Sign in to follow this  
Followers 0
Pepe

Kaksosten liikkeet ja aktiivisuus kohdussa

7 posts in this topic

En huomannut äkkiseltään tästä keskustelua, joten ihan mielenkiinnosta kyselen, miten kaksoset ovat vaikuttaneet toisiinsa ja varsinkin toistensa aktiivisuuteen. Itse olen ollut huomaavinani, että "nukkuvat" mahassa samaan aikaan ja kun toineen alkaa potkia, niin toinenkin herää liikkumaan. Toinen ikäänkuin potkii toisen hereille. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja erityisesti onko tämä jatkunut syntymän jälkeen eli ruoka-ja itkuajat tulevat samoihin aikoihin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

musta tuntuu, että persoonaerot aisti jo kohdussa. Tyttö nukkuu nyt enemmän, mutta on temperamenttisempi, poika pärjää lyhkäsemmillä päikkäreillä, mutta on rauhallisempi "mötkäle". jo masussa tunsin tytön liikkeet harvemmin, mut ne oli paljon nopeempia kuin useammin tuntuvat pojan liikkeet. tästä onnistuin jopa arvaamaan oikein lasten sukupuolet ja sen kumpi oli kumpigirl_crazy.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli selkeästi A-poika vilkkaampi masussa. B oli paljon rauhallisempi. Tosin saattoivat innostaa toinen toisensa möyrimään välillä oikein kunnolla :girl_crazy: Masun ulkopuolella olikin alkuun niin päin, että B oli vilkas ja rauhattomampi ja A maltillisempi. Sit meni muutama kuukausi, kun olivat yhtä rauhattomia. Huusivat aina yhtäaikaa, eikä kumpikaan suostunut odottamaan mitään palveluja. Nyt reilun vuoden iässä luonteet ovat taas samoin, kun masussa ollessa. B rauhallinen ja maltillinen, A vilkas ja vaativampi huomion suhteen :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tytöt oli tosi rauhallisia mahassa. Ikinä ei liikkeet sattunut tai mitään. Rauhallisia liikkeitä eikä mitenkään erityisen paljon. Ja rauhallisia nämä ovat kyllä olleet mahan tälläkin puolella. Itse en erottanut liikkeitä toisistaan koska olivat molemmat pää alaspäin ja kumpikin tunki itsensä mahani oikealle puolelle ihan kylki kylkeen. Vasemmalta kun koitti niin ihan tyhjää oli :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli mahassa Bee aina aktiivisempi, heilui ja riehui menemään, harrasti kickboxingia. Aa kääntyi perätilaan jossain rv 20 paikkeilla ja siinä asenossa pysyikin syntymään asti, peppu syvällaä minun lantiossa. Istui ja tuumaili siellä, kaikessa rauhassa kun Bee (jolla oli enemmän tilaa) liikkui aktiviisemmin. Ultrassa olivat usein kasvot vastatusten, jalat toistensa päätä kohden eli asento oli kuin jing-jang merkissä. :girl_haha: Been riehumisen mennessä iltavilliin, saattoi Aa sitten muksaista kunnolla muutamaan kertaan "no oles nyt siellä jo" ja sitten Bee rauhoittui myös :lipsrsealed: Bee oli myös hän, joka otti kierroksia yllättävistä äänistä, koitti punkea kyljen kautta ulos ja meni sydänääniä kuunnellessa ja KTG:ssä aina karkuun, ultrassa oli vaikea saada luotettavia mittoja jne.

 

Poitsut syntyi kiireisellä sektiolla rv 38+0 Been repäistyä kohdun seinän ja kalvot rikki (lapsivedet vatsaonteloon) ja mies totesi heräämöön tullessaan: "Aa on ihan kuin sinä: heti huutamassa naama punaisena ja Bee ihan kuin minä: nukkuu tyytyväisenä ja välillä katselee ympärilleen ihmetellen mitä se Aa oikein mesoaa". Me ihmeteltiin tuota luonteiden vaihdosta syntymässä kunnes sitten lääkärin käydessä seuraavana päivänä juttelemassa tapahtuneesta selvisi syy; poitsut "vaihtoi paikkaa" syntyessään, eli ensin syntyi Bee, josta tulikin Aa. Oli paremmin ollut kohdussa otettavissa ja mahassa ollut Aa oli sen verran syvemmällä, että hänet kaivettiin toisena ulos.

 

Jo ihan pienestä tuo luonne-ero on ollut vahvasti nähtävissä, Aa onn tosiaan temperamentissempi "kaikki-mulle-tänne-heti-nyt!" ja on vaatinut ruoan ensin. Hän on myös se, joka aina yöllä heräsi ensin syömään ja muutenkin piti tarkkana alussa sitä noin 3-4h ruokarytmiä. Bee on aina ollut rauhallisempi, "helpompi" tapaus, mutta nyt hänestä on tullut sitten se, joka kiipeää kaikkialle (on motorisessti noin 2-3 viikkoa veljeään edellä) ja tutkii kaikkea. Ihan hiljaa ja rauhassa, hötkyilemättä, mutta mitä suurinta määrätietoisuutta osoittaen :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piti vielä siitä kirjoittaa, että oli tosi hurjan näköistä katsella mahan päältä poikien potkuja se jälkeen, kun olivat kumpikin kääntyneet pää alaspäin. Meininki oli kuin alien-elokuvissa :girl_haha: Pojat myös vastasivat potkuilla, kun vähän painelin masua. Taisivat suuttua, kun häiritsin rauhallista köllöttelyä! :girl_crazy:

Edited by heijo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en erota useimmiten vieläkään, kumpi on kumpi, tai sitten poika liikkuu todella paljon vähemmän kuin tyttö. Pojan puolella saattaa olla aivan hiljaista jopa pari päivää. Neuvolasta lohdutettiin, että hän on ehkä sellaisessa asennossa, ettei häntä tunne. Viikkoja on kuitenkin jo 28, joten ihmetyttää, että miten voisin edes tietää, jos jokin olisi hätänä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0