Sign in to follow this  
Followers 0
mianro

Kaavinnan jälkeen...

33 posts in this topic

Hei! Meidän perheessä on kaksi lasta 9v ja 6v. Olemme yrittäneet kolmatta lasta kohta kolme vuotta. Vuosi sitten menin yksityiselle lääkärille ja sain glomifen tbl. Ennen kuin ehdin ne aloittaa , olin tullut spontaanisti raskaaksi, voi sitä riemua! Viikolla 6 alkoi vuoto ja lääkärissä todettiin keskenmeno. En jaksanut edes ajatella heti uudelleen raskaaksi tulemista. Rupesin syömään 4kk kuluttua klomifen tbl ja söin niitä kesän , tuloksetta. Syksyllä hakeennuin uudelleen lääkäriin. Aloitettiin pistos hoidot, toisesta kierrosta raskaustesti näytti plussaa. Tiputtelua alkoi kuitenkin heti viikon 5 aikoihin ja kävin lääkärissä. Lääkäri ei nähnyt kohdussa mitään raskauteen viittaavaa vain hyytymiä. Otettiin raskaus arvot ja parin päivän päästä uudet. Ne olivat nousseet, olin todellakin raskaana! Jouluna oli raskauspahoinvointia ja tiputtelua oli tosi vähän. Ultrassa lääkäri näki jo pienen sydämen sykkeen. Tapaninpäivänä vessakäynnillä pönttöön tuli sitten verta ja käskettiin seurata tilannetta. Raskausoireet hieman vähenivät ja varasin uuden ajan lääkäriin. Lääkärissä todettiin sikiön kasvun pysähtyneen. Lähete sairaalaan, jonne pääsin polille noin viikonpäästä. Polilla todettiin sama, raskaus oli keskeytynyt ja sain ekan lääkkeen suuhun(,oksensin koko illan ja yö)ja kapselit kotiin, otettavaksi 2pv päästä. Vuotoa ei alkanut tulla kuin 6h päästä ja kerkesin soittamaan osastolle. Verenvuoto jatkui seur. päivänä niukkana ja soitin taas osastolle,jossa kertoivat sen olevan normaalia.Vuotoa kesti sitten melkein kolmeviikkoa. Kävin raskausarvo verikokeessa 3vk päästä lääkkeellisestä poistosta. Lääkäri soitti 2pv myöhemmin, että arvot ovat korkeat. Viikonlopun jälkeen menin taas verikokeissiin ja polille. Todettiin, että istukkaa on jäänyt vielä kohtuun. Siitäpä siiten osastolle, tippaan ja kaavintaan. Pääsin maanantaina kello21 kotiin huonon-olon ja hyytymien tulemisen jälkeen. Nyt kotona toista päivää, huomenna pitäisi töihin mennä. Mahaan koskee kovasti ja olen todella väsynyt. Toivottavasti tämä jo olisi ohi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kaksi viikkoa kaavinnasta, olin tosi tyytyväinen kun lääkkelinen ei oikein toiminut. Kaavinnan jälkeen ei mitään vuotoa/kipuja. Eniten tuntui ajatuksena inhottavalta.. Joku sörkkii paikkoja kun itse olet unessa. Muuten itse operaatiosta(henkisesti tietty eri juttu..) ei mitään pahaa sanottavaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tehtiin kaavinta 14.8.2014. Vuoto kyseisenä päivänä oli erittäin niukka. Olematonta. Seuraavana päivänä ei vuotanut ollenkaan, mutta sitten tiputteli jonkin verran ja vuoto oli muutamana päivänä erittäin niukkaa. Vuotoa kesti sen 7-8 päivää yhteensä..

Mutta nyt on tiputteluvuoto tullut takaisin ja viikon päivät on ollut lievää lämpöä. Normaalia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

nostellaanpa tätäkin. Elämäni ensimmäisen keskenmeno takana. 

