Sign in to follow this  
Followers 0
Luna*

Nuorena äidiksi

37 posts in this topic

Elikkäs olen nyt 17 vuotias ja täytän syksyllä huimat 18 vuotta. Ja musta on tulossa äiti:)

Olen valmistunut jo ihmeellisiin tuijotuksiin ja epämiellyttäviin kommentteihin (koulumaailma).

Mutta se mua ramasee, kun kaikki olettavat ettei näin nuorena ole äidiksi. No tottakai on! Ihmiset on erillaisia ja haluavat erillaisia asioita. Toiset tykkää juosta baareissa ja toiset ei, eikä se väärin ole.

Onko täällä muita nuoria äitejä? Ja miten olette selviytyneet aivan hurmaavasta koulumaailmasta?

Edited by Luna*

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensiksi haluaisin onnitella sinua raskauden johdosta!

Itse en kuulu näihin kaipaamiisi nuoriin äiteihin, mutta ihailen sitä että jotkut uskaltavat ja tahtovat jo noin nuorena hankkia lapsia. Minä kuulun itse taas näihin tylsiin: ensin opiskelu sitten lapset ihmisiin.

Jätä kaikki tuollaiset halveksuvat kommentit omaan arvoonsa ja nauti raskaudestasi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suuret kiitokset!

Mulla tosin jää opiskelu kesken, mut onneks voin jatkaa opiskelua kesällä, niin ei jää muista jälkeen ja valmistun muitten kanssa samaan aikaan.

Mutta toki on sellasiakin nuoria jotka pamahtavat paksuks ja ihmettelevät sen 9 kuukautta maha pystyssä. Koulut jää kesken ja todennäköisesti kurja elämä tiedossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea! Äläkä tosiaan välitä jostain kateellisista (Tuksua lainaten näädistä ;)) ihmisistä. Tärkeintä on, että itse tiedät asioiden olevan hyvin :). Kun motivaatio on kohdillaan niin kaikki ovet on auki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnittelut!!

 

Itse olen nyt jo parin kuukauden päästä 22-vuotias, mutta esikoisen syntyessä 17 ja toisen 20. Eli tulin äidiksi suunnilleen saman ikäisenä, kuin sinä. :)

 

Mulle oli aina selvää että haluan lapsia ja mahdollisimman pian. Ei mua ikinä kiinnostanut nuorten tavanomaiset aktiviteetit, mä halusin naimisiin ja perheen ja siitä unelmoin.

 

Esikoista odottaessani opiskelin etä-opintoina ja kävin koulussa vain tenttimässä niin koulumaailmaan ei varsinaisesti paljoa kontaktia ollut. Ikävä kyllä jätin sitten ne opinnot kesken vauvan synnyttyä, kun olikin vaativampi vauva ja sillä hetkellä yksin lapsen kanssa ollessa ei voimavarat ja motivaatio opiskeluun riittäneet. Sitten aloitin toisen mielekkäämmältä tuntuvan koulutuksen esikoispojan ollessa 1,5-v, mutta nyt on sekin yhä kesken sitten toisen syntymän ja jää vielä toistaiseksi tauolle kun nyt odotetaan kolmatta.

Toista odottaessa koulussa luokkakavereiden tai opettajien puolesta ei tullut mitään negatiivista raskautta koskien, kaikki olivat lähinnä innolla mukana odotuksessa ja musta oli oikeastaan tosi kivaa käydä koulua ison mahan kanssa, viimeisissä tenteissä kävin samalla viikolla kun tyttö syntyi. :P

Ja mitä mun koulun jatkoon tulee, olen sitä mieltä, että tässä vaiheessa kun kuitenkin pärjätään taloudellisesti ja muuten, on minulle tärkeämpää keskittyä lapsiin kun ovat kuitenkin vain hetken pieniä. Ja kun vielä suht nuori on ehtii sitä saada ammatin ja olla töissä vielä myöhemmälläkin iällä. Ja mulle ne lapset on kuitenkin tärkeämpiä elämässä kuin hieno koulutus ja ura, vaikka jossain vaiheessa ammattiin ja töihin vielä ehdottomasti haluankin. :)

 

Ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla oikeastaan ainoat negatiiviset kommentit ja katseet mitä huomasin taisivat mulle tulla omalta perheeltä. Mutta jotenkin ajattelen, että tuntemattomammat ihmiset eivät minua edes niin nuoreksi mieltäneet kun oli. Esim esikoisen kanssa käytiin yhdessä äiti-lapsi ryhmässä ja siellä kerran tuli äitien iät puheeksi ja kun yksi äiti sanoi olevansa 21 vai oliko se 22 niin kaikki olivat heti sanomassa siitä kuinka hän oli tosi nuori ja varmastikin nuorin meistä, johon minä ujosti kommentoimaan että itseasiassa minä olen vasta 18 ja vielä nuorempi.:grin:

 

Mutta älä tosiaankaan lannistu kommenteista ja katseista, ei ne voi tietää sitä miten valmis sinä äitiyteen olet. Ehkä he itse vielä eivät ole valmiita/eivät olisi olleet iässäsi, mutta kaikki on erilaisia ja nuori äitikin voi olla hyvä äiti! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yksi nuori tuleva äiti tai siis ikää on jo huimat 21vuotta. Vauva on tulossa ja la marraskuussa. Vauvaa on toivottu ja siitä on miehen kanssa puhuttu, mutta ehkäisy oli vielä käytössä kun menkat vaan jäi nyt pois ja testiin tuli plussa. Jos kaikki menee hyvin ja vauva pysyy matkassa loppuun on hän todellakin paljon rakkautta ja hellyyttä saava vauva.

Itsekkin olen kuullut noita kommentteja siitä että nuoresta ei ole äidiksi ja minusta se on täysin väärä luulo! Kyllä nuoristakin on äideiksi kunhan asiaan on asennoitunut oikein. Ja varsinkin jos lapsi on toivottu niin nuori voi olla mitä parhain äiti lapselleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin 18 kun aloin odottamaan esikoista, 19 kun hän syntyi. Päivääkään en oo katunut että haluamalla halusin lapsen sen ikäisenä. Tärppäsikin vaan vähän nopeemmin kun kuvittelin... :D Nykyään esikko on 13-vuotias ja ite oon uusissa naimisissa, mies on ollut mukana kuvioissa siitä asti kun esikoinen oli karvan alle 6-vuotias eikä lapsi enää muista aikaa ennen isäpuoltaan.

 

Oman osansa rankkaa oli mutta joiltain osin nää nuoremmat lapset taas on olleet rankempia kun ikääkin on ollut 10 vuotta enemmän kuin ekalla kierroksella.

 

Yksi menokausi mulla oli jossain 25 vuoden kieppeillä, sitten tapasin nykyisen mieheni ja sillä tiellä olen edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain minäkin 17v esikon, sitten toisen, sitten kolmannen.. Oli aikamoinen haaste suorittaa sitten ammattitutkinto ja aloittaa työelämä. Ei kannata jäädä niinsanotusti tuleen makaamaan ja odottelemaan ihmeitä. Hyviä äitejä on nuorissakin, mutta helpolla ei tule pääsemään. Nyt sitten neljättä odottaessa olen keksinyt, että haluan vaihtaa alaa, eli taas opiskelemaan ja toivottavasti oppisopimuksella pääsee sitten pidemmälle.

 

Raskaudet nuorempana oli helpompia ja jaksoi hyvin. Nyt tuntuu, että kuolema tulee, kun vertaa aiempaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi OT, mutta Semilia: en olisi ikinä arvannut (olen saattanut tätä ennenkin ihmetellä, mutta unohtanut), että olet minua nuorempi :girl_impossible:. Jotenkin olen pitänyt itseäni meidän ketjussa nuorimmasta päästä olevana ja minähän olen sitten ihan mummo sinuun ja Chimelliin nähden :unsure:. Nyt nousi rispektit teidän matkaakin kohtaan jotenkin potenssiin tuhat ;).

 

Edelleen anteeksi OT.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi kiitos!:lipsrsealed:

Ei se ikä tosiaan taida niin selvästi paistaa. Etkä sinäkään todellakaan vanha ole, kyllä mä ainakin lasken sut ryhmän nuorimpien joukkoon.

Anteeksi OT minunkin puolestani!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieman ohiaiheen, mutta millaisen vastaanoton olette saaneet tulevilta isovanhemmilta yms. sukulaisilta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Molempien perheet otti uutisen eilen hyvin :)! Paljon sain jo vinkkejä raskauden jatkoa ajatellen ;)!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mukavaa kun tämmöinenkin aihe löytyi :) Itse olen vielä 18-vuotias, täytän pian 19. Raskaus on ihan alussa ja erittäin toivottu. Vielä ei olla avomiehen kanssa tästä kenellekään kerrottu, mutta viikonloppuna ois tarkotus jakaa uutiset perheiden kanssa. Vähän jännittää, varsinkin oman äidin suhtautuminen.. Itselleni tässä ei ole mitään kummallista, koska olen aina halunnut nuorena äidiksi! Mutta pakko myöntää, että kyllä muiden suhtautuminen vähän pelottaa. Mietityttää se, että kaikkooko tän raskauden myötä kaverit ympäriltä yms. Kukaan ystävistä ei todellakaan ole samassa elämäntilanteessa kun minä, lähinnä kavereiden elämän keskipiste on baareissa käyminen, mikä miuta ei ole kiinnostanut missään vaiheessa.

 

Onneksi lukio on pian ohitse, eikä tarvitse tasapainoilla opintojen ja perhe-elämän välillä. Opiskella ehtii myöhemminkin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla esikoisesta kun kerroin, oma isäni raivostui ja meillä meni välit aika huonoon kuntoon pitkäksi aikaa. Kyllä mä kokoajan tiesin kuitenkin että isä musta yhä musta välitti ja pohjimmiltaan halusi vaan mun parasta. Isä oli vaan varmaan tosi pettynyt muhun koska isällä on aina ollut tosi suuret odotukset mun ja mun veljen opiskelujen ja tulevaisuuden uran suhteen(esim kun peruskoulun jälkeinen koulutus oli pohdinnan alla meinasi että vaikka pakottaa mut lukioon ja siitä eteenpäin opiskelemaan). Eikä sitten pettymykseltään pystynyt olemaan tukena tilanteessa.

Muut sukulaiset eivät paljoa minulle itselleni asiaa kommentoineet, mutta joidenkin osalta tilanteen hyväksymättömyys paistoi.

Onneksi mummoni ja kaksi tätiäni olivat tukenani ja suhtautuivat tilanteeseen niin kuin minusta lapsen tuloon pitäisi, innostuneesti! :)

 

Toisesta sain vielä vähemmän kommentteja, sillä kertaa isänikään ei kommentoinut koko raskauden aikana asiaa mitenkään. Mummoni ja tätini olivat taas innostuneita onneksi. :)

Tästä kolmannesta harva vielä tietää... Odotan toisen raskauden kaltaista vastaanottoa.

 

Miehen perheen välittömistä reaktioista en niin tiedä, mutta ketkä ovat lapsia tähän mennessä nähneet(suuri osa ei ole) ovat olleet heistä iloisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä oli tällainenkin ketju jota en ollut huomannut :o

 

Onnea paljon raskauden johodsta! :lipsrsealed:

 

Yritän saada tähän jotain järkevää raapustettua lyhyesti, kun nyt kerta ehdin.

 

Hyvä juttu, että olet valmistautunut tuijotuksiin ja uteliaisiin ihmisiin! Aluksi se on tosi rasittavaa ja osa ihmisistä osaa olla todella ilkeitäkin. Mutta ei kannata ottaa kaikkea niin tosissaan. Tyylin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Tärkeintä on kuitenkin se mitä sä itse ajattelet, jos sä tunnet olevasi valmis äidiksi niin siitä vaan äläkä kuuntele tyhmien ihmisten "viisauksia". Ja sen voin luvata, että ne tujotukset ym. ei tule loppumaan siihen kun vauva syntyy. Itseasiassa mä olen saanut paljon enemmän tuijotuksia ja uteluita nyt vauvan syntymän jälkeen.

 

Mut otettiin koulumaailmassa vastaan tosi hyvin pallomahan kera. Kaikki olivat iloisia mun puolesta ja kiinnostuneita hyvällä tavalla mun raskaudesta. Enemmän esim. kaupassa käydessä tai kaupungilla kierrellessä tuli aikuiset ihmiset juttelemaan tai katsoivat kieroon.

