Mistään imettämiseen liittyvästä kivusta en osannut uneksiakaan..

 

Sitten vauva syntyi ja kokeilin imettää.Se tuntui luonnolliselta mulle ja ne tunteet mitä pelkäsin nousevan pintaan ei koskaan tulleetkaan.Kipu sen sijaan oli aivan sietämätöntä,koko homman hirvittävin osuus.Välilä itkin miehelle ja huusin että ota se irti,ota se irti..ja nännit vuotaa verta vaan.Piiskasin ja piiskasin itseäni imettämään kaiken sen kivun keskellä ja onnistuin lopulta rintakumeilla saamaan pahimmat kivut pois.Sitten lopulta nännin karaistuivat hommmaansa ja imetys on onnistunut hyvin.Oikeastaan,aika hullua,mutta imetys on valtavan hieno asia ollut mun kokea.

 

Mun kohdallani meni siis paremmin kuin hyvin.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan alusta asti, joka kerta kun rupean imettämään minulle tulee huono-olo ihan fyysisesti. Aluksi ne tosiaan oli varmaan jälkisupistuksia ja perus hikoilua ja kovaa janoa, mutta nyt tulee ihan etova olo ja jalat menee levottomaksi. Sen lisäksi toinen nänni on turkasen kipeä eikä huvittaisi yhtään imettää siitä. Aina kun tyttö nukkuu pelkään että se herää ja haluaa tissiä :( Tästä jos jostain tulee huono-omatunto!

 

Voiko tämä mennä ohi? Toivottavasti tulen vielä nauttimaan imetyksestä joskus....

 

Mulla oli ekat pari-kolme viikkoa tosi hankalaa, ja tuli myös huono olo, juurikin noita jälkisupistuksia, hikoilua ja janoa. Ja mullakin toinen nänni tosi kipeä, käytin siinä rintakumia jonkin aikaa. Sopivaa imuotetta ja asentoa haettiin myös, meillä mies joutui auttamaan mua joka imetyksellä asettelemaan poikaa paremmin ja silti oli aikamoista sähellystä. Lisäksi oltiin neuvolan painokontrolleissa kun vauvan paino ei noussut kunnolla ja se lisäsi entisestään mun stressiä. Välillä oli päiviä jolloin jokainen imetyskerta jännitti etukäteen. Päätin kuitenkin vaan sitkeästi jatkaa, koska täysimettämisessä onnistuminen oli ja on mulle itselleni tosi tärkeä juttu ja musta kaiken epätoivonkin keskellä tuntui että kyllä se vielä alkaa sujumaan joku päivä. Neuvolan terkkakin onneksi kannusti vielä jaksamaan eikä painostanut korvikkeisiin. Ensimmäisen kuukauden jälkeen asiat jotenkin loksahtelikin kohdalleen, supistukset loppui jo parin ekan viikon jälkeen, nänni parani ja pystyin jättämään kumin pois ja pojankin paino alkoi nousta hienosti. Nyt imetys sujuu helposti ja se on musta ihanaa :girl_smile: Eli kyllä voi mennä ohi! Nyt sitä vaan ihmettelee että miten se olikin niin vaikeaa alussa, mutta kyllähän siinä joutui uutta asiaa opettelemaan sekä minä että vauva.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahaan oloon mulla auttaa kolpakollinen (>4 dl) tuoremehu-vesi-seosta. :)

 

Sairaalasta kotiutumisen jälkeen imettäminen alkoi sattumaan ihan sikana. Pumppasin maitoa ja isyyslomalla oleva mies oli tyytyväinen kun sai syöttää sen. Kipu meni viikossa ohi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin kertomaan meidän kuulumiset. Poika on nyt 8kk. Imetys alkoi sujumaan ihan hyvin maidonnnoustua, vaikka pientä imuoteongelmaa jossain vaiheessa olikin. Imetys ei tuntunut kauhealta, mutta ei mitenkään kivaltakaan aluksi. Jatkoin kuitenkin, koska koin, että se on lapselleni tärkeää. Olen erittäin onnellinen tästä ratkaisusta. Poika oli täysimetyksellä kuusi kuukautta ja edelleen tissittelee lapsentahtisesti. Nykyään imetys on meille ihana yhteinen hetki.

 

Rohkaisen kaikkia epäluuloisia kohtaamaan pelkonsa ja yrittämään, vaikka ekat kuukaudet olisivatkin hampaiden kiristelyä. Imetys ehdottomasti helpottaa useimmissa tapauksissa alkuviikkojen ja -kuukausien jälkeen.

 

Meillä suunnitellaan taaperoimetystä, en voi kuvitella lopettavani kun vuosi pärähtää mittariin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Rohkaisen kaikkia epäluuloisia kohtaamaan pelkonsa ja yrittämään, vaikka ekat kuukaudet olisivatkin hampaiden kiristelyä. Imetys ehdottomasti helpottaa useimmissa tapauksissa alkuviikkojen ja -kuukausien jälkeen.

 

Meillä suunnitellaan taaperoimetystä, en voi kuvitella lopettavani kun vuosi pärähtää mittariin :)

 

Ihana :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei mäkin tuun päivittämään, että kaikesta etukäteisjännittämisestä huolimatta mä imetän edelleenkin poikaa, joka on kohta 1v 1kk! En ois ikinä tätä uskonut edellistä viestiäni tuolla edellisellä sivulla kirjoittaessani :girl_impossible: Oon tässä noin kuukauden verran hitaasti vieroittanut poikaa ja nyt imetän enää 1krt/vrk, joka sekin tulee jäämään ihan kohta pois, kunhan väsymykseltäni jaksan keksiä siihen jonkin ratkaisun. Vaihtoehtoina kun siis on, että imetän ja nousemme klo 08 aamulla tai yritän kikkailla jotain muuta täytettä masuun ja piristymme uuteen aamuun klo 06 tämän taistelun takia :wacko:

 

Mun imetysaikaa on merkittävästi pidentänyt varmasti se, että 7kk iässä poika alkoi yhtäkkiä hylkiä sekä tuttipulloa että nokkamukia ja oli yksinkertaisesti helpompaa jatkaa imetystä kuin alkaa väkisin tyrkyttää pulloa. Täysimetyksellä poitsu oli 6kk ikään asti (sitä ennen vaan silloin tällöin makuannoksia soseista) ja kylläpä oli mälsää aloittaa soseisiin toteutus, kun se oli niin paljon vaativampaa hommaa kuin imetys :D

 

 

Mä haluaisin sanoa kaikille pienirintaisille, jotka epäilee että tuleeko siitä hommasta yhtään mitään (maidon riittävyys, ergonomia jne.), että kokeilkaa rohkeasti, voitte yllättyä iloisesti! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0