Vauvakuume, mutta ei vakituista työpaikkaa?

[Tikrunen]

Meillä minä olen töissä ja mies tekee gradua minkä ehtii, pitäisi valmistua toukokuussa opettajaksi. Kun minulla ei ole vakituista työpaikkaa niin ajateltiin että hän saa mennä töihin ja minä jään äippälomalle kun se aika koittaa. Vakituista paikkaa on minun alalla ja tällä paikkakunnalla aika mahdoton saada tällä hetkellä, tähän mennessä olen tehnyt neljän vuoden ajan pitkiä sijaisuuksia. Toivotaan että miehelle löytyy töitä, mieluiten vakituinen työpaikka niin voisin olla vähän pidempään kotona lapsen kanssa. Mies ehkä vähän stressasi tätä ratkaisua, minä en niinkään. Minun mielestä ennemmin lapset nyt kun vielä on nuori ja jaksaa, kyllä niitä töitä ehtii tehdä myöhemminkin. Ja ehkä sitten saisi jopa sen vakipaikan kun lapset jo tehtynä

[Nyytikki]

Täällä 20v ja ei ole vakituista työpaikkaa. Toisaalta ei kyllä vielä ole kunnon yrityskään käynnissä  Jotenkin se ei kyllä edes huolestuta mua (toisin kuin miestä..). Nykyään on niin vaikeaa saada ainakaan omalta alalta vakituista työpaikkaa muutenkaana! Uskon, että elämä kantaa kyllä ja kaikesta selvitään jotenkin 

[Mietteliäs89]

Täällä vähän sama tilanne. Itselläni on jo melko kova vauvakuume ( ei kyllä ole kestänyt kuin jokusen kuukauden, mutta se vaan kasvaa ja kasvaa )

 

Vasta valmistunut toisesta tutkinnosta amiskasta, eikä vielä edes kesätöistä tietoa :/. Mieheni on sitä mieltä, että turvallisempi vaihtoehto olisi, se että yritettäisiin noin 2 vuoden päästä, kun silloin olisi ehkä jo pidempiä työsuhteita takana tai ainakin saisi liitolta raahaa. Näin talous turvattu raskaus- ja odotusajaksi. Huolestuttaa että jos ei kuitenkaan heti tärppää, että joutuu esimerkiksi vuosia yrittämään ennen kuin tulee raskaaksi. Täytän tänä vuonna 26 ja mieheni 29. Välillä on niin ristiriitaisia tunteita ja jahkailuja mieheni näkökulmien ja omieni välillä. Toisinaan vähän tuskainen olo tämän yrittämisen odottamisen kanssa...

 

Mietin, että miks sitä välttämättä tarvisi vakipaikkaa olla, kun onhan tuota monet pärjänneet lapsensa kanssa vaikka ovat olleet työttömänä tai opiskelijoita. Toki silloin voi olla hieman rankemaa ja tiukempaa taloudellisesti.Niin! ja lisättäköön tähän se vielä, että miehelläni on kyllä vakituinen työpaikka. Asunto-, elämisen ja vakuutuksien tuomat menot ovat ihan kohtuulliset niin en kuitenkaan haluaisi miehelleni sitä "taakkaa" että joutuu lähes kaikista laskuista huolehtimaan..

 

Yhdyn kyllä Virtahepon kommenttiin!

[Samie]

Ite oon vuokratyöntekijänä ollut nyt kaksi vuotta samassa paikassa. Kiinnostaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta tuntuu että omalla alalla ei 26-vuotiasta naimisissa olevaa naista kukaan halua töihin. Tähänkään työhön en olisi päässyt, jos miespuolinen pomo olisi yksin päättänyt asiasta. Naispuolinen päällikkö oli sitten halunnut mut, joten sen takia pääsin tähän työhön. Mitä todennäköisimmin en tähän työhön palaa äitiysvapaiden jälkeen (jos sinne asti joskus pääsen). Ainakin tällä hetkellä oon luottavaisin mielin, että kun on yksi lapsi, pääsisi myös helpommin töihin. Sitähän ei kuitenkaan voi tietää, voi olla että on ihan harhaluuloakin

[nallukka24]

valmistuin puoli vuotta sitten alalle, jolla hyvät tyällistymisnäkymät. nyt puolen vuoden sijaisuutta teen ja pian loppumisen jälkeen vielä pidempi pätkä tiedossa. Miehellä oli vakipaikka mutta nyt määräaikaisessa työsuhteessa (ent.paikka meni) hänkin... olishan se kiva että ois se vakipaikka, mut eipä se nykypäivänä takaa mitään...

[Lenene]

Olin vielä viime aikoihin saakka siinä uskossa, että perheen perustaminen ilman vakityötä on suuri riski. Olen itse yli kolmekymppinen opiskelija, jolla on opiskelijamies, ja olen vasta alkanut ymmärtää, että minulla on oikeus haluta lasta vaikka elämäni ei olekaan "valmis". Onko se elämä kenelläkään koskaan "valmis"?

[Maijaliina]

Itsellä ei vakipaikkaa, määräaikainen sopparikin loppuu äippäloman aikana. Tuntuu, että ei nykyään voi jäädä odottelemaan vakituista työsopparia... Ja kuinka vakituinen se "toistaiseksi voimassaoleva" työsopimus sitten olisikaan? Tuntuu, että koko ajan yt:itä Välillä tuntuukin, että pidempi määräaikainen työsopimus on varmempi kuin toistaiseksi voimassaoleva soppari.

[Sanniji]

Itse olen tällä hetkellä työttömänä. Ajatuksena on ollut jo ihan pienestä pitäen se, että lapsia ei tehdä ennenkuin molemmilla osapuolilla on vakituinen työpaikka. Ja yhä olen osittain tätä mieltä, olisihan se niin kaikista järkevintä.