 

Kannattaa kuitenkin kertoa mahdollisimman avoimesti ainakin kavereille raskaudesta, koska mä huomasin, että kaikki ei viitsinyt kysyä. Ja kaveritkin sanonut jälkikäteen, että ne ei tiennyt halusinko mä puhua mun raskaudesta vai unohtaa edes kolupäiväksi sen. Musta ainakin oli kiva, että kavereita kiinnosti miten mä ja pikkuinen voidaan :)

 

Vauvan syntymän jälkeen sä joudut luopumaan tosi paljosta! Minkä varmaan kyllä tiedätkin jo. Mulle kaikki se mitä vauva toi mukanaan oli aluksi vähän shokki. Olin mä varautunut siihen, etten voi olla enää menossa koko ajan jonnekkin vaan mun pitää olla pikkuisen kanssa kotona. Ja välillä se on oikeasti tosi tylsää! Etenkin aluksi kun vauvan kanssa ei voi tehdä mitään. Kerho oli ainakin meille tosi hyvä ratkaisu. Pääsee pari kertaa viikossa pois kotonta muiden ihmisten seuraan ja siitä on tullut mulle tosi tärkeä juttu.

 

Voisin kirjoittaa enemmänkin, mutta musta tuntuu etten nyt jaksa.

 

Jos tuli jotain kysyttävää tai muuten vaan haluat jakaa tuntemuksias niin mulle saa laittaa yksäriä!

Tsemppiä sulle jatkoon! :girl_in_love:

 

Tämä foorumi kannattaa painaa mieleen, jos et aktiivisesti jää kuukausiketjuihin kirjoittelemaan niin ainakin täältä voi käydä kysymässä jos jokin asia mietityttää! Mä olen saanut tosi paljon apua ja vinkkejä täältä, joten voin suositella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen itse 18v ja äiti. Olin 18v kun tein positiivisen raskaustestin. Voin sanoa että raskaus oli suunniteltu eli mentiin miehen kanssa ajatuksella vauva saa tulla jos on tullakseen. Toisesta kierrosta se sitten tärppäsi ja huomasin olevani raskaana. Tiesin että aivan varmasti saan nähdä nyrpeitä naamoja ja kuulla ikäviä kommentteja. Jokaisellahan saa olla asioista oma mieliputeensä, joten ne ikävät kommentit olivat joidenkin mielipiteitä. Itse kuitenkin päätin alusta asti ottaa ne ikävät kommentit periaatteella toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kuten sanoit ihmiset ovat erilaisia ja toiset tykkäävät viettää railakasta nuoruutta juoksemalla baareissa ja bileissä toiset taas tahtovat asettua aloilleen ja perustaa perheen. Minusta kummassakaan periaatteessa ei ole mitään pahaa jokainen toimii niinkuin itselleen parhaaksi näkee.

 

Lukiota kun kävin sai kasvava vatsanseutu paljon aikaan katseita. Tuli niitä katseita jotka välittivät sanomattakin onnittelut ja sitten niitä paheksuvia katseita. Muutama opettaja jopa antoi ymmärtää selkeästi että heidän mielestään raskauteni ei ollut hyvä asia, ja toiset opettajat taas onnittelivat iloisena ja heistä huomasi että olivat onnelisia puolestani.

 

Kannattaa aina muistaa että muiden mielipiteillä ei ole paljoakaan merkitystä jos itse on sinut sen kanssa mitä on tekemässä. Itse tiesin haluavani lapsen ja kun se plussa siihen raskaustestiin tuli en voi kuvailla sitä kuinka onnelinen olin! Silloin en edes muista ajatelleeni sitä että mitä ne muut ajattelee!

Vanhempanikin tosiaan tiesivät että minulla oli kova vauvakuume ja se että heille ilmoitin sitten olevani raskaana oli heistä hieno asia. Minun vanhempani olivat todella onnelisia. Miehen puolen suku taas ei ottanut asiaa niin hyvin heiltä saimme monia aika ikäviä kommentteja aluksi, mutta raskauden edetessä hekin tottuivat ajatukseen ja nyt hekin ovat todella onnellisia pienestä lapsenlapsestaan!

 

>>Pahoittelen jos tekstissä on k-virheitä piti välillä käydä hyssytelemässä pikkuista :)!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ja mies ollaan vm. -90 ja ollaan oltu pieni iäisyys yhdessä, jo päivähoidossa alta kouluikäisinä... 15-vuotiaina alettiin virallisesti seurustella, ja alusta asti oli selvää (ja tehtiin myös muille selväksi), että halutaan naimisiin ja lapsia ja mieluiten nyt eikä heti :lol: maltettiin silti odottaa lukio loppuun, ennenku 19-vuotiaina mentiin naimisiin. Miehen armeija haluttiin myös alta pois, jotta hänkin voi osallistua vauva-arkeen, ja nyt on pikkuinen viittä vaille valmis: tulisi vaan ulos tuolta mahasta, 40+0! :rolleyes: meitä kanssa katsottiin kieroon, että miksi halutaan sitoutua näin nuorena ja kahlita itsemme lapsiin tai edes noihin tuplasormuksiin! suurin osa ikävistä kommenteista tuli kuitenkin vanhemmilta sukulaisilta, joiden mielestä oltiin naiiveja eikä tää tulisi kestämään. Koulutoverit ja mun vanhemmat taas näki sen, miten tosissaan oltiin, ja vaikka etenkin niiden lukiokavereiden joukossa oli näitä pahaa verta janoavia, niin suurin osa oli varmoja, että mennään naimisiin ja lapsia tulisi pian. Vauvauutisiin moni reagoikin että "no vihdoin!, oottehan te tosta jo vuosia puhunut". Eri asia olisi saattanut olla, jos oltais kuumeiltu vain keskenämme eikä puhuttu avoimesti siitä, että halutaan nuorena perhe. Kyllä tuli kysymyksiä että oliko vahinko, mikä musta tuntuu vähän oudolta, ku ei olla mikään ihan tuore pari ja naimisiinkin on ehditty.

 

Itse en pidä itseäni kovin nuorena äitinä, vaikka 21 onkin aika monelle tosi nuori. Kai mä vaan oon syntynyt vanhaksi, samoin kuin mies :rolleyes:

 

Haluan toivottaa kaikille nuorille äideille ja isille vauvaonnea ja tsemppiä, aina ei ole helppoa antaa ikävien kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitten voikin nelikymppisenä aloitella miehen kanssa uutta parisuhteen kulta-aikaa, kun lapset lentää pesästä ja saakin olla ihan kaksin taas, ja vielä on kuitenkin tarmoa tehdä vaikka mitä! :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen 20-vuotias ja marraskuussa esikoisen olisi tarkoitus syntyä. Itse odotan kovin innoissani! Mun ja poikaystävän suku otti asian todella hyvin vastaan- mun äiti & poikaystävän äiti ja sisko kävi itkemään onnesta kun kuuli mun raskaudesta :) Jokainen on ollut tosi avulias.

Mulla on koulu vielä kesken, mutta sen kerkee suorittaa loppuun myöhemminkin. Luokkalaiseni on ihan täysin mun tukena, vaikka kaikki ovatkin mua nuorempia! :)

Voisin melkeen sanoa, että tää on mennyt paremmin kuin hyvin! Olin ihan varma, että äiti ainakin suuttuis :D Ainut missä oon saanut aika ilkeätäkin kohtelua raskauteni takia on työpaikka.. Mutta onneksi työsuhde loppui jo!

No vielä kerkeää tulla kummaksuvia katseita yms.. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse haaveilin lapsesta jo 16-17- vuotiaana, mutta silloin lapsen hankkiminen ei ollut mahdollista ja päätin lykätä haaveita siihen kun olen kouluni käynyt. Täytän maaliskuussa 22. Koulua en ole vieläkään käynyt loppuun ja nyt odotan esikoistani. Kouluun menen kun lapsi kasvaa.