 

Jos vaikka alottaisin ihan alusta eli lopetin minipillerit ja ennen ensimmäisiä kuukautisia olinkin raskaana. yllätys oli suuri sillä mieheni oli siinä uskossa että hänellä lasten saaminen ei ole helppoa. 11+5 viikoilla alkoi veren vuoto ja viikonlopun takia en päässyt lääkäriin. koko ajan puhelimessa vain hoitajat sanoivat siitä ettäei lasta voi pelastaa, minulla oli huoli itsestäni sillä vuoto oli runsasta. maanantaina pääsin sitten päivystykseen ja runsaan vuodon takia sain lähetteen keskussairaalaan. päästyämme sairaalaan olin jo niin huonossa kunnossa että pyörryin hissistä tullessa. hemoglobiini oli alhaisimmillaan 74 (tämä ennen kaavintaa, kaavinnan jälkeen ei mitattu mutta annettiin suoraan pari pussia verta. ) ennen kaavintaa minulle yritettiin lääkkeellistä tyhjennystä koska vuoto loppui ja kohtuun jäi kuitenkin raskausmateriaalia. Koska lääkkeellinen tyhjennys ei saanut minulla aikaan mitään lääkäri sitten määräsi sen kaavinnan. 

 

Kaavinnan jälkeen vuoto oli niukkaa ja kesti viikon verran. tein myös negatiivisen raskaustestin ja oireetkin katosivat. Nyt kuitenkin oireet ovat alkaneet palaamaan kohta kuukausi aikaa keskenmenosta.. Raskaustesti antaa haamua mutta ei selvää plussaa, vaikka haamu onkin tosin hieman vahvistunut.. Digin tulos oli ainakin muutama päivä sitten ei raskaana.. Kunpa tietäisin mitä ihmettä tämä on... 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tehtiin kaavinta 12/14 rypäleraskauden takia. Toimenpide itsessään meni hyvin ja jälkivuoto oli vähäistä, mutta sitä kesti kuitenkin 2 viikkoa. Nukutuksesta herättyäni oli hetken aikaa lieviä kuukautiskipumaisia tuntemuksia, mutta ne menivät pian ohi. Kuukautiset tulivat tasan kuukausi kaavinnasta, vaikka hcg olikin vielä koholla. Jälkitarkastuksessa kaikki oli kohdussa ok. Nyt seuraillaan, että se tippuu negatiiviseksi... Ja pysyy siellä. Uutta raskautta saa yrittää aikaisintaan puolen vuoden päästä. :(

 

Onko UnnimuS mahdollista, että olisit heti uudelleen raskaana? Vai voisiko olla että kohtuun olisi jäänyt vielä raskausmateriaalia ja se aiheuttaisi nuo oireet? Ikävältä kuulostaa joka tapauksessa, paitsi tietenkin jos kyseessä on uusi raskaus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No tuli ne menkat sitten lopulta, vähän myöhässä ja kunnon kipujen kanssa mikä ei ole mulle ihan tavallista.

 

Puff: miksi saatte yrittää vasta puolen vuoden kuluttua?

 

Meille tuli suositus odottaa yhdet kuukautiset ennen uutta yritystä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla kyseessä oli täydellinen rypäleraskaus, eli ei tavallinen keskenmeno vaan istukan sairaus ilman alkiota/sikiöä. Ja koska pahimmillaan tuo voi kehittyä istukkasyöväksi, niin nyt seurataan että hcg laskee negatiiviseksi ja pysyy siellä. Uutta raskautta pitää lykätä, jotta ollaan varmoja että kohtu on tervehtynyt ja uusi terve raskaus mahdollinen. Näitä sattuu Suomessa noin 1/1000 raskautta, joten onneksi ei ole kovin yleistä. Mun kohdalle nyt vaan sattui, vaikka en kuulu mihinkään riskiryhmäänkään. No, onneksi arvot on tippuneet hyvin ja tänään kävin taas verikokeessa, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi nyt olla negatiivinen. Tylsä osuus on tuo odottaminen, mutta toisaalta en todellakaan halua hätäillä ja joutua samaan rumbaan mahdollisesti uudelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh :o Ei kyllä kuulosta mukavalle, en ole siis koskaan ennen ees kuullu termiä rypäleraskaus.

 

Mulla on nykyään aika kaksisuuntaiset ajatukset tästä yrittämisestä. Toki haluaisimme lapsen, mutta sitten huolestuttaa jos tuleekin uudestaan keskenmeno ku nytki se tuli niin myöhäsillä viikoilla että ehin jo ajatella että "ollaan selvitty sen kriittisimmän yli".. Ainakaan kenellekkään ei uskalleta kertoa ennen np ultraa jos uudestaan raskaaksi joskus tulen.. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0