Nyt olen kuitenkin alkanut miettimään, kannattaisiko jo ne lapset vain tehdä. Olen 22-vuotias joten ei siis iän puolesta ole mitään kiirettä. Mutta entä jos sitä vakituista työpaikkaa ei vaan saa? Tiedän kuuluvan juurikin siihen kohderyhmään joita vältetään kuin ruttoa. Olisikohan siis työmarkkinoille helpompi päästä, jos olisi sellainen tilanne, että lapsi kiintiö olisi jo täynnä?

Edited June 16, 2015 by Sanniji

[fox]

Minulla opiskelut kesken (ensimmäinen tutkinto) ja mies vakitöissä. Silloin kun esikoista aloin odottaa niin molemmat opiskelijoita vielä. Mies tosin valmistui ennen lapsen syntymää ja ehti saada töitäkin. Nyt on toinen suunnitelmissa ja minun on tarkoitus saattaa opinnot loppuun ennen sitä.

 

Ei siis kovinkaan vakiintunut tilanne omalta osaltani.

[tinka28]

Mä en näe ongelmia sen kanssa ettei ole vakituista työtä. Itsellä ei ole, puolisolla on.

[aivansama]

Mä ja mies ollaan molemmat sellaisella alalla, että vakitöitä ei ihan äkkiä löydy, etenkin kun paikkakunnalla on alan koulu (muualla Suomessa tosin omalla alalla saisi varmaan nopeastikin vakipaikan). Itse olen ollut samalla työnantajalla nyt 3,5 vuotta määräaikaisena yhtä mittaa, sopimuksien pituus on vaihdellut viikosta vuoteen. On siis melkein enemmän sääntö kuin poikkeus, että lapsia hankitaan ilman vakituista sopimusta. Muuten saattaisi jäädä lapset kokonaan hankkimatta. Meilläkin on siis yritys käynnissä, kummallakaan ei vakitöitä (miehellä tosin pitkä sopimus plakkarissa) JA meillä on asuntolainakin.

[jennajanikaa]

Meillä yritetään lasta, mutta minulla ei ole työpaikkaa. Minä opiskelen vielä monta vuotta, mutta mies on yrittäjä.

[Inaria]

Minullakin työsopimus loppuu lähikuukausina, joten pienellä taloudellisella riskillä mennään. Onneksi nykytyössä on ihan ok palkka, joten mahdolliset ansiosidonnaiset ja äitiyspäivärahat ovat siedettäviä.

[hilsteri]

Joo, esikoisen aikana tein pätkähommia toisella paikkakunnalla ja sitten ei äitiysloman jälkeen töitä löytynytkään (tietenkään). Nyt on uuden alan opiskelu aloitettu, eli jos nyt tärppäisi niin opiskelu vähän varmaan keskeytyisi. 

[mrs jiipee]

Me aloitettiin yritys, kun mies oli juuri hakenut opiskelemaan ja oli määräaikaisessa työsuhteessa lukiopohjalla. Mies lopulta vaihtoi vielä kesätöihin ennen opintojen alkua ja jäi opiskelujen ohella osa-aikaiseksi, hänen sopimuksensa on toistaiseksi voimassaoleva. Itse opiskelin ja tein opinnäytetyötä yrityksen alkaessa ja valmistuin kesällä ja olin puoli vuotta työttömänä. Sain vakituisen työpaikan pari kuukautta sitten yllättäen, kun oma toivo oli jo heitetty kaivoon työllisyyden osalta. Meillä siis lapsihaave ja usko siihen, että kaikki järjestyy, meni vakipaikan ja taloudellisten tavoitteiden edelle.

[Pahakka]

Kummankaan raskauden aikana ei ole ollut. 

[camelot]

Tsemppiä kovasti kaikille työasioiden kanssa pähkäileville! Minulla polku meni jotenkin näin: 24v valmistuin ekasta yliopistotutkinnosta. Pari vuotta töitä, määräaikaisena, ja uuden tutkinnon aloittaminen. 27v esikoinen syntyi. Hoitovapaalla lähes 2 vuotta, sitten siitä kahdelle eri määräaikaisuudelle, vajaa vuosi kumpikin. Opintojen jatkaminen ja uusi opiskelukokonaisuus noiden jälkeen. Pari työpätkää opintojen ohella kahdella eri työnantajalla ja toisen lapsen syntymä. Vauvaa hoitamassa kotona n vuosi ja sinä aikana yksi valmistuminen eli kirjoitin gradun loppuun vauvan päiväuniaikaan. Töissä vajaa kaksi vuotta määräaikaisena työnantajalla jolla olin lyhyen pätkän ennen vauvaa, ja sain vakiviran! Ikää nyt 36v. Nyt siis enää toiset opinnot loppuun työn ohessa... Ei tosiaan ole helppoa vakipaikan saaminen nykyään. Mutta toisaalta olen iloinen siitä etten antanut aiemmin vakityön haitata lapsihaavetta - jos olisin odotellut vakityötä, olisi vauvanteolla jo aikamoinen kiire, erityisesti kun olen halunnut enemmän kuin yhden lapsen. Olen myös uskaltanut opiskella lastenteon aikaan ja koen että varsinkin kokoaikaisella opiskelijalla on mukavasti joustoa arjessa eli ehtii paljonkin olla lasten kanssa - toki alasta riippuvaista tämä. Mutta nyt voin rauhassa ajatella että ehtii vielä kolmosen lähivuosina yrittää, erityisesti kun toimeentulokin kunnossa.