 

Minusta on vain hienoa jos haluaa nuorena ottaa vastuuta lapsista ja koulua ehtii käydä myöhemminkin. Ei pidä välittää muiden sanomisista. Itse tietää mitä tahtoo. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin 19 kun aloin esikoista odottamaan. Raskaus oli suunniteltu ja kaikki olivat siitä innoissaan. Ai niin, paitsi yksi kummini. Olisi pitänyt olla naimisissa ensin. :D Meillä on kaikki sujunut ihan hyvin. Toki rahasta on ollut aina tiukkaa vaikka miehellä on koko ajan ollut vakituinen työ. Mutta siihenkin on tottunut ja nyt on ollutkin parempi tilanne kun toisen lapsen jälkeen oon ollut itsekin töissä. Naimisiinkin päästiin kaikessa hiljaisuudessa ja nyt asutaan unelmiemme omakotitalossa ja mun työ on viittävaille vakinainen. :) Kyllä elämässä voi pärjätä vaikka nuorena aloittaisikin ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea raskaudesta, Luna! :) Mä olin 21- vuotias kun sain lapseni, nyt lapsi on kohta 5- vuotias. Opinnot jäi multakin kesken ja täytyy myöntää, että kaverit vaihtui ja väheni myös. Rahasta on ollut tiukkaa, eikä äitiyteen kasvaminen ole tapahtunut kivuitta. Myönnän, että mulle raskaus oli yllätys, johon piti totutella, vaikka olin sitä salaa halunnutkin jo useamman vuoden. Vaikeuksista huolimatta voin täydestä sydämestäni sanoa, etten vaihtaisi päivääkään pois. Äitiys on niin mun juttu, onneksi tajusin sen jo nuorena!

smile.gif Kyllä elämässä voi pärjätä vaikka nuorena aloittaisikin wink.gif

JUURI NÄIN! :tender:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnittelut täältäkin raskaudesta. Itse sain ensimmäisen lapseni 21-vuotiaana. Kun lapset olivat 3 ja 4, aloitin työt ja iltaopiskelun ja valmistuin ihan hyvin paperein. Kovaa työtä se vaati mutta kun päämäärän on asettanut niin sehän on saavutettava :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tainnut omaa tilannetta tänne laittaa kun kirjoittelin. Eli itse olin vielä 22 kun poika syntyi. Täytin siitä jonkun ajan päästä 23. Itse olisin ollut ehkä aiemminkin valmis, mutta halusin, että myös mies on täysillä mukana. Opiskelut jäi kesken, ja nyt juuri syksyllä jatkoin opintoja. Jonkun verran opintojen sumpliminen ärsyttää, ja opettajilla on aika hälläväliä asenne. Mutta siltikään ei kaduta. Nyt on ihana 2-vuotias poika. Pidin arvoistani kiinni, ja saimme lapsen nuorena (ei nyt kaikkein nuorimpana mahdollisena, mutta nuorena kuitenkin keskivertoon nähden).

 

Olimme olleet jo sen verta kauan yhdessä tuossa vaiheessa (8+ vuotta), että lähipiiri oli osannut jo odottaa asiaa. Omien vanhempien suhtautumista vähän jännitin (kun opinnot jäi kesken), mutta kun heillekin olin väläytellyt sitä, että mielestäni opintojen keskeneräisyys ei ole este lapsen saamiselle niin hekin otti uutisen tosi hienosti :).

Edited by bohemian

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana lukea tällaisia juttuja täältä :) Itse täytän kesällä 20 ja miehen kanssa ollaan oltu ilman ehkäisyä alkusyksystä asti. Tuntuu välillä siltä, että onko mitään järkeä tämän ikäisenä haaveilla lapsista, saatika oikeasti yrittää hankkia sellaista! Ainakin yleisesti ottaen tuntuu, ettei se ole hyväksyttävää ainakaan ääneen puhua asiasta. Ei auta, vaikka kuinka olis jo naimisissa tms. Vielä typerämmältä tuntuu huolehtia siitä, että onko mussa jotain vikaa tai että entä jos ei ollenkaan voida saada lapsia. Parikymppisiähän me vasta ollaan! Pääasia se kai kuitenkin on, että me tiedetään mitä halutaan ja ollaan mietitty asiaa läpikotaisin. Mielenkiinnolla vain odotan ympäristön reaktioita siinä vaiheessa, kun toivottavasti joskus vauva saadaